Wurst :)

Viikko sitten istuin Tegelin lentokentällä, muistaakseni viimeistelemässä maitokaakaota sikäläisessä Starbucksissa. Odotin lentoa takaisin Helsinki-Vantaalle, sillä neljän päivän seikkailu Berliinissä oli ajautunut väistämätömään loppuunsa.

Kyseessä oli niin sanottu pitkä viikonloppu vieraassa kaupungissa, minilomaksi sitä kaiketi myös kutsutaan. Minulle kauan odotettu, mutta samalla lähes täysin odottamaton seikkailu pahuuden pääkaupungissa. Päätös lähteä tuonne liittyy puhelinkeskusteluun ystävän kanssa ja hetken mielijohteeseen, sekä onnistuneeseen ajoitukseen. Onnistuin bongaamaan meille (itselleni ja ystävälleni) edulliset lennot ja vielä edullisemman hotellimajoituksen Berliinissä. Kerta kaikkiaan loistodiilit.

Hotelli oli entisestä Itä-Saksassa ja ehkä siitä ajasta näkyi jäänteitä sikäläisessä arkkitehtuurissa. Toisaalta en ole täysin varma miksi lähes kaikki rakennukset näyttivät niin tavattoman tutuilta. Hetkittäin oli vaikea uskoa, että silmien edessä oleva lähiö oli oikeasti Berliinissä, eikä jossain päin Suomea. Yhden talon olisin sijoittanut Joensuuhun ja toisen Jyväskylään, vaikka kolmas oli kuin ilmetty julkisivu Helsingistä. Kummallista, enkä vähäisen tietoni perusteella osaa perustella tuota millään arkkitehtoonisella ajatuksella. Ainoa mikä tulee mieleen on sodan jälkeinen nopea rakennusbuumi, jossa uusia rakennusmetodeja on otettu käyttöön laajassa mittakaavassa ympäri Eurooppaa.

Ehkä todellinen tyyliero lännen ja idän välillä löytyi koristeellisuudessa, sillä Länsi-Berliinin asuinalueilla rakennukset olivat ehkä hieman koristeellisempia. Tosin mielikuva leveimmistä kaduista ja avoimemmasta ruutukaavasta on todennäköisesti pelkkä mielikuva, kuvitelmaa ja auringonpaisteen tuomaa harhaa. Se mikä kuitenkin oli jännittävää oli vanhat, sotaa edeltävät rakennukset.

Kaupungista ei todellakaan löytynyt montaa alkuperäiskunnossa olevaa vanhaa rakennusta. Selvä kuva siitä raivosta, jolla Berliiniä kohdeltiin 66 vuotta sitten. Toisaalta uusien talojen välistä pilkottaa aina välillä jotain vanhaa ja aitoa.

Sellaisia rakennuksia joiden pinta oli vanhaa punaista tiiltä tai vain vanhaa rappausta, jota ei oltu tehty uudestaan. Näille jokaiselle olivat yhteistä tuhon jäljet.

Jokaisesta pystyi lukemaan sodankäynnin kirjaa. Tuohon oli osunut kranaatti, jonka sirpaleet piirsivät tuon kuvion. Tätä katua pitkin on ammuttu lyhyt konekiväärin sarja, sillä risteyksessä olleen talon toinen kulma oli luotien rikkoma. Kaikenlaista jälkeä ja merkkiä joka ei näy, ellei sitä osaa katsoa oikeasta kohdasta. Vaikea kirjoittaa mitä tuosta oikein ajattelen, sillä se ajatus ei ole vielä täysin muotoutunut.

Minulle koko retken suurin yksittäinen hetki ja tilaisuus oli maailmanhistorian kauneimman naisen kohtaaminen kasvoista kasvoihin. Tietysti kyse on ikivanhasta ja silti vain keskeneräisestä patsaasta, mutta olen nyt nähnyt Nefertitin kasvot. Kyseessä on tietenkin museosaarella oleva Uusi museo ja sen ylpeys - Nefertitin rintapatsas. Siinä on jotain taianomaista, mikä vangitsee huomion ja pakottaa ihailuun.

Muista turistikohteista en ryhdy edes kirjoittamaan, sillä niitä olisi liikaa, kyseessähän oli kuitenkin loppujen lopuksi vain puhdas turistireissu. Neljä päivää säntäilyä Berliinissä, idässä, pohjoisessa, lännessä, etelässä ja keskustassa. Kävimme maanalaisessa, kuljimme bussilla, istuimme ratikassa, kävelimme ja pari kertaa juoksimme ilman päämäärää ja tavoitetta. Unohtamatta tietenkään lyhyttä, mutta nopeaa hissimatkaa 203 metrin korkeuteen Berliinin kattojen ylle.

Lähtisin heti takaisin jos se vain olisi mahdollista. Sillä ainoa asia joka minua jäi harmittamaan on se, ettei keskiviikkona varmistunut saksalainen lottovoitto ollut suurempi kuin EUR 9,90. Nyt minulla ei ole aavistustakaan kuinka noudan tuon summan sieltä itselleni.