Halusin lukea italialaista kirjallisuutta ja sain nyt jokin aika sitten luettua esille nostamani Carlo Levin kirjan Jumalan selän takana, joka on on miehen kuuluisin kirja. Kyseessä on omaelämänkerrallinen kertomus eteläisestä Italiasta, joskus vuonna 1935, Kirjan alkuperäinen nimi on Cristo si è fermato a Eboli joka suoraan suomennettuna on Jumala pysähtyi Eboliin. Alkuperäinen kiinnostukseni heräsi siitä, että Kristuksen lailla, minäkin pysähdyin Ebolin kaupunkiin, enkä mennyt metriäkään edemmäs.
Kirja ei kerro sen enempää Ebolista, sillä se oli aikoinaan italialaisen sivistyksen ääriraja ja kirjan tapahtumat sijoittuvat siitä edemmäs. Se kertoo kuinka ihmiset asuivat lähes feodooliyhteiskunnassa, malarian ja köyhyyden riuduttamina keskellä Etelä-Italian maaseutua. Aluetta, jossa ei ollut yhtään mitään.
Kirja on eräänlainen klassikko, jonka kyllä huomaa tekstistä. Se on hyvin sujuvaa ja lähtee liitoon ensimmäisten sivujen jälkeen. Luettuani kirjaa muutaman kymmentä sivua, olin aika hämmentynyt, että miksi minä tätä luen, mutta jatkoin ja sain palkkioni. Ehkä alku on eräänlainen kiirastuli, sillä tarina ja 1930-luvun Italia avautuu vasta sen jälkeen ja palkitsee lukijansa kiehtovuudellaan.
Miten ihminen voi olla tapoihinsa kangistunut vaikka ne tavat selvästi vahingoittavat ja estävät häntä täyttämästä potenttiaaliaan? Sitä minä pohdin kirjaa lukiessani ja pohdin tietysti hieman vieläkin. Siitä voin vetää suoria suuntaviivoja myös omaan elämääni, kuten varmasti me kaikki.
Jumalan selän takana on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ajankuva ja samalla kattoikkuna ihmismielen syövereihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti