En ole mitenkään erityinen oluen ystävä, mutta juon kyllä mielelläni olutta hyvässä seurassa ja toisinaan ilmankin hyvää seuraa. Suurin ongelma on kaiketi se oluen perusmaku, joka ei mielestäni ole erityisen miellyttävä. Karvaus kaiketi saa minun suussani reaktion joka ei ole miellyttävä.
Oluen teko on melkoisesti muuttunut 170-vuodessa ja sitä myötä myös oluen maku. Tästä vanhuksesta puuttui modernille oluelle tyypillisiä ominaisuuksia tai ainakin minun suussani ne oli kutistettu minimiin. Jos avaan jääkaapista pullon ja juon sen on ensimmäinen maku yleensä tuollainen pistävä karvaus. Tästä se puuttui lähes kokonaan. Stallhagen historic beer oli erittäin helppo juotava, aivan kuin olisi juonut jotenkin väljähtänyttä olutta. Ei.. tuo on väärin sanottu, sillä se ei missään nimessä maistunut väljähtäneeltä.
Budweiser on mielestäni kaikessa helppoudessaa erittäin hyvä olut. Se on sellainen mitä voi juoda melkein kuin vettä, joka on eräänlainen taidonnäyte sekin. Amerikkalainen Bud sopii suuhun kuin suuhun, kaikki saavat sen alas, eikä se karvastele varmaan kenenkään suussa varsinaisesti pahalta. Tässä historiallisessa oluessa oli jotain hyvin samankaltaista helppoutta. Maku oli pehmeämpi, mutta samalla monipuolisempi kuin Bud.
Vaahto oli jotain sellaista mitä kunnon oluen vaahdon pitääkin olla. Samettista, pehmeää ja kestävää. Tuopillinen kuohui näyttävästi eikä se tahtonut tasaantua ollenkaan; näen sieluni silmin kuinka tuopin päältä on aikoinaan puhallettu enimmät vaahdot menemään.
Erikoinen kokemus juoda jotain sellaista mitä kauan tomuksi muuttuneet ihmiset ovat juoneet ja maistaneet. Tuntemus on yhteenkuuluvuuden tuntu ihmisiin ja siihen miltä elämä on maistunut heidän kielellään.
Olut oli hyvää. Hieman kalliin puoleista, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoista. Ottaisinko säännölliseen kulutukseen? Ehkä, mutta mitään suur juomaria ei minusta tälläkään oluella saisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti