Kommentti tulevalle vuosikymmenelle

Mitä odottaa alkaneelta vuosikymmeneltä? Jollakin tavalla tuntuu siltä, että 2010-luku on jonkinlainen murrosvuosikymmen ihmiskunnan historiassa. Se kuulostaa eittämättä ylidramaattiselta, mutta ei välttämättä ole sittenkään niin kaukaa haettu vertaus. Riittää kun ajattelee ympäristön tilaa, energiavarojen hiipumista ja arkipäiväistyvää väkivaltaa. Kun asiaa tarkastelee laajemmassa mittakaavassa, on helppo nähdä kuinka ne kaikki liittyvät toisiinsa.

Uskon yhä vakaasti siihen, että kaikkein tärkein syy Yhdysvaltojen sodalle Irakissa oli musta kulta. Kyse oli siitä kuka hallitsee maailman toiseksi rikkaimpia öljyvarantoja, länsi-vastainen diktaattori vai globaalit energiayhtiöt. Siinä missä Saddam vastusti kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä, globaalit yritykset rakastavat niitä. Ei missään ole niin helppoa tehdä rahaa ja vaurautta kuin läntisten demokratioiden muokkaamissa stabiileissa yhteisöissä. Sen ei tarvitse välttämättä olla demokratia, riittää kunhan yhteiset pelisäännöt ovat sellaisia, joita kansa noudattaa. Kiina on tästä erittäin hyvä esimerkki. Ei kait kukaan väitä, että se on vapaa demokratia, mutta kukaan ei voi kiistää idän tuhatvuotisen jättiläisen heräämistä satavuotisesta unestaan.

Kiina tulee olemaan vuoteen 2020 mennessä, tämän planeetan johtava yksittäinen valtio. Se ei tule saavuttamaan Yhdysvaltojen mittavaa sotilaallista ylivoimaa, mutta se pystyy kyseenalaistamaan läntisten demokratioiden taloudellisen mahdin. Niin kauan kuin ipodeissa, leivänpaahtimissa ja alusvaatteissamme lukee Made in China, on Kiinaa mahdoton sivuttaa. Teollinen tuotantokyky tulee olemaan Kiinan mahdin näkyvin voima. Henkilökohtaisesti minua kiinnostaisi tietää, missä mittakaavassa Kiinalaiset kontroloivat maailman raaka-ainevaroja.

Tuotannon siirtyessä Kiinaan, kiistakapulaksi jäävät raaka-aineet, energia ja puhdas ruoka. Nykyisellä teknologisella tasollamme, kyse on harvoista hyödykkeistä, joiden tuotanto on paikkasidonnaista. Olemme riippuvaisia uusista kaivoshankkeista, olemassaolevista öljyesiintymistä ja tuottavasta maataloudesta.

Voiko 6,8 miljardia ihmistä siirtyä 100% kierrätystalouteen? Voi tietysti, se on kahden askeleen päässä. Otamme vain askeleen takaisinpäin kivikauteen tai loikkauksen tulevaisuuteen. Niin helppoa se on. Realismia? Tuskinpa sentään. Me pystymme vähentämään riippuvuuttamme uusista nikkelikaivoksista kierrättämällä, mutta mitään ihmeparanusta siihen ei löydy 2010-luvulta.

Espanja tuotti viime keskiviikkona lähes 55% energiantarpeestaan tuulivoimalla. Aika perhanan kova juttu, mutta onko siitä tulevaisuuden hopealuodiksi? Me täällä pohjolassa olemme päättäneet siirtää toivomme loistavaan tulevaisuuteen ja rakennamme ydinvoimaa. Sääli vain, että niitä atomiautoja ei sitten tullutkaan. Maailma kun edelleen liikkuu öljyn voimalla. Sähköiset pikkuautot ovat kyllä tietysti tulossa, mutta mistä hitosta saadaan tarpeeksi pitkän jatkojohdon Shenzhenistä Rotterdamiin?

Kaikki tuo yllämainittu on täysin turhaa, niin kauan kuin meillä ei ole mitään mitä napaamme laittaa. Maailman viljan tuotanto on kasvanut 60-luvulta tasaisesti, aivan kuten viljan kulutus. Itse asiassa ne ovat kulkeneet edelliset 50 vuotta käytännössä käsikädessä, yhtä matkaa ylöspäin. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että globaalin viljavaraston määrä on pudonnut 30 % viimeisten 20 vuoden aikana. Siis se määrä viljaa, jota ei ole välittömästi käytetty, vaan on voitu laittaa varastoon pahan päivän varalle. Tämä on heijastunut viljan hinnan nousussa. Itse kukin tietää, että leipä maksaa tänään hävyttömän paljon enemmän kuin kolme vuotta sitten.

Edelliseen kuvioon on hyvä lisätä mielessään ilmaston muutos. Mitä tapahtuu kun Kiinan, Intian, Euroopan ja Pohjois-Amerikan suuret leipäkorit kuivuvat? Tai saavat liikaa vettä ja tulvivat. Tuo on ajatusleikkiä, eikä todennäköisesti tule toteutumaan seuraavan vuosikymmenen aikana. Se mikä on kuitenkin realistisempaa on Afrikan kuivuminen. Sopiikin miettiä, mitä hittoa me tehdään sadoille miljoonille nälkäisillä afrikkalaisille. Somalian köyhät kalastajat sen jo tietävät.

Varmasti raadollisin trendi 2010-luvulla tulee olemaan arkipäiväistyvä väkivalta. Kutsutaan sitä sitten terrorismiksi, huliganismiksi tai miksi tahansa, väkivallan näkyvyys tulee lisääntymään.

Kymmenen vuoden takainen Edward Nortonin ja Brad Pittin tähdittämä Fight Club oli eräänlainen lähtölaukaus väkivaltaurheilulle. Tappeleminen kun on helvetin kivaa. K-1, MMA, M-1 ja Ultimate Fighter ovat vain sivistynyt huippu väkivallan vuoresta. Sen alle mahtuvat Somalian merirosvot, terrorismin vastainen sota, itsemurha pommittajat ja Al-Qaidan epämääräinen verkosto terroristeja. Väkivalta on pirstaloitumassa, se hakee paikkaansa yhteiskunnassamme ja on väistämättä jo saanut pysyvän jalansijan. Luonteenpiirteenähän se ei ole meistä koskaan hävinnyt, eikä varmasti tule koskaan häviämäänkään.

Al-Qaidan ydin on kiistattomasti heikentynyt, Osama bin Laden on menettänyt mahdollisuutensa suuriin yksittäisiin iskuihin, mutta hänen luomansa ideologia on ehdottomasti vahvistunut. Me olemme polarisoitumassa "meihin" ja "muihin". Eräs ystäväni, joka ei tietääkseni ole koskaan ole ollut uskonnollinen luonne, liittyi Facebookissa ryhmään "Muslims Are Not Terrorists". Eivät tietenkään ole, mutta jo ryhmän olemassaolo kertoo vallitsevasta mielipiteestä.

Kriisin aikana ääripäät vahvistuvat ja keskusta menettää merkityksensä. Kirjoitin odottavani murrosta 2010-luvulta ja olen vakuuttunut, että se on tulossa. En kuitenkaan usko mihinkään "kirkas valo taivaalta" ilmiöön, vaan johonkin paljon huomaamattomampaan. Todellisuuteen, jossa radikaali muutos on tapahtunut ennen kuin kukaan ehti tajuta muutoksen alkaneen.

Lopussa panokseni muotiblogien suuntaan

Avauduin edellisessä kirjoituksessani Fortumin osakkeiden ostamisesta syksyn kalleimpaan hintaan. Tulin kuitenkin maininneesi saman kappaleen lopussa, että kurssikehitys on todennäköisesti edullinen kolmen vuoden sijoitustähtäimellä. Sitä se saattaa olla yhä edelleen, mutta nyt hieman yli viikon aikavälillä Fortum on noussut täysin uusiin lukemiin. Tätä kirjoittaessani myynti on EUR 19,03, mikä on aika loistava luku. En vain millään jaksa uskoa sen olevan se taso, jolle osakkeen hinta tulee asettumaan.

Tälläistä tämä osakkeilla pelaaminen on. Yritetään katsoa pitkälle tulevaisuuteen, mutta tuijotetaan päivän tapahtumia. Ei ihme, että suora osakesijoittaminen ei yksinkertaisesti sovi kaikille. Se on kova paikka kun olet juuri ostanut, mielestäsi hyvään hintaan, osakkeita ja niiden arvo tipahtaa viikossa 5 prosenttia. Sellainen syö miestä pienen madon tavoin. Onneksi allekirjoittaneella ei ole tällä hetkellä kuin ne Talvivaaran osakkeet, jotka ovat miinuksella. Muut arvostetaan paremmiksi kuin vielä kesällä.

Kirjoitin joskus aikaisemmin lyhyen listan ensi vuoden parhaista osingon maksajista, tai itse asiassa kopioin koko listan suoraan paperilehdestä. Sillä hitostako minä tiedän mikä maksaa minkäkin verran, arvatkoon sitä minua viisaammat ihmiset. Kyseinen kirjoitus on kuitenkin blogini ehdottomasti suosituin yksittäinen kirjoitus ja on varmasti vaikuttanut minun ajatusmaailmaani. Itse asiassa olen pohtinut viime päivät mahdollisuutta osinkosijoituksiin. Siis sitä, että kierrättäisin samaa x-määrää rahaa niiden yhtiöiden kesken, jotka maksavat ensi vuoden korkeimmat osingot. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että minä en yksinkertaisesti uskalla lähteä siihen puuhaan.

Jotta tämä ei muuttuisi aivan täydellisesti sijoitusblogiksi (Hah!!), on ohessa panokseni muotiblogien suuntaan. Käytin hyväkseni välipäivien alennusmyynnit ja ostin itselleni uuden ulkoilupuvun. Siis sellaisen tuulipukusysteemin, johon tämä kansa verhoutuu aina ulkoilleissaan. Se on väritykseltään lähes identtinen kopio vanhasta Haltin kuoritakistani, mutta mainosten mukaan ainakin tuhat kertaa parempi. Hankala uskoa asiaa todeksi, mutta mistä sitä tietää. Alennus oli minusta kohdallaan, vaikka hinta edelleen pisti mielen kirvelemään.

Pohdintaa vuodelta 2009

Olen joskus kirjoittanut itselleni yhteenvetoa kuluneesta vuodesta, mutta luopunut tavasta jo aikaa sitten. Ehkä tapahtuma köyhyyden takia tai muuten vain, kiinnostuksen loputtua. Enkä usko, että kiinnostus riittää tälläkään kertaa mihinkään suureellisempaan. Kerrottakoon vain, että tätä vuotta on värittänyt vahvasti taloudessa räjähtänyt pommi ja sen mukanaan tuomat tapahtumat.

Tuosta päästiin aasin siltaa käyttäen kirjoitukseni aiheeseen. Olen ihastunut sijoittamiseen ja tämän vuoden aikana pistin taas pitkästä aikaa vaihteen silmään sillä rintamalla. Muokkasin itselleni sijoitusstrategian alkuvuoden puolella ja olen toiminut sen viitoittamana siitä lähtien. Kirjoitin ensiksi "sen puitteissa", mutta se ei pidä täysin paikkaansa. Alkuperäinen ajatus oli, että minulla olisi myös fyysista kultaa, ydinsodan varalta, mutta sitä en ole vieläkään tullut hankkineeksi. Enkä myöskään ole päässyt samanlaiseen aikataulutukseen kuin halusin, mutta sillekään ei mahda mitään. Perusajatus on kuitenkin se, että olen saanut säästöni hajautettua ja tuottamaan, osa defensiivisesti ja osa agressiivisemmin.

Suurin ero alkuperäiseen ajatukseeni, kullan puuttumisen ohella, on defenssiivisen ja agressiivisen sijoittamisen osuus omassa salkussani. Käytännössä se tarkoittaa, että osakkeet ovat yliedustettuina, kiinteiden korkotulojen kustannuksella. Tätä voidaan kuitenkin perustella yleisellä talousilmapiirillä. Matala korkotaso on houkutellut sijoittamaan toipuville osakemarkkinoille.

Jänistin pitkin kevättä ja uskalsin sijoittaa osakkeisiin vasta kesän lopulla, heinäkuun viimeisillä puoliskolla. Siinä vaiheessa uskoin, että osakemarkkinoiden nousu on pysyvää, eikä uutta romahdusta ollut välittömässä näköpiirissä. Olin harkinnut asiaa jo pidempään ja päätynyt turvallisiksi kokemiini yrityksiin, Fiskarsiin, Fortumiin ja Sampoon. Kaikille oli yhteistä, myös perinteisesti vahva osinkotuotto. Ajatuksena kun on sijoittaa osingot uudestaan markkinoille.

Puolen vuoden aikana olen hankkinut lisää Fiskarsia ja Fortumia, joista Fiskars oli ajoitettu oikein nousevaan kurssiin. Sen sijaan Fortumin osalta tein typerästi, ostin sitä lisää koko syksyn pahimpaan kurssihuippuun, eikä siitä toipuminen ole vieläkään kunnolla tapahtunut. Typerä tikki, mutta minkäs teet. Sammon osuutta en ole vahvistanut, mutta se on listallani seuraavana. Tietenkään kurssi ei ole enää sitä, mitä se oli kesällä, mutta todennäköisesti kolmen vuoden tähtäimellä edelleen edullinen.

Joulukuussa tapahtunut Talvivaaran kaivososakeyhtiön osakkeiden osto tapahtui sillä pääomalla, jonka olin suunnitellut käyttäväni Sampoon. Itse asiassa koko yhtiö on ristiriidassa muiden omistuksieni kanssa, se ei maksa osinkoa ja on täysin uusi, vastaperustettu yritys. En vieläkään osaa sanoa, onko se vuoden 2009 typerin sijoitus vai neljän vuoden strategian hienoin oivallus. Toivon tietysti jälkimmäistä, mutta epävarmuus on olemassa, vaikka olen selvittänyt perusteitani jo aikaisemmin.

Ensimmäisten kuuden kuukauden jälkeen olen kuitenkin mielestäni hyvissä asemissa. Ilman Fortumin kanssa tekemääni töppäystä, olisin todella vahvoilla, mutta se mukaan luettuna vain hyvissä asemissa. Talvivaara on edelleen kysymysmerkki, mutta toisaalta se on ollut salkussani vasta alle kuukauden. Sen osalta voidaan odottaa jotain realismia vasta ensi vuoden keväällä, jos silloinkaan.

Mihin sijoittaisin ensi vuonna? Vahvistaisin osuuksiani kaikissa yhtiöissäni ja ottaisin siihen sivuun ehkä yksi tai kaksi uutta osaketta. Mahdollisesti jotain näistä: Neste Oil, Oriola KD, Orion, Rapala, Rautaruukki, Sanoma ja Stockmann. Tai ehkä Ruotsin puolelta Handelsbankenia ja Securitasta, mutta mistä sitä tietää.

To one who has been long in city pent

To one who has been long in city pent,
'Tis very sweet to look into the fair
And open face of heaven, - to breathe a prayer
Full in the smile of the blue firmament.
Who is more happy, when, with hearts content,
Fatigued he sinks into some pleasant lair
Of wavy grass, and reads a debonair
And gentle tale of love and languishment?
Returning home at evening, with an ear
Catching the notes of Philomel, - an eye
Watching the sailing cloudlet's bright career,
He mourns that day so soon has glided by:
E'en like the passage of an angel's tear
That falls through the clear ether silently.

- John Keats -

Meidän kaikkien kunniaksi

Pahoittelut niille, jotka oikeasti odottavat täältä lukemista. Sitä ei ole viime aikoina hirveästi täältä löytynyt. Eipä ole tullut mitään fiksua mieleen ja olen korjannut tilanteen erilaisilla videoilla. Siitä kiitos oi suuri ja mahtava YouTube.

Kuten moni on huomannut, on taas se aika vuodesta jolloin ihmiset pyörivät oman häntänsä ympärillä ja vaihtavat toistensa kanssa lahjuksia. Hienoa aikaa. Ei siinä ole mitään vikaa, enkä minä sitä halua kritisoida. En vaikka kuinka helppoa se olisi, mutta ei aina viitsi olla hankala ja tökkiä silmään kanssaihmisiä. Joten, kalenterin kierron kunniaksi, yksi parhaista mitä olemme ansainneet.

Koko maailmankaikkeus, kuudessa minuutissa.

Kyllähän sitä tietää, että oma elämä on niin mitätön käsite, ettei siitä kannattaisi oikeastaan edes ääneen puhua. Sitä ei kuitenkaan vain pysty ihan kunnolla käsittämään, sillä kyse on kuitenkin niin läheisestä asiasta. Lisäksi perspektiivin puute saa pienetkin asiat näyttämään tavallista suuremmalta. Missä me menemme ja mihin meidän pitäisi oikeasti kiinnittää huomiota? En minä vain tiedä, mutta ohessa hieno animaatio siitä, kuinka vähäpätöinen meidän kaikkien elämää suuremmat asiat oikeasti ovat.

Helppo hypnoosi

Perhana kun on hypnoottista.



On helppo unohtaa muu maailma tasan 5 minuutiksi ja 53 sekunniksi.

Katajanokka 16.12.2009

Käytin tänään hyödykseni aamun valon ja matkasin heti auringon noustua Katajanokkaan. Ajoitus ei oikeasti ole niin dramaattinen kuin antaa ymmärtää, sillä kello oli kuitenkin jo yhdeksän kun olin liikkellä. En katsonut kelloa perille päästyäni, mutta valo oli sellainen kuin halusin. Matalalla ja aavistuksen pilvien takana.

En ole kovin usein vaivautunut keskustaan saakka, pelkän valokuvauksen takia, mutta olen kyllä miettinyt sitä useampaan otteeseen. Päälimmäisenä eteläinen Helsinki, Ullanlinna tai Eira. Tuo Katajanokka oli hetken päähänpisto ja sellaisena oikeastaan ihan onnistunut. Kuvasin kaikenkaikkiaan yli 160 ruutua, joista laitoin esille 38. Suhde on pitkälle sama kuin aikaisemmilla kuvauskerroilla, noin joka neljäs kuva on tyydyttävä. En tietenkään puhu mistään mestariteoksista, mutta sellaisista, joista pidän.

Kuvat löytyvät täältä.

Uusia tilauksia Wärtsilälle

Ei varmaan pitäisi kirjoittaa asioista joista ei ole perillä. Huomasin juuri, että Wärtsilä on voittanut kaksi merkittävää tilausta, joissa se toimittaa 11 uuden erikoislaivan koko voimansiirron. Tarkemmat tiedot löytyivät Metal-Supply verkkosivulla julkaistusta lehdistötiedotteesta.

Sen verran puolustan kuitenkin itseäni, että yksikään edellämainituista laivoista ei ole konttialus. Kyse on kuudesta multipurpose aluksesta ja viidestä heavy-lift aluksesta, eli erikoiskalustosta. Niistä minä en tiedä yhtään mitään.

The Hurt Locker - Käydessäni elokuvissa

Minun piti kirjoittaa tästä jo viime viikolla, heti tuoreeltaan, mutta unohdin. Kävin katsomassa elokuvan, The Hurt Locker, muutaman kaverin kanssa ja olin hyvin tyytyväinen valintaani. En ollut erityisemmin tutustunut elokuvan aiheeseen, ainoastaan sen verran, että tiesin tarinan kertovan Irakin sodasta. Minne tarina olikin sijoittunut, mutta aavistuksen odottamattomasta näkökulmasta.

Sotaelokuvat ovat minulle yksi tärkeä kategoria, sillä niissä on parhaimmillaan tavoitettu jotain tavattoman alkukantaista ja kiedottu se koskettavaan kääreeseen. Ajatelkaapa miksi jokainen itsenäisuuspäivä televisiosta näytetään Edvin Laineen Tuntematon sotilas. Se puhuttelee ja on osa meidän kaikkien historiaa. Sotaelokuvat ovat useimmiten tarinoita selviytymisestä, siitä kuinka ihminen selviää tilanteesta, joka on elämälle vihamielinen. Niistä minä olen kiinnostunut.

En vertaa The Hurt Lockeria suoraan Tuntemattomaan sotilaaseen, tuon vain esille, että ne kuuluvat samaan kategoriaan ja ovat toistensa hengenheimolaisia. Aihepiiri on samankaltainen ja henkilöhahmot kuvataan myös paheisiinsa puettuina, rooleihin joista kirkas glooria on vedetty pois ja korvattu eräänlaisella realismilla. Ei puhtaalla, mutta jotenkin siltä tuntuvalta.

Elokuva kertoo Bagdadista, siitä kuinka kaupungissa eletään, taistellaan, tullaan toimeen ja kuollaan. Moderni sota on siirtynyt pois juoksuhaudoista ja löytänyt kodin siviilien täyttämistä slummeista. Paikoista, joissa jokainen vastaantulija voi olla vihollinen. Sotaa käydään eräänlaisissa pistehyökkäyksissä, sijoitetaan pommi ja räjäytetään se. Ammutaan muutama laukaus ja siirrytään turvaan, toisinaan vain seuraavan kulman taakse, eikä yhtään kauemmas. Miten tuollaisessa voi säilyä henkisesti terveenä yksilönä?

Elokuva on minun makuuni ja suosittelen sitä varauksettomasti kaikille, jotka nauttivat räjähdyksistä, eivätkä säikähdä elokuvadramatiikasta. Vaikka moderneja sotaelokuvia olisi useampia, The Hurt Locker taistelisi silti kärkisijoista.

Seisoo aika paljon, täydet 12%

Eihän tämä ihan suoraan liity Wärtsilään, mutta kautta rantain ehkä joo vähän. Siksi ajattelin mainita siitä täällä kun kerran asiasta jo aikaisemmin kirjoitin.

Maailman konttilaivastosta on tällä hetkellä käyttämättömänä 12% (1,5 miljoonaa TEU:ta) ja tilauksessa on edelleen yli 300 uutta alusta. Käytännössä 2,5 miljoonan TEU:n edestä uusia laivoja, joiden valmistumista on jo tällä hetkellä viivästetty. Se on aivan käsittämättömän paljon kontteja ja vielä massiivisempi luku, kun ajatellaan minkä verran tavaraa niissä konteissä pystyy kuljettamaan. No oli miten oli.. minua hermostuttaisi kovasti, jos omistaisin suoraan meriliikenteeseen liittyviä yrityksiä.

Toinen asia mikä hermostuttaa on se, että meriliikenteeseen liittyy käytännössä kaikki tämän maapallon tapahtumat. Meillä jokaisella on tavaroita, jotka ovat tehneet pidemmän merimatkan kuin sinä tulet ikinä tekemään. Ja se merimatka tapahtui kontissa, konttilaivan kyydissä. Kun meriliikenteellä menee huonosti, meillä menee kaikilla huonosti.

En ole hirveästi perehtynyt Wärtsilään yrityksenä, mutta sen olen saanut selville, että sen tuotevalikoima on jakautunut kahteen osaan: meri- ja maapuolelle. Meripuolella valikoimaan kuuluu käytännössä kaikki laivan voimansiirtoon kuuluvat osat ja on se puoli, minkä puolesta minä tässä niin hirveästi pelkään.

Maapuolella puhutaan myös erilaisista moottoreista ja voimaloista sähkön ja lämmön tuotantoon. Niiden puolesta en ole huolissani, koska en asiasta enempää tiedä. Tämän bisneksen en usko olevan samanlaisen pysähdyksen uhassa kuin meripuolen, mutta kuten sanoin, en tiedä asiasta enempää. Siinä itse asiassa jo yksi erittäin hyvä syy, miksi kannattaa pitää näppinsä erossa yhtiöstä. Älä sijoita johonkin mitä et ymmärrä. Pitää tunnustaa olevansa joskus ihan tyhmä ja tietämätön.

Miksi minä sitten kirjoitan koko asiasta? Ehkä siksi, että kuvittelen näkeväni asiassa yhteyden, jota aivan kaikki eivät osaa katsoa. Kaiketi jonkin sortin oman pätevyyden pönkitystä, mutta sitä ei kannata ottaa niin vakavasti. Kukin tekee rahoillaan ihan mitä itse lystää. Minua Wärtsilä ei vain nyt lystitä.

Dancing with diamonds

Mikäli olen tulkinnut asiaa oikein, olen tullut tietämättäni kuvanneeksi elämäni ensimmäisen kuvan syvän avaruuden kohteesta. Viime torstaina oli muutaman tunnin ajan kaunis lähes täysin kirkas taivas ja hyvin kaunis, kirkas kuu. Tartuin tilaisuuteen ja suuntasin talon katolla olevalle matontamppaustelineelle. Asetin jalustan ja kuvasin puolenkymmentä ruutua kuusta, joka oli juuri sopivasti Vuosaaren voimalaitoksen yläpuolella. Laitoksen piiput työntävät taukoamatta vesihöyryä, joten näkymä oli ajoittain hyvinkin dramaattinen.


Katselin kuvia tänään uudestaan läpi ja huomioni kiinnittyi uudestaan kuusta oikealla yläviistossa olevaan tähtimuodostelmaan. Kuvaa pitää katsoa sen täydessä mitassa, sillä muuten koko muodostelma häviää näkyvistä.

Olin lukenut, että Seulaset ovat tähtitaivaan kirkkain syvän avaruuden kohde ja päätin vertailla osuuko kuva ja tähtikartta toisiinsa. Kumpikin osuu Härän tähdistöön ja muistuttaa hyvin virallista tähtikartan kuvaa, joten minä ainakin uskon niiden olevan yksi ja sama. Joku fiksumpi ja asiaa paremmin tunteva saa tietenkin suosiolla todistaa olettamukseni vääräksi. Ei se minua haittaa, sillä en tunnista taivaalta juuri muuta kuin pari planeettaa ja kuun.

Olen joka tapauksessa aika perhanan iloinen onnistuneesta kuvasta. Kuu sekä Seulaset samassa kuvassa.

Minun kappaleeni

Historia on minulle hyvin tärkeä asia, pidän siitä kuinka pystyn ymmärtämään ja oppimaan asioita jotka ovat muokanneet ihmiskunnan kehitystä. Kuinka moni tulee ajatelleeksi, että suuri osa meidänkin lakikulttuurista rakentuu antiikin Rooman perustalle. Tietysti taustalla on muutakin, mutta Rooma, Ceasar ja senaatti löytyvät jos pintaa kaivetaan.

Englantilainen historioitsija Adrian Goldsworthy on tämän hetken parhaimpia Rooman tuntijoita ja olen nauttinut hänen kirjoistaan useampaan otteeseen. Hänen uusin kirjansa pureutuu Rooman valtakunnan tuhoon, nimensä mukaisesti ja on suomennettu sopivasti joulumarkkinoille. Itse asiassa kustantajan ajoitus on naurettavan selvä, mutta minkäs sille mahtaa. Enkä minä itse asiassa sitä edes kritisoi, käytin sitä jopa hyväkseni.

Goldsworthy vieraili Suomessa viime viikolla ja käytin tilanteen hyväkseni. Torstaiksi oli kirjakauppaan järjestetty reilu puolen tunnin keskustelutilaisuus, jossa käsiteltiin uusinta kirjaa (Rooman valtakunnan tuho) kohtuullisen pintapuolisesti. Ei kait sitä enempää voi edes vaatia, mutta mikä minusta oli hauskinta, oli keskustelun jälkeinen nimikirjoitusten jako.

Olin oikeasti aika täpinöissäni saadessani omistuskirjoituksen kirjailijalta. Hämmästyin itsekin, mutta se oli hauskaa. Kirjasta tuli jollakin tavalla todellisempi ja enemmän minun omaisuuttani. Sen tekijä on tunnustanut omistussuhteeni tähän kappaleeseen. Hyvä niin. Huvittavaa toki on, etten minä saa selvää mitä siihen on kirjoitettu. Oman tulkintansa voi jättää kommenttien puolelle, jos tekstin osaa tulkita.

Melkein kuin jouluostoksilla

Tein päätöksen ja sijoitin pienen pesämunan kaivosteollisuuteen ja ostin muutaman osuuden yhdestä Euroopan suurimmista nikkeli kaivoksista. Olen miettinyt sitä jo pidemmän aikaa, mutta osinkotuottojen täydellinen puuttuminen ei ole sopinut ajatuksiini sijoittamisesta. Itse asiassa se ei oikein sovi siihen vieläkään ja olen siksi hieman epävarma ostokseni järkevyydestä.

Toisaalta kyse on edelleen siitä aloittamastani pitkän aikavälin sijoitussuunnitelmasta. Sitä taustaa vasten olen kuitenkin luottavainen. Kaivosyhtiön ei kuvittelisi olevan hetken tähdenlento ja tulee todennäköisesti tekemään tulosta vielä pitkään. Varsinkin kun itse esiintymä on Euroopan suurin sulfidinen nikkeliesiintymä, itse malmivyöhyke on noin kymmenen kilometriä pitkä ja 100 - 400 metriä leveä.

Tietysti minua hirvittää se, että kaivosyhtiö on tehnyt tappiota perustamisestaan alkaen. On kuitenkin muistettava, että itse tuotanto on alkanut vasta vuosi sitten ja suunnitellun mukainen tuotanto tavoitetaan vasta vuonna 2012. Mikäli toiminta etenee suunnitellusti, kuten se on tähän asti edennyt, osakekurssi tulee todennäköisesti nousemaan merkittävästi oman sijoitusaikatauluni aikana.

Pohjimmainen syy ostopäätökseeni oli ennen kaikkea se vanha jälkiviisaus. On pahuksen helppoa katsoa menestyneen yrityksen osakekurssia jälkeenpäin ja manata sitä, ettei tajunnut ostaa kun osake oli halpaa. Tämä on minun uhkayritykseni sillä rintamalla.

Wärtsilästä ja täysistä tilauskirjoista

Wärstilä Oy:tä kehutaan yhdeksi kotimaisen pörssin kultakimpaleista, mutta minä en ole halunnut koskea siihen omilla rahoillani. En ainakaan suoraan, tosin minulla on Fiskarsin kautta epäsuoraa omistusta siinäkin yhtiössä, mutta sen olen ollut valmis hyväksymään.

Wärtsilä toimittaa tuotteita kaikentyyppisiin aluksiin ja offshore sovelluksiin ja on harkutellut jo pitkään täysillä tilauskirjoilla. Tämä on totta, mutta minä näen siinä myös riskin. Käytännössä kaikki tilaukset uusista laivoista on tehty ennen tämän hetkistä lamaa ja uudet laivat suunniteltiin aivan toisenlaiseen taloudelliseen tilanteeseen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että varustamoilla on suunnaton määrä ylikapasiteettia samaan aikaan kuin kauko-idän telakat rakentavat uusia aluksia. Pölhömpikin (=kirjoittaja) tajuaa, ettei se ole kestävä tilanne ja joku polttaa vielä näppinsä.

Seuraan edelleen erilaisia julkaisuja konttiliikenteen maailmasta ja huomasin asiaan liittyvän kirjoituksen. Alkuperäinen uutinen asiasta on Lloyd's List:lla ja sen voi käydä lukemassa sieltäkin.

Lyhyesti kyse on siitä, että maailman kolmanneksi suurin konttivarustamo CMA-CGM kärvistelee talousvaikeuksissa (eikä ole muuten ainoa varustamo) ja on herännyt tosiasiaan, että uusille laivoille ei ole rahtia. No tästä seuraa se, että CMA peruu 15 "pienemmän" konttilaivan tilaukset korealaiselta varustamolta. Tietysti kyse on yhdestä kärpäsen paskasta, mutta kertoo kyllä miksi minä en halua sijoittaa rahojani suoraan Wärtsilään. Ne täydet tilauskirjat eivät merkitse yhtään mitään kun isot pojat (Jacques, pappa Möller ja Don Aponte) ryhtyvät tekemään päätöksiä.

Oli miten oli.. Joku minua paljon fiksumpi on varmasti eri mieltä ja on luonnollisesti turvallisempaa olla hänen kanssaan samaa mieltä kuin minun. Minä pidän kuitenkin tässä asiassa pääni.

Eilisestä

Eilen pelattiin jo ennakkoon hehkuttamani El Clàsico, eli Barcelona vs. Real Madrid. Kävin katsomassa pelin Kampin urheilubaarissa, mikä olo odotusten mukaisesti aivan täynnä. Olin suunnitellut meneväni hyvissä ajoin ennen ottelun alkua, jotta saisin varmistettua itselleni istumapaikan. Olin kuitenkin täysin unohtanut Arsenal vs. Chelsea pelin, joka päättyi vain muutama minuutti ennen illan pääottelua. On selvää, että istumapaikan löytäminen oli jotain ylitsepääsemätöntä.

Itse asiassa koko homma meinasi mennä reisille, sillä kaveri S pääsi paikalle vasta muutama minuutti kahdeksan jälkeen. Siihen aikaan baarin ulko-ovi oli jo tiukasti säpissä ja jouduin mainitsemaan portsarille, että tuo kaveri pitäisi saada vielä sisälle. Oli miten oli, ensimmäinen puoliaika meni puoliksi seisten. Toiselle puoliajalle saimme kuitenkin hankittua kummallekin tuolin ja ottelua oli miellyttävämpi seurata.

Tunnelma baarissa oli aika loista, heti alusta lähtien. Suoritetun huutoäänestyksen perusteella, yleisö kallistui Realin eduksi 60-40. Itse olen enemmän kallistuneena Barcelonan sankareiden suuntaan, mutta ilman sen suurempaa kiihkoilua. Kaveri S, sen sijaan taisi olla puhtaasti statisti, jalkapallon ystävä.

Ottelu oli aivan mainio. Ehkä yksi parhaimmista yksittäisistä jalkapallo-otteluista joita olen nähnyt. Uskomatonta miten paljon tapahtumia, draamaa ja taitoa kahteen 45 minuutin puoliskoon voi mahtua. On nostettava hattua kummallekin joukkueelle siitä pelin tasosta, joita ne esittivät. Uskomatonta tykitystä.

Hieno ilta, hienossa seurassa ja uusia haasteita.

From one of my favourites

Hahaa.. funny :)

Pari tuntia vielä aikaa

Illaksi Kamppiin katsomaan jalkapalloa. Espanjassa pelataan ehkäpä maailman kovin yksittäinen seurojen välinen ottelu, Barcelona vastaan Real Madrid. En lähde tässä erittelemään miksi ottelu on niin erityinen, mutta jo pelkkä ottelun nimi "El Clàsico" - klassikko, antaa kuvan mistä on kyse.

Minulle se merkitsee parin tunnin istumista, todennäköisesti aika täydessä baarissa. Otan ehkä muutaman oluen ja nautin tunnelmasta hyvässä seurassa. Eiköhän se siitä..

Arvuutellaan nyt vielä julkisesti ottelun lopputulosta: Barcelona 2 vs. Real Madrid 4. Sympatiat ovat kuitenkin kotijoukkueen puolella, joten siihen nähden yllätyin itsekin omasta arvauksestani.

Maailmanlopun tunnelmissa

Kävin elokuvissa katsomassa dokumentaarisen elokuvan maailman loppumisesta. Tiedättehän sen hassun tarinan mesoamerikkalaisen kalenterin b'ak'tun-syklin päättymistä. Siis sen, että maailma loppuu 21.12.2012.

Oli miten oli, siitä on tehty elokuva, joka on nimetty ytimekkäästi pelkän vuosiluvun 2012 mukaan. Kävin katsomassa sen aikaisemmin tänään ja tunnelmat ovat hyvin kaksijakoiset. Koko elokuva oli mielestäni jakautunut kahteen osaan, ei yhtä suuriin, mutta hyvin erilaisiin palikoihin. Tämä ei näkynyt suoraan itse tarinassa, sillä se oli suhteellisen suoraviivainen, hyvin amerikkalainen katastrofielokuva. Päähenkilöt pelastuivat ja lopussa kaikilla oli mukavaa.

Elokuva ei missään nimessä ollut mikään taide-elokuva, siinä oli sellaiseen aivan liikaa virheitä, järjettömyyksiä ja liian yksinkertainen käsikirjoitus. Puutteistaan huolimatta, elokuva oli parhaimmillaan saamarin hauska. Siis sellainen aivot narikkaan ja vaihde vapaalle kokemus. Voiko mikään muu olla hauskempaa kuin pilvenpiirtäjien väistely luhistuvassa suurkaupungissa?

Loppua kohden elokuva muuttuu kuitenkin suoraan sanottuna aika kamalaksi. Siitä tulee liian ennalta arvattava, yksinkertainen ja suoraan sanottuna typerä. Se oli tietysti kaikkea tuota jo ensimmaisestä kohtauksesta lähtien, mutta lopussa koko homma menee vain yli. Vain amerikkalaisessa elokuvassa perheonni voi rakentua uusioperheen miehen kuolemalle. Unohtamatta tietenkään niitä lukemattomia sattumuksien summaa, joille koko elokuvana onnellinen loppu lopulta rakentuu. Toisaalta.. elokuvissa kaikki on mahdollista myös se, että maan kuori pyörähtää sopivasti 1600 km oikealle ettei sankarin tarvitse uida perille.

Kuinka käyttää veronpalautukset

Veronpalautusten tilillepano lähestyy ja takaraivossa poltellut kysymys on siirtynyt otsalohkoon, kuinka käyttää tilille napsahtavat rahat? Mistään järkyttävästä summasta ei tietenkään ole kyse, mutta kuitenkin sellainen ettei koko rahalla kehtaisi ostaa merkkareita.

Lähteä ulkomaille? New York voisi olla hauska paikka halvan dollarin aikana. Saksalainen lentoyhtiö tarjoaa Helsinki - New York lentoa alle 500 euron, mikä ei minusta ole yhtään paha tarjous. Ajatuksesta innostuneena ja asia tarkistettua, tuo ei ole edes halvin tarjous, eikä ainoa lentoyhtiö. Perhana..

Toinen järkevämpi vaihtoehto olisi tietysti laittaa koko summan säästöön. Turvaan, mutta miten ja minne? Säästötilille hädin tuskin prosentin korolle, ei ole kovin houkutteleva ajatus. En edes tiedä mikä tämän hetken inflaatio on, but you get the picture.

Säästötilin etuihin pitää tietysti laskea se tosiasia, että rahat ovat erittäin helposti likvidoitavissa. Tarkoitan, että niihin pääsee käsiksi lähes välittömästi kun tulee yllättäviä tarpeita. Houkutteleva ajatus.

Mites muita mahdollisuuksia tulee mieleen, osakkeet? Ehkä.. Periaatteessa olisi ihan hyvä vahvistaa omistuksia ja odottaa vuoden 2010 osinkoja. Toisaalta olen ajatuksissani sitoutunut siihen neljän vuoden projektiin, mikä tarkoittaa sitä että rahat ovat kiinni seuraavat neljä vuotta. Siis periaatteessa. Käytännössä ne saa likvidoitua koska tahansa.

Eksoottisempi vaihtoehto olisi ostaa kultaa, ihan sitä fyysistä keltaista metallia. Kuinka jännittävää se olisi, kun kourassa olisi aito kultakolikko? Eksoottinen, mutta onko tässä oikeasti mitään järkeä, tuskin.

Sunnuntaina 22.11.2009

Pelkään pahoin, että tästä tulee kovin hiljainen sunnuntai. En usko, että lähden edes kävelemään, sillä kävin eilen kohtuullisen pitkällä kierroksella. Hyvää uusi kierros tietenkin tekisi, mutta en vain taida läheä.

Yksi ajatus oli metromatka Kamppiin katsomaan jalkapalloa, mutta viitsiikö sitäkään? Tuskin. Telkkarista tulee kutkuttavan jännittävät Bolton vs. Blackburn ja Tottenham vs. Wigan ottelut. Ihan hauskaa joo, mutta mitään suurempaa sympatiaa yksikään mainituista joukkueista ei minussa herätä.

Elokuviin..? Minua kieltämättä kiinnostaa se maailmanlopun kuvaus, mutta ehkä käyn vasta alkavalla viikolla. Huomenna maanantaina voisi olla hauska päivä sellaiseen. Laitetaan harkintaan.

Olen käynyt viime aikoina kuvaamassa, jonkin verran tavallista ahkerammin. Siihen on tietysti omat syynsä, mutta tarkoituksena ei ole kirjoittaa niistä. Viikon aikana olen tullut kuvanneeksi useampaan otteeseen, mutta varsinaisia "kuvauskeikkoja" on ollut kolme. Niiltä olen julkaissut nettiin yhteensä 34 kuvaa ja tämä on jonkin sortin henkilökohtainen ennätys. Näillä "julkaistuilla" kuvilla tarkoitan nyt aivan yksikertaisesti sellaisia kuvia, jotka olen laittanut nettiin kaikkien nähtäväksi. Ei mitään sen vakavampaa. Osa on kuvia joista olen erityisen ylpeä, mutta kaikissa on jotain sellaista josta minä pidän.

Ehkä minun pitäisi osallistua jollekin valokuvauskurssille. Se saattaisi auttaa minua ottamaan kuvia, jotka puhuttelevat muitakin kuin pelkästään minua.

Cirrus

Arkkitehtuuri puhuttelee meitä kaikkia, emme voi välttyä siltä ja silti se nousee harvoin kahvipöytäkeskusteluissa esille. Ehkä siksi, että se on huomaamatonta, me emme osaa kiinnittää huomiota sellaiseen joka on ympärillämme. Silloin kun arkkitehtuurista keskustellaan, on tapahtumassa jokin muutos. Tuttu ja turvallinen maisema kokee muutoksen ja kaikki muutokset herättävät usein aina pelkoa. Ehkä jopa ahdistusta.

Vuosaaressa on Suomen korkein asuinrakennus - Cirrus. Se on eräänlainen kaupunginosan symboli ja pakottaa ihmiset huomioimaan itsensä. Se on korkea, jykevä torni muuten niin harmaan kaupunginosan keskellä. Harmaan jonka pitäisi olla valkoinen. Tuntuu kuin Alvar Aallon suurin synti kotimaista arkkitehtuuria kohtaan, olisi ollut valkoisen pintamateriaalin käyttö. Se on uutena uskomattoman kaunista ja tuoretta, mutta alkaa väistämättä tummua kohti harmaan eri sävyjä seuraavien vuosien aikana.

Tästä harmauden taudista kärsii mielestäni myös koko Cirrus. Siitä on tehty tavanomainen, tylsä ja liian raskas. Luin tuon Wikipedian artikkelin ja suunnitteluprosessissa oli käynyt juuri kuten arvasin. Alkuperäisestä ideasta ei ole enää jäljellä oikeastaan mitään muuta kuin eteläsivulle tuleva parkkitaso. Ja pelkän parkkitason säilyttäminen ei takaa hienoa arkkitehtuuria.

En ryhdy väittämään, että alkuperäinenkään suunnitelma olisi ollut mikään uusi moderni klassikko, mutta mielestäni se on tyylikkäämpi kuin nykyinen. Se näyttää olevan juuri sen verran korkeampi kuin rakennuksen kuuluisi olla ja ainakin pienoismallissa ratkaisevasti sirompi.

Pidänkö minä sitten toteutuneesta rakennuksesta? Pidän, mutta suren menetettyä tilaisuutta. Kun kävelee aivan talon viereen, kääntää katseensa yläviistoon ja toivoo parvekelasien olevan suljettuja, on talo upea. Sen linjat toimivat ja harhakuvaa on ilo katsella. Todellisuus paljastuu kuitenkin heti, kun astut taaksepäin ja päästät irti heijastuvasta valosta. Pidän rakennuksesta, ehkä enemmän sen potenttiaalin vuoksi. Voin helposti kuvitella kuinka syksyn ensimmäinen raivoava myrsky lähestyy uhkaavasti taivaanrannasta. Näkymä on varmasti uskomaton, tarpeeksi korkealta katsottuna.

Muut aiheen kuvat löytyvät täältä.

Työtä lain voimalla

Käsittääkseni pakkotyötä on edellisen kerran tarjoiltu Euroopassa erään kuuluisan saksalaisen toimesta.

Se on sekunttipeliä!

Katsoin eilen telkkarista Suomen U21 ikäryhmäjoukkueen pelin Euroopan parasta ikäryhmäjoukkuetta vastaan. Pikkuhuuhkajat olivat matkustaneet Espanjaan, kohtaamaan isäntien vastaan ikäryhmäjoukkueen. Ottelu oli mielenkiintoinen ja taktisesti hyvin tasainen, mutta päättyi kuitenkin isäntien 1-0 voittoon.

Lopputulos oli peliin nähden täysin oikeutettu tulos, sillä Espanja hallitsi palloa ja Suomi tyytyi puolustamaan erittäin tehokkaasti. Itse asiassa jopa niin tehokkaasti, että Espanjan todelliset maalipaikat olivat vähissä. Ongelma on kuitenkin siinä, että jalkapallo on maalintekopeli. Täydelliselläkään puolustuspelillä ei saavuteta kuin korkeintaan tasapeli, eikä se riitä. Voittoon tarvitaan aina vähintään yksi onnistunut hyökkäys.

Nuorten maajoukkueen valmentaja Markku Kanerva, kommentoi ja tiivisti meidän ongelmat kahteen asiaan, pelinopeuteen ja taitoon. Sanapariin jota on toistettu kotimaisen jalkapallon yhteydessä jopa kyllästymiseen asti. Olen kyllästynyt niihin, koska en ole täysin varma mitä sillä edes tarkoitetaan. Emmekö me osaa juosta tarpeeksi nopeasti?

Olen seurannut kotimaista jalkapalloa nyt muutaman vuoden ajan ja näen pelissä kaksi ongelmaa. Peliä seuratessa ei voi olla huomaamatta sitä, että hyökkäävät syötöt ovat lähes poikkeuksetta huonoja. Syötetään suoraan vastustajalle tai syötetään paikkaan, jossa se on helppo katkaista. Silloin harvoin kuin syöttö lopulta saadaan omille, on sen kontroloitu vastaanottaminen lähes mahdotonta. Pall tulee joko pelaajan taakse tai suoraan jalkoihin. Täydessä juoksussa oleva hyökkääjä joutuu hidastamaan tai jopa pysähtymään, saadakseen pallon haltuunsa.

Tuo ei välttämättä kuulosta pahalta, mutta ajatellaan asiaa puhtaasti fysiikan kautta. Ihminen juoksee parhaimmillaan noin 8 - 9 metriä sekunnissa, joten sekunnin hidastelu tarkoittaa vähintään viiden metrin juoksumatkaa jalkapallokentällä. Käytännössä noin 5 % osuutta koko kentän pituudesta. Tämä on ainut etumatka, jonka täydessä vauhdissa oleva hyökkääjä voi saada paikoiltaan lähteneeseen puolustajaan verratessa.

Taito tarkoittaa mielestäni sitä, että oikeat ratkaisut tulevat kuin itsestään, selkäytimestä. Siitä, että uskalletaan syöttää nopeasti. Jari Litmanen on tästä paras kotimainen esimerkki. Hänen syöttötyöskentelynsä on maagista sen takia, että hän ei pysähdy miettimään syöttöjänsä. Hyökkäävä syöttö lähtee välittömästi kun silmä näkee siihen avautuvan mahdollisuuden. Tällöin saavutetaan taas se sekunnin ja viiden metrin etumatka.

Kotimaisessa jalkapallossa pitää mielestäni paneutua näihin kahteen asiaan. Hyökkäykseen lähdettäessä on syötettävä heti, kun syötölle on avautumassa tilaa. Toiseksi ja mikä on ehdottomasti tärkeämpää, syötön pitää olla laadukas. Ennen kaikkea tarkkuutta ja ajoitusta. Juoksuun syötettäessä pallo pitää saada hyökkääjän juoksulinjalle. Paikoillaan olevalle pelaajalle, pallo pitää saada vapaalle puolelle ja suoraan jalkoihin. Tärkeintä on, että vastaanottaja saa välittömästi täyden kontrollin pelivälineeseen. Silloin tehdään maaleja.

Parhaat osingot 2010

Koska kyseessä on ollut hyvin suosittu kirjoitus, olen päivittänyt listan vuoden 2011 parhaista osingonmaksajista tänne.

********************

Eilisessä Kauppalehdessä oli artikkeli osinkotuotoista. Kohtuullisen mielenkiintoista luettavaa ja vahvisti pitkälti niitä ajatuksia, joiden varaan olen rakentanut omaa sijoitustoimintaani. "Osingot tarjoavat sijoittajalle perustuottoa, vaikka arvonnousu olisi tahmeaa". Niin, tottahan tuo on ja siksi olen kiinnittänyt huomiota ennen kaikkea osinkotuottoon, valitessani omia yrityksiäni.

Parhaita osingonmaksajia keväällä 2010 / Osinkotuotto %

- Orion / 7,3
- Elisa / 5,9
- Fiskars / 5,9
- Fortum / 5,8
- Wärtsilä / 5,6
- Huhtamäki / 5,2
- Sampo / 5,0
- Citycon / 4,9
- Sanoma / 4,6
- TeliaSonera / 4,3

Lähde: Balance Consulting, Value Control -malli

JK. Fortum maksaa osinkoa 1,00 € / osake. Allekirjoittaneelle tämä tietää 5,6% osinkotuottoa, joten ennuste osui aika lähelle.

JJK. Fiskars maksaa osinkoa 0,52 € / osake. Allekirjoittaneelle 6,2% osinkotuotto.

JJJK. Sampo maksaa osinkoa 1,00 € / osake. Allekirjoittaneelle 6,3% osinkotuotto.

A cosmic flyby

This is kind of interesting, last Friday a seven meter asteroid went flying past us just 14,000 km from the surface of Earth. Pretty close considering that that's just two Earths away from us.

Please see the picture by NASA:

Palava leima

Kaivoin esille yhden osan nuoruuttani. Kyseinen elokuva oli valtava isku nuoren miehen tajuntaan ja jätti sinne palavan leiman. Veribaletti voi olla jotakin uskomattoman kaunista, kun se on rakennettu osaksi kaunista tarinaa. Joillakin vain on kyky, nähdä se kauneus, kaiken sen veren keskeltä.

Kaivan esille Pulp Fiction soundtracking ja jään kuuntelemaan hienoa musiikkia. Ohessa vähemmän onnekkaille maistiaisia.

Maailmankaikkeus näyttää olevan täynnä planeettoja

Tuntuuko joskus siltä, että maailma ei pyöri yksin ympärilläsi? Olet todennäköisesti oikeassa, sillä jos uutiseen on uskomista, maailmankaikkeus on täynnä planeettoja. Oma mielipiteeni on, että olisi suurta tyhjän tilan tuhlausta, jos tämä olisi maailman kaikkeuden ainoa elämälle kelvollinen aurinkokunta.

22 % return on invest

Olen kirjoittanut positiiviseen sävyyn vedonlyönnistä useampaan kertaan, mutta tarjonnut kohtuullisen vähän oikeaa faktatietoa sävyn tukemiseksi. Siihen on helppo selitys, sitä ei ole ollut. En ole yksinkertaisesti viitsinyt nähdä vaivaa, että olisin laskenut tuottoprosenttia sijoitetulle pääomalle (ROI). Tietysti on ollut selvä perstuntuma siitä, että käytettävissä olevat varat ovat kasvaneet ja olen tyytynyt tähän tietoon.

Oikeastaan vasta tänään laskin ensimmäistä kertaa yhteenvedon siitä, minkä verran olen vedonlyönnissä kierrättänyt rahaa. Tässä haluan muistuttaa, että käytössäni oleva pelitili on rahoitettu puhtaasti aikaisemmilla voitoillani. Alkuperäinen sijoitukseni on nostettu jo vuosi takaperin, joten oma talouteni on täysin turvattu. Tarkkoja vetosummia en halua julkaista tässä, mutta valtaosa asettamistani panoksista on alle 10,00 euroa. Siitä huolimatta käytössäni oleva rahasumma on kasvanut merkittävästi.

Tarkastelin ainoastaan lyhyttä kahden kuukauden ajanjaksoa, syyskuun alusta tähän päivään. Tuona aikana kokonaistuotto asettamilleni panoksille on 21,91 %. Käytännössä tarkoittaa sitä, että jos olen sijoittanut 100,00 euroa, olen saanut takaisin 121,91 euroa.

Olen periaatteessa pettynyt vaikka minun pitäisi olla tyytyväinen. Yhtä suurta tuottoa ei tahdo saada mistään tai jos saa, niin voiko joku kertoa siitä myös minulle? Pettymys tulee siitä, että olen mielestäni pärjännyt paremmin kuin tulos antaa ymmärtää. Olen uskotellut itselleni, että keskimääräinen tuotto olisi 30% tai jopa lähes 40%, mutta on selvästikin toiveajattelua.

Noh.. Pitää katsoa itseään peiliin. Tulee liikaa typeriä vetoja ja liian vähän hyviä kertoimia. Tosin onko minun edes realismia lähteä hakemaan parempaa tuottoa? Ehkä yksittäisissä kohteissa, mutta jos haluan edelleen säilyttää tasaisen tuoton, en näe mahdollisuutta suurempaan riskinottoon. En ole halukas pelaamaan suurella riskillä.

Talvisodan hengessä

Mielenkiintoinen Steel Panthers peli tulossa. Pelaan listaa ylivoimaisesti hallitsevaa Härmää vastaan. Olemme pelanneet aikaisemmin viisi ottelua ja olen saavuttanut tähän mennessä vain yhden voiton, senkin ollessa vain marginaalinen pistevoitto. Koko saldo Härmän eduksi seuraavasti:

Decisive Victory x3
Marginal Victory x0
Draw x1
Marginal Defeat x1
Decisive Defeat x0

Ei kovin mairittelevaa katsottavaa omalta kannalta, mutta meidän pelit ovat aina olleet erittäin mielenkiintoisia. Niin jos osaa pitää vuoropohjaista toisen maailmansodan strategiaa mielenkiintoisena, minä pidän.

Pelaamme oheisella kartalla Talvisodan hengessä laaditun taistelun. Tarkoituksena on simuloida Neuvostoliittolaisen joukko-osaston puolustustaistelua talvisessa maastossa. Kyse on strategisesti tärkeän tienristeyksen hallinnasta käytävä taistelu, jossa Suomalaiset hyökkäävät vihollisen kevyesti linnoittamaa asemaa vastaan. Eräänlainen mottitaistelu, jossa taistelu rajoittuu yhdelle motin lohkoista.

Taistelu käydään kahdessa osassa, jossa minä hyökkään ensiksi Suomalaisilla joukoilla ja Härmä puolustaa Neuvostoliittolaisilla. Taistelun toinen osa on peilikuva, jossa osat vaihtuvat. Suomen joukot hyökkäävät kartan länsireunalta, punaisen viivan vasemmalta puolelta. Puolustajan joukot ovat ryhmitelty puolustukseen sinisen viivan oikealla puolelle.

Käytettävissä olevat joukkojen ostopisteet jakautuvat seuraavasti:

Hyökkäävä Suomi 2800 pistettä
Puolustava NL 3000 pistettä

Käytännössä tuo tarkoittaa Suomen joukoissa yhtä määrävahvuista jalkaväkikomppaniaa, jonka vahvistuksena on komppania panssarivaunuja tai muita yksiköitä oman valinnan mukaisesti. Puolustavan Neuvostoliiton joukot ovat ostettaessa jonkin verran edullisempia, mutta mitään mullistavaa eroa ei tule olemaan kummankaan hyväksi.

Tietysti puolustaja käyttää osan pisteistään miinoihin ja linnoitteisiin, mutta määrällisesti olemme tasoissa. Jalkaväen osalta minulla on pieni laadullinen etu puolellani, mutta panssareissa olen pahasti alakynnessä. Varsinkin jos vastaan tulee raskaita KV-1 vaunuja. Niitä vastaan minulla ei ole minkäänlaista kalustoa. Ainoa keino "Klimin" pysäyttämiseksi on jalkaväen molotiv-hyökkäys. Käytännössä jv-joukkueen hyökkäys viereisestä heksasta.
Onnistuessaan hemmetin tehokasta, mutta epäonnistuessa erittäin vaarallista. Siinä tapattaa koko ryhmän todella helposti.

Olen kuitenkin luottavainen, minulla on kaikki mahdollisuudet voittoon, vaikka helppoa se ei tule olemaan. Karttaa katsoessani olen suunnitellut jo pari, kolme erilaista hyökkäysreittiä. Siniset pallukat ovat ns. kohdeheksoja.

Uusia ajatuksia vanhoista totuuksista

Aina välillä onnistuu löytämään kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä artikkeleja, tällä kertaa sellainen löytyi Amerikasta. Aihe ei sinällään ole kovin yllättävä, sillä olen edelleen kovin kiinnostunut globaalista (voima)politikasta. Ja sillä kentällä Amerikan Yhdysvallat ovat yhä merkittävin pelaaja. Huolimatta siitä, että tilanne muistuttaa pallopeliä jossa vanha mestari saa ympärilleen nousevia tähtiä.

Varmasti kaikki ovat huomanneet, että maailma on suurten muutosten kourissa. Todennäköisesti tältä tuntui silloin kun ihmiskunta ensimmäisen kerran keksi, vaikkapa höyrykoneen voiman. Vanhat tutut totuudet eivät välttämättä enää pitäneetkään paikkaansa, vaan jokin uusi ja eriskummallinen voima saattoi olla väkevämpi.

Yhdysvallat taistelee säilyttämään oman suuruutensa. Kiina hakee sille kuuluvaa tunnustusta ja sitä dominoivaa asemaa, jota se on aina väistänyt. Eurooppaa uhkaa näivettyminen ja Venäjä haluaa olla suuri, mahtava ja harvojen hallinnassa. Loistava kenttä uusien ideoiden synnyttämiseen ja materiaalia niitä varten löytyy mm. http://www.the-american-interest.com/article.cfm?piece=688.

Kyseessä on The American Intrest niminen julkaisu, joka keskittyy ulkopolitiikkaan, erilaisiin kansainvälisiin asioihin ja armeijaa lähellä oleviin asioihin. En ole törmännyt julkaisuun aikaisemmin, mutta lisäsin lehden kotisivun suosikkilistalle. Vaikuttaa ajatuksia herättävältä. Minäkin jäin miettimään, mahtaako vanha kunnon geopolitiikka olla taas tulossa.

The Actor Diaries

The Actor Diaries - EPISODE 1 - "The Auditioner" from Kate on Vimeo.

Ei uutinen

Joku on varmasti huomannut julkisen nokittelun siitä, kenestä kotimaisesta poliitikosta tulee suurin eurooppalainen. Huvittavaa kun kenelläkään kotimaisella poliitikolla ei ole realistisia mahdollisuuksia päästä edes kompromissiehdokkaaksi. Korkeintaan protestiääneksi.

- Tarja Halonen, siksi koska Tarjalla on tissit.
- Paavo Lipponen, has been - just like Moses, almost.
- Olli Rehn, kestoehdokas presidentiksi, maalla ei ole niin väliä.
- Martti Ahtisaari, kun nimi oli just vuosi sitten lööpeissä.
- Matti Vanhanen, nauranko ääneen?

Lukekaa jotain realismia ja huumoria täältä.

Vettä vahvemmasta

Pidän kovasti viskeistä, mutta olen todella huono juomaan niitä. Siis silloin jos hyvä juomari, juo paljon tai edes usein. Minä juon harvoin ja silloinkin aina vähän, joten normaali iso pullo hyvää viskiä tuppaa säilymään sellaisenaan liiankin pitkän aikaa. Olen miettinyt, pitäisikö hommata työpöydälle tyylikäs karahvi jossa olisi sopivasti esillä tummaa elämän vettä.

Viinan polttaminen taitaa olla täällä peräpohjolan ihmemaassa lailla kiellettyä, mutta ei se silti estä tuumailemasta. Meillä on täällä vähän ja harvassa kalliita luonnovaroja, mutta vettä meillä on ainakin. Sitä myydään jopa ulkomaille konttikaupalla ja pieniin muovipulloihin pakattuina. Toinen mitä meiltä löytyy on vilja, sitä on tänä vuonna kasvatettu jopa poltettavaksi asti. Olisikohan mahdollista yhdistää nuo kaksi jaloa ainetta?

Pikaisella kuukkelin käytöllä selvisi, että kotimaista viskiä tehdään ainakin Lahdessa. Mainion Teerenpelin tislaamossa kuulema tulee ohraviskiä. Ymmärrettävää, mutta minua kiinnostaisi ruisviski. En minä tiedä asiasta tarpeeksi, mutta jos sitä tehdään muualla niin miksei myös täällä? Olisi hauska maistaa Lapissa tai ehkäpä Itämeren rannoilla kypsynyttä kotimaista juotavaa.

Selasin nettiä hieman lisää ja opin seuraavaa: Suomessa on kaksi toimivaa viskitislaamoa ja kolmas on rakenteilla. Mitäköhän kävi niille sokerijuurikas rommin tekijöille?

Tiivistettynä

Jaarittelun taidon minä ainakin osaan. Edellisen kirjoituksen olisi voinut tiivistää seuraavasti:

Olen kuluneiden vuosien aikana törmännyt toistuvasti The New Yorker lehteen, pyrkiessäni sivistämään itseäni. Aivan viime viikkoina olen kuitenkin löytänyt lehden kotisivut ja sieltä mielenkiintoisen podcast julkaisun. Viikottaisen reportaasin Yhdysvaltojen sisäpolitiikan tiimoilta, erittäin asiantuntevasti kommentoituna. Suorittelen asiasta kiinnostuneita tutustumaan siihen.

Näin, koko tuo tyhjäpäinen jaarittelu tiivistettynä yhteen kappaleeseen. Kappale joka on silmissäni vieläkin liian pitkä ja tärkeilevä.

The New Yorker podcast

Minulla on paha tapa uskotella itselleni olevani sivistyneempi ja kansainvälisesti valveutuneempi kuin usein olen. Usein se tapahtuu siten, että seuraan ulkomaisten medioiden lähetyksiä ja julkaisuja muutaman kerran ja unohdan ne taas pölyttymään tai muiden selattavaksi.

En osaa sanoa koska ensimmäisen kerran tutustuin yhdysvaltalaiseen The New Yorker julkaisuun, sillä se ei missään nimessä ollut minulle mikään suuri hetki. On hyvin mahdollista, että olen selannut kyseistä lehteä ensimmäisen kerran joskus ylä-asteen historian tunnilla tai vastaavan tyhjänpäiväisen hetken täytteeksi. Muistan kuitenkin nyt asiaan paneuduttuni, että edellinen ostokseni tapahtui noin puolitoista vuotta sitten. Työskentelin silloin kansainvälisessä huolintaliikkeessä ja vietin kolme sanoin kuvaamattoman tylsää koulutuspäivää Lontoossa. Paluumatkalla perjantaina London City lentokentän kautta, tulin ostaneeksi yhden kirjan ja uusimman julkaisun kyseiseltä lehdeltä. Siinäkään ei ollut mitään sen merkittävämpää, mutta kuvailee hyvin tapaani palata tuttujen nimien pariin ja yrityksistäni ylläpitää sivistyneisyyden liekkiä.

Muistan kyllä hyvin etten missään vaiheessa ole kunnolla oppinut lukemaan kyseistä lehteä. Sen ulkoasu ja aihepiirit eivät ole aivan niin kiinnostavia, että haluaisin tilata lehden itselleni ja seurata säännöllisesti muutaman viikon vanhoja artikkeleja. Se on tosiasia kun muistetaan kyseessä olevan kuitenkin puhtaasti amerikkalainen julkaisu, kuriiri New Yorkista Suomeen on aivan liian typerä vaihtoehto yhden ainoan lehden lennättämiseksi pohjolaan.

Oli miten oli, huomasin joitakin viikkoja takaperin, että lehdellä on nettisivut. Sitten huomasin, että niiltä nettisivuilta löytyy podcast. Kyseessä on kaiketi lehden poliittisen tiedon kärki, sillä keskustelua kuljettaa lehden päätoimittaja Dorothy Wickenden, mukanaan vaihtuva leegio poliittisia kirjoittajia ja muita kommentoijia.

Olen huomannut ryhtyneeni seuraamaan kyseistä podcastia, kohtuullisen säännöllisesti ja uskoisin tämän tulevan jatkumaan huomattavasti säännöllisemmin kuin paperiversion lukemisen. Yhdysvaltojen politiikka on aina ollut yksi kiinnostuksen kohteistani ja tällä tavalla saan asiantuntevaa kommentointia suoraan, itse pääkallopaikalta. Vastaavia podcasteja on varmasti muitakin, mutta minä en ole törmännyt muihin kun mainitsemaani.

Kahvilashakkia

Oli oikeastaan ihan hauska päivä tänään. Kävin kaverin kanssa pelaamassa kahvilashakkia. Se ei varmaan eroa tavallisesta shakista muuten kuin sillä, että sitä pelataan kahvilassa. Kaveri on kuitenkin aika kova pelaamaan ja on ollut jo pitkään puhetta, että käydään joku kertaa testaamassa. Allekirjoittanuthaan ei missään mielessä ole kova shakkinisti, mutta olen aina pitänyt pelistä. On mielestäi ehkä vaatimattomasti, yksi maailman parhaista lautapeleistä.

Pelasimme kaksi peliä ja olen kohtuullisen yllättynyt miten hyvin sain taas ajatukset shakin pariin. Hävisin odotetusti ensimmäisen pelin, mutta jälkimmäisestä sain tiristettyä tasapelin. Ei yhtään hullummin, vaikka kumpikin peli oli ystävällismiellistä pelailua.

Ensimmäinen peli oli aika avointa ravia ympäri lautaa ja kulminoitui lopulta siihen, kumpi ehti ensiksi toisen kotiriville. Jälkimmäistä peliä väritti vahva keskustan hallinta ja tiivis taistelu keskimmäisistä ruuduista. Hyvin mielenkiintoinen ja jännittävä peli. Periaatteessa minun olisi pitänyt ehkä kääntää se omaksi hyödykseni, sillä pelin loppuvaiheessa minulla oli yhden upseerin ylivoima. En vain pystynyt hyödyntämään sitä.

Ryhdistäydy

Ryhdistäydy,
nuwásilainen,
lohduttaudu,
kestä ja kärsi;

jos kohtalo
sinua kolhiikin joskus,
sitä useammin
elämä hellii sinua.

Sinä syntinen,
Jumalan armo
on suurinta syntiä
suurempi vielä.

Anteeksiannon rinnalla
vuorenkorkuinen synti
on pieni ja mitätön.

Ihmistä kohtaa vain se,
minkä Jumala säätää ja määrää.

Ei ihminen päätä elämästään,
Jumala päättää.

-abú Nuwás-

Tyypillistä Suomea

Suomi pelasi 1-1 tasapelin vieraissa Saksaa vastaan, upea tulos kun ajatellaan joukkueiden tasoeroa. Olen kuitenkin pettynyt ja surullinen, en muista koska olisin ollut yhtä hermostunut ja lopulta ärtynyt kuin tämän illan pelin aikana. Suomi oli kertakaikkiaan upea, pelasi juuri niin kuin hyvä joukkue parhaimmillaan pelaa. Silti tulos oli tyypillistä Suomea. Viimeisen hetken maali, joka ryösti meiltä pisteet.

En osaa sanoa montako kertaa meiltä - joukkueelta ja kannattajilta - on ryöstetty voittamisen huuma. Tuntuu, että niin käy aina. Ette usko miten se syö miestä, pystyin jo maistamaan sen jihlan tunteen joka MM-karsintavoitto Saksasta olisi maistunut. Se olisi ollut niin helvetin makeaa, mutta ei. Saksa tasoitti viimeisen kahden minuutin aikana ja vei meiltä kaksi pistettä. Minua ärsyttää ja olen surullinen koko joukkueen ja kannattajien puolesta. Me haluamme voittoja!

An article worth reading

If you happen to understand the written language of English, I urge you to read the following article by The Independent.

Teille joiden englannin kielen ymmärrys on vaillinaista, kehoitan yhtä lailla lukemaan seuraavan lyhennelmän alkuperäisestä uutisesta.

Harkintaa ja sen puutetta

Kävin sunnuntaina baarissa syömässä ja katasomassa jalkapalloa, aivan kuten olen suunnitellut tekeväni jo monen viikon ajan. Toteutuksessa vain kesti aikansa. Ei sillä, että se harmittaisi, sillä eihän tuollainen ole ihan ilmainen reissu. Vaikka olisihan siihen saanut enemmänkin valuuttaa kulumaan.

Viihdyin oikeastaan yllättävän pitkään ja katsoin yhteensä kolme peliä. Lähtiessäni katsoin kelloa väärin ja olin perillä käytännössä puolitoista tuntia etuajassa, joten se ensimmäinen peli tuli bonuksena. Hollannin liiga on minulle hieman tuntematon tuttavuus, mutta olin yllättynyt miten hyvää ja viihdyttävää sunnuntain peli oikeastaan olikaan. Roda JC isännöi Hollannin ehkä tunnetuinta joukkuetta Amsterdamin Ajaxia omalla Parkstad Limburg Stadionillaan.

Peli oli hyvin viihdyttävä, vaikka taso vaihteli ottelun sisällä hyvästä heikompaan. Pidin kuitenkin siitä hyvin teknisestä tavasta, jolla palloa pelattiin. Palloa käytettiin koko kentän alueella ja pidettiin pääosin tyylikkäästi maassa. Mukana oli ainakin kaksi todella tyylikästä maalia, Rodan 1-1 tasoitus ja Ajaxin jälkimmäinen vapaapotku osuma. Todella tyylikästä ja korkean osaamisen peliä.

Alkuperäisenä ajatuksena minulla oli kuitenkin katsoa Englannin Valioliigaa ja nimekkäimpiä pelaajia. Arsenal vs. Blackburn oli ehkä kauneinta jalkapalloa mitä olen nähnyt. Kotijoukkue oli käsittämättömän hieno ja hyökkäyssuuntaan järisyttävän tehokas. Blackburn ei missään nimessä ollut huono, mutta Arsenal oli tällä kertaa paljon parempi. Vai voiko joku oikeasti väittää muuta, lopputuloksen ollessa 6-2 isännille?.

Vieraiden David Dunn oli kuitenkin pelaaja, joka minulle jäi parhaiten mieleen ottelusta. Erittäin tehokas ja toi mukanaan sellaista fyysisyyttä, joka aiheutti ongelmia tykkimiesten puolustukselle. Varsinkin kun alakerta oli selkeästi heikoin osa-alue kotijoukkueen pelissä. Koko joukkue hyökkää niin hanakasti ylöspäin, että oman maalin varjeleminen tuntuu joskus jäävän taustalle ja se tulee vielä kostautumaan. Ei ehkä heikompia joukkueita vastaan, mutta esimerkiksi Chelsea tulee kyllä aiheuttamaan päänvaivaa pohjois-lontoolaisille.

Olin laskenut illan viimeisen ottelun eräänlaiseksi herkkupalaksi ja odotinkin siltä enemmän kuin lopulta sain siitä irti. Kieltämättä kolmas futispeli putkeen on vähän liikaa, mutta tällä kertaa ongelma oli myös itse pelissä. Se ei missään vaiheessa noussut sellaiseen lentoon kuin olisin odottanut. Liverpoolin pelaamisesta puuttui luovuutta ja Torres oli sen myötä tuuliajolla. Ei voi tehdä ihmeitä jos siihen ei anneta työkaluja, eikä Liverpool siihen näytä tällä hetkellä pystyvän. Tosin ehkä siihen ei ollut eilen edes aihetta, sillä miehityksen perusteella Benitez näytti hakevan tasapeliä. Niin paljon kuin pidänkin Mascheranon pelitavasta, ei hän ole mikään pelintekijä. Lucas sen sijaan ei näytä ainakaan minun silmääni mitenkään erikoiselta. Hyvä all-around keskikenttämies, joka täyttää asemansa, mutta ei tee ihmeitä.

Chelsea sen sijaan oli vakuuttava. Hyvä tasainen puolustus, ammattitaitoinen ja luova keskikenttä sekä kaksi maailmanluokan hyökkääjää. En missään nimessä pysty sanomaan, että pidän Anelkan ja Drogban pelityylistä, mutta he ovat järkyttävän hyviä yhdessä. Drogba vie yleensä aina kaiken huomion ja mahdollistaa Anelkan toimivan hyvin puhtaana viimeistelijänä. Ja siinä hän on kertakaikkiaan loistava.

Ehkä minun silmissäni kotimaisen jalkapallon ja kansainvälisten otteluiden suurin ero tulee pelitavassa tai ehkä paremminkin peliälyssä. Viime vuosina on selvästi painotettu nopeaa suunnanmuutospeliä, mikä tietysti on oikein. Ongelma on vain siinä, että se vaatii peliälyä, mutten siitä tulee sellaista järjetöntä roiskimista, jossa päälimmäinen idea on saada pallo nopeasti ylös. Se itsessään ei ole rakentavaa pelaamista ja hyökkäävä joukkue menettää hyvin helposti kontrollin.

Kaikissa näkimissäni otteluissa oli yhteistä se, että peli pyrittiin kääntämään nopeasti kohti vastustajan maalia, mutta kontroloidusti. Mikäli tilaa ei ollut, hyökkäys kääntyi hitaaksi matelemiseksi. Syötettiin sivuttain ja pidettiin palloa omalla joukkueella. Pyrittiin siten hakemaan asema ja tilanne, joss pystytään tekemään kontroloitu hyökkäys vastustajan maalille. Tuota ei juuri näe Suomessa.

Palloa ei osata kontroloida samalla tavalla kuin ulkomailla ja pelistä tulee hyvin helposti tyhjänpäiväistä potkimista ja edes takaisin riuhtomista. Syöksytään tilanteesta toiseen, ilman mitään järkeä. Omalla tavallaan tietysti hemmetin hauskaa, mutta muistuttaa jännityksessään enemmän joka viikkoista lottoarvontaa kuin harkittua toimintaa.

Taktinen ajattelu, haluaisin nähdä kotimaisen joukkueen, joka ymmärtää pelata älykkäästi. Hyökkää silloin kun se on oikeasti vaarallista, eikä pelaa "pitkää päätyyn ja perään". Sitä pelataan kaukalossa koska siellä on laidat sitä varten, ettei pallo mene kentältä ulos.

Toy Soldiers by Alta Media Productions

Toy Soldiers from Alta Media Productions on Vimeo.

High class entertainment.

Really really nice.

Sijoituksista

Ohessa pientä päivitystä osakkeiden tiimoilta. En luvannut pitää mitään säännöllistä blogi seurantaa tuloksista, mutta välillä on hauska kirjoittaa tästäkin aiheesta. Ostin muistaakseni elokuun loppuviikoilla kolmen kotimaisen pörssiyhtiön osakkeita Nasdaq OMX pörssistä. Tuttavallisemmin Helsingin pörssi.

Nyt loppuva viikko on ollut aika kurjaa katsottavaa, monta viikkoa jatkuneen nousun jälkeen. Suurin osa viikosta mentiin alaspäin ja myös minun yhtiöni saivat osansa tästä alamäkiajosta. Harmillista, mutta kuuluu tietysti asiaan. Olen elokuun jälkeen sijoittanut kahteen eri otteeseen lisä euroja valitsemiini kohteisiin, mutta en lähde erittelemään sitäkään sen tarkemmin. Perusajatus on kuitenkin siinä, että katson sijoituksiani edelleen sillä neljän vuoden tähtäimellä. Ohessa kuitenkin päivitys tämän päivän tuloksista:

Fiskars +25,78 %
Fortum -0,82 %
Sampo +16,44%

Kokonaistulos: +11,79 %.

Ei siis edelleenkään yhtään hullummin. Se mikä minua harmittaa eniten on se, että osakkeitteni yhteisarvo ehti käydä jo erään tuhatluvun paremmalla puolella, mutta on tullut siitä alas huonommalle tuhatluvulle. Harmillista, mutta minkäs teet. Omistavan luokan ongelmia.

Hiisijärven vedenlasku

Tämä on niin hyvä tarina, että kannattaa laittaa muistiin. Hiisijärven vedenlasku on maamme ensimmäinen kirjattu luonnonkatastrofi ja jo siksi tutustumisen arvoinen asia. Olen käynyt paikalla ainakin kaksi kertaa ja kolmaskin olisi ihan mukava. Se jää kuitenkin odottamaan, sillä seuraavasta kerrasta ei ole tietoa.

ROI 25%

Tässä vaiheessa uskaltaa jo hehkuttaa, että tienasin taas vedonlyönnissä. Minulla oli kolme single vetoa vetämässä Englannin Valioliigan otteluissa ja nyt näyttää siltä, että kaikki osuivat kohdalleen. Pelasin tapani mukaan vahvan ennakkosuosikin puolesta ja keskiarvo palautus oli 25% sijoitetulle pääomalle.

Tietysti tuo kuulostaa tosipelaajista säälittävän pieneltä kertoimelta, mutta ajatelkaapa asia osakesijoituksen kautta. Siellä 25% arvonnousu on jotain käsittämätöntä ja ei taatusti toteudu kahdessa tunnissa. Minullapa toteutui!

Liverpool - Hull City 5-0
Stoke City - ManU 0-2
Tottenham - Burnley 5-0

Taas ne meni

Hemmetin hemmetti!!
Hukkasin taas Operan kirjanmerkit. Miten se nyt niin meni, että kaikki kirjanmerkit olivat työpöydällä??

Jupiterin maisema

Tilasin muutama viikko takaperin itselleni ensimmäisen oikean tähtikaukoputken. Siis sellaisen, mikä suuretaa 25 - 50 kertaisena ja näyttää kuvan käytännössä väärin päin. Lintukaukoputkeksi siitä ei ole, mutta minä haluankin katsoa sillä tähtiä. Se tuli viime perjantaina ja kokosin sen viime lauantaina, mukana tulleiden ohjeiden mukaisesti.

Itse projekti oli loppujen lopuksi aika helppo. Pari kertaa jouduin miettimään, että mitenkäs päin kupera ja kovera nyt loppujen lopuksi oli. Selvisin kuitenkin ilman ongelmia ja olen ylpeä tähtikaukoputken omistaja. Kyseessä on kansainvälisen tähtitieteen juhlavuoden kunniaksi tehty projekti, jossa haluttiin tarjota edullinen, mutta silti korkeatasoinen kaukoputki suurille massoille. Minä ostin omani 30,00 / euron kappalehintaan, sisältäen postikulut ja olen ostokseeni erittäin tyytyväinen. Optiikka on oikeasti laadukas ja kuva on kirkas aina näkökentän reunoja myöten. Koko putki tuntuu huomattavasti tukevammalta ja kalliimmalta kuin se oikeasti onkaan.

Tietysi ongelmana on se, että samaan hintaan ei sisälly jalustaa. Asia joka on tietysti päivän selvää, eikä tarkoitukseni ole missään muodossa kritisoida asiaa. Ongelmani on vain siinä, että putki tarvitsee käytännössä jalustan. Käsivaralta katsottuna sillä ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista saada vakaata kuvaa aikaiseksi. Olen kokeillut tukea itseni parvekelasiin, mutta kuva on silti vähintäänkin huojuva. Toisaalta minä kyllä olen halunnut kunnollista jalustaa jo vuosikausia ja nyt se on pakko ostaa.

En ole varma, mutta kuvittelen nähneeni tänään Jupiterin neljänneksi suurimman kuun Ion samalla kun tiirailin kyseistä planeettaa. On vaikea olla täysin varma, mutta mielikuvitusta on joskus hyvä käyttää. Minä käytän sitä tässä, sillä pelkkä ajatus tuntuu kiehtovalta. Ajatus siitä, että katson toista planeettaa ja sen maisemaa.

Oikeastaan odotan kovasti sitä hetkeä kun saan itselleni jalustan ja pääsen oikeasti nauttimaan tuosta kaukoputkesta. Varsinkin kun en ole edes kokeillut käytännössä sitä 50 kertaista suurennosta.

Ympyröitä

Yksi asia mistä minä pidän Helsingissä on se, että siellä ei tarvitse törmäillä tuttuihin ihmisiin. Voi huoletta kulkea kaupungilla ja kadota siihen massaan joka on myös liikkeellä. Jossain aikaisemmassa vaiheessa olin tilanteessa, jossa joka päivä tuli vastaan joku tuttu jonka kanssa oli vaihdettava pari sanaa. Sellainen tympii minua, liian pienet ympyrät.

Nauroin..

...Paljon

Tom Knapp and his Benelli

Kaunis pala täydellisyyttä

Tarantino teki hyvä elokuvan. Mestariteos vaikka ei täytäkään kaikkia mestariteoksen kriteerejä. Hieman hankalasti sanottu, mutta elokuva oli hieman hankala. Päältä viihdyttävä ja hauska, mutta jotain siinä oli mikä erotti sen muista elokuvista. Ehkä se oli se hyppysellinen neroutta.

Tietysti Tarantino pelasi omilla jutuillaan, pieniä shokeeraavia kohtauksia, verta ja väkivaltaa. Todellista veribalettia elokuva ei kuitenkaan ollut, vain muutaman kohtauksen ajan, mutta eipä hetkeäkään pidempää. Pääpaino oli ehkä yllättävässä määrässä itse tarinassa. Siis ihan siinä perinteisessä elokuvan viehätyksessä.

Merkittävän elokuvasta tekee se, että se tarino oli puettu niin kauniisiin vaatteisiin. Musiikki, kuvaus, näyttelijät ja dialogi oli niin viimeisteltyä ja viehättävää. Aivan kuin elokuvan kaunein nainen. Ei missään nimessä täydellinen, mutta silti niin tarkkaan harkittu ettei täydellisyys voisi olla lähempänä.

Keith Floyd - RIP

Yksi harvoista idoleistani on poistunut keskuudestamme. Keith Floyd on menehtynyt sydänkohtaukseen aikaisemmin maanantai iltana kotonaan Dorsetin Bridportissa. Maailma on menettänyt mahtavan persoonan ja mainion kokin. Ohessa BBC:n lyhyt video miehestä.

Jätä väliin

Lauantaina voisi viettää hauskan päivän jalkapallon ja ravintolaruon parissa. Ei mitään kovin erikoista, mutta klo. 14.45 näyttäisi tulevan kuumoittavan kiihkeä ottelu telkkarista. En ole varmaan koskaan nähnyt Burnley vs. Sunderland peliä, enkä usko sen nousevan kovinkaan korkealle jalkapallon merkkitapahtumien joukossa, mutta voisi olla ihan hauskaa.

Sitä paitsi olen periaatteessa jo maksanut sen päivän ruoka-annokset, sillä minulle kun noita lounareita tuntuu vielä riittävän. Voivat tulla tarpeeseen vielä tulevaisuudessa, mutta eipä sen enempää siitä. Harvinaisen harvoin tulee edes käytyä ulkona syömässä. En tietenkään laske tähän mukaan lounasta, sillä kuluneen 5kk:n aikana olen käynyt lähes päivittäin jossain lounasravintolassa. Merkkipaalu sekään ei tietysti ole, mutta tulipa kuitenkin mainittua.

Pitäisiköhän käydä sienimetsällä?

p.s. Pablo on kohta kaupungissa :)

Sattumus

Olen huomannut kiroilevani enemmän kuin haluan itselleni myöntää. Olen jostain syystä antanut tiedostamattani hieman periksi työympäristössä vallitsevalle kielenkäytölle. En tiedä johtuuko alasta, mutta ohuen kokemukseni perusteella kiroilu on yleistä. Jopa niin, että siitä on tullut täysin luonnolista vaikka yritän tietoisesti vältellä turhia voimasanoja. Niiden turha viljely vie niiltä tehon, enkä halua menettää sitä.

Joka tapauksessa, tilanne vaatii pientä kiroilua. Perkeleen perkele!! Hukkasin omaa typeryyttäni käyttämäni selaimen kirjanmerkit. Siis käytännössä kaikki ne sivut joissa tykkään käydä. Omaa syytä, sillä kuvittelin tekeväni niistä ainoastaan kopion työpöydälle. En vain tajunnut, että tekele oli täydellinen siirto selaimesta tietokoneen työpöydälle. Tekemäni kopio ei kuitenkaan toiminut siten kun olin ajatellut ja tulin poistaneeksi sen ennen kuin tajusin virheeni.

Onneksi minulla on käytössä myös toinen selain, jota käytän varalla ja olin siirtänyt siihen joskus kauan sitten kopiot myös kirjanmerkeistäni. Ongelma oli vain se, että ne olivat vanhat ja niiden selvittäminen vaati tunnin verran työtä. Lopputulos on se, että minulla on taas suhteellisen täydellinen kirjanmerkistö, mutta se ei ole ajantasalla. Suurinta haittaa tästä on seuraamilleni blogeille, sillä suuri osa katosi menneisyyteen. Toisaalta tuskinpa ketään hirmuisesti haittaa, vaikka jätän heidän bloginsa lukematta. Eihän tätäkään juuri kukaan lue.

Voitteko tuoda lisää öljyä?

Silmiini osui mielenkiintoinen artikkeli, joka maalasi varsin mustan kuvan maailman öljyteollisuudesta ja siitä onko sillä aihetta juhlaan.

Artikkeli on Foreign Policy -lehden verkkosivulla ja on hyvin mielenkiintoista luettavaa. Tiivistettynä artikkelin juoni kiteytyy siihen, että vuonna 2005 öljyn tuotanto saavutti tämänhetkisen huippunsa ja on siitä lähtien kääntynyt hitaaseen laskuun. Huolimatta siitä, että Kiinan ja Intian öljytalous on vasta lapsen kengissä kun sitä verrataan kehittyneempiin OECD maihin.

Itse asiassa koko artikkeli sopii hyvin siihen muutaman vuoden takaiseen laskelmaan, jossa laskin kuinka kauan öljyä riittää. Kyseessä oli aivan simppeli jakolasku, jossa kaikki maailman tunnetut öljyvarat jaettiin vuotuisen kulutuksen mukaan. Summa oli muistaakseni 32 vuotta, mutta en voi mennä siitä takuuseen. Ydin oli joka tapauskessa se, että nykyisellä kulutuksella me kaikki pääsemme kokemaan sen päivän jolloin öljy loppui.

*****

Muita aiheita. Kävin ulkona kävelemässä, ulkoilutin vanhaa rakastani. Otin pitkästä aikaa ensimmäisen "oikean" kamerani esille, ja käytin sitä ulkona. Vanha Yashica FR II on kulkenut mukanani jo viitisen toista vuotta ja sen kanssa kuvaaminen tuntuu oikealta kuvaamiselta. Oli virkistävää ottaa käteen painava möhkäle alumiinia ja ottaa valokuvia mekaanisesti. Tarkentaa, valottaa ja virittää itse.

En tietenkään tiedä millaisia kuvia sain aikaiseksi, mutta olen odottavalla mielellä. Uskoisin, että siellä on ainakin muutama todella mielenkiintoinen otos. Erikoismaininta kohtaamalleni kyykäärmeelle, joka oli uskomattoman kaunis otus. Muuten kuvausaiheet olivat minulle tyypillisiä, pyrin leikittelemään linjauksilla ja tekemään huomioita. Objektiivina minulla oli Yashican DSB 28mm 1:2.8 laajakulma, filminä Agfa APX 100 & 400. Minulla on varastossa tätä mustavalkokuvauksen legendaa vielä muutama rulla.