Kyseessä ei ole ensimmäinen Anthony Beevorin kirja jonka olen lukenut. Ensimmäinen oli Normandia 1944 ja kirjoitin siitä tammikuussa. Berliini 1945 on samaa sarjaa, mutta aikaisempi kirjoitus. Kirjojen välissä on seitsemän vuotta, mutta ei sitä juuri lukiessa huomaa. Teksti on aivan yhtä sujuvaa ja asiantuntevasti kirjoitettua kuin Normandia 1944:ssa, mutta ei tämäkään ole mitään suurta kirjallisuutta. Siis pelkän tekstinsä ansiosta, tosin eihän sitä sellaiseksi ole tarkoitettukaan, joten sen arvostelu on osaltani hieman halpa lyönti.
Kirjan suurin ansio on syvällisessä ja tarkassa pohjatyössä. On lähes mahdoton ymmärtää kuinka paljon kirjassa on aikalaisten repliikkejä. Hitler huusi: "En salli teidän sanoa minulle, että Reichsführer SS (Himler) ei kykene suoriutumaan tehtävistään.". Tuollaisen komentobunkkerissa huudetun kommentin vielä periaatteessa ymmärtää, mutta kuinka meille on voinut jäädä tietoa siitä kuinka nuori berliiniläinen äiti pelastuu raiskauksilta, syöttämällä vauvalleen mallaspastilleja jottei tämä itkullaan paljastaisi heitä.
Raiskaukset ovat toistuva teema kirjassa, enkä osannut ymmärtää kuinka laajaa se todella oli. Raiskattuja naisia oli varmasti miljoonia tammi- ja huhtikuun välisenä aikana, jolloin Neuvostoliiton armeija hyökkäsi ja valloitti Berliinin. Pakoon lähteneitä lähes kymmenen miljoonaa.
Muistan hyvin kuinka turhautunut olin heikkoihin karttoihin kun luin Normandia 1944. Lukuisat paikannimet ja hyökkäyssuunnat olivat lähes mahdotonta käsittää kartoista, joista puuttuivat kunnolliset nimet. Samaa ongelmaa on toki tässäkin kirjassa, mutta ei aivan yhtä laajassa mittakaavassa. Asiaa helpottaa ehkä se, että liikkeen suunta on hyvin yhtenäinen. Tässä hyökkäys on lähes poikkeuksetta idästä länteen, mikä tietysti tekee kartan lukemisesti hieman helpompaa. Tosin tähänkin olisin kaivannut enemmän karttoja kuin mukaan liitetyt 16 kappaletta. Jos yksittäisiä hyökkäysreittejä tai ryhmitysmuodostelmia ei löydä tälläisesta kirjasta, niin mistä sitten?
Kuvia kirjassa ei ole montaa, mutta niistä suuri kiitos. Ne ovat ovat yllätyksellisiä ja hyvin valittuja. Yksikin kuva berliiniläisistä naisista, keräämässä pähkinöitä Potsdamin metsässä kertoo enemmän kuin monta sataa sivua kirjoitettua tekstiä.
Kirja on hyvä ja perusteellinen silmäys Toisen maailmansodan loppuun ja Kolmannen valtakunnan sadistiseen, sairaaseen ja kuvottavaan kuolinkamppailuun. Vaikka se on tietokirja, en tiedä kannattaako sitä aivan kaikkien lukea. Ne jotka sen lukevat, ymmärtävät ehkä hieman enemmän ihmisluonnosta ja epätoivosta. Kuinka yksilöstä kuoriutuu pelkkä koston välikappale, joka toimii pelkkien reaktioiden varassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti