Aurinkoinen lauantai

Hain inspiraatiota ravustuskauden alusta ja kävin hakemassa itselleni uuden värin. Eilen oli todella kaunis päivä ja tartuin tilaisuuteen ajamalla taas Hankoon, missä on Metsänläpiranta. Vaatimaton mielipiteeni on, että kyseinen ranta on vähintään Suomen paras. Suurinpiirtein kilometri hienoa hiekkaa ja useimmiten täysin tyhjä. Tällä kertaa koko rannalla oli minun lisäkseni kolme seuruetta, mikä oli jopa harvinaisen paljon. Edellisellä kerralla koko ranta oli yksin minun, mutta eihän kaikkea voi aina saada, eihän.

Päivä oli kuume ja hyvin tyypillinen heinäkuun hellepäivä Hangossa. Pieni tuulenvire liikuttaa ilmaa, mutta meri on täysin tyyni. Ilma on lämmin ja hiekka polttaa varpaita jos ei muista pitää varaansa. Merivesi ei kuitenkaan ollut mielestäni aivan yhtä lämmintä kuin edellisellä kerralla, olisiko ollut 16-17 astetta noin varvasarviolla. Sen verran se kuitenkin oli viileää, että muutaman minuutin paikallaanolo meressä alkoi turruttamaan nilkkoja. En siksi käynyt uimassa kuin muutaman kerran, mutta aurinkoa tuli palvottua sitten sen verran enemmän. Käytännössä koko kroppa on nyt kauniin punertavan värinen, muistuttaa ehkä eniten keitettyä rapua. Tuossa on hieman liioittelua, mutta sallittakoon. Sen verran huvittava tämä ulkomuotoni tänään on. Toivottavasti asettuu ennen maanantaita. Epäilen kyllä.

Päivä oli muutenkin hieno. Tapasin Irmelin Sandman Liliuksen ja vaihdoimme kuulumisia. En ole tavannut häntä aikaisemmin ja en heti tajunnut kenen kanssa olin juttelemassa. Irmelin on edesmenneen Carl-Gustaf Liliuksen puoliso. Eli merkittävä taiteilija itsekin. Osin häneltä Carl-Gustav Liliuksen kirjan Burgundiska Sviten kirjan. Ensipainos ja vielä täysin leikkaamaton version. Pitääkin hankkia jostain versio jota pystyy lukemaan ilman, että tuota täytyy lähteä leikkaamaan. Sain myös pussin puuttuessa Irmelin tekemän kuvakollaasin.

Muita hankintoja oli hopeisen(?) antiikkiset kalvosinnapit. Ensimmäinen pari jotka minä olen koskaan omistanut, enää puuttukin vain paita jonka kanssa niitä voi käyttää. Tosin sellaisen löytäminen on varmasti helpompaa kuin hyvien kalvosinnappien.

Paluumatkalla kyllästyin ajamaan venäläisen autonkuljetusrekan taakse muodostuneessa jonossa ja käännyin Tammisaaren jälkeen Kuninkaan tielle. Tiessä on enemmän mutkia kuin suoraa ja sitä on pahuksen hauska ajaa. Hidas se tietysti on, mutta ei kaikkea voi saada. Sitä paitsi, tietä pitkin pääsee Fagervikin kartanolle. Vielä pari viikkoa sitten en edes tiennyt kyseisestä paikasta, mutta aina sitä oppii uutta. Eilen pysähdyin paikalle ja kävin tutustumassa yhteen Suomen kansallismaisemista. Viehättävä paikka ja voin helposti kuvitella minkälaista valtaa kartanon herra on aikoinaan käyttänyt. Kuvaavaa on varmasti se, että Kuninkaan tie kulki kartanon kautta, eikä toisinpäin.