Eilen oli aikalailla erilainen kokemus kuin ihan normaalissa elämässä. Kävin katsomassa Katy Perryn konsertin Hartwall Areenalla kun kerran sellainen tilaisuus sattui kohdalle. Tällä sattumalla viittaan siihen, ettei Katy ole aikaisemmin Suomessa käynyt ja siihen, että olin lippuni ansainnut. Käytännössä tämä olivat palkinto Canonin järjestämässä kilpailussa, jossa pärjäsin ja siten ansaitsin oman lippuni.
En lähde elvistelemään, että Katyn musiikki olisi mitenkään maailmanhistorian merkittävintä, mutta kyllähän se on hauskaa, iloista ja erittäin hyvin tehtyä. Katselin Super Bowlin väliaikashown ja osasin siksi odottaa jotain suurta ja mahtavaa. Jenkeistä voi olla montaa eri mieltä, mutta näyttävää viihdettä he kyllä osaavat tehdä ja tämäkin oli siitä osoitus. Nautin kokemuksesta kun ehdoton megaluokan stara veti shown, jossa ei säästelty missään.
Minä tiedän Katy Perryn kappaleista nimeltä kaksi, Roar ja I kissed a girl kappaleet, mutta kyllähän tuo koko show oli tuttujen hittien tykitystä. Käytännössä kaikki kappaleet olin kuullut jossain vaiheessa vaikka en niitä ollut sen suuremmin rekisteröinyt. Sellaistahan suuri osa pinnalla liitävästä musiikista on, sitä kuulee kaikkialla vaikka ei sitä erityisemmin edes yritä kuunnella.
Suurimman vaikutuksen minuun teki kyllä se tapahtuman visuaalisuus, se kuinka valoja, niiden väriä, muotoja ja voimakkuutta käytettiin. En ole aikaisemmin nähnyt yhtä viimeisteltyä ja huippuunsa vietyä valoshowta joten olen edelleen siitä innoissani. Musiikki tietysti oli helppoa, mukavaa ja hyvää. Vaikea siitä on pahaa sanaa sanoa, sillä niin täysin viimeisteltyä ja sadoille miljoonille iloa tuottavaa musiikkia se kyllä on.
Hieno kokemus ja upea spektaakkeli. Meidän porukassa oli kahdeksan aikuista, osa jo harmaapäistä ihmistä, eikä yksikään tullut pahalla mielellä ulos areenasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti