Kävin elokuussa kesälomallani Atlantin toisella puolella ja päädyin kahden tunnin junamatkan jälkeen New Havenin kaupunkiin, Connecticutin osavaltiossa. Kyseinen kaupunki taitaa olla kuuluisin Yalen yliopistosta, jonka taidegalleriaa kävin katsomassa. Paikkaa, jota voin hyvillä mielin suositella kaikille taiteesta ja historiasta kiinnostuneille.Yale University Art Gallery on ilmainen, eikä sijaitse kovin kaukana juna-asemalta, jonne mm. Metro-North Railroad kuljettaa matkustajia New Yorkin Grand Central Terminalista. Junalippu itsessään ei myöskään ole kovin kallis, suuntaansa USD 16,50, mikäli matkustaa ruuhka-ajan ulkopuolella. Tosin tällöinkin junassa on paljon matkustajia, joten todennäköisesti joku haluaa istua vieressäsi.
New Haven on kuuluisa myös pizzasta ja erityisesti Frank Pepen napolilaistyylisestä pizzeriastaan, joka on avannut ovensa 1925. Tämä tekee paikasta yhden Amerikan vanhimmista ja myös kuuluisammista paikoista. Kuuluisuus vaatii yleensä aina jotakin ja tälläkin kertaa se piti paikkansa. Paikassa osataan tehdä pizzaa.Saavuin jonkin verran ennen lauantain ruuhka-aikaa, mutta huomasin silti seisovani talon edustalla, jonottamassa jonotushuoneeseen pääsemistä kuten useampi muukin nälkäinen sielu. Muiden juttuja salakuunnellessäni totesin olevani ainoa vierasmaalainen, joten suomalaiseen tapaan olin hyvin hiljaa ja yritin tehdä itsestäni huomaamattoman. Tämä onnistui mainiosti, sillä meinasin menettää paikkani jonossa takanani olevalle seurueelle, mutta pidin oikeuksistani kiinni ja korjasin tilanteen.
Paikka ei ole kovinkaan suuri, mutta siellä on totuttu suureen asiakasmäärään, joten palvelu ja pöytien sijoittelu otti tämän mainiosti huomioon. Tila oli jaettu kahteen osaan, joista toisessa oli istumalooseja ja toisessa myös normaaleja pöytiä. Palvelu oli tehokasta ja tippien ansiosta hyvin ystävällistä.Kuumana päivänä tilasin itselleni juotavaksi vettä ja kerma soodan, joka on käytännössä vanilijan makuinen limonadi. Hyvin raikas ja pehmeä juotava. Voisin hyvin kuvitella juovani sitä kotonakin, mutta saattaa jäädä haaveeksi, vaikka mistä sitä tietää.
Olin siis tutustunut paikkaan sen verran etukäteen, että tiesin paikan olevan kuuluisa simpukka pizzastaan. Joten huolimatta tarjoilijan suosituksesta, tilasin itselleni pienen version tästä kuuluisuudesta. Kesäkuumalla paikalliset kuulema suosivat myös kevyempiä margarita ja tuoretomaatti pizzoja, mutta näihin en hairahtanut.
White clam pizza on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan mainio. Aineksia on taikinan lisäksi viisi: tuoreet simpukat, juustoraaste, oliiviöljy, tuore valkosipuli ja oregano. Ei siis tomaattia, joka ainakin minulle oli tajunnan räjäyttävä kokemus. Olen jotenkin aina kuvitellut tomaatin pizzaan, mutta onnistuuhan se tietysti ilmankin.Pizza paistetaan hiiliuunissa ja saa sieltä tunnusomaisen savuisen maun. Pohja on hyvin ohut, rapea ja erittäin hyvä. Laadukas pizzapohja, jonka aina silloin tällöin onnistuu saamaan eteensä.
Tarjoiluastia on alumiininen pelti, joten yhdessä sen ja vinhasti pyörivien tuulettimien kanssa, pizza jäähtyy suhteellisen tehokkaasti. Tosin itseään siinä saa syyttää jos erehtyy syömään liian hitaasti.
Oliiviöljy on heille kieltämättä tunnusmerkki, mutta mielestäni pizza taiteilee sillä rajalla, onko sitä liikaa vai sopivasti. Tässä pizzassa sitä oli sopivasti, mutta voin hyvin kuvitella toisenlaisen mielipiteen. Öljyinen pizza ei kuitenkaan mielestäni ollut.
Kannattaako Manhattanilta lähteä pelkän Frank Pepen vuoksi pois? Ei nyt kuitenkaan, kyseessä on erittäin hyvä ja on varmasti aivan kärkiryhmässä elämäni pizzojen joukossa, mutta on silti vain pizza. New Haven tarjoaa New Yorkin kävijälle mainion päiväretken kun siihen yhdistää hieman kulttuuria, kävelyä kaupungilla ja yhden elämäsi parhaista pizzoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti