Luen säännöllisen epäsäännöllisesti erästä amerikkalaista survivalismi sivustoa, sillä aihe on kiinnostanut minua jo vuosikausia. Ehkä alkusysäys on ollut Daniel Defoen klassikosta Robinson Crusoe, joka aloitti realistisen fiktion kirjallisuudessa.
Sivuston heikkous on mielestäni siinä, että se on tavattoman poliittisesti värittynyt, joka väistämättä sulkee pois osan kirjoituksista. Itse asiassa suuren osan, sillä surivalismiin tuntuu helposti liittyvän oikeisto ja yhteiskuntaa vieroksuva ajattelu. Joka tietysti psykologiselta kannalta katsottuna on loogista, mutta myös suhteellisen rasittavaa.
Sitä usein tulee mietittyä, että onko lopun aika yllämme. Pitäisikö minunkin muuttaa korpeen, kaivaa sinne syvä kuoppa ja hautautua pakoon pahaa maailmaa, yhdessä perunoiden ja säilykepurkkien kanssa. Ajatus joka toisinaan on harvinaisen houkutteleva, mutta yhtä kaikki, aivan järjetön.
Survivalismi, jossa todella varaudutaan yhteiskunnan hajoamiseen, tuntuu usein luottavan ajatukseen, että se oma pieni kuoppa on rauhan tyyssija. Se on jotenkin irrallaan kaikesta siitä sonnasta, joka ympärillä kiehuu ja kuohuu. Ajatus tuntuu hyvin naivilta, samaan aikaan kun koko ajatus yhteiskunnan hajoamisesti varsin kaukaa haetulta. Yhteiskunta on aina selvinnyt ja kehittynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti