Ihmismieli on hassu

Aloitin kirjoittamalla Depeche Moden uudesta albumista, mutta ei siitä tullut mitään kunnollista tekstiä. Kyseiseen yhtyeeseen liittyy omalta osaltani paljon erilaisia muistoja ja on siksi omalla tavallaan hyvin rakas yhtye. Se heidän musiikki on hyvin omaperäistä ja sen saundin tunnistaa melkein missä tahansa. Ehkä pidän siitä senkin takia, että se on jollakin tavalla tuntematon bändi. Hassua sanoa noin yhtyeestä, joka kuitenkin myynyt yli 75 miljoonaa albumia. Mutta harva kuitenkin tunnistaa nimen ja osaa suoralta kädeltä kertoa mistä siinä on kyse.


Uusi viikko ja uudet suunnitelmat. Mitään todella merkittävää en odota tapahtuvaksi, sillä tämä uhkaa jäädä eräänlaiseksi väliviikoksi. Todennäköisesti suurimmat tapahtumat liittyvät torstaihin ja mainostamaani kukkulatreeniin. Kuvastaa varmasti täysin tämän viikon odotusarvoa. Toisaalta välillä on ihan mukava vain olla hiljaa, näkymättömissä ja tarkkailla ympäristöä. Vähän kuin siili, vaikka en yhdistä sitä pallolle kääriytymistä itseeni.

Istanbulin matkasta vielä sen verran. Kävin pääsylippujen mukaan neljässä eri museossa. Taitaa olla paikkansapitävä rekisteri, sillä en muista käyneeni muualla. Hagia Sofia oli matkan ehdottomasti tärkein kohde, olisin murehtinut jos en olisi päässyt käymään siellä. Liitän siihen rakennukseen niin paljon erilaisia mielikuvia, että oli upeaa päästä käymään itse paikalla. Kulkemaan niillä samoilla askelmilla joita ovat kulkeneet niin ruhtinaat, keisarit kuin suuret sulttaanit. Hämmentävä kokemus.

Istanbulin arkeologinen museo oli retkeni toinen kohde. Siellä halusin nähdä Aleksanteri Suuren sarkofagin ja Kadeshin rauhansopimuksen. Nähdä jotain sellaista, jota yksi Egyptin suurimmista faaraoista on omin silmin katsonut. Ymmärrän ettei kaikilla ole samoja kiinnostuksen kohteita kuin minulla, eivätkä tuollaiset asiat mahdu muiden elämään, mutta minulle niiden näkeminen oli suuri hetki.

Topkapi palatsi oli samaa kategoriaa kuin arkeologinen museo, ne kun sijaitsivat käytännössä samalla tontilla. En siksi ollut mielessäni erottanut niitä eri kohteiksi, vaikka sitä ne tietysti ovat. Itse asiassa jopa siinä määrin, että kävin niissä eri päivinä. Topkapi osoitti sen suunnan johon pitäisi varmasti pyrkiä. Käsittämättömän kaunis palatsikompleksi, jotain sellaista mitä ei tavallinen ihminen voi käsittää ellei omin silmin ole näkemässä. Valkoisesta marmorista rakennettu kirjasto ja jalokiviä.

Neljäs museo oli ehkä se yllättävin, sillä päädyin sinne lopulta lähes vahingossa. Olin tulossa Aasiasta takaisin Eurooppaan ja huomasin seisovani Deniz Müzesin eli Istanbulin laivastomuseon edessä. Marssin tietysti sisälle ja pääsin katsomaan Kalifien suurta sotalippua. Kyseinen lippu on valtava vihreä, kultakirjailtu vaate jonka oli tarkoitus johtaa Ottomaani impreriumi lopulliseen voittoon Lepanton suuressa meritaistelussa. Historia kuitenkin kirjoitettiin toisin ja Euroopasta tuli lopulta maailmanhistorian merkittävin maanosa. Ei siis mikään aivan turha museo, vaikka taas jokin todella merkittävä asia jää vähempiarvoisten asioiden varjoon. Minkäs teet, ihmismieli on hassu.