Kävin eilen katsomassa tämän kiekkokauden viimeisen pelin, mikä tekee yhteensä kaksi livenä nähtyä liigaottelua. Ensimmäinen oli HIFK vs. Jyp ja nyt jälkimmäinen oli HIFK vs. Jokerit.
En ole aikaisemmin käynyt "stadin paikallispeleissä", joten kokemus oli mielenkiintoinen. En pysty tietenkään vertaamaan mihinkään aikaisempaan, mutta tuo ehkä oli se kaikista äänekkäin ottelu, jossa olen koskaan käynyt. Poistuin ottelusta korvat soiden ja kädet hikisinä. Itse asiassa naapurissa istunut pikkupoika taisi säikähtää ihan todella, sillä ensimmäisen erän alkuminuutit poika nieleskeli itkuaan isänsä kainalossa. Ymmärrän hyvin, sillä se takana istunut vislaaja kyllä osasi vislata - äänekkäästi.
Ottelu sinällään vastasi hyvin mielikuvaani playoff kiekosta. Hyvin tasaista ja tunnepohjaista vääntöä, jossa koiruudet olivat enemmänkin laki kuin poikkeus. Milloin painettiin vastustajan kaveria jäähän, pelin aaltoillessa kentän toisessa päädyssä tai susikäsi kääntää vastustajan ympäri ja väärään suuntaan.
Peli ei sinällään ollut mitenkään päätähuimaavan kaunista. Jokerit aloittivat hyvin aktiivisella karvaamisella, aina syvältä HIFK:n puolustusalueelta, mutta se ei kestänyt koko ottelua. Kiekko tuntui olevan kallisarvoinen kapine, sillä jokainen syöttö pyrittiin ensiksi ottamaan haltuun ja siirtämään vasta sitten eteenpäin. Todellisia one timereita en muista nähneeni ensimmäistäkään, muutenkin laukaukset olivat todella harvassa. Kummallista, sillä lähes jokaisen laukauksen jälkeen saatiin joku hyvä ruuhkatilanne naapurin maalille. Itse asiassa kotijoukkue teki molemmat maalinsa tuollaisista tilanteista. Pleikkari maaleja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti