Alle puolen vuorokauden päästä vuosi on vaihtumassa, joten kirjoitan lyhyen kirjoituksen vuodesta 2010. Tosin ajattelin lähestyä vuotta kulttuurin kautta ja mainita näyttelyitä, esityksiä tai muita vastaavia tapahtumia joista olen nauttinut.
- Caj Bremerin näyttely Ateneumissa oli kokemus. Se pakotti huomaamaan, että meillä on oikeasti taidokkaita valokuvaajia, vaikka ihmetellä saattaa miksei suuri yleisö huomaa heitä.
- Taidehuutokauppojen näytöt. Laajensin verkkoharrastustani, huutokauppaluetteloiden katselemisesta, koetun maailman puolelle. Kävin vuoden 2010 aikana puolen kymmentä kertaa katsomassa todellista arvotaidetta, suosittelen harrastusta vilpittömästi myös muille.
- Suomenlinna on kohteena niin suuri ja vaihteleva, etten lähde kovin paljoa tarkemin erittelemään mitä siellä on kokenut ja nähnyt. Ehdottomasti yksi suosikeistani Helsingissä.
- Helsingin juhlaviikot joiden aikana tajusin köyden ja ihmisvartalon kauneuden.
- Kävelyretki Dibrichsenin taidemuseoon ja harharetki Seurasaareen.
- Helsingin yliopiston ylläpitämä museo kertoo siitä itsestään, mutta antaa myös melkoisen ikkunan ympäröivään maailmaan. On ehkä tämän vuoden museoista se kaikkein perinteisin museo, sellainen missä on tuhansia ja tuhansia näyttelyesineitä siisteissä riveissä, odottamassa ihmettelevää kulkijaa.
- Sateen pitäminen Suomen Pankin rahamuseossa ansaitsee oman merkintänsä. Aihepiiristään huolimatta, täysin ilmainen reissu, ellei sitten erehdy kahvion tuotteisiin.
- FC JJK vs. Viikingit, HJK vs. Besiktas, HJK vs. FK Partizan ja MM2010.
- Shakkiturnaus aloittelijoille.
- Kansalliskirjasto - ekaa kertaa sisällä.
- Helsingin tuomiokirkko - ekaa kertaa sisällä.
Lisäksi lukuisia muita tapahtumia, paikkoja ja hetkiä joita en tähän muista kirjoittaa. Kiitokset osallistujille ja ennen kaikkea myös itselleni. Vilkas mielikuvitus, yhdistettynä terveeseen tiedonhaluun on upea yhdistelmä.
perjantai 31. joulukuuta 2010
torstai 30. joulukuuta 2010
Luontodokumentti / luontoelokuva
Tämän päivän uutinen Uralin karhuista, jotka olivatkin Kuhmolaisia on lievästi hämmentävä uutinen. Olen sinisilmäisesti luottanut luontodokumenttien autenttisuuteen ja näin saanut silmilleni. Oma moka kun pidän Avaran Luonnon esittämiä dokkareita niin kovassa kurssissa, mutta jotain vastuuta dokumentin tekijöilläkin pitäisi olla.
Kyllä siinä jonkinlaista vedätyksen makua on, kun dokumentti nimetään vaikka nyt sen Uralin mukaan ja eläimet on oikeasti kuvattu Kuhmossa, Romaniassa tai Korkeasaaressa. Tosin kyllä minä ymmärrän senkin, että viiden minuutin insertti ruskeakarhusta on helpompaa ja halvempaa kuvata lähisuolla olevan haaskan luota.
Ehkä ongelma on myös siinä, että me katsomme luontodokumentteja kun taas maailmalla tehdään luontoelokuvia. Niiden käsitteellinen ero kun kuitenkin on valtava. Ei minua niinkään harmita, että Uralin karhu oli Kuhmosta, vaan se ettei siitä ollut missään mainintaa. Kuinka paljon yksinkertaisempaa olisi jos lopputeksteissä olisi maininta kuvauspaikoista. Ei sillä, että niitä kukaan oikeasti lukisi, mutta se informaatio olisi kuitenkin saatavilla.
Kyllä siinä jonkinlaista vedätyksen makua on, kun dokumentti nimetään vaikka nyt sen Uralin mukaan ja eläimet on oikeasti kuvattu Kuhmossa, Romaniassa tai Korkeasaaressa. Tosin kyllä minä ymmärrän senkin, että viiden minuutin insertti ruskeakarhusta on helpompaa ja halvempaa kuvata lähisuolla olevan haaskan luota.
Ehkä ongelma on myös siinä, että me katsomme luontodokumentteja kun taas maailmalla tehdään luontoelokuvia. Niiden käsitteellinen ero kun kuitenkin on valtava. Ei minua niinkään harmita, että Uralin karhu oli Kuhmosta, vaan se ettei siitä ollut missään mainintaa. Kuinka paljon yksinkertaisempaa olisi jos lopputeksteissä olisi maininta kuvauspaikoista. Ei sillä, että niitä kukaan oikeasti lukisi, mutta se informaatio olisi kuitenkin saatavilla.
lauantai 25. joulukuuta 2010
Shit's not going our way
Mielenkiintoni vaihtui valkealta jäältä vihreälle nurmelle jo vuosia takaperin, mutta HBO:n jääkiekkodokumentti 24/7: Road To The NHL Winter Classic herättää nukkuneen innostuksen. Sarjasta on nyt julkaistu kaksi jaksoa ja olen nähnyt molemmat netistä, enkä voi ihmetellä kuinka hieno dokumentti on saatu aikaiseksi. Kyse on jääkiekosta ja jostain suuremmasta. Ehdottoman katsottavaa jos vain urheilua osaa arvostaa, oli se laji mikä tahansa.
Osa I:
Osa II:
Osa I:
Osa II:
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
Sodan rooli evoluutiossa?
Heräsin eilen metrossa ajatukseen, että missä mielessä sota on osallisena ihmisen evoluutiossa? Minulle ei äkkiä tule mieleen kovinkaan montaa eläinlajia, jotka aktiivisesti sotivat lajikumppaneitaan vastaan. Simpanssit käyvät sotia naapureitaan vastaan ja tekevät rutiininomaisesti keihäitä. Joskaan näitä kahta ei käsittääkseni ole yhdistetty sota-aseiksi.
Armeijamuurahaiset (Marabunta) sen sijaan elävät elämänsä suurella sotilaskampanjalla, mutta onko kyse aktiivisesta sodankäynnistä? Tuskin, sillä sodalle tunnusomaista on kuitenkin alku ja loppu. Tosin yskittäiset sotapäälliköt saattavat hyvinkin elää koko elämänsä yhden kampanjan merkeissä, vertaa Aleksanteri Suurta tai vaikkapa Tšingis-kaani. Joskin heidänkin sodissaan oli selvä alku ja lopulta loppu, eikä tuhansia vuosia kestänyt elämäntapa kuten armeijamuurahaisilla.
Sodasta on kirjoitettu paljon ja se on ehkä kiehtovimpia toimintamalleja lajimme historiassa, mutta onko se myös menestystarinamme takana? Evoluution eteenpäin vievänä voima. Ajatusleikkinä kuitenkin kiinnostava ja saattaa vaatia syvällisempää tutustumista.
***
Kirjoitin aiheesta lisää täällä.
Armeijamuurahaiset (Marabunta) sen sijaan elävät elämänsä suurella sotilaskampanjalla, mutta onko kyse aktiivisesta sodankäynnistä? Tuskin, sillä sodalle tunnusomaista on kuitenkin alku ja loppu. Tosin yskittäiset sotapäälliköt saattavat hyvinkin elää koko elämänsä yhden kampanjan merkeissä, vertaa Aleksanteri Suurta tai vaikkapa Tšingis-kaani. Joskin heidänkin sodissaan oli selvä alku ja lopulta loppu, eikä tuhansia vuosia kestänyt elämäntapa kuten armeijamuurahaisilla.
Sodasta on kirjoitettu paljon ja se on ehkä kiehtovimpia toimintamalleja lajimme historiassa, mutta onko se myös menestystarinamme takana? Evoluution eteenpäin vievänä voima. Ajatusleikkinä kuitenkin kiinnostava ja saattaa vaatia syvällisempää tutustumista.
***
Kirjoitin aiheesta lisää täällä.
maanantai 20. joulukuuta 2010
Puolessa välissä ja suunta on yhä ylös
Olen tällä hetkellä puolessa välissä kolmen vuoden sijoitusprojektiani, mikä antaa aihetta retrospektiiviseen tarkasteluun, sijoitusprojektiani ajatellen. Kesällä 2009 ostin ensimmäiset osakkeeni ja olen kasvattanut omistuksiani siitä lähtien. Hävyttömän hitaalla tahdilla, mutta suunta on silti ollut kohti suurempia lukuja. Kertoo kaiketi uskostani valoisampaan tulevaisuuteen ja siihen, että talletuskorot pysyvät matalina.
Fiskars: +100%
Fortum: +23%
Nokia: -3%
Sampo A: +17%
Talvivaaran kaivososakeyhtiö: +25%
Yhteensä: +16% (ohessa kesän luvut)
Arvonnousu perustuu tämän hetken pörssikursseihin, eikä kulueriä ole huomioitu ollenkaan. Kulut muodostuvat pääomaverotuksesta, tosin vasta sitten kun omaisuus realisoidaan, sekä välityspalkkioista.
Nokiaosuuteni on periaatteessa täysin spekulatiivinen, sillä tarkoitukseni on nostaa ensi kevään osingot ja harkita sen jälkeen osakkeiden myyntiä. Toisaalta jos tilanne näyttää keväällä suotuisalta, saatan myös pitää niitä hieman kauemminkin. Periaatteessa kyse on kuitenkin kohtuullisesta osinkolapusta, joten hirmuisen huolissani en ole tuosta kolmen prosentin tappiosta.
Fiskarsin osalta olen miettinyt voittojen kotiuttamista, mutta en osaa oikein myydä ajatusta itselleni. Pidän yrityksestä, enkä näe tarpeelliseksi osakkeiden myyntiä. Varsinkaan kun kyseinen sijoitus on minulle ns. kivijalkasijoitus jonka varaan olen koko säästämistä rakentanut. Tietysti kurssin nousun takana on Wärtsilän lievä raketointi, mutta silti. Tosin myönnän myös sen, että varovainen sijoittaja viheltäisi pelin seis ja poistuisi kassan kautta.
Fortumista ei mitään uutta. En ole lisännyt omistusta, enkä ole aikeissa myydä. Tällä hetkellä niissä hinnoissa, joissa en välttämättä haluaisi laittaa lisää rahaa kiinni. Joskin ydinvoimapullistelu ympäri Eurooppaa kuulostaa mielenkiintoiselta. Kertoo minulle siitä, että Venäjän sijoitusten riski on pienenemässä, koska samaan aikaan voidaan havitella uusia valtauksia Bulgariassa ja Ranskassa.
Sammossa on sama juttu kuin Fortumin kanssa, olen saavuttanut molemmissa yhtiöissä sen osuuden, jonka oma talouteni tällä hetkellä mahdollistaa. Siksi omistuksen lisääminen kummassakaan yrityksessä ei ole listan kärkipäässä. Ei ainakaan ennen kuin Fiskars ja Talvivaara saavuttavat saman tason. Odotan Sammon osinkokevättä.
Talvivaara on siinä mielessä ajankohtainen salkussani, sillä kasvatin osuuttani siinä nyt pari viikkoa sitten. Veronpalautukset katsokaas. Olisin halunnut ostaa halvemmalla, mutta eivät myyneet. Kurssi on kohonnut yhtäjaksoisesti jo pidemmän aikaa, mutta on todennäköisesti yhä halpa pitkällä aikavälillä. Itse asiassa projektini jäljellä oleva puolisko (18kk) on todennäköisesti liian lyhyt aika tälle yhtiölle. Harrastin kevyttä numeron pyöritystä ja pääsin tulokseen, että Talvivaara on edullinen ostos aina 9 - 10 euroon saakka. Sekin vain näillä tämän päivän luvuilla laskettuna, kapasiteetin kasvaessa tuo hintahaarukka siirtyy yhä korkeammalle. Tosin tuohon nyt ei kannata hirveästi laskea luottamusta, sillä maailma on muuttuvainen ja minun spekulaatiot aivan liian usein vääriä.
Fiskars: +100%
Fortum: +23%
Nokia: -3%
Sampo A: +17%
Talvivaaran kaivososakeyhtiö: +25%
Yhteensä: +16% (ohessa kesän luvut)
Arvonnousu perustuu tämän hetken pörssikursseihin, eikä kulueriä ole huomioitu ollenkaan. Kulut muodostuvat pääomaverotuksesta, tosin vasta sitten kun omaisuus realisoidaan, sekä välityspalkkioista.
Nokiaosuuteni on periaatteessa täysin spekulatiivinen, sillä tarkoitukseni on nostaa ensi kevään osingot ja harkita sen jälkeen osakkeiden myyntiä. Toisaalta jos tilanne näyttää keväällä suotuisalta, saatan myös pitää niitä hieman kauemminkin. Periaatteessa kyse on kuitenkin kohtuullisesta osinkolapusta, joten hirmuisen huolissani en ole tuosta kolmen prosentin tappiosta.
Fiskarsin osalta olen miettinyt voittojen kotiuttamista, mutta en osaa oikein myydä ajatusta itselleni. Pidän yrityksestä, enkä näe tarpeelliseksi osakkeiden myyntiä. Varsinkaan kun kyseinen sijoitus on minulle ns. kivijalkasijoitus jonka varaan olen koko säästämistä rakentanut. Tietysti kurssin nousun takana on Wärtsilän lievä raketointi, mutta silti. Tosin myönnän myös sen, että varovainen sijoittaja viheltäisi pelin seis ja poistuisi kassan kautta.
Fortumista ei mitään uutta. En ole lisännyt omistusta, enkä ole aikeissa myydä. Tällä hetkellä niissä hinnoissa, joissa en välttämättä haluaisi laittaa lisää rahaa kiinni. Joskin ydinvoimapullistelu ympäri Eurooppaa kuulostaa mielenkiintoiselta. Kertoo minulle siitä, että Venäjän sijoitusten riski on pienenemässä, koska samaan aikaan voidaan havitella uusia valtauksia Bulgariassa ja Ranskassa.
Sammossa on sama juttu kuin Fortumin kanssa, olen saavuttanut molemmissa yhtiöissä sen osuuden, jonka oma talouteni tällä hetkellä mahdollistaa. Siksi omistuksen lisääminen kummassakaan yrityksessä ei ole listan kärkipäässä. Ei ainakaan ennen kuin Fiskars ja Talvivaara saavuttavat saman tason. Odotan Sammon osinkokevättä.
Talvivaara on siinä mielessä ajankohtainen salkussani, sillä kasvatin osuuttani siinä nyt pari viikkoa sitten. Veronpalautukset katsokaas. Olisin halunnut ostaa halvemmalla, mutta eivät myyneet. Kurssi on kohonnut yhtäjaksoisesti jo pidemmän aikaa, mutta on todennäköisesti yhä halpa pitkällä aikavälillä. Itse asiassa projektini jäljellä oleva puolisko (18kk) on todennäköisesti liian lyhyt aika tälle yhtiölle. Harrastin kevyttä numeron pyöritystä ja pääsin tulokseen, että Talvivaara on edullinen ostos aina 9 - 10 euroon saakka. Sekin vain näillä tämän päivän luvuilla laskettuna, kapasiteetin kasvaessa tuo hintahaarukka siirtyy yhä korkeammalle. Tosin tuohon nyt ei kannata hirveästi laskea luottamusta, sillä maailma on muuttuvainen ja minun spekulaatiot aivan liian usein vääriä.
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
"one shot - one kill"
Olen pelannut tuota Fallout: New Vegasia nyt reilut 57 tuntia ja suurimmaksi osaksi nauttinut jokaisesta minuutista. Eilen illalla kohtasin kuitenkin Dead Wind Cavernissa useamman Deathclawn, jotka ovat kiistatta koko pelin pahimpia vastuksia.
Yritin ainakin puolenkymmentä kertaa taistella tieni luolan läpi erilaisten aseiden avulla, mutta ilman tulosta. Pimpattu (high speed motor) minigun, heavy incinerator, AER14 prototype, Annabelle ja käytännössä kaikki muut työkalut mitä minulla selkärepusta löytyivät, olivat turhia. En päässyt edes luolan suulta peremmälle. Lopulta keksin käyttää J:n taktiikkaa ja sneakata ympäri luolaa Gauss kiväärin kanssa, vain huomatakseni, että se toimii. 
Itse asiassa se toimi niin hyvin, että minulle tuli lievä morkkis koko asiasta. Käytännössä jos vain viitsit ryömiä, piileskellä ja ammuskella vihollisia etäisyyden ja huomaamattomuuden turvin, kellistät käytännössä vihulaisen kuin vihulaisen yhdellä laukauksella. Hieman masentavaa, sillä olen pyrkinyt rakentamaan ns. all-rounder taistelijan, joka pystyy taistelemaan aseella kuin aseella, tiensä läpi pahimpienkin paikkojen. Nyt sitten vastaan tulee tuollainen "one shot - one kill" taktiikka, mikä vie jännityksestä sen parhaimman terän. Kurjaa mutta minkäs teet, sitä paitsi muuten tuo Dead Wind Cavern olisi jäänyt minulta valloittamatta.
lauantai 18. joulukuuta 2010
Koreat leikit
Aikaansa seuraavien maailmankansalaisten pyhä velvollisuus on lukea uutisen molemmat puoliskot. Se on ainoa oikea tapa ymmärtää miksi yhteinen aurinkomme on niin eri värinen pohjoisessa ja etelässä.
Korean demokraattinen kansantasavalta kertoo näkemyksensä KNS:n nettisivuilla.
ja
Korean tasavalta kertoo omat näkemyksensä sen sijaan Yonhapin kautta, täällä.
Korean demokraattinen kansantasavalta kertoo näkemyksensä KNS:n nettisivuilla.
ja
Korean tasavalta kertoo omat näkemyksensä sen sijaan Yonhapin kautta, täällä.
torstai 16. joulukuuta 2010
Uuteen kotiin
Akseli Gallen-Kallelan Talonpoikaiselämää sai sitten uuden kodin ja vastoin pientä pelkoani, se vaikuttaa hyvältä kodilta. Mäntässä sijaitseva Serlachius-museo saa arvokkaan asukin ja todennäköisesti sen myötä myös uusia vierailijoita. Ainakin minä lupaudun jo tässä käymään paikalla kunhan sinne suuntaan eksyn. Kirjoitin maalauksesta jo aikaisemmin ja kuinka se teki allekirjoittaneeseen melkoisen vaikutuksen.
Itse museo on osa vuorineuvos Gösta Serlachiuksen elämäntyötä, sillä mies keräsi eläessään varsin mittavan taidekokoelman. Tuon alkuperäisen 500 teoksen kokoelma on kasvanut tasaisesti ja on esillä aikaisemmin mainitussa museossa. Lisäksi Serlachius oli mukana Helsingin Taidehallin perustamisessa, joten hatun noston arvoinen kaveri.
Itse museo on osa vuorineuvos Gösta Serlachiuksen elämäntyötä, sillä mies keräsi eläessään varsin mittavan taidekokoelman. Tuon alkuperäisen 500 teoksen kokoelma on kasvanut tasaisesti ja on esillä aikaisemmin mainitussa museossa. Lisäksi Serlachius oli mukana Helsingin Taidehallin perustamisessa, joten hatun noston arvoinen kaveri.
Mutkien kautta Star Trek
Tänään on paikallisessa leffateatterissa kampanjapäivä, mikä meinaa sitä, että leffalippu maksaa sen verran mitä se maksoi vielä muutama vuosi takaperin. Eräänlainen säätökampanja siis, jos asian haluaa siinä valossa nähdä.
Olin menossa katsomaan elokuvaa, mutta tajusin myöhästyneeni, sillä lippu olisi pitänyt käydä noutamassa tuntia ennen näytöstä. Jätin menemättä, sillä elokuva olisi ollut todennäköisesti ihan hauska, mutta ei mitenkään erityinen. Ajattelin korjata asian vuokraamalla videon, mutta en löytänyt mitään vuokraamisen arvoista. Kaiketi valikoima on heikko tai minulla on liian hankala ruokahalu elokuvien osalta. Veikkaan molempia.
Tulin takaisin kotiin ja muistin ostaneeni aikaisemmin viikolla Star Trek IV:n, siis sen missä sankarit palaavat kultaiselle 80-luvulle pelastamaan valaskaloja. Kaskelotteja jos tarkkoja ollaan, vaikka ei sillä olisi niin suurta väliä, sillä kala kuin kala. Elokuva on ehkä hämmentävin tarina mitä Star Trek nimen alla olen nähnyt, mutta hoiti se silti tehtävänsä.
Olin menossa katsomaan elokuvaa, mutta tajusin myöhästyneeni, sillä lippu olisi pitänyt käydä noutamassa tuntia ennen näytöstä. Jätin menemättä, sillä elokuva olisi ollut todennäköisesti ihan hauska, mutta ei mitenkään erityinen. Ajattelin korjata asian vuokraamalla videon, mutta en löytänyt mitään vuokraamisen arvoista. Kaiketi valikoima on heikko tai minulla on liian hankala ruokahalu elokuvien osalta. Veikkaan molempia.
Tulin takaisin kotiin ja muistin ostaneeni aikaisemmin viikolla Star Trek IV:n, siis sen missä sankarit palaavat kultaiselle 80-luvulle pelastamaan valaskaloja. Kaskelotteja jos tarkkoja ollaan, vaikka ei sillä olisi niin suurta väliä, sillä kala kuin kala. Elokuva on ehkä hämmentävin tarina mitä Star Trek nimen alla olen nähnyt, mutta hoiti se silti tehtävänsä.
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Mikään ei lisää miehisyyden määrää kuin AK-47
Olen viime päivän käyttänyt aikaa siihen, että olen miettinyt mikä on ase ollut suosikkini niiden joukossa, joita olen päässyt ampumaan. Mitään varsinaista kirjaa en ole missään vaiheessa pitänyt, mutta hyvä arvaus on, että olen elämäni aikana ampunut lähemmäs 20 eri aseella. Mukana on siis aivan kaikki mitä nyt ampuma-aseeksi kutsutaan, ilmapistoolista konekivääriin. Erotuksena otan ainoastaan sen, että en laske sinko-aseiden sisäpiippu tai harjoituskranaatteja. Eivät mielestäni oikein vastaa sitä käsitystä mitä tässä nyt ajattelen.
Ilma-aseista ehdoton suosikkini oli vanha ilmakiväärini, jota ei taida enää olla olemassa. Se oli muistaakseni saksalainen ja peräisin jostain syvältä Kainuusta, mistä se siirtyi minulle ollessani teini-ikäinen. Aseen paras puoli oli sen tukki, ainoa kivääri joka on sopinut minulle täydellisesti ja sillä oli siksi niin mukava ammuskella. Siitäkin huolimatta, että meinasin ampua itseäni kimmokkeella kasvoihin.
Käsiaseiden osalta on huomattavan paljon vaikeampaa nimetä omaa suosikkia, sillä en varsinaisesti ole koskaan omistanut sellaista. Kaikki millä olen saanut ampua, ovat olleet joko vuokra- tai laina-aseita. Mieleen nousee äänenvaimennettu pienoispistooli, jota pääsin kokeilemaan kauan sitten Kainuun metsissä. Jossain hiekkakuopalla, eikä minulla ole muutenkaan enää käsitystä mikä ase oli kyseessä. Kiiltäväksi jätetty pikkukaunotar se kuitenkin oli ja jostain syystä muistan sen amerikkalaiseksi, mutta voin olla väärässäkin.
Haulikoista on helppo nimetä yksi suosikki, se on puoliautomaattinen Benelli SL-80 123. Toimintavarma, laadukas, tyylikäs ja miellyttävä ampua.
Pulttilukkoisista kivääreistä on hyvin helppo nostaa esille kaksi asetta, Brazilian Mauser M 1908 ja puolustusvoimien 7,62 TKIV 85. Yhden suosikin nimeäminen on sen sijaan hieman vaikeampaa, mutta kyllä tuo armeijan tarkkuuskivääri taitaa sittenkin nousta kärkeen. Pääsin ampumaan sillä komppaniani toiseksi parhaan tuloksen 300 metrin matkalla ja pärjäsin muutenkin koko prikaatin kilpailussa hyvin. Palkintosijoille en kuitenkaan päässyt, sillä kilpailun voitti se meidän komppanian toinen ampuja, mutta olin muistaakseni TOP15:ssa samassa kisassa. Hieno kivääri.
Ehdottomaan suosikkiaseeseeni tuosta kilpailusta on kuitenkin hyvin lyhyt matka, sillä ehdoton ykkönen on armeija-aikainen palvelusaseeni. Normijääkäreille yllätyksenä kyse ei kuitenkaan ole se perinteinen RK-62, sillä komppanian aseistuksesta ainoastaan LuHa oli kotimainen. Minäkin pääsin ryntäilemään Parolan metsissä neljän kuukauden ajan taittoperä Kalashnikovin kanssa, virallisemmin AKMS. Hemmetin hauska ammuttava ja sen taittuvan peränsä ansiosta yllättävän helppo kannettava, unohtamatta tietenkään sitä ylimääräistä miehisyyden määrää, jonka vatsan päällä roikkuva AK-47 kantajalleen tuo.
Ilma-aseista ehdoton suosikkini oli vanha ilmakiväärini, jota ei taida enää olla olemassa. Se oli muistaakseni saksalainen ja peräisin jostain syvältä Kainuusta, mistä se siirtyi minulle ollessani teini-ikäinen. Aseen paras puoli oli sen tukki, ainoa kivääri joka on sopinut minulle täydellisesti ja sillä oli siksi niin mukava ammuskella. Siitäkin huolimatta, että meinasin ampua itseäni kimmokkeella kasvoihin.
Käsiaseiden osalta on huomattavan paljon vaikeampaa nimetä omaa suosikkia, sillä en varsinaisesti ole koskaan omistanut sellaista. Kaikki millä olen saanut ampua, ovat olleet joko vuokra- tai laina-aseita. Mieleen nousee äänenvaimennettu pienoispistooli, jota pääsin kokeilemaan kauan sitten Kainuun metsissä. Jossain hiekkakuopalla, eikä minulla ole muutenkaan enää käsitystä mikä ase oli kyseessä. Kiiltäväksi jätetty pikkukaunotar se kuitenkin oli ja jostain syystä muistan sen amerikkalaiseksi, mutta voin olla väärässäkin.
Haulikoista on helppo nimetä yksi suosikki, se on puoliautomaattinen Benelli SL-80 123. Toimintavarma, laadukas, tyylikäs ja miellyttävä ampua.
Pulttilukkoisista kivääreistä on hyvin helppo nostaa esille kaksi asetta, Brazilian Mauser M 1908 ja puolustusvoimien 7,62 TKIV 85. Yhden suosikin nimeäminen on sen sijaan hieman vaikeampaa, mutta kyllä tuo armeijan tarkkuuskivääri taitaa sittenkin nousta kärkeen. Pääsin ampumaan sillä komppaniani toiseksi parhaan tuloksen 300 metrin matkalla ja pärjäsin muutenkin koko prikaatin kilpailussa hyvin. Palkintosijoille en kuitenkaan päässyt, sillä kilpailun voitti se meidän komppanian toinen ampuja, mutta olin muistaakseni TOP15:ssa samassa kisassa. Hieno kivääri.
Ehdottomaan suosikkiaseeseeni tuosta kilpailusta on kuitenkin hyvin lyhyt matka, sillä ehdoton ykkönen on armeija-aikainen palvelusaseeni. Normijääkäreille yllätyksenä kyse ei kuitenkaan ole se perinteinen RK-62, sillä komppanian aseistuksesta ainoastaan LuHa oli kotimainen. Minäkin pääsin ryntäilemään Parolan metsissä neljän kuukauden ajan taittoperä Kalashnikovin kanssa, virallisemmin AKMS. Hemmetin hauska ammuttava ja sen taittuvan peränsä ansiosta yllättävän helppo kannettava, unohtamatta tietenkään sitä ylimääräistä miehisyyden määrää, jonka vatsan päällä roikkuva AK-47 kantajalleen tuo.
Amerikkalaisen rekkakuskin katoaminen?
Kirjoitin lähes 11 kuukautta takaperin Wärtsilästä ja siitä kuinka en uskalla sijoittaa siihen suoraan. Puhuin samalla kuinka epävarma olin yrityksen meripuolen tulevaisuudesta ja maailman konttilaivaston jatkuvasta kasvusta. Samaan aikaan Wärtsilän osakekurssi on noussut hirvittävästi ja kolkuttelee kaikkien aikojen ennätystään, ajalta ennen suurta finanssikriisiä. Olen ollut pöllämystynyt ja ihmetellyt mistä hitosta moinen johtuu. Toisaalta samaan aikaan olen tietysti myhäillyt partaani, sillä Fiskarsin kautta osa tuosta kurssin noususta valuu myös minun osoitteeseen.
Katsoin asiaa liian pienestä vinkkelistä. Syylistyin typeryyttäni yksinkertaistamaan asiaa liikaa, sen pienen kokemuspohjan kautta mitä minulle on kertynyt. Olkoon tämä minulle opiksi.
Luin tänään New York Times:n verkkosivuilta artikkelin kuinka Amerikan länsirannikon satamakaupungit investoivat kuin viimeistä päivää. Olin aavistuksen pöllämystynyt mistä oli kyse, ennen kuin valo astui päähäni, Panaman kanavaa laajennetaan.
Mistä siinä on kyse? Siitä, että vanha Panamax-tyypin alukset astuvat historiaan. Eivät tietenkään kertarysäyksellä, eivätkä yhdessä, mutta tyyppiluokka muuttuu vanhanaikaiseksi.
Panaman kanavan kautta kulkevien alusten suurimmat sallitut mitat ovat:
- Kokonaispituus 294,1 m.
- Leveys 32,3 m.
- Syväys 12,0 m; lastimerkin tropiikkilastivesiviiva makeassa vedessä. Gatún järven veden tiheys on 0,9954 g/cm3 29,4°C lämpötilassa. Veden suolaisuus ja lämpötila vaikuttavat sen tiheyteen ja samalla siihen miten syvällä laiva vedessä ui.
- Korkeus 57,91 m mitattuna vesiviivasta aluksen korkeinpaan kohtaan.
Uudet mitat:
- Kokonaispituus 366,00 m.
- Leveys 49,00 m.
- Syväys 15,00 m.
- Korkeus 57,91 m.
Käytännössä tuo vastaa noin 12,000 TEU:n konttilaivaa eli jos katsoo listaa maailman suurimmista konttilaivoista, niin suuri osa listan laivoista mahtuu uudesta kanavasta. Se tarkoittaa sitä, että Amerikan sisäinen valtamereltä valtamerelle liikenne on suurien mullistuksien edessä. Tähän asti suuri osa Kauko-Idän tuonnista on tuotu Länsi-Rannikon satamiin, joista se on jaettu rautateitse ja kumipyörällä (=rekka) muualle yli suuren amerikan maan. Uuden kanavan valmistumisen myötä, suuret valtameriä kulkevat äitilaivat pystyvät jatkamaan Kiinasta aina New York:iin saakka. Periaatteessa jopa Eurooppaan asti, mutta en osaa sanoa onko se kannattavaa. Sen sijaan suuren konttilaivan reititys Kiinasta itä-rannikon suuriin satamiin on varmasti kannattavaa. Ajatelkaapa itsekin kuinka paljon järkevämpää on tuoda kertarysäyksellä 12,000 konttia laivalla, kuin kuljettaa tuo tavaramäärä mantereen ylitse rekkakuljetuksella.
Uusi reititys antaa suuria mahdollisuuksia konttivarustamoille. Se kenellä on suurin laivasto uuden Panamax-tyypin aluksia, on asemissa uudeksi valtamerian valtiaaksi. Perinteisesti koko konttilaivojen aikakauden, tuo asema on ollut tanskalaisen Mc-Kinney Møller suvun hallussa. Nyt kärkikoiran paikasta käydään ilmeisen kiivasta kamppailua, sillä Gianluigi Aponten omistama Mediterranean Shipping Company S.A. (=MSC) kärkkyy lähellä. Yllätävän lähellä, mikäli Alphalinerin TOP100 listaa on uskominen. Olemmeko syntyneet aikaan, jolloin Maerskin valta-asema lipsuu italialaisten käsiin?
Noh.. tuo kaikki näkyy Wärtsilän kurssissa siitä syystä, että uusia laivoja rakennetaan kuin viimeistä päivää. Vanhat kun ovat liian pieniä uusille mahdollisuuksille ja tulevaisuuden reitityksille. Siksi miettisin kovasti, jos olisin riippuvainen Amerikan päivittäisestä rekkaliikenteestä. Tietysti kannattaa huomioida, että minulla on mahdollisesti taas aivan liian pieni näkökulma asiaan. Lisäksi kirjoittelen näitä juttuja aivan oman päättelyni pohjalta, eikä sen varaan kannata rakentaa omia ajatuksiaan.
Katsoin asiaa liian pienestä vinkkelistä. Syylistyin typeryyttäni yksinkertaistamaan asiaa liikaa, sen pienen kokemuspohjan kautta mitä minulle on kertynyt. Olkoon tämä minulle opiksi.
Luin tänään New York Times:n verkkosivuilta artikkelin kuinka Amerikan länsirannikon satamakaupungit investoivat kuin viimeistä päivää. Olin aavistuksen pöllämystynyt mistä oli kyse, ennen kuin valo astui päähäni, Panaman kanavaa laajennetaan.
Mistä siinä on kyse? Siitä, että vanha Panamax-tyypin alukset astuvat historiaan. Eivät tietenkään kertarysäyksellä, eivätkä yhdessä, mutta tyyppiluokka muuttuu vanhanaikaiseksi.
Panaman kanavan kautta kulkevien alusten suurimmat sallitut mitat ovat:
- Kokonaispituus 294,1 m.
- Leveys 32,3 m.
- Syväys 12,0 m; lastimerkin tropiikkilastivesiviiva makeassa vedessä. Gatún järven veden tiheys on 0,9954 g/cm3 29,4°C lämpötilassa. Veden suolaisuus ja lämpötila vaikuttavat sen tiheyteen ja samalla siihen miten syvällä laiva vedessä ui.
- Korkeus 57,91 m mitattuna vesiviivasta aluksen korkeinpaan kohtaan.
Uudet mitat:
- Kokonaispituus 366,00 m.
- Leveys 49,00 m.
- Syväys 15,00 m.
- Korkeus 57,91 m.
Käytännössä tuo vastaa noin 12,000 TEU:n konttilaivaa eli jos katsoo listaa maailman suurimmista konttilaivoista, niin suuri osa listan laivoista mahtuu uudesta kanavasta. Se tarkoittaa sitä, että Amerikan sisäinen valtamereltä valtamerelle liikenne on suurien mullistuksien edessä. Tähän asti suuri osa Kauko-Idän tuonnista on tuotu Länsi-Rannikon satamiin, joista se on jaettu rautateitse ja kumipyörällä (=rekka) muualle yli suuren amerikan maan. Uuden kanavan valmistumisen myötä, suuret valtameriä kulkevat äitilaivat pystyvät jatkamaan Kiinasta aina New York:iin saakka. Periaatteessa jopa Eurooppaan asti, mutta en osaa sanoa onko se kannattavaa. Sen sijaan suuren konttilaivan reititys Kiinasta itä-rannikon suuriin satamiin on varmasti kannattavaa. Ajatelkaapa itsekin kuinka paljon järkevämpää on tuoda kertarysäyksellä 12,000 konttia laivalla, kuin kuljettaa tuo tavaramäärä mantereen ylitse rekkakuljetuksella.
Uusi reititys antaa suuria mahdollisuuksia konttivarustamoille. Se kenellä on suurin laivasto uuden Panamax-tyypin aluksia, on asemissa uudeksi valtamerian valtiaaksi. Perinteisesti koko konttilaivojen aikakauden, tuo asema on ollut tanskalaisen Mc-Kinney Møller suvun hallussa. Nyt kärkikoiran paikasta käydään ilmeisen kiivasta kamppailua, sillä Gianluigi Aponten omistama Mediterranean Shipping Company S.A. (=MSC) kärkkyy lähellä. Yllätävän lähellä, mikäli Alphalinerin TOP100 listaa on uskominen. Olemmeko syntyneet aikaan, jolloin Maerskin valta-asema lipsuu italialaisten käsiin?
Noh.. tuo kaikki näkyy Wärtsilän kurssissa siitä syystä, että uusia laivoja rakennetaan kuin viimeistä päivää. Vanhat kun ovat liian pieniä uusille mahdollisuuksille ja tulevaisuuden reitityksille. Siksi miettisin kovasti, jos olisin riippuvainen Amerikan päivittäisestä rekkaliikenteestä. Tietysti kannattaa huomioida, että minulla on mahdollisesti taas aivan liian pieni näkökulma asiaan. Lisäksi kirjoittelen näitä juttuja aivan oman päättelyni pohjalta, eikä sen varaan kannata rakentaa omia ajatuksiaan.
perjantai 10. joulukuuta 2010
Kulttuuria ja taidetta
Päähänpistot ovat yleensä parhaita ja noudatan niitä aina mahdollisuuksien mukaan. Viimeisin pisto vei minut tällä kertaa Helsingin keskustaan, Punavuoreen ja sen ympärille. Pysähdyin ensiksi Tennarissa, sillä perjantaisin kaupunginmuseon näyttely on ilmainen. Tällä kertaa siellä oli Etelä-Afrikkalaisia teoksia ja sain kaipaamani annoksen hengen ravintoa.
En ole koskaan käynyt kovin etelässä, mutta teoksista välittyi lämpöä, intensiteettiä ja taitoa esittää huomioita. Hyvin kiinnostava näyttely, missä eksyin katsomaan villikoiria jotka olivat kuin veistoksia. Hämmentävä kokemus, sillä kuvien tekninen toteutus oli todella se, joka sytytti niissä olleen nerouden kipinän.
Näyttely oli eräänlainen kollaasi ja sen myös huomasi, sillä osa taiteilijoista oli mielestäni selvästi taidokkaampia kuin toiset. Eroa hyvän ja taidokkaan taiteen välillä on vaikea kuvailla sanoin, mutta sen erottaa kun maailma tarjoaa mahdollisuuden vertailuun. Rosoinen, mutta hyvä näyttely - suosittelen.
Löysin reissun aikana myös suosikkini Akseli Gallen-Kallelan töiden joukosta. Mies on tehnyt niin monta hyvää maalausta, että yhden ainoan esille nostaminen on vaikeaa, mutta minä sen osaan tehdä. Bukowskin kansainvälisessä syyshuutokaupassa huudetaan ensi viikon keskiviikkona kauan kadoksissa ollut Talonpoikaiselämää. Minulle aivan tuntematon taulu siihen asti, kun bongasin sen netin huutokauppaluettelosta. Paikalle menin oikeastaan uteliaisuudesta ja halusta nähdä erilaisia taideteoksia, mutta luonnossa tuo maalaus puhutteli minua. En väitä sen olevan A.G-K:n paras työ, sitä en osaa sanoa, mutta jotain erityistä siinä on. Kuva ei tee sille oikeutta missään muodossa, sillä livenä se yksinkertaisesti toimii paremmin.
Kolmio tytön, pojan ja kissan välillä on loistava oivallus. Isäntämies on selvästi kuvan ulkopuolisin henkilö, vaikka onkin kuvan parhaimmalla paikalla. Hän luo omaa suhdettaan takkatulen ja saappaan välille, aivan kuin olisi täysin tietämätön muiden ajatuksista. Ikkunasta tulvivat valonsäteet ja katonrajassa riippuvat varrasleivät antavat kyllä osviittaa siihen, mikä kuvassa on tärkeää. Kohtalon hetki.
En ole koskaan käynyt kovin etelässä, mutta teoksista välittyi lämpöä, intensiteettiä ja taitoa esittää huomioita. Hyvin kiinnostava näyttely, missä eksyin katsomaan villikoiria jotka olivat kuin veistoksia. Hämmentävä kokemus, sillä kuvien tekninen toteutus oli todella se, joka sytytti niissä olleen nerouden kipinän. 
Näyttely oli eräänlainen kollaasi ja sen myös huomasi, sillä osa taiteilijoista oli mielestäni selvästi taidokkaampia kuin toiset. Eroa hyvän ja taidokkaan taiteen välillä on vaikea kuvailla sanoin, mutta sen erottaa kun maailma tarjoaa mahdollisuuden vertailuun. Rosoinen, mutta hyvä näyttely - suosittelen.Löysin reissun aikana myös suosikkini Akseli Gallen-Kallelan töiden joukosta. Mies on tehnyt niin monta hyvää maalausta, että yhden ainoan esille nostaminen on vaikeaa, mutta minä sen osaan tehdä. Bukowskin kansainvälisessä syyshuutokaupassa huudetaan ensi viikon keskiviikkona kauan kadoksissa ollut Talonpoikaiselämää. Minulle aivan tuntematon taulu siihen asti, kun bongasin sen netin huutokauppaluettelosta. Paikalle menin oikeastaan uteliaisuudesta ja halusta nähdä erilaisia taideteoksia, mutta luonnossa tuo maalaus puhutteli minua. En väitä sen olevan A.G-K:n paras työ, sitä en osaa sanoa, mutta jotain erityistä siinä on. Kuva ei tee sille oikeutta missään muodossa, sillä livenä se yksinkertaisesti toimii paremmin.
Kolmio tytön, pojan ja kissan välillä on loistava oivallus. Isäntämies on selvästi kuvan ulkopuolisin henkilö, vaikka onkin kuvan parhaimmalla paikalla. Hän luo omaa suhdettaan takkatulen ja saappaan välille, aivan kuin olisi täysin tietämätön muiden ajatuksista. Ikkunasta tulvivat valonsäteet ja katonrajassa riippuvat varrasleivät antavat kyllä osviittaa siihen, mikä kuvassa on tärkeää. Kohtalon hetki.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Yhtäläisyyksiä kontrastista huolimatta
Kävin mielessäni keskustelua siitä, pitäisikö minun muistaa John Lennonin kuolinpäivää jollakin tavalla, mutta huomasin samalla toisenkin merkittävän tapahtuman osuneen lähes samalle päivämäärälle. Koska Pearl Harbourin pommitus on maailmanhistoriallisesti merkittävämpi tapaus kuin Lennonin salamurha, laita linkin valokuviin tapahtumasta, joita ainakaan minä en ole aikaisemmin nähnyt.
Toisaalta, koska Lennonin ehkä tunnetuin kappale antaa niin mahtavan kontrastin, ohessa myös John Lennon ja Imagine.
Toisaalta, koska Lennonin ehkä tunnetuin kappale antaa niin mahtavan kontrastin, ohessa myös John Lennon ja Imagine.
Kierteellä
Yhtä varmasti kun maassa on puoli metriä lunta, tekee minun mieleni purjehtimaan. Voisin helposti kuvitella itseni jonnekin trooppiselle saarelle, piirtelemään varpaan kärjellä geometrisiä kuvioita valkeaan korallihiekkaan. Menin niin pitkälle, että katselin myytävänä olevia purjeveneitä, mikä oli huono ajatus. Siellä oli kaunottaria, upeita, virheettömiä linjoja ja kiiltävää pintaa.
Hankalaksi asian tekee se, että kyseessä olisi vain pieni päätös ja olisin veneen ylpeä omistaja. Eihän siinä olisi mitään järkeä, ei pienintäkään. Silti se houkuttaa niin kovasti, että pelkään kiertyväni kieroon.
Hankalaksi asian tekee se, että kyseessä olisi vain pieni päätös ja olisin veneen ylpeä omistaja. Eihän siinä olisi mitään järkeä, ei pienintäkään. Silti se houkuttaa niin kovasti, että pelkään kiertyväni kieroon.
Mielikuvani Nyt-liitteestä
Minulle tulee hesarin Nyt-liitteestä mieleen tärkeilevä teini, joka työntää nenänsä lähiympäristönsä asioihin sen kosmopoliittisen viisauden voimalla, jonka on Internetistä oppinut.
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Long range shooting with Mosing-Nagant
Pretty darn impressive if you ask me. Wouldn't mind trying this myself, if I had the rifle and specially the range. From my understanding it's almost impossible to find a +300 meter shooting range close to Helsinki, so it's pretty sure that I won't be trying this anytime soon. Could be fun thought..
Ei kuulu kunnolla
Yritin saada Bassoradion kuulumaan radiosta, mutta ei siitä tullut mitään. En tiedä mistä se johtuu, mutta minulla on ollut ennenkin pari radiokanavaa, joita en ole saanut kuulumaan. Ratkaisua ongelmaan ei ole vielä kuulunut, tosin en ole edes yrittänyt kokeilla tuota talon omaa antennia, joka kuulema saattaisi auttaa asiassa. Pitäisi yrittää joskus, sillä radiossa itsessään ei ole mitään vikaa.
torstai 2. joulukuuta 2010
Cocktailpalat ja shampanjaa
Maanantaina on itsenäisyyspäivä ja olen alkanut miettimään erilaisia coctailpaloja, aivan kuten olen perinteisesti tehnyt tähän aikaan vuodesta. Usean vuoden ajan olen viettänyt linnanjuhlia hyvän juoman, syötävän ja vieraan seurassa ja samanlaista olen ajatellut tällekin kerralle. Varsinaista vierasta en ole vielä keksinyt, mutta enköhän minä jonkun saa seuraksi.
Juoma on ollut selviö jo pidemmän aikaa. Tällä kertaa on Montaudonin shampanjatalon shampanjaa, sillä olen nauttinut sitä aikaisemminkin ja hyväksi todennut. Cocktailpalat ovat vielä hieman auki, mutta todennäköisesti lähden riimilihan linjalle. Lopullisen valinnan teen vasta lauantaina, käydessäni kauppahallissa, mutta tällä hetkellä listalla ovat hevonen ja porsas. Jälkimmäisen voisi todennäköisesti maustaa kevyesti calvadosilla, mikä kuulostaa houkuttelevalta. Toisaalta pelkkä riimiliha voisi kaivata seurakseen myös jotain muuta ja se "muu" on vielä hakusessa. Hyviä ehdotuksia?
Juoma on ollut selviö jo pidemmän aikaa. Tällä kertaa on Montaudonin shampanjatalon shampanjaa, sillä olen nauttinut sitä aikaisemminkin ja hyväksi todennut. Cocktailpalat ovat vielä hieman auki, mutta todennäköisesti lähden riimilihan linjalle. Lopullisen valinnan teen vasta lauantaina, käydessäni kauppahallissa, mutta tällä hetkellä listalla ovat hevonen ja porsas. Jälkimmäisen voisi todennäköisesti maustaa kevyesti calvadosilla, mikä kuulostaa houkuttelevalta. Toisaalta pelkkä riimiliha voisi kaivata seurakseen myös jotain muuta ja se "muu" on vielä hakusessa. Hyviä ehdotuksia?
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Pinnallinen tutustuminen
Kävin testaamassa uutta lelua, jolla olen ajatellut ruokkia omistamisen vimmaa sisälläni. Harmikseni varmistui, että tukki ei ole teleskooppinen, kuten olin toivonut ja aikaisemmin kuvitellut. Se on minulle ehkä tuuman verran ideaalipituutta liian pitkä, mutta ei onneksi yhtään sen enempää. Käytännössä eroa ei haittaa toimintaa, mutta sen tuuman minä ottaisin pois jos kyse olisi teleskoopista. Kyseessä oli kuitenkin lyhyt ja nopea tutustuminen, mutta katsotaan jos parin viikon sisällä pääsisin pintaa syvemmälle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)