Luin pitkästä aikaa kirjan, edellisestä on aikaa useampi kuukausi ja se oli muistaakseni toisen maailmansodan fiktiota. Tällä kertaa lukuvuorossa oli marraskuun heräteostos Kotkan Prismassa; Mirkka Lappalaisen Pohjolan Leijona, Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611 - 1632.
Olen ymmärtänyt, että kyseessä on viime vuoden Tieto-Finlandia paalkinnon voittaja ja ymmärrän kyllä miksi tuo kirja palkinnosta on kisannut. Se on hyvin kirjoitettu, oivaltava ja näköalaa tarjoava kirja Ruotsin valtion ja Pohjoismaisen byrokratian syntyyn.
Tietysti Ruotsi on maana vanhempi, mutta kaiketi valtio perustuu rakenteidensa eli byrokratian varaan. Siihen, että maa ei häviä kartalta kuninkaansa mukana, eikä ole enää sidottu johtajansa elämänlankaan. Kustaa II Aadolf perusti valtion, puhalsi henkiin hallintomuodon joka sykkii omaa elämäänsä ja kantaa selässään koko Ruotsin. Suomea ei ollut olemassa, oli pelkkä Ruotsi jonka rajat ulottuivat Venäjän rajaan saakka.
Odotin kirjaa lukiessani, että koska pääsemme suuriin sotaseikkailuihin. Miten sodankäynti koki murroksen ja kuinka uusi tapa taistella mahdollisti verisen valloitusretken Saksassa. Osuus tuli, mutta se olikin vain pieni lopputulema, tulos siitä miten Ruotsi rakennettiin. Kirja kertoo byrokratian syntyhistorian, miksi, kenen toimesta ja millä tavalla byrokratia sai alkunsa. Lappalainen avaa lukijansa eteen maailman joka on murroksessa, tilanteessa jossa vanha heimoyhteiskunta ei ole enää riittävä. Hän opettaa huomaamatta; kertoo miksi byrokratia on valtioiden luusto.
Kirja ei ole jännittävä, se ei ole kiehtova, eikä tempaa mukaansa matkalle kohti suuria tuntoja. Se on kuitenkin hyvin kirjoitettu, rytmikäs kertomus joka aidosti opettaa lukijaansa ymmärtämään toisenlaista maailmaa. Tämä ei ole satunnaiselle lukijalle. Se on lukijalle, joka arvostaa mahdollisuutta tutustua ensiluokkaisen opettajan avustuksella johonkin sellaiseen, mikä harvoin herättää intohimoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti