tiistai 9. joulukuuta 2008

Paras päivä pariin päivään

Tämä ei ole aivan turha päivä. Ensiksi varmistuu epävarmasti, että AC/DC tulee kesällä Suomeen ja sen jälkeen Lauri Dalla Valle nostetaan Japanissa pelattaviin A-maajoukkuepeleihin. Linkit uutisiin ohessa: Dalla Valle ja AC/DC.

Mitäs muuta hyvää tänään on vielä edessä? Hämmentävän säkenöivä peli Mestareiden liigassa AS Roma vs. Bordeaux?

maanantai 8. joulukuuta 2008

Ajatuksia jalkapallosta

Olipa taas hieno peli. Jotenkin tuntuu, että espanjalainen luonteenlaatu sopii erityisesti tuohon potkupallon potkimiseen. Eilen illalla oli taas televisiosta espanjan La Liga peli, Real Madrid vs. Sevilla, ja peli oli mitä hauskin.

Yhteensä seitsemän maalia, yksi punainen kortti ja yhdeksän keltaista. Aivan käsittämätön käsikirjoitus ottelulle, vierasjoukkue johti jo 3-1 ja peli näytti olevan siinä. Madrid näytti kuitenkin olevansa edelleen kuninkaallista alkuperää ja tasoitti peli alle kahdessa minuutissa. Aivan järjetön tilanne, jossa joukkue lopetti pelaamisen ja kotijoukkue pääsi samantien iskemään takaisin. Sen jälkeen peli näytti vielä kääntyvän Madridille, mutta jostain ihmeen syystä Sevilla onnistui vielä voittomaalissa.

Harmillista, että El Puki - Teemu Pukki ei vielä päässyt pelaamaan ihan oikeaa jalkapalloa ykkösjoukkueen kanssa, mutta valmentajan ratkaisu oli aivan ymmärrettävä. Tuohon peliin ei uskaltanut laittaa kokematonta hyökkääjää, sillä peli oli vielä viimesille minuuteille täysin levällään. Sevillan olisi pitänyt pystyä pitämään ero siinä kahdessa maalissa ennen kuin Pukki olisi päässyt kentälle viimeisiksi minuuteiksi. Sääli, mutta minkäs teet.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Suomen eteneminen jalkapallon arvokisoihin riippuu tulevista sukupolvista. Jotenkin on sellainen tunne, että nykyinen A-maajoukkue ei ole riittävän vahva hyökkäyskalustonta puolesta. Yhden kärjen taktiikkaan ei ole vielä löytynyt sellaista maalitykkiä, joka pystyisi pystyisi tekemään niitä maaleja. Puolustus on kohtuullisen vahva, mutta keskikentälle ja hyökkäykseen ei ole löytynyt sellaista ryhmitystä joka toisi voittoja. Maalinteko on heikkoa ja se aiheuttaa vielä suuria ongelmia.

torstai 4. joulukuuta 2008

Pohdinnan paikka

Ei oikeastaan mitään kerrottavaa. Olen seikkaillut suurimman osan päivästä kaupungilla ja ihmetellyt vesisateen muuttumista räntäsateeksi. Ainakin Helsingissä oli muutaman minuutin ihan oikeaa räntää. Oli kovin hienoa ja jouluista. Ihmisiä ryntäili edestakaisin ja kadunkulmat olivat täynnä poliiseja, kaiketi liittyen Etyj-kokoukseen ja niihin kaikkiin isoihin kihoihin.

Huomenna pitää taas käydä taas kaupoissa hakemassa aineksia perjantaita varten. Illan menun ei ole tarkoitus kilpailla linnan menun kanssa, mutta ei se silti estä yrittämästä. Olen aika hyvin haarukoinut mitä haluan tarjota, mutta vielä on varaa hienosäätöön. Ehkä karsin tarjoiluvaihtoehdot neljästä kolmeen, enkä ole täysin varma siitä makeasta. Vaikka tietysti sekin puolustaa paikkaansa hyvinkin vahvasti. Pitää vielä miettiä ja pähkäillä.

Kolme suolaista cocktail palaa, yksi makea ja shampanja kuulostaa kyllä hyvältä ja tasapainoiselta.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Iso keppi ja voittajat

Pistää vähän miettimään, että onko tuolla öljyn hinnan laskusuhdanteella ja Venäjän Georgian hyökkäyksellä mitään yhteyttä. Halpa öljy vahvistaa Yhdysvaltojen taloutta, mutta samaan aikaan kurittaa erittäin suurella ja oksaisella kepillä Venäjän ulkomaankauppaa.

Venäjän öljykentät ovat kalliin öljyn kenttiä, käytännössä kaikki merkittävät kentät ovat Siperiassa vaikeiden yhteyksien takana. Tämä tarkoittaa aina sitä, että kulut ovat suuret ja siksi Venäjän öljy- ja maakaasuvienti on aina heikommassa asemassa verrattuna Lähi-Idän kenttiin. Niissä aurinko paistaa ja tuotantokustannukset ovat matalalla kun Siperia on noh.. Siperia.

Olemme käsittääkseni edelleen kulkemassa sitä aikaa, jolloin öljyn "peak output" on huipussaan. Seuraavien vuosikymmenien aikana öljyn tuotanto kääntyy väistämättä laskuun ja yhä kasvavien markkinoiden aikana, tulee aiheuttamaan paniikkia. Onhan se tietysti selvä, että viime kesäinen öljyn huippuhinta oli keinotekoista manipulointia, mutta yhtä lailla tuntuu kummalliselta, että öljy on lyhyessä ajassa suorastaan romahtanut. Öljyn ollessa yhteiskunnan peruselintarvike ei sen kulutuksessa tule samankaltaista romahdusta kuin barrelin myyntihinnassa on nähtävissä. Kuka siis keinuttaa venettä?

Halpa öljy tuo mukanaan paljon häviäjiä, OPEC ja Venäjä niistä suurimpina. Voittajia sen sijaan on aavistuksen helpompi listata, sillä merkittävien hyötyjien lista on kohtuullisen lyhyt. Yhdysvallat kun on edelleen maailman suurin öljyn maahantuoja, mutta pitää myös muistaa Kiinan, Euroopan ja Japanin täydellinen riippuvuus vieraasta öljystä. Mieleen tulee myös Yhdysvaltojen autoteollisuus, mutta se on niin katoavan pieni tekijä tässä pelissä, että en jaksa uskoa sen merkittävään rooliin. Toisaalta halpa öljy on ehdottomasti balsamia Yhdysvaltojen taloudelle, se helpottaa autotehtaiden, lentoyhtiöiden ja tavallisten kuluttajien asemaa. Se helpotus valuu aina lopulta valtion laariin, mutta kysymys on millä aikavälillä.

Mikäli olisin spekulatiiviseen sijoittamiseen perehtynyt, harkitsisin ostopäätöksien tekoa. En tietenkään tiedä kaikkea tarvittavaa informaatiota, mutta ehkä kaksi vuotta on sittenkin liian pitkä aika.

maanantai 1. joulukuuta 2008

One Purppurakettuihin?

Viime päivien forum huhuissa on yhdistettu Armand One ensi kauden Purppurakettuihin, olen varovaisen innostunut tuosta spekulaatiosta. Olen aina ollut sitä mieltä, että One ei ole niin huono kuin annetaan ymmärtää. Parhaimmillaan kaveri on todella vaarallinen boxissa ja pystyy kyllä vahvistamaan joukkueensa hyökkäyskalustoa. Sitä paitsi, JJK:lta puuttuu nykyrivistä tuollainen iso ja vahva hyökkääjä.

Niin nopeita kuin Kari ja Lehtonen ovat, ei kummankaan fyysinen preesenssi ole sieltä vahvimmasta päästä. Tuolla asetelmalla JJK:n hyökkäyskalusto saattaa olla todellisissa vaikeuksissa kun vastassa on liigan kovimpia puolustajia. Sitä taustaa vasten One:n hankinta on mielestäni perusteltua. Tietysti Armand tuo mukanaan myös suuria kysymysmerkkejä, kuntopuolen ollessa varmasti niitä suurimpia. En ole kertaakaan vielä kuullut, että miehen fysiikkaa ja harjoittelu motivaatiota olisi kehuttu, mutta jos ne saadaan kuntoon One on timantti. Pehmeä kosketus ja erinomainen kyky suojata palloa.

En tietenkään osaa sanoa onko noissa huhuissa mitään perää, mutta olen valmis toivottamaan pariisin pojan tervetulleeksi Purppurakettuihin. Edellyttäen seuraavia asioita:

1) Mies ei ole liian kallis
2) Motivaatio on kohdalla
3) Läpäisee Prihan kuntokoulun

Motivoitunut ja fyysisesti kunnossa oleva One, Karin valtava työmäärä ja Lahtisen maalivainu. Kuulostaa itse asiassa aika kiinnostavalta, eikä mielestäni yhtään huonompi hyökkäyskalusto, edes liigan mittareilla. Varsinkin jos Zakaria lasketaan mukaan, sillä olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että kyse on puhtaasta viimeistelijästä eikä laitahyökkääjästä.

Odotusta on ilmassa

Harmittaa etten ole käynyt elokuvissa nyt pidempään aikaan. Torstain JD illat ovat menneet minulta täysin ohitse ja en ole saanut siirrettyä sitä omalta osaltani mihinkään sopivampaan ajankohtaan. Sitä paitsi, eihän se edes ole allekirjoittaneen tapahtuma. On vain mentävä toisten mukana ja jätettävä menemättä jos ei aikataulut sovi yksiin.

Viimeksi kävin Jyväskylässä katsomassa sen uuden Bond elokuvan mitä mainostin täälläkin, provisiota edelleen odotellessa. Toisaalta mitään muuta todella kiinnostavaa elokuvaa ei ole oikein ollut levityksessä. Useampia kiinnostavia, mutta ei yhtään niin erikoista, että olisi pakko mennä katsomaan. Harmillista, mutta minkäs teet.

Olen tässä samalla katsonut mitä leffoja on tulossa ja Tarsem Singh on kuvannut taas uuden elokuvan. Pidin hänen edellisestä The Cell elokuvasta kohtuullisen paljon, sillä se visuaalinen maailma oli jotain käsittämätöntä. Elokuvaa katsoessani ajattelin vain, että kunhan Tarsem oppii vielä kertomaan tarinan niin hänestä tulee mestari. On varmaan pakko mennä katsomaan tämä tulossa oleva ja selvittää onko mies kehittynyt vai ei. Toivon todella, että olisi sillä se visuaalisuus on jotain mihin kukaan muu ei yksinkertaisesti pysty.

lauantai 29. marraskuuta 2008

Picture perfect

Playboy has been one the world's most popular pop icons and has influenced our minds for 55 years. And speaking for the behalf of male sex, the influence has been good. I do remember when I first saw a cover picture of the famous magazine and kept thinking how good it looked. Of course this was years ago and the quality of the picture was the second thing I noticed.

In truth some of the covers have been relatively poor, but there have been several iconic pictures. Remember the first one even published? It was the one that pretty much changed the world, Marilyn Monroe with her hand raised to a salute and huge wide grin on her face. It pretty much stated, that sex can and should be fun and happy.


Anyways, I'm not going in to too deep in the issue of glorifying entertainment for men. But feel free to explore the free archive of Playboys' Cover Archive. I just had to find out, what kind of cover Playboy had at my birthday.