Onko Venäjä tekemässä suurta strategista virhettä?

Olen leikitellyt ajatuksella onko Venäjän nykyinen ulkopoliittinen ärhentely lopulta suuri vain strateginen virhe. Ymmärrän heidän tavoitteensa, joka on jonkinlaista "hullu ja pommi" taktiikkaa. Jatkuva riehuminen globaalilla kentällä pakottaa muiden pelaajien (=USA) miettimään omien tekojensa seuraamuksia. Tämä on kaiketi sitä miten Neuvostoliitto käsitti ulkopoliittisen vallan. Pitäisi tutkia aihetta hieman enemmän, mutta tämä tuntuu loogiselta.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Yhdysvallat sai tehdä globaalilla kentällä käytännössä mitä parhaaksi katsoivat. Tämä johti muutamaan sotaan ja entisten Varsovanliiton maan siirtymiseen vihollisen leiriin. Putin on useampaan otteeseen tuonut ilmi, että häntä nämä vituttavat aika raskaasti. Pohjimmiltaan ilmeisesti siis se, ettei heiltä kysytty mitään. Asia joka tuntuu kieltämättä hieman erikoiselta kun kuitenkin kyseessä on itsenäiset valtiot, joiden olisi siis pitänyt ennalta kysyä lupa, mitä he tekevät.

Hullu ja pommi taktiikka ajaa Venäjän samaan aikaan globaalin valtapolitiikan kentälle, mutta myös eristää sen lähes täysin läntisestä yhteisöstä. Tämä voi lopulta johtaa täysin eristyneeseen Venäjään, johonkin samankaltaiseen kuin Neuvostoliitto lopulta oli. Me kaikki tiedämme mihin se tie lopulta johti.

Minua hirvittäisi olla venäläinen ja asua Venäjällä. Samaan aikaan kun rakennetaan venäläistä kulttuuria, katkotaan siteitä globaaliin maailmaan ja käperrytään johonkin menneeseen. Se tarkoittaa lopulta sitä, että muun maailman siirtyessä koko ajan eteenpäin, Venäjän takamatka vain kasvaa.

Pitää pohtia asiaa hieman lisää.

Vähän varautumisesta

Luen säännöllisen epäsäännöllisesti erästä amerikkalaista survivalismi sivustoa, sillä aihe on kiinnostanut minua jo vuosikausia. Ehkä alkusysäys on ollut Daniel Defoen klassikosta Robinson Crusoe, joka aloitti realistisen fiktion kirjallisuudessa.

Sivuston heikkous on mielestäni siinä, että se on tavattoman poliittisesti värittynyt, joka väistämättä sulkee pois osan kirjoituksista. Itse asiassa suuren osan, sillä surivalismiin tuntuu helposti liittyvän oikeisto ja yhteiskuntaa vieroksuva ajattelu. Joka tietysti psykologiselta kannalta katsottuna on loogista, mutta myös suhteellisen rasittavaa.




Sitä usein tulee mietittyä, että onko lopun aika yllämme. Pitäisikö minunkin muuttaa korpeen, kaivaa sinne syvä kuoppa ja hautautua pakoon pahaa maailmaa, yhdessä perunoiden ja säilykepurkkien kanssa. Ajatus joka toisinaan on harvinaisen houkutteleva, mutta yhtä kaikki, aivan järjetön.

Survivalismi, jossa todella varaudutaan yhteiskunnan hajoamiseen, tuntuu usein luottavan ajatukseen, että se oma pieni kuoppa on rauhan tyyssija. Se on jotenkin irrallaan kaikesta siitä sonnasta, joka ympärillä kiehuu ja kuohuu. Ajatus tuntuu hyvin naivilta, samaan aikaan kun koko ajatus yhteiskunnan hajoamisesti varsin kaukaa haetulta. Yhteiskunta on aina selvinnyt ja kehittynyt.

Maailma Venäjän panttivankina

Luin lauantaina aikani kuluksi Ulkopoliittisen Instituutin raportin Venäjän sotilasdoktriinit vertailussa: Nykyinen versio viritettiin kriisiajan taajuudella, joka oli hyvinkin kiintoisa ja edelleen ajankohtainen.

Venäjä, Venäjä, Venäjä oli joitakin vuosia sitten klassikoksi nostettu analyysi Suomen ulkopoliittisista haasteista. Kohu tuosta tietysti syntyi, mutta oli hyvä sanoa ääneen mistä suunnasta ulkopoliittiset haasteet tänne tulevat.

Siinä missä Venäjä ilmoitti pyrkivänsä vielä 2000-luvun alussa länsimaisen demokratian tielle, on mieli muuttunut jo vuosia sitten. Joku voisi väittää, että Georgian sota vuonna 2008 oli konkreettinen testi miten länsimaat reagoivat Venäjän pyrkimyksiin suojata etujaan sotilaallisesti. Reaktiot olivat heikkoja ja vuonna 2014 Venäjä miehitti Krimin.

Raportin keskeisin johtopäätös on se, että Venäjä varautuu kriisiajan tarpeisiin. Tähän tähtäävät niin nopeat, ennalta ilmoittamattomat sotaharjoitukset kuin pyrkimys modernisoida asevoimat vastaamaan nykyaikaisen sodankäynnin vaatimuksia. Raporttia lukiessa saa sen käsityksen, että kaikki valtiolliset toimet Venäjällä on valjastettu sotilaallisen voiman kasvattamiseksi. Tämä on tietysi omaa tulkintaani kyseisestä raportista.

Neuvostoliiton supervalta aseman menettäminen tuntuu selkeästi olevan valtava trauma, jonka korjaamiseksi käytetään koko valtion voimavarat. Onko kyse globaalin valtapolitiikan tarpeista, jossa pyritään nousemaan tasavertaiseksi pelaajaksi Yhdysvaltojen kanssa?

Mieleeni tulee ajatus siitä, että Putin on tehnyt johtopäätöksen, että ainoa tapa, jolla Venäjä voi nousta takaisin globaaliksi supervallaksi on sotilaallinen voima. Taloudellista voimaa idässä ei edelleenkään ole, ei ainakaan läheskään riittävässä määrin. Energiasta ei ollut samanlaiseksi keppihevoseksi kuin joskus vuosia sitten kuviteltiin. Kuitenkin Venäjä on mielestään ainoa valta maailmassa, joka pystyy 30 minuutissa tuhoamaan Yhdysvallat.

Putin on rakentanut tilanteen, jossa hänen seuraavaa liikettään ei pystytä ennalta arvaamaan. Samaan aikaan Venäjä ilmoittaa suojelevansa jokaista venäläistä, missä tahansa maailmassa ja rakentaa sotavoimia uhkauksen tueksi. Tämä luo väistämättä tilanteen, joka on elokuvista tuttu.

Oma arvioni on, että Venäjä pyrii ottamaan koko maailman panttivangikseen. Pakottaa muut ajattelemaan, miten jokin teko vaikuttaa ja ennen kaikkea tulkitaan Venäjällä. Voidaanko se tulkita uhaksi, jota vastaan idässä on jo vuosikausia valmistauduttu.

Todennäköisesti kyse on bluffauksesta, yhdistetty todelliseen voimaan. Johonkin sellaiseen, jossa testaamisesta tulee niin riskialtista, ettei siihen uskalla kukaan ryhtyä. Varsinkin kun testaaminen voi johtaa sotilaalliseen voimankäyttöön.

Georgia, Krim ja nyt Syyria ovat "turvallisia" kohteita näyttää omaa valmiutta sotilaalliseen voimankäyttöön  ja ennen kaikkea testata globaalin yhteiskunnan reaktioita. "Tuo hullu on saatana tosissaan!", vaikka todennäköisesti ei sitä oikeasti edes ole.