Tyson Fury haukkui Heleniusta ja uhoaa

Näin otsikoi uutisensa iltapäivälehti, mutta minulla on vastauksena vain tämä oheinen video.



Herttainen poika.

Iho jossa elän - Almodovar - Äärettömyys

Elokuva on taiteenmuoto siinä missä valokuvaus tai kuvataide. Toisaalta se on kuitenkin lähempänä musiikkia, joka pyrkii myös puhtaasti viihdyttämään ja on siksi osa teollisuudeksi kutsuttua toimintaa. Sillä siis yritetään elää ihan oikeasti ja menestyvinä tekijöinä vieläpä hyvin mukavasti.

Kuvataide eroaa tästä melkosesti, mutta ajatuksenani ei ole kirjoittaa nyt kuvataiteesta. Haluan kertoa tuntemukseni eilisestä elokuvasta, jota kävin katsomassa.

Ensimmäinen tutustumiseni Pedro Almodóvarin maailmaan oli 1999 kun elokuva Kaikki äidistäni tuli teattereihin. Se taisi olla ensimmäinen miehen elokuva, joka ylipäätänsä näki laajempa levitystä, tosin tästä en ole kovinkaan varma. Pidin elokuvasta suunnattomasti ja se on yksi suosikeistani, vieläpä hyvin korkealla sijalla siinä listassa.

Lista on kuitenkin mennyt nyt uusiksi ja vieläpä suuremmassa mittakaavassa. Näin eilen elämäni parhaan elokuvan ja olen asiasta vieläkin täysin hämmentynyt ja yllättynyt. Elämäni parhaat kokemukset ovat aina olleet kiinteitä ja hyviä vertailukohtia, joista olen voinut hakea vahvan perustan uusille. Tämä järjestys on nyt järkkynyt.

La Piel que Habito eli tuttavallisemmin Iho jossa elän on jotain upeaa. Se on täydellistä elokuvaa, sellaista missä pienetkin yksityiskohdat on ajateltu, huomioitu ja toteutettu niin täydellisesti ettei niihin osaa kiinnittää huomiota. Vain muutamissa kohdissa tulee todella tajunneeksi, kuinka tarkkaan jokainen elokuvan aspekti on toteutettu ja ne hetket auttavat ymmärtämään sitä ihmisten, maisemien ja käsikirjoituksen tanssia, joka valkokankaalla liitää.

Tämä yhdistettynä käsikirjoitukseen, joka säilyttää yllätyksellisyytensä alusta, aina loppuun saakka. Tajusin jossain vaiheessa kuinka vain luovutin, enkä enää miettinyt mitä tapahtuu seuraavaksi. Jäin vain seuraamaan elokuvaa. Se on loppujen lopuksi hyvin harvinaista herkkua maailmassa, jossa lähes jokainen tarina on jo useaan kertaan keksitty. Tässäkin oli tietysti vanhoja klassisia aiheita, mutta se tapa millä ne esiteltiin oli jotain maagista. Niin hienoa, etten ole sellaista ennen nähnyt.

Huumoria, perverssioita ja kauhua, seksiä, jännitystä sekä suloista kaipausta. Ennen kaikkea rakkutta. Niistä ovat hyvät elokuvat tehty ja tähän niitä oli ammennettu kuin hiekanjyviä Rub´al Khalin hiekka-aavikolle.

En tiedä miten edetä tästä. Olenko nähnyt jo kaiken näkemisen arvoisen? Tuskin, mutta Almodovar on mielestäni asettanut riman niin korkealle, ettei sen ylitse enää kovin moni pysty kurottamaan.

iGo CITY Noise-cancelling Headphones - tunnelmat

Ostin itselleni uudet kuulokkeet, sillä sinnittely ipodin omilla nappikuulokkeilla sai riittää. Ne kun ovat oikeasti aika kamalat, sillä en tiedä yhtään toista nappikuulokeparia, jotka saavat korvat sattumaan. Siitä huolimatta sinnittelin niillä useamman vuoden, mikä tietysti kertoo enemmän minusta kuin niistä napeista.

Mitta kuitenkin täyttyi viime kuussa ja ostin uudet iGo CITY Noise-cancelling Headphones ja nimen omaan tuossa ruskean ja kultaisen värisävyissä. Ne ovat minusta huomattavasti tyylikkäämmät kuin mitään sanomaton valkoinen, joka on toinen värivaihtoehto samoille kuulokkeille.

Kyseessä on siis vastamelukuulokkeet, joista Wikipedia tietää kertoa toistavan metelin vastakkaisvaiheisena. Se siis kumoaa ulkoa kuulokkeisiin tulevan metelin ja on siten huomattavan hiljainen verrattuna normaaleihin kuulokkeisiin. Tämä toimii näissä kuulokkeissa yhdellä AAA patterilla, joka tulee paketin mukana. Samaan pakettiin mahtuu myös 3,5mm kuulokepistoke, sekä kaksi adapteria. Toinen Skype puheluita varten (en ole kokeillut) ja toinen lentokoneen istuimessa olevaan pistokkeeseen (en ole kokeillut sitäkään).

Kuulokkeita ole käyttänyt säännöllisen epäsäännöllisesti, yhteensä useita tunteja, pääosin metrossa ja todennut ne hyviksi. Olen kovin tyytyväinen itseeni kun löysin nuo ja tulin vielä ostaneeksi, sillä työmatkailu sujuu huomattavasti leppoisammin kun aikaisemmin. Itse asiassa niin hyvin, että meinasin kerran jäädä asemalle seisomaan kun lähijuna hiipi asemalle aivan huomaamatta. Lisäksi akkojen hissijuorut ovat kadonneet lähes tyystin, mistä iso plussa.

Siltä varalta ettei näistä jäisi mitään ylivertaista vaikutelmaa, pitää ymmärtää ettei muu maailma kokonaan katoa. Lentokoneen humina kuuluu yhä kuulokkeiden läpi, mutta heikentyneenä. Samoin ihmisten puhe on toisinaan kuultavissa. Meteli on kuitenkin huomattavan vaimeaa ja musiikkia on mukavampi kuunnella.

Kuulokkeet taittuvat aika pieneksi, mutta olen nähnyt parempiakin saavutuksia ja pienempiä paketteja. Työmatkakäyttöön mainiot kuulokkeet, mutta hifistelijät tarvitsevat todennäköisesti jotain parempaa ja kalliimpaa. Minulle äänenlaatu on ollut hieno ja aina niin tärkeä ulkonäkö on huomattavasti parantunut näitä käyttäessä.

- Driver Diameter: 40mm
- Impedance: 37 ohms
- Frequency Responses: 18~22 KHz
- Sensitivity (S.P.L.): 97dB (at 1KHz)
- Input Plug Diameter: 3.5mm
- Active Noise Reduction Range: 40 Hz~1KHz
- Max Noise Reduction Level: 18dB@100~300Hz
- Power: DC 1.5V (1 AAA battery, included)

FB ja ihmisyhteisö

Yritän pähkäillä kuinka lokeroin kaikki fb ihmiset ja mihin minä ne kaikki työnnän. Ei niitä mitenkään erityisemmin ole, mutta olen kieltämättä hieman hukassa tuon logiikan kanssa. Periaatteessa haluaisin pitää ihmiset kahdessa lokerikossa, ne jotka näkevät ja ne jotka eivät näe.

Tosin olen miettinyt tuosta koko palvelusta eroamista, mutta en usko sen olevan kovin realistinen vaihtoehto. Se on kuitenkin hieno ja helppo tapa pitää päivittäistä yhteyttä ihmisiin joiden kanssa olen tekemisissä. Muistuttaa olemassa olostani joka tuntuu toisinaan eri ihmisiltä unohtuvan.

Mielenkiintoista kuvitella tulevaisuuteen ja miettiä miten siellä suhtaudutaan meidän tämän hetkiseen tietoyhteiskuntaan. Kuinka ihmiset verkostoituvat ja miten me lajina kehitymme ja kehitämme uusia verkostoja. Mennään vaikka viisi, kymmenen vuotta taaksepäin, niin ulkomaalaiset ystävät olivat vain harvojen herkkua. Saati sitten parisataa vuotta taaksepäin, jossa ulkomailla tapahtuvia palveluksia jätettiin tuntemattomien henkilöiden suorittamiseksi. Tänään kaikki ovat kuuden ihmisen päässä toisitaan.

Mitä tästä voi seurata? En ole kovin varma, mutta todennäköisesti astelemme ensimmäisiä askelia matkalla kohti yhteistä ihmisten kansakuntaa. Jotain sellaista, missä olemme kaikki yhtä suurta perhettä. Tosin siihen kuuluu niitä kamalia sukulaisia joita kaikki haluaisivat vältellä. Me kun olemme sellaisia.

Beevor - Berliini 1945

En minä varsinaisesti halua tästä mitään sotablogia tai mitään muutakaan vastaavaa. Itse aihe ei edes ole minulle niin tärkeä kuin joku satunnainen lukija saattaa kuvitella, mutta se on toki totta, että olen aiheesta kiinnostunut. Tämänkin kirjoituksen motivaatio on enemmänkin kertoa kirjasta, jota minulle suositeltiin ja jonka olen nyt lukenut.

Kyseessä ei ole ensimmäinen Anthony Beevorin kirja jonka olen lukenut. Ensimmäinen oli Normandia 1944 ja kirjoitin siitä tammikuussa. Berliini 1945 on samaa sarjaa, mutta aikaisempi kirjoitus. Kirjojen välissä on seitsemän vuotta, mutta ei sitä juuri lukiessa huomaa. Teksti on aivan yhtä sujuvaa ja asiantuntevasti kirjoitettua kuin Normandia 1944:ssa, mutta ei tämäkään ole mitään suurta kirjallisuutta. Siis pelkän tekstinsä ansiosta, tosin eihän sitä sellaiseksi ole tarkoitettukaan, joten sen arvostelu on osaltani hieman halpa lyönti.

Kirjan suurin ansio on syvällisessä ja tarkassa pohjatyössä. On lähes mahdoton ymmärtää kuinka paljon kirjassa on aikalaisten repliikkejä. Hitler huusi: "En salli teidän sanoa minulle, että Reichsführer SS (Himler) ei kykene suoriutumaan tehtävistään.". Tuollaisen komentobunkkerissa huudetun kommentin vielä periaatteessa ymmärtää, mutta kuinka meille on voinut jäädä tietoa siitä kuinka nuori berliiniläinen äiti pelastuu raiskauksilta, syöttämällä vauvalleen mallaspastilleja jottei tämä itkullaan paljastaisi heitä.

Raiskaukset ovat toistuva teema kirjassa, enkä osannut ymmärtää kuinka laajaa se todella oli. Raiskattuja naisia oli varmasti miljoonia tammi- ja huhtikuun välisenä aikana, jolloin Neuvostoliiton armeija hyökkäsi ja valloitti Berliinin. Pakoon lähteneitä lähes kymmenen miljoonaa.

Muistan hyvin kuinka turhautunut olin heikkoihin karttoihin kun luin Normandia 1944. Lukuisat paikannimet ja hyökkäyssuunnat olivat lähes mahdotonta käsittää kartoista, joista puuttuivat kunnolliset nimet. Samaa ongelmaa on toki tässäkin kirjassa, mutta ei aivan yhtä laajassa mittakaavassa. Asiaa helpottaa ehkä se, että liikkeen suunta on hyvin yhtenäinen. Tässä hyökkäys on lähes poikkeuksetta idästä länteen, mikä tietysti tekee kartan lukemisesti hieman helpompaa. Tosin tähänkin olisin kaivannut enemmän karttoja kuin mukaan liitetyt 16 kappaletta. Jos yksittäisiä hyökkäysreittejä tai ryhmitysmuodostelmia ei löydä tälläisesta kirjasta, niin mistä sitten?

Kuvia kirjassa ei ole montaa, mutta niistä suuri kiitos. Ne ovat ovat yllätyksellisiä ja hyvin valittuja. Yksikin kuva berliiniläisistä naisista, keräämässä pähkinöitä Potsdamin metsässä kertoo enemmän kuin monta sataa sivua kirjoitettua tekstiä.

Kirja on hyvä ja perusteellinen silmäys Toisen maailmansodan loppuun ja Kolmannen valtakunnan sadistiseen, sairaaseen ja kuvottavaan kuolinkamppailuun. Vaikka se on tietokirja, en tiedä kannattaako sitä aivan kaikkien lukea. Ne jotka sen lukevat, ymmärtävät ehkä hieman enemmän ihmisluonnosta ja epätoivosta. Kuinka yksilöstä kuoriutuu pelkkä koston välikappale, joka toimii pelkkien reaktioiden varassa.

Lisää teräspanttereita

Nyt taisi olla viides vuoro tuossa viikonloppuna aloittamassani Steel Panthers pelissä. Peli on ollut kohtuullisen varovaista, joskin olen työntänyt joukkojani eteenpäin valitsemallani tiellä. Käytännössä siis kartan alimmalla puoliskolla. Pohjoinen on miehitetty hyvien kevyesti kuten jo mainitsin.

Alkaa näyttää siltä, että vastustaja on keskittänyt joukkonsa kartan keskelle. Siellä on havaittu runsaasti jalkaväkeä ja tässä vuorossa ensimmäinen "oikea" tankki. Land lease M3 Lee vaunuja, joita harvemmin näkee peleissä.

Olen hieman yllättynyt vastapuolen kalustovalinnoista. Siellä on paljon sellaista, mihin harvoin törmää. Partisaaneja jalkaväkenä, T-50 vaunuja tiedustelussa ja nyt niitä M3 Lee vaunuja. Mielenkiintoista.

***

Jk.

Ei tähän peliin liittyvää, mutta muuten ihan hauskaa luettavaa. Edellyttäen tietysti, että Steel Panthers kiinnostaa itse pelinä. Asianlaita joka taatusti ei ole kovin todennäköinen. Peli on marginaalissakin vain marginaalia.

Olen isännöinyt listan pelaajille kolme SP CUP kilpailua. Listan 16 nopeinta pelaajaa pääsi kilpailuun mukaan ja siinä pelattiin klassisessa cup-taulukossa, head2head pelejä. Voittaja jatkaa seuraavalle kierrokselle ja lopulta kilpailun voittaja julistettiin hallitsevaksi SP CUP mestariksi. Titteli joka on tälläkin hetkellä listapelaajaan hallussa.

Kirjoitan asiasta aivan liian pitkään, sillä tarkoitukseni oli vain laittaa tähän kaksi linkkiä. Kyseessä on taisteluraportit kahdesta taistelusta. Cupin järjestäjänä en itse osallistu kilpailuun, mutta halusin pelata yhden kiistellyimmistä cup taisteluista läpi ja osoittaa sen olevan voitettavissa molemmilla puolilla pelattaessa. Ohessa siis linkit kirjoittamiini taisteluraportteihin.

Ensimmäisessä taistelen toukokuussa 1939 kuvitteellista taistelua, jossa Ranska lähettää taisteluosaston Espanjaan palauttamaan Fasistisen Espanjan takaisin Pohjois-Afrikkaan.

Toisessa pelaan samaa taistelua, mutta peilikuvana. Kartta on sama, aika on sama ja lähtökohdat ovat muutenkin identtiset ensimmäisen taistelun kanssa. Se on muuttunut, että minä pelaan nyt Fasisteilla ja sama vastustaja on hypännyt Ranskalaisiin saappaisiin.

Tämän blogin lukijoista en tiedä, mutta minä sain kivat kicksit kun luin nuo raportit uudestaan läpi. Mieleen palautui kirkkaita kuvia siitä miten operoin joukkojani. Varsinkin tuo ensimmäisen taistelun vuoro kahdeksan on vahvasti mielessäni.

Verotiedot vuodelta 2010

Demokratiassa on hieno elää ja nauttia sen hedelmistä. Tänään niistä kypsyi yksi kun viime vuoden verotiedot julkaistiin kaikissa itseään kunnioittaviassa mediataloissa. Koska minä kunnioitan itseäni ja tätä blogia suunnattomasti, kirjoitan myös aiheesta tämän verran:

Fakta: kaikki ei saa yhtä paljon palkkaa.

Fakta: kaikki ei osaa tehdä kaikkea.

Fakta: nämä eivät mene kaikkien ymmärrykseen.

Lueskelin huvikseni Kainarin uutiskommentteja, missä kommentoitiin Talvivaaran kaivoksen laajennussuunnitelmien jäädyttämistä. Niissä muistettiin tuoda esille palkkatasa-arvo tai sen näennäinen puute. Kuinka työmiehelle maksetaan EUR 9,00 - 10,00 / tunti kun Perä tienaa kuulema 3,5 miljoona euroa vuodessa? Kirjoittaja kysyy onko hän niin paljon huonompi ihminen.

Tuskin kyse on ihmisarvosta, mutta tuottavuudesta ja kysynnästä. Työmiehiä riittää, mutta mistä löytyvät ne ihmiset jotka pyöräyttävät kaivoksen pystyyn?

Tuosta koulutuksessa on oikeasti kyse. Ihmisen osaamisesta ja siitä pystyykö tekemään jotain sellaista mitä muut eivät osaa. Siis sellaista mistä joku on valmis maksamaan oikeaa rahaa. Työnteossa kun on edelleen kyse puhtaasta vaihdannasta, siinä ostetaan sellaista hyödykettä mitä toinen ei osaa tai halua tehdä, mutta tarvitsee tehtäväksi. Tuon sisäistäminen on minusta hyvin tärkeää ja se toisi varmasti näkökulmaa tähän palkka- ja verokeskusteluun.



Samalla kun muistaisi vielä, että kaikilla on tässä maassa mahdollisuus kouluttautua Talvivaaran pääjohtajaksi. Sitä paitsi, siellä on kuulema paikka auki.