keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Mitä tapahtuu kun huudetaan pehmeitä sanoja?

Laskettelin edellisessä viestissä, että kovan paikan tullen Putin tulee todennäköisesti antamaan periksi. Niin ei käynyt, mutta mitään todellista kovaa paikkaa ei myöskään tullut. Mielestäni tuossa oli muutaman päivän / viikon ikkuna, jossa Venäjä teki selväksi aikomuksensa ja jäi odottamaan. Mitään ei tapahtunut. Ei siis mitään konkreettista, ainoastaan kovaan ääneen puhuttuja pehmeitä sanoja.

Historia tulee miettimään, että olisiko Putin perääntynyt jos lännessä (=NATO) olisi nostanut pillin huulilleen ja vetänyt syvään henkeä. Uskon, että olisi. Venäjä ei ole valmis, eikä halukas sotilaalliseen konfrontaatioon NATOn kanssa. Sitten kun mitään ei todella sanottu, Venäjä miehitti Krimin, eikä siitä enää kukaan sano yhtään mitään.

Mietin hieman uudelleen Etelä-Ossetian konfliktia ja jäin miettimään, että oliko se Venäjän testi. Haettiinko siinä reaktiota mitä tapahtuu kun läheisten NATO-suhteiden maahan tehdään sotilaallinen hyökkäys? Olisi helppo spekuloida, että Krimin liittäminen Venäjään oli jo silloin päätavoite, mutta Georgian kanssa voitiin tehdä pienimuotoinen harjoitus.

Oli miten oli, en tällä hetkellä ole erityisen huolissani Venäjän uusista aluevaltauksista. Sopivaa kohdetta ei yksinkertaisesti ole tähtäimessä. Krimin liittämistä Venäjään voidaan jollakin tavoin jopa puolustella, mutta Transnistria on aivan eri kaliiperin juttu. Tietysti peliin voisi heittää Ukrainan itäiset osat, mutta siihen en usko. Niiden liittäminen ei yksinkertaisesti ole yhtä hyödyllistä Venäjälle kuin Krimin liittäminen, sillä niillä alueilla ei käytännössä saavutettaisi yhtään mitään. Toisin kuin nykytilanteessa. Nyt Ukraina on käytännössä koko ajan rulettipöydässä, jossa vain yksi kammio on tyhjä.

Mistä minä olen oikeasti huolissani on se, kuinka vähän NATO-kumppanuus tai EU pystyvät tuomaan konkreettista turvaa Venäjää vastaan. Sympatiasta ja äänekkäistä lausunnoista ei ole mitään apua kun venäläisvähemmistöä turvataan panssarien voimalla. Maailmassa on ehkä kaksi valtiota, jotka pystyvät ihan oikeasti pelaamaan tasavertaista peliä velivenäläistä vastaan, eikä Suomea oteta siinä pelissä edes vaihtopenkille. Eikä muuten Ruotsikaan.

Korostetaan nyt muuten vielä sen verran, että minä pidän venäläisistä aivan yhtä paljon kuin pidän suomalaisistakin. Olen vain saamarin surullinen ja huolissani siitä, kuinka kumpaakin maata ihan oikeasti johdetaan.

Ei kommentteja: