sunnuntai 30. elokuuta 2009

Kettu ja Kana - Heinola

Yksi kesän ravintolakokemuksista tapahtui Heinolassa, jossa kävin loistavalla veneretkellä. Matka oli yksi pisimmistä sisävesissä kulkemistani nautin siitä täysin siemauksin, maisemat olivat kertakaikkiaan mahtavat. Heinolassa on kuulema kaksi hyvää ravintolaa ja Kettu ja Kana on niistä toinen, annokset ovat hyvän kokoisia ja maittavia. Tämä piti käydä testaamassa ja siitä nyt pieni yhteenveto.

Ravintola on tunnettu kanaruuistaan ja uskomattoman hitaasta palvelustaan, joista ainakin jälkimmäinen todellakin piti paikkansa. Ravintolan omistaa vanhempi pariskunta, joista Herra työskentelee keittiössä ja Rouva salin puolella tarjoilijana. Kaiketi ravintolassa työskentelee myös kiire apulaisia, mutta ei missään nimessä riittävästi. Tehtyämme tilauksen ehdin kummisetäni kanssa juoda rauhalliseen tahtiin isot tuopit olutta. Taisi olla jotain tsekkiläistä, mutta en ymmärrä niin paljon oluiden perään että muistaisin sille edes nimeä.

Tilasin sinihomekanaa, joka kieltämättä oli oikein onnistunutta. Annos tarjoiltiin kuumalta valurautapannulta, joka kannettiin pöytään puisella lankulla. Ristikkoperunat olivat pienessä kulhossa ja toimivat oikeastaan aivan hyvin. Siitä oli kamalan helppo napata peruna ja kastaa kermaiseen kastikkeeseen. Kastike tarjoiltiin sillä samaisella pannulla jossa kana oli.

Ruoka oli ihan hyvää, mutta ei missään nimessä mitenkään erikoista. Kanaa kerma & aurajuustokastikkeessa on niin pahuksen vaikea töpeksiä, että se on aina turvallinen valinta. Ruuan takia en välttämättä menisi sinne takaisin, mutta Heinolassa käydessä se on ihan turvallinen valinta.

Suurin ongelma paikalla liittyy kuitenkin siihen tarjoiluun ja sen hitauteen. Tehtyämme tilauksen, ei mennyt montaa minuuttia ja sama Rouva tuli takaisin kysymään mitä olimmekaan tilanneet. Vanhuus ei tule yksin, mutta tilauslehtiö on hyväksyttyä käytöstä prameammissakin paikoissa. Salaattipöytä ei jättänyt muuta kuvaa itsestään kuin sen, että leipä oli kuivaa ja ei missään nimessä enää tuoretta. Ruokaa jouduttiin odottelemaan lähemmäs puoli tuntia, vaikka keittiöllä oli vain kaksi tilausta jonossa ennen meitä. Lähtiessämme tarjoilijaan ei saanut mitään yhteyttä vaan ruoka oli käytävä maksamassa erikseen kassalla.

Kaikkine pulmakohteineen Kettu ja Kana on loppujen lopuksi ihan turvallinen paikka. Annokset ovat hyvän kokoisia, maukkaita eivätkä edes kovin kalliita. Kahden hengen annokset kolmella isolla tuopilla kustansivat 51,00 euroa. Hintalaatu-suhde oli mielestäni parempi kuin Heinolan Casinolla, jossa ruoka oli liian kallista suhteessa sen laatuun.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tunnen paika ja tunnistankin osan kirjoituksestasi.

Todellakin kyseessähän on perheyritys.
Paikan "isäntä" ei työskentele keittiössä vaan pääosin häärii salissa tarjoilemassa (toisinaan voisi sanoa että ikävä kyllä).
"isännän" ruovaa en ole koskaan nähnyt tarjoilemassa tosin nyt on ollut lähinnä siinä kahvion puolella myymässä.

Olin itse kyseisessä paikassa töissä 3 vuotta, lähdin pois reilu 4 vuotta sitten.
Edelleenkin siellä työskentelee entisiä työtovereitani muutama että kyllä oman väen lisäksi sielä on muitakin töissä.
Mutta sitä en tiedä mihin suuntaan siellä on menty... kuinka vähiin on henkilökunta laitettu työvuorojen suhteen.

Kovasti olen kuullut että taso (niin ruoan kuin palvelunkin osalta) on mennyt huonompaan suuntaa ja suunta tuntuu edelleen olevan alaspäin.
Mikä harmi sinänsä koska ennen siellä todellakin oli sekä hyvä että halpa ruoka ja toimiva palvelu.

Itsekkin olen huomannut sekä tarkistavan ketä on tarjoilemassa sekä että kuka on keittiössä ennenkuin sinne syömään menen. Tiedän siten että millainen on palvelu ja että mitä ruokaa kannattaa tilata vaiko suosiolla vaihtaa paikkaa.

Enään en paikkaa suosittele kenellekkään joka sattuu torin kupeessa kysymään hyvää ruokapaikkaa.

Jatkossa, myös sinulle suosittelisin s-markettia vastapäätä tokassa kerroksessa olevaa Ravintola Valentinaa.

:)

Seppó kirjoitti...

Kiitos hyvästä kommentistasi. Oli hauska kuulla hieman taustaa kyseisestä paikasta, sillä en ole siellä aikaisemmin käynyt. Tuon isännän ja emännän roolin kuulin ihmiseltä, joka on käynyt siellä ennenkin ja kuulosti uskottavalta. Varsinkin kun paikan henkilökunta sopi hyvin tähän mielikuvaan.

Ravintola Valentina oli mainitsemani toinen Heinolan mainitsemisen arvoisista ravintoloista. En kuitenkaan ole siellä koskaan käynyt, joten en siitä sen enempää kirjoita. Ehkä sitten kun tulee sekin paikka testattua.

Anonyymi kirjoitti...

Sepolle!
Myös minä OLIN siellä töisssä,en enää.

Seppó kirjoitti...

Anonyymille.
Meillä kaikilla on uusia ja vanhoja työpaikkoja.