maanantai 8. joulukuuta 2014

Osinkokuukaudet vuonna 2014

En tiedä olenko koskaan aikaisemmin todella kirjannut, että koska minä saan osinkija tililleni. Mielessäni ne ovat aina tulleet keväällä, mikä tietysti pitää paikkansa, mutta tämä kulunut vuosi on ollut erilainen. Suurin syyllinen on ollut tietysti dollariosakkeet, joita ostin ensimmäisen kerran vuosi sitten ja joiden määrää olen kasvattanut tämän vuoden aikana.

En ole tietoisesti pyrkimässä siihen, että saisin osinkoja jokaisena vuoden kuukautena, mutta olisihan se hauskaa. Toki pitää ymmärtää ja muistaa, että kvartaaleittain maksettavat dollariosingot ovat määrällisesti pienempiä kuin kerran vuodessa, mutta kyllä minä mieluummin otan ne kuin kerran vuodessa maksettavat. Pörssin osakkeiden luonteessa on toki suuria eroavaisuuksia. Helsingissä on paljon yrityksiä joiden liiketoiminta on syklistä, eikä tasaista osingonmaksua voi kuvitella. Vuodet eivät ole veljeksiä. Tosin kyllä sieltäkin sellaisia yrityksiä löytyy ja näkisin mielelläni kvartaaliosinkojen lisääntymisen myös Suomessa.


  • Tammikuu oli nollakuukausi.
  • Helmikuu oli nollakuukausi.
  • Maaliskuussa osinkoja maksoi Fiskars ja Philip Morris
  • Huhtikuussa osinkoja maksoi Fortum ja Stockmann
  • Toukokuussa osinkoja maksoi Sampo
  • Kesäkuussa osinkoja maksoi Philip Morris ja PepsiCo
  • Heinäkuussa osinkkoja maksoi Nokia
  • Elokuu oli nollakuukausi
  • Syyskuussa osinkoja maksoi Philip Morris ja PepsiCo
  • Lokakuussa maksoi osinkoja Kinder Morgan Industries
  • Marraskuu oli nollakuukausi
  • Joulukuussa osinkoja maksaa Fiskars, Philip Morris ja PepsiCo
Aika hyvin vaikka itse sanonkin. Täysin nollakuukausia oli ainoastaan neljä, joka on huomattavasti vähemmän kuin olin kuvitellut. Ensi vuodesta odotan vieläkin parempaa, sillä Fordin ja Kinder Morganin rytmi pyörii tammi-, huhti-, heinä- ja lokakuussa. Näin ollen nollakuukausia olisi enää kolme. 

Mihin nuo osingot sitten konkreettisesti riittävät? Helpoin vastaus on lievä euforia eli hyvänolontunne. Olen sen verran yksinkertainen luonne, että saan aidosti kicksit siitä, että pankkitilille napsahtaa ylimääräistä. En muistaakseni ole paneutunut täällä syvällisemmin euromääriin, enkä ole ajatellut tehdä sitä tulevaisuudessakaan.

__

JK. Kirjoitan tämän joulukuussa päivittääkseni nollakuukausien määrän pienemmäksi. Olen tehnyt pienen ostoksen ja hankkinut Visa Inc (niin, se mikä lukee pankkikortissa) osakkeita, jotka maksavat osinkoa helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa. Tämän johdosta puhtaita nollakuukausia on enää yksi ja se on tammikuu.


Ei kommentteja: