Oma mielipiteeni asiasta on kaiketi tullut jo selväksi, mutta laitetaan vielä linkki oikein asiantuntijoiden mielipiteeseen.
Hyvin pitkälle samoja ajatuksia ja kysymyksiä aseiden koottua säilytystä vastaan kuten minullakin. Hyvä huomio myös uuden aselain jälkeisestä ajasta, nyt reilun puolentoista kuukauden jälkeen lupahakemuksien määrä on suorastaan romahtanut. Todennäköisesti asiaan vaikuttaa ennen kaikkea suuri luparyntäys ennen uuden lain voimaanastumista, kuin mikään muu todellinen muutos käyttäytymisessä.
Mielenkiintoista mitä Tuomioja ja Vanhanen oikein ajattelivat kun moisia ajatuksia heittivät ilmoille. Oliko kyse todella puhtaasti vihamielisyydestä aseharrastusta vastaan vai suojattiinko sillä jotain muuta poliittista päätöstä / tapahtumaa.
sunnuntai 7. elokuuta 2011
lauantai 6. elokuuta 2011
Something pretty neat
Plot Device from Red Giant on Vimeo.
Betoniviidakon mustikat
Luovun suunnitelmastani tehdä mustikkahilloa. Se tuntuu jotenkin ylipääsemättömältä tehtävältä, sillä hillon keittäminen on siirtynyt eteenpäin nyt jo puolentoista viikon ajan. Ei minulla mitään pakottavaa tarvetta edes ole keittää mustikkahilloa. Loppujen lopuksi sitä kuluu vuoden aikana ehkä yhteensä puoli purkkia.
Ostin kuitenkin litran mustikoita, hintaan EUR 6,00 / litra. Minulla ei ole aavistustakaan onko se kallista vai halpaa, todennäköisesti kuitenkin kalliimpaa. Mietin sitäkin, että kävisin poimimassa itse mustikoita, kuten olen joskus tehnyt. Tein kuitenkin laskelmia, eikä se ole kannattavaa touhua. Sitä saa kerätä aika hyvällä apajalla, että pääsee kannattavuuden puolelle. Ottaen tietysti huomioon, että asun betoniviidakossa.
Sain puhelimeen lopultakin asennettua Sports Tracker ohjelman ja se vaikuttaa hemmetin kivalta. Ehkä se sytyttää uudestaan kipinän käydä ulkona lenkkeilemässä.

keskiviikko 3. elokuuta 2011
Minä kutsuin Paholaista
Ihanampaa kuin seistä
vanhan leiripaikan luona
on juoda maljallinen
vahvaa viiniä juovuksissa.
Tarjoilija:
tummat silmät,
hoikka vartalo,
sopusuhtainen,
täyteläiset pakarat.
Ja seurue nuorukaisia,
ei kömpelöitä typeryksiä,
ei idiootteja,
ei moukkia.
Tarjoilija kulkee,
malja kiertää,
viini hehkuu
kuin soihtu,
ja tarjoilijan posket,
punastuneet,
saavat ruusut unohtumaan.
Jos tahdot flirttailla,
hän torjuu sinut.
Hyvänen aika,
ei tuollaista!
Joka tahtoo
olla kahden hänen kanssaan,
ei voi toivoa enempää
kuin suukon tai kaksi.
Minäkin pelkäsin
jäädä kahden hänen kanssaan,
rakkaus
sai minut vapisemaan.
Minä kutsuin Paholaista
ja sanoin:
Voi sinua,
mikään ei auta!
Minä ja rakkaani
olemme niin lähellä,
emme silti yhdessä!
Tuo vanhus
pehmitti hänet,
ryhtyi parittajaksi
on sitä vieläkin!
- abú Nuwás
vanhan leiripaikan luona
on juoda maljallinen
vahvaa viiniä juovuksissa.
Tarjoilija:
tummat silmät,
hoikka vartalo,
sopusuhtainen,
täyteläiset pakarat.
Ja seurue nuorukaisia,
ei kömpelöitä typeryksiä,
ei idiootteja,
ei moukkia.
Tarjoilija kulkee,
malja kiertää,
viini hehkuu
kuin soihtu,
ja tarjoilijan posket,
punastuneet,
saavat ruusut unohtumaan.
Jos tahdot flirttailla,
hän torjuu sinut.
Hyvänen aika,
ei tuollaista!
Joka tahtoo
olla kahden hänen kanssaan,
ei voi toivoa enempää
kuin suukon tai kaksi.
Minäkin pelkäsin
jäädä kahden hänen kanssaan,
rakkaus
sai minut vapisemaan.
Minä kutsuin Paholaista
ja sanoin:
Voi sinua,
mikään ei auta!
Minä ja rakkaani
olemme niin lähellä,
emme silti yhdessä!
Tuo vanhus
pehmitti hänet,
ryhtyi parittajaksi
on sitä vieläkin!
- abú Nuwás
tiistai 2. elokuuta 2011
Kalifornialainen byrokratia
Olen hämmästynyt ja kummastunut siitä, mistä tässä maassa maassa riittää tutkijoita, joiden päätutkimuskohteena on ruoka. Eikä niinkään tutkimustavoitteena kuinka hernekeitosta tehdään vieläkin parempaa ruokaa, tai kuinka grilliruoka pystyisi parantamaan heinänuhan. Eipä sentään, heidän suurin ja kirkkain tavoitteensa on kertoa ihmisille kuinka ruoka on vaarallista.
- Ruoan paistaminen on luultua epäterveellisempää. (Lähde: YLE)
- Syöpäjärjestöt: Suomalaiset syövät liikaa lihaa. (Lähde: HS)
Minä taidan käydä paistamassa pihvin ja paistan huomenna toisen.
**
Minua ottavat päähän
ihmiset puheineen: "Kadu!"
Mitä minun asiani
kuuluvat ihmisille?
Jos olen tuleen tuomittu,
mitä siinä ruikutus auttaa?
Jumala rankaisee minua
ja piinaa loputtomasti.
Jos taas minun sallitaan
elää paratiisissa autuaana,
mitä se teille kuuluu?
Isänne naivat äitejänne.

maanantai 1. elokuuta 2011
Turhautumista ja läntisen maailman kulta-aika
Minua ei huvittaisi tehdä mitään. Tiskasin tänään taikinakulhon, tehdäkseni siinä teeleipiä. Leipomisen jälkeen sama kulho oli taas tiskattava. Koko touhu tuntuu niin helvetin turhauttavalta, eikä se etene loppua kohden. Kyse kun ei mistään ole kertakäyttökulhosta. Itse asiassa kyse on kestävän kehityksen kulhosta, sillä kulholla on ikää jo varmasti yli kaksikymmentä vuotta. Muovia jota ei enää tehdä.
Viikonloppuna olin varustautunut tekemään mustikkahilloa ja mustikkapiirakkaa, mutta kaupassa ei myyty mustikoita. Ostin M&M karkkeja, joista minun pitäisi vieroittaa itseni taas pois. Hemmetin pahoja karkkeja kun niitä oikein pysähtyy maistelemaan.
Tuntuu etten ole kirjoittanut tänne mitään lukemisen arvoista pitkään aikaan. Toisaalta tämä on mukavaa puuhaa kun sen turhautuneen tunnelman ylitse pääsee, puurtaa päin ja lävitse kuin yöperhonen aamu-usvasta.
Olen ajatellut globaalia velkakriisiä ja varallisuuden uusjakoa. Oliko 1900-luvun läntisen maailman kulta-aika ja jos oli, niin onko se nyt ohitse?
**
Kuva ei ole minun, mutta olen flirttailut hänen kanssaan.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Skotlannissa luonnon ehdoilla
FST:ltä tulee uusintana parin vuoden(?) takainen ohjelma brittiläisestä Monty Hallsista, joka asui Skotlannin rantakaistaleella puoli vuotta. Ehdottomasti upea sarja ja nautin jokaisesta näkemästäni jaksosta, sillä se kutittaa sitä robinson crusoe osaa minussa.
Bongasin netistä, että kokemus ilmeisesti kutitti myös itse sarjan sankaria, sillä herra Halls teki uuden samanlaisen sarjan. Erikoisempaa on kuitenkin se, että nyt puolen vuoden sijasta, elämys kestää täyden vuoden. Saattaisin kokeilla itsekin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)