Värähtelevä uros ja elämän nektariini

Missä tilanteessa jostakin tietystä musiikista tulee osa yleissivistystä? Olen miettinyt tuota kysymystä tänään, sen mitä olen kiireiltäni ehtinyt. Tänään oli kiireinen päivä; ihme kyllä. Sivusta seuranneena, brittiläinen Coldplay on tällä hetkellä aika kuumaa tavaraa ja on ollut sitä jo pitkään. Itse asiassa taitaa olla niin suuri bändi, että se kuuluu jokaisen sivistyneen länsimaalaisen yleissivistykseen. Minun tietoisuudessa, Coldplay on ollut kuitenkin vain pieni heikko pisara valoa, kaukana hämärän rajamailla.



Musiikin seuraaminen on jäänyt minulta todella heikolle, jo useamman vuoden ajaksi ja tottakait se harmittaa. Olisi niin paljon tyydyttävämpää osata aina löytää, se tämän päivän uusin ja tuorein artisti. Se joka on kuuma ja jonka julkinen kuunteleminen kotiuttaa välittömästi tietyn määrän positiivista arvostusta.

Musiikin osalta en missään nimessä ole viileä tai edes kovin haalea. Olen jämähtänyt kuuntelemaan niitä aikaisemmin hyväksi todettuja kappaleita, ja tyytynyt kivittämään kaikkea uutta ja ihmeellistä. Jopa silloin kun kyseessä on oikeasti hieno ja upea esiintyjä. Usein tuntuukin, että olen lähes täysin lukutaidoton musiikin maailmassa. Tunne joka raastaa pientä sieluani, sillä kuitenkin pidän aidosti lähes kaikesta musiikista. Pidän - vaikka ainoa instrumentti, jota osaan soittaa on ovikello.

Kuuntelen tässä tätä Coldplayn Viva la Vida albumia ja nautin siitä. Se yksinkertaisesti kuulostaa hyvältä, vaikka tietysti onkin hiottu studiossa loistavammaksi kuin suurinkaan safiiri. Ehkä niin onkin ihan hyvä, tämä kun on omalla tavallaan moderni klassikko. Tai jos ei aivan klassikko, niin ainakin osa tämän päivän äänimaailmaa. Olen hyvin onnistunut väistelemään levyn kappaleita ja koko albumi on minulle täysin tuoretta musiikkia. Levy on julkaistu wikipedian mukaan, jo lähes vuosi takaperin ja se kuvastaakin hienosti musikaalista syrjäytymistäni.

Tosin en halua vaikuttaa pelkältä ruikuttajalta, sillä tuosta syrjäytymisestä ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Varsinkin kun elää kaupungissa, jossa on ehdottomasti maan paras musikaalinen tarjonta. Kaupunki on suorastaan täynnä hyvää ja kiehtovaa livemusiikkoa - päivällä, illalla ja ennen kaikkea yöllä. On siis syytä ottaa itseään niskasta kiinni ja painua pihalle. Avata korvat ja hyväksyä tosiasia, että joku muukin osaa tehdä hyvää musiikkia kuin AC/DC. Sitä paitsi, minähän olen moderni uros, täynnä värähtelevää energiaa ja säihkyvät silmät valmiina havaitsemaan pienimmänkin ilon kipinän. Olen valmis löytämään uuden elämän lähteen.