lauantai 30. heinäkuuta 2016

Osinkoja enemmän kuin koskaan

Tajusinpa tuossa juuri, että olen nyt tienannut yhtä paljon osinkoja kuin viime vuonna ja vielä vähän päälle. Ei ollenkaan huonommin.

Toki pitää ymmärtää se, että osinkokalenteri on painottunnut selkeästi vuoden ensimmäiselle puoliskolle, mutta yhtä kaikki. Kaikki vuoden lopulla tulevat osingot ovat vain ylimääräistä ja voi sanoa, että vuosi 2016 on henkilökohtaisesti paras vuosi ikinä osinkojen merkeissä.

Pari vuotta sitten otin tavoitteekseni sen, että osinkoja tulee tasaisesti vuoden ympäri. Tämä on toteutunut siinä mielessä, että tämä on toinen vuosi perättäin, sillä osinkoja kilahtaa tilille joka kuukausi. Puhtaita nollakuukausia siis ei ole ollenkaan. Tosin kuten jo viittasin aikaisemmin, osinkokertymä on painottunut selkeästi vuoden alkupuoliskolle.

Muutamia huomioita:

  • Fortum on suurin yksittäinen osinginmaksaja
  • Sampo ja Nokia seuraavat lähellä
  • Ford on suurin dollariosingon maksaja
  • Ylimääräinen dollariosinko Fordilta maaliskuussa
  • Stockmann on edelleen virhe, jolla pitää tehdä jotain
Päälimmäinen fiilis on tyytyväisyys. Tämä on ollut tähän asti oikein hyvä vuosi osinkojen puolesta. Kurssit ovat eläneet hyvinkin runsaasti, joten koko salkun arvo on heilunut hieman liiankin paljon. Kolmen kärkeen ei ole suurempaa syytä tehdä lisähankintoja, sillä ne alkavat painottaa koko salkun liikkeitä jo liiaksi. 

Tulevaisuuden hankinnat on keskitettävä jo olemassa oleviin omistuksiin, painottuen pienempiin euro omistuksiin. Näitä ovat Fiskars ja Stockmann. Jälkimmäiselle pitää luonnollisesti tehdä jokin päätös.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Suomen Ilmailumuseo Tikkakoskella

Koska olet viimeksi käynyt ilmailumuseossa? Koskettamassa taivasta ja nauttimassa siitä riemun tunteesta, joka lento saa ihmisessä aikaan. Voisin kuvitella, että se on yksi suurimmista vapauden tunteista, joita ihminen voi saavuttaa.

Juhannuksena halusin toteuttaa jo muutaman vuotta kehitellyn seikkailun, viemällä siskon tytöt katsomaan lentokoneita. Olen hienovaraisesti asiasta aina maininnut ja nyt sitten seikkailu alkoi. 

Suomen Ilmailumuseo Tikkakoskella on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Sijaintina se on kieltämättä keskellä lähes ei mitään, mutta paikkana museo on upea. Kyseessä on 20 kilometrin ajomatka Jyväskylästä kiinteistöön joka näyttää vanhalta teollisuusrakennukselta. Pihalla odottaa suuri asfalttipiha, tutkatorneja, itoblockin hävittäjiä ja valtavaa koppakuoriaista muistuttava vihreä helikopteri. Paikasta ei voi erehtyä.

Muuten museo ei paljasta aarteitaan ja siksi sisälle on päästävä.

Sisätiloissa tajuntaan rävähtää epäusko ja ihmetys, miten näin valtava määrä aitoja, suuria lentokoneita on saati mahtumaan näin pieneen tilaan? Tuossa oikeassa nurkassa on maailman ainoa jäljellä oleva originaali Bristol Blenheim on tekemättä itsestään sen suurempaa numeroa. Vaikka kyseessä on kuitenkin täysiverinen toisen maailmansodan aikainen pommikone. Pommikone!

Katossa ja hieman kauempana on DC-3 ja sen edessä Iljushin IL-28R suihkupommittaja, jonka veli venäläinen Suomeen toimitti vaikka pommikoneet oli Pariisin rauhansopimuksessa kielletty. 


Museo on hieno ja monipuolinen kokemus kun kokemus rajataan ilmailun alalle. Ja ehkä vielä hieman tarkemmin sotilasilmailun puolelle, sillä kyllä suuri osa näistä koneista on joko tehty tai edes nähnyt sotaa. Tosin tämä tuo rauhan aikana syntyneelle oman jännityksensä, jota ei muuten voi saavuttaa.

Suosittelen ehdottomasti, sillä onhan siellä myös aito mersu (Bf-109), Fokker (D XXI) ja Brewster (F2A Buffalo) joka sekin on ainoa laatuaan maailmassa.

Pohjapiirros_pieniPohjapiirros_pieni

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Etelä-Kiinan meri ei kuulu Kiinalle

Etelä-Kiinan merellä tapahtuu taas. Kansainvälinen tuomioistuin(?) Haagissa on todennut ettei Kiinalla ole minkään sortin oikeutusta Etelä-Kiinan mereen. Päätös joka sotii täysin Kiinan käytöstä ja toimia vastaan alueella.

Kiinan reaktio oli luonnollisesti ennalta päätetty ja sisälsi ilmoituksen ettei se tunnusta Haagin toimivaltaa kyseisessä asiassa. En muista kuulleeni tuota kommenttia ennen kuin asia sinne vietiin päätettäväksi. Toinen reaktio oli ilmoitus, että Kiinalla on "oikeus ilmapuolustusalueeseen Etelä-Kiinan merellä".

Reaktion voi tulkita oikeastaan vain yhdellä tavalla, me olemme täällä emmekä lähde täältä pois ilman pakottamista.

Miksi tuosta alueesta pidetään sitten niin kovasti kiinni?

Olen lukenut ajatuksen, että se on osa Kiinan kansallista puolustusta. Tarkoittaa sitä, että heidän ydinsukellusvenelaivaston tukikohta Hainanin saarella on yksi syy. Sieltä ei ole kovin turvallista reittiä Tyynelle Valtamerelle, joka luonnostaan toimii piilopaikkana eri valtioiden ydinsukellusveneille. Etelä-Kiinan meren hallinta muuttaa pelin täysin toisenlaiseksi.

Toinen ja päällepäin näkyvin syy on resurssit. Energia ja ravinto. Alueella on valtavat ekologiset resurssit, kolmannes maailman merien biodiversiteettistä sijaitsee tuolla alueella. Ja kalaa on mukava syödä.

Kolmas syy voisi olla yksi voimapolitiikan totuuksista; "se joka hallitsee meriä, hallitsee maailmaa". Noh.. Kiina ei pysty haastamaan Yhdysvaltojen laivastoa vielä vuosikymmeniin, mutta yli puolet maailman merirahdista kulkee kyseisen meren läpi. Tuon meren hallinta on oikotie lähes koko maailman hallintaan.

Neljäs on myöskin yksi voima- tai paremminkin geopolitiikan totuuksista. Sotilaallinen tyhjiö täytetään jossain vaiheessa jonkin toimesta. Meren reunavaltiot eivät ole pystyneet ottamaan merta hallintaansa ja Kiina käyttää tämän hyödykseen. Ainoa joka siihen olisi pystynyt on Yhdysvaltojen laivasto ja tästä syystä mm. Filippiinit houkuttelevat jenkkien laivastoa takaisin Subicin lahden laivastotukikohtaan. Samaan tukikohtaan josta heidät 24 vuotta sitten heittivät pois.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Brexitin jälkeen

Brexitin puolesta äänestettiin enemmän kuin EU:ssa pysymisen, vaikka nyt jälkeenpäin ainakin ulkomaan medioissa suurinta meteliä ovat puhuneet EU jäsenyyden kannattajat. Brittien sisäistä mediaa en ole erityisemmin seurannut, mutta käsittääkseni Brexitin voitto oli suuri järkytys kaikille.

Huono sanoa, etten ole kovin yllättynyt EU vastaisuuden voitosta, mutta en ole. Viitasin jo aikaisemmin brittien pitkään historiaan, joka on varmasti jättänyt kansalliseen tajuntaan merkkinsä. Siellä osataan olla brittejä.

David Cameron on uhkapeluri joka hävisi. Hän pelasi korttinsa väärin ja lähti ajamaan asiaa, jonka ei halunnut toteutuvan. Tai ainakaan tavalla, jolla se toteutui. Kuvittelisin hänen pyrkineen tilanteeseen, jossa britit olisivat sanoneen "haluamme kuulua EU:hun, mutta näillä ehdoilla". Näin ei käynyt.

Eropuheessaan Cameron muistaakseni mainitsi, että artikla 50:n käynnistäminen on nyt parlamentin käsissä. Tämä on kaiketi se takaportti, jonka hän jossain vaiheessa huomasi. Kansan tahto tulee toteutumaan myös sikäläisen parlamentarismin kautta.

Oma veikkaukseni on, että konservatiivipuolue käy sisäisen taistelun, jossa EU myönteinen siipi nousee voittajaksi. Tämän jälkeen lähdetään turvaamaan oma poliittinen pääoma, jonka jälkeen pidetään parlamenttivaalit. Ne ovat vaalit, joissa lopulta ratkaistaan miten brexitin kanssa lopulta käy.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Onko Ruotsi realisti ja Suomi idealisti?

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kertoi ettei Ruotsi ole etenemässä sotilasliittoon ja tämä on tulkittu Suomessa toppuutteluksi sotilasliitosta maittemme välille. En tiedä onko tämä suoraan tarkoitettu Suomelle, mutta se toppuuttelu Suomen ja Ruotsin välisestä sotilasliitosta on järkevää.

En näe mitään todellista hyötyä siinä, että Ruotsi ja Suomi solmisivat kahdenkeskisen sotilasliiton. Siitä ei olisi pitkään aikaan Suomelle mitään muuta kuin haittaa. Olemme taistelleen 700 vuotta Ruotsin sotia, enkä ymmärrä miksi meillä on halua palata tähän samaan.

Ruotsin sotilaallinen voima on tällä hetkellä minimaalinen. Sillä on sukellusveneitä, jotka olen kateellinen, mutta muuten Ruotsi on kaikin tasoin heikompi kuin Suomi. Mikäli Wikipedian luvut pitävät paikkansa, Ruotsissa on tällä hetkellä reservissä 12,000 henkilö. Suomessa 900,000, josta 230,000 on sodan ajan vahvuus.

Haaveilu jostakin suuresta Suomi-Ruotsi:n yhteisestä puolustusvoimasta on itsensä pettämistä. Sellaista ei ole olemassa, eikä sellaista ole tulossa. Jos kovaan tilanteeseen halutaan ylipäätänsä varautua, on siihen järkevää varautua kunnolla. Valita kumppaniksi joku josta on hyötyä, eikä joku joka lämmittää mieltä.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Voittoon puolustuksen tai hyökkäyksen kautta - EM2016

Vaikuttaa siltä, että jalkapallon EM-kisoissa on kahdenlaisia joukkueita tai siis kolmenlaisia, jos lasketaan mukaan myös epäonnistujat. Onnistuminen on mielestäni jakautunut joukkueille, joiden strategia on koko joukkueen puolustus tai sitten koko joukkueen hyökkäys.

Islanti on mielestäni maaliesimerkki joukkueesta, jonka koko idea perustuu tiiviiseen puolustukseen ja pisteiden hakemiseen joko tasapelien tai sitten yhden maalin tekemmiseen. Pääasia on kuitenkin se, ettei omissa soi kertaakaan. Tämä on luonnollisesti helpompi tapa menestyä, vaikka ei se mielestäni ole kovinkaan kaunista jalkapalloa. Italia on vienyt tämän aina taiteeksi asti ja tulee olemaan finaalijoukkue.

Toinen esimerkki on joukkue joiden koko ajatus pyörii hyökkäämisen ympärillä ja strategiana on tehdä enemmän maaleja kuin vastustaja. Espanja tai vaikkapa Kroatia ovat joukkueita, jotka mielestäni ovat tämän ryhmän edustajia. Erittäin vaativa tapa pelata tällä tasolla, sillä hyvin organisoitu puolus pystyy lähes aina estämään kunnolliset maalipaikat.

Ranskan kisojen epäonnistujia ovat olleet joukkueet, jotka seilaavat jossain näiden kahden ääripään välimaastossa. Venäjällä, Belgialla tai vaikkapa Portugalilla on kaikilla heikkouksia, joita he eivät ole onnistuneet peittämään. Belgia ja Portugali ovat molemmat erittäin hyökkäysorientoituneita joukkueita, mutta ehkäpä taktinen osaaminen ei ole riittävää?



Yksi huomion arvoinen asia on joukkueet, joilla on yksi tai kaksi tähtipelaajaa. Ruotsi pyörii täysin Zlatanin ympärillä, eikä kykene ratkaisuihin jos Zlatan pelataan ulos. Portugali on hieman sama tarina ja jossain määrin myös Wales.

Haluaisin nähdä seuraavat ottelut:

Espanja - Saksa
Italia - Englanti
Kroatia - Belgia
Portugali - Puola

Brexit - entä sitten?

Mikäli Britannia päättää kansanäänestyksessä erota EU:sta, kertoo se mielestäni ennen kaikkea siitä, ettei EU ole onnistunut. Se ei tarkoita sitä, että EU olisi epäonnistunut, sillä sitä se mielestäni ei missään nimessä ole. Euroopan Unioni on saavuttanut ennen näkemättömän solidaarisuuden vanhalla mantereella, jossa historia on täynnä sotaa, kurjuutta veristä kilpailua. Kaiken tuon EU on onnistunut muokkaamaan sisäpoliittiseksi riitelyksi.

Me emme ole nähneet Euroopan suurten valtioiden välisiä sotia, eikä niitä taida aivan helpolla enää olla tulemassa. Vaikea kuvitella, että Ranska ja Saksa olisivat sodassa keskenään. Tämä on mielestäni merkittävin saavutus, jossa EU on onnistunut.

Se on lisäksi tuonut kokonaisen mantereen väestön tutuksi toisilleen tavalla, joka vielä ennen Euroopan yhdentymistä ei ollut mahdollista. Schengen alue on ongelmineen upea sopimus.

Suuressa mittakaavassa en usko, että Britannian ero Euroopan unionista on maailmanloppu. Maiden välisiä liittoja, unioneita ja sopimuksia on ollut ennenkin, eikä niiden päättyminen ole koskaan estänyt ihmisen ja talouden voittokulkua. Näin ei tule tapahtumaan tälläkään kertaa.

Tämän hetkinen tilanne tietysti tulee murenemaan ja se aiheuttaa ihmisille kurjuutta ja epävarmuutta, mutta 10 vuoden kuluttua tilanne on jo täysin toinen. Mitä se tulee olemaan, en osaa sanoa.

Iso-Britannia on aina ollut kanaalin verran erillään muista eurooppalaisista. He ovat ennen kaikkea englantilaisia, walesilaisia, skotteja joka tuo puskuria eurooppalaisuuden eteen. Me olemme suomalaisia ja sitten eurooppalaisia. Samoin kuin Itävaltalaiset, Saksalaiset tai vaikkapa virolaiset.

On muistettava, että Briteillä on aidosti ollut oma imperiumminsa, he ovat olleet maailman valtiaita, joten usko omaan selviytymiseen on vahva. Sillä se perustuu pitkään ja menestyksekkääseen historiaan, omilla jaloilla seisomiseen.

Ihminen on kekseliäs ja talous on elinvoimainen. Tapahtui mitä tahansa, niin tästäkin selvitään. Ehkä on jopa hyvä osoittaa Euroopan byrokraateille, että heidän pitää työskennellä kansalaisille, eikä EU koneistolle.