Presidentinvaalit ovat alkamassa alle kahden viikon kuluttua ennakkoäänestyskierroksella. Se on kovin lyhyt aika kun ajattelee minkälaista kampanjaa ehdokkaat tekevät. Mielestäni se on lähes näkymätöntä, mikä saattaa toki kertoa myös siitä etten ole kohdannut kampanjointia.
Mihin kampanjointi on sitten keskittynyt kun valtamediassa siitä näkyy ainoastaan ilmainen journalistinen kampanjointi. Kaikenlaiset uutiset, joista ainakin osa ei ole kampanjakoneiston luomaa. Siellä ja sosiaalisessa mediassa, mutta sekin vain sen takia, että olen itse lähtenyt ehdokkaita seuraamaan.
Ei tämä kovin suurta ja mahtavaa. Ei näy ameriikan meininkiä.
***
Toisen maailmansodan aikaan, tasan 70 vuotta sitten käytiin vedenalaista sotaa maailman merillä. Merellä oli 33 U-venettä, mutta yhtään raportoitua hyökkäystä ei tehty. Eilen sen sijaan kului 70 vuotta kun saksalainen sukellusvene U-75 hyökkäsi välimerellä saattua ME-8:aa vastaan. Brittiläinen höyrylaiva Volo (1,587 tonnia) sai osuman torpedosta ja upposi, vieden mukanaan 24 henkeä (14 miehistön jäsentä selviytyi).
Hyökäys päättyi lopulta myös hyökkääjien kohtloksi, sillä saattueen suojahävittäjät upottivat myös U-75:n. Miehistöstä kuoli 14 henkeä ja 30 selviytyi. Harvinainen suhdeluku kun puhutaan syvyyspommin upottamasta sukellusveneestä, useimmiten koko miehistö jäi nousematta pintaan.
(Kuvassa U-52, joka on samaa tyyppiä kuin U-75)
torstai 29. joulukuuta 2011
tiistai 27. joulukuuta 2011
Hyvää ja klassista musiikkia
Löysin joulun aikana Frank Sinatran musiikin ja olen siitä kovin iloinen. Siinä on jotain sellaista mitä olen toivonut musiikilta jo pidemmän aikaa, rentoutta joka pohjautuu täydelliseen ammattitaitoon ja osaamiseen. Tyylikkyyttä. Olen pyörinyt ennenkin tuon aiheen ympärillä, vaikka ei se minulle henkilökohtaisesti ole kovin tuttua. En osaa oikein mitään kunnolla, vielä vähemmän laulaa.
Sääli ettei minulla ole suuremmin vanhan sinisilmän musiikkia suuremmin, tarkemmin sanottuna ensimmäistään kappaletta. Asianlaita mikä pitäisi korjata pikimmiten, sillä talven pimeät, kosteat ja kylmät aamut suorastaan huutavat hyvää kuunneltavaa. Ehkäpä samaan syssyyn tulen hankkineeksi myös Dean Martinin tuotantoa, samoilla perusteilla. Jotain hyvää ja klassista.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Aikaa kestävät joululahjat
En ole aivan varma olinko kolme vai neljävuotias, ehkäpä hyvin lähellä neljävuotiasta kun sain joululahjaksi junaradan. Sellainen klassinen höyryveturi ja kaksi matkustajavaunua, jotka kulkivat sähköradalla. Märklin H0 SET-S 2920 taisi olla setin mallinimi.
Junaradalla on leikitty aika monta kertaa näiden vuosien saatossa ja kaivoin sen eilen taas uudestaan esille kun oli vieraita käymässä. Sille löytyi heti toinenkin leikkijä ja mukavaa oli, sillä soikion muotoista rataa kulkeva sähköveturi on hieno. Itse asiassa se on nyt huomattavasti "hienompi" kuin alkuperäinen, sillä ostin jokin aika sitten hieman lisää ratapaloja ja yhden tavaravaunun.
En osaa sanoa tarkkaan mikä poikia ja miehiä kiehtoo tuollaisessa junaradassa, mutta jotain taikaa siinä selvästi on. Harvan miespuolisen sisuksista ei löydy sellaista pikkupoikaa, jonka silmät eivät alkaisi hehkua kun leikkujuna lähtee kulkemaan. Siinä on oma omituinen tuoksunsa ja kiehtova ääni. Pienellä mielikuvituksella voi hyvinkin kuulla kuinka vaunut kolahtavat kiskojen liitoskohdassa ja kuinka veturi pihisee ja puhisee.
Minusta ei ole koskaan ollut varsinaisten pienoismaailmojen rakentamiseen, mutta arvostan sitä syventymistä ja pientä hulluutta rakentaa täysin realistisia maailmoja mittakaavaan 1:87. Mikäli tuollaista lähtisin ikinä toteuttamaan, saattaisin lähteä johonkin aivan älyttömään. Ehkäpä täysin mustavalkoinen maisema, kuten vanhoissa elokuvissa..

perjantai 23. joulukuuta 2011
Hauskaa joulua!
Lunta on maassa, mutta ei aivan koko maassa. Joulu on kuitenkin kaikkialla.
Rauhallista mieltä ja hyvän vuoden odotusta 2012!

torstai 22. joulukuuta 2011
Nyrkkeilyä parhaimmillaan.
Upea ottelu viime viikonlopulta, jonka minä näin Youtubesta. Juuri näistä videoista ja ne kannattaa kyllä katsoa jos vähänkään on kiinnostunut aiheesta.
Osa I
Osa II
Osa III
Osa IV
Upea ottelu!!
Osa I
Osa II
Osa III
Osa IV
Upea ottelu!!
Mitä vikaa NATOssa?
Kysyttiin Sanomalehden presidentinvaaliblogissa. Haluaisin kovasti kirjoittaa tähän fiksun vastauksen, mutta kiireiden ja muiden tekosyiden ansiosta en sitä tule kirjoittamaan. Tyydyn vain kertomaan lyhyesti omia ajatuksiani asiasta.
R2P = Responsibility to protect. Olemme päässeet aikaan, jossa demokraattinen valtio kokee velvollisuudekseen suojella ihmisyyttä. Tämä velvollisuus on viimeksi näkynyt Libyassa, jossa kansa nousi sortajaansa vastaan demokraattisten valtioiden tukemana. Kenelläkään muulla ei ole mahdollisuutta osallistua aseelliseen toimintaan kuin NATOn joukoilla, muilla ei ole sitä sotilaallista ja poliittista uskottavuutta. Siihen tarvitaan ihmiskunnan moderneimmat ja tehokkaimmat sotavoimat.
Kylmäsota on päättynyt. Se päättyi jo kauan aikaa sitten kun Berliinin muuri murtui ja Neuvostoliitto lakkasi olemasta. Venäjä on NATOn kumppani samalla tavalla kuin Suomi on. Meidän ei tule antaa muiden valtioiden estää meitä liittymästä kansainväliseen liittoumaan, tai elää sellaisen mielialan varjossa. Me olemme itsenäisiä toimijoita.
YK on maailman ainoa globaali, valtioiden välinen yhteistyöverkosto. Se on foorumi kaikille, mutta se ei ole sotilasliitto. Sen luonteeseen ei sovi oma armeija, sillä ei kaikkien yhteinen järjestö voi sotia omia jäseniään vastaan. Tarvitaan ulkopuolinen toimija, joka jakaa saman demokraattisen ja käsityksen näkemyksen ihmisten oikeuksista kuin YK. Yhdistyneet kansakunnat pystyvät toimimaan vain siinä tilanteessa kun kaikki osapuolet ovat yhteistyössä.
Suomen puolustus on oman kansallisen armeijan päätehtävä, meillä tulee olla oma armeija, sillä itsenäisyyttä ei voi ulkoistaa. Itsenäisyys on kuitenkin helpompi säilyttää mitä isompi keppi sitä on turvaamassa. Yksikään Suomen sotilaallisista uhkakuvista ei käsittääkseni pidä sisällään NATO-maan hyökkäystä Suomeen. Uhka tulee sen ulkopuolelta.
Me emme voi geopoliittiselle asemallemme mitään, mutta meillä on mahdollisuus ja velvollisuus varautua sen tuomiin haasteisiin. Suomen on tehtävä selväksi nyt ja tulevaisuudessa, että tänne hyökkääminen on liian kallista ja siksi hyödyntöntä.
Moderniin sodankäyntiin kuuluu erittäin tehokas ja tuhoisa ilma-ase. Onko meillä varaa tai mahdollisuutta puolustautua modernin suurvallan ilmahyökkäystä? Metsiä meillä on, mutta emme taistele enää sotaa, jossa voidaan vetäytyä metsien suojaan. Ilmatilaan menettäminen on ollut varma merkki häviöstä jo toisesta maailmansodasta lähtien. Ainoastaan Vietnammissa tilanne oli toinen, mutta sielläkin Pohjois-Vietnamin joukot huollettiin kommunistisella avulla.
Minusta järkisyyt puoltavat Suomen liittymistä NATOn täysivaltaiseksi jäseneksi.

maanantai 19. joulukuuta 2011
Huono vuosi diktaattoreille
Vuosi 2011 on ollut aika huono jos on ollut diktaattori tai muuten vain terroristi. Useampikin pahaksi mainittu mies on otettu hengiltä tai pistetty pysyvästi viralta, mikä on tavallaan aivan hyvä asia. Tosin mistäpä sen tietää mikä polku on tulevaisuudessa se oikea.
Suurimman profiilin kaveri taisi olla Osama bin Laden, joka ammuttiin keväällä. Arabikevään seurauksena libyan Muammar Gaddafi otettiin myös hengiltä. Tosin kukaan ei virallisesti tiedä oliko kyse vahingosta vai ihan rehellisestä taposta.
Erotettuja diktaattoreja löytyi Tunisiasta, missä arabikevään seurauksena Zine el-Abidine Ben Ali lähetettiin maanpakoon. Listaan lisätään myös Egyptin pitkäaikainen presidentti Hosni Mubarak, joka tosin on "vain" pidätettynä.
Syyrian presidentti Bašar al-Assad sen sijaan vielä sinnittelee, mutta henkilökohtaisesti uskon hänenkin joutuvan vielä lähtemään. Tilanne on jatkunut niin kauan, että paluuta entiseen tuskin enää on. Sama tilanne on todennäköisesti myös Jemenissä, missä sotamarsalkka Ali Abdullah Saleh hallitsee maata presidentin tittelin alla. Tosin hän on ottanut osumaa ja vaikea nähdä sielläkään mitään kestävää ja rauhallista yhteiseloa kansan ja presidentin välillä.
Tänään julkaistiin myös "Suuren marsalkan" Kim Jon-il:n siirtymisestä täältä ikuisuuteen. Ilmeisesti rauhallisesti, sydänkohtauksen murtamana, mutta silti huomattavan paljon rauhallisemmin kuin tämän vuoden muut kuolleet diktaattorit.
Vuosi 2011 on ollut kovin huono vuosi jos titteli on ollut presidentti tai marsalkka. Ei muuten tule äkkiä mieleen toista vastaavaa vuotta kuin 2011.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)