lauantai 7. helmikuuta 2015

Lyhennysvapaata elämää?

Aikaisemmin viikolla pankit tarttuivat samankaltaiseen julkisuustemppuun kuin S-ryhmä onnistuneesti jo hieman aikaisemmin. Lanseerattiin uudelleen suurella rummun pärinällä jo olemassa oleva mahdollisuus, kuinka pitää asuntolainastaan lyhennysvapaata. Olen siinä uskossa, ettei tämä ole mikään uusi ominaisuus.

Joka tapauksessa asia herätti myös minut miettimään, että kannattaisiko siihen todella tarttua. En ole tehnyt matematiikkaa tästä, mutta vuoden lainanlyhennykset ovat loppujen lopuksi ihan merkittävä summa rahaa. Mitä jos sijoittaisin nuo rahat jonnekin, jossa ne tuottavat enemmän? Olisiko se mahdollista ja loppujen lopuksi olisiko se kannattavaa? En tiedä, mutta ajatuksena mielenkiintoinen leikki, jota ehkä pitää pohtia syvemmälle.

Kyseessä siis ei missään nimessä ole ilmaista rahaa, mutta näillä koroilla huomattavan halpaa rahaa kuitenkin. Jos sen saa tuottamaan hintaansa enemmän, niin silloinhan se kannattaisi tehdä noin, eikö?

Hyöty toisaalta tuskin on mikään kovin merkittävä, joten en tiedä onko se edes vaivansa väärti. Kulutukseen sitä ei tietenkään kannattaisi laittaa, jos asiaa ajattelee puhtaasti oman kukkaronsa kautta. Yhteiskunta tietysti kiittäisi kulutuksesta, mutta velaksi eläminen on trendi johon kannattaisi osallistua vain harkiten, enkä tuota harkintaa ole vielä tehnyt.

__

Omaksi muistiinpanoksi:

- Alice Schroeder, The Snowball
- Roger Lowenstein, Buffett
- Benjamin Graham, The Intelligent Investor
- Darrell Huff, How to lie with statistics

Ei kommentteja: