Tuoretta mammutinlihaa, maistuisiko kenellekään? Minulle maistuisi, maistaisin heti pihvin verran 40.000 vuotta vanhaa mammuttia jos se vain olisi mahdollista. Valitettavasti ei kuitenkaan taida olla. Muistelen vain vanhaa TV-sarjaa, jossa yhdessä jaksossa päähenkilö tohtori Joel Fleischman kuulee jäässä säilyneestä mammutista.
Viime vuonna Siperiasta löydettiin erittäin hyvin säilynyt mammutti. Itse asiassa niin hyvin, että artikkelin mukaan siitä valui vielä verta kun näytettä sulatettiin. Ilmeisesti DNA:ta ei ollut tarpeeksi, jotta siitä saataisiin kloonattua mammutti, mutta yhtä kaikki. Upea ja hämmentävä löytö.
maanantai 24. marraskuuta 2014
tiistai 18. marraskuuta 2014
Oriola-KD ja toisessa kädessä Ford Motor Company
Olenko minä pettynyt siihen, että Oriola-KD on noussut nyt lähes kolmeen euroon? Minä myin omani pois hieman yli 2,60 euroa, käytännössä minimaalisella voitolla. Tietysti minun pitäisi olla, sillä tuo nousu olisi tuonut merkittävän nousun myös minun kassaan. En kuitenkaan osaa olla mitenkään pettynyt, sillä perustelin tekemäni myyntipäätöksen niillä tiedoilla, jotka minulla oli sillä hetkellä käytettävissä.
Pääsin eroon sijoituksesta, josta muodostui jotain sellaista mitä en siltä alkujaan toivonut. Tämän ja eilisen päivän kurssinousu oli siinä tilanteessa vielä utopiaa, joten miksi murehtia asiaa? Onnea kuitenkin niille, joille nousu on tuonut hyvää. Minä en ole niiden joukossa.
Mahdollista mielipahaa lievittää toki se päätös, jonka tein viime viikolla. Sijoitin Oriola-KD:sta saamani rahat dollareihin ja ostin niillä Ford Motor Companyn osakkeita. Ne ovat olleet myös nousussa, mutta hieman eri syistä kuin Oriola-KD. Siinä missä kotimaisen yhtiön nousu perustuu liiketoimintayksikön myynnin spekulointiin, on Ford noussut uuden F-150 mallin myynnin spekuloinnin seurauksena.
F-150 on suurin Fordin tulonlähde, joten uuden mallin menestys on kriittinen tekijä koko yhtiön tulevaisuudelle. Tähän lisättynä se, että uusi F-150 rakennetaan ensimmäistä kertaa teräksen sijasta alumiinista, on kyseessä mittava uhkapeli. Mikäli koko alumiiniauto epäonnistuu, eikä parantunut polttoainekulutus riitä houkuttelemaan kuluttajia tarpeeksi, on yhtiö vaikeuksissa. Toisaalta.. jos kaikki onnistuu, on sillä usean vuoden etumatka kilpailijoihinsa ja silloin Pohjois-Amerikan suosituin lava-auto kerää kyllä voittoja.
Mutta siis takaisin. Toisessa kädessä oli Oriola-KD ja toisessa Ford Motor Company. Minä valitsin sen, jolla on yli sadan vuoden kokemus autojen valmistamisesta ja rikas historia uusien innovaatioiden tekemisestä. Toivottavasti valintani oli oikea.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)