Äänikirjana Legioonalainen Peters

Kuuntelin loppuun Kyösti Pietiläisen elämänkerran: Legioonalainen Peters - Suomalaisen palkkasoturin muistelmat. Kirjana elämänkerta olisi todennäköisesti jäänyt lukematta, mutta kuunneltuna se oli mielenkiintoinen.

Siinä mielessä erikoinen tarina, että suurilta osin olin vaarassa unohtaa sen olevan elämänkerta, eikä huono seikkailutarina. Sillä romaanina tuo ei ole kovinkaan erikoinen. Jäin käsitykseen, että Petri Pietiläinen joka selvästi on kirjoittanut Kyöstin raakatekstin udestaan, tavoitteli Hemingwayn tyylistä kerrontaa. Jotain lyhyttä, ytimekästä ja hyvin maskuliinista. Siitä kuitenkin puuttuu se suuruuden siemen, joka Ernestillä oli.

Kuten sanoin, romaanina teos ei ole kovin kaksinen. Sen sijaan suomalaisena elämänkertana se on erittäin mielenkiintoinen ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Harvoin, jos koskaan, on saanut niin suoraa kurkistusreikää Ranskan Muukalaislegioonan lähihistoriaan. Kuinka maailman parhaat ammattisotilaat muuttuvat tappajien armeijasta, moderneiksi rauhaan pakottajaksi.

Rohkeus huomioida päivänselvät asiat

Kuuntelin pari päivää sitten netistä The New Yorkerin The Political Scene podcastia, jossa oli lyhyt pätkä myös Barak Obaman puheesta. Puhe oli puhtaasti sisäpolitiikkaa ja liittyi traagiseen ampumatapaukseen Arizonassa. Puhe osoitti aika hyvin missä Obama on parhaimmillaan todella hyvä; nousemaan poliittisten värien yläpuolelle ja koskettaa yksilöitä.

Oma presidenttimme Tarja Halonen on ehkä ensimmäinen ns. Kekkosen jälkeisen ajan presidentti. Koivisto ei sitä missään nimessä ollut, eikä Ahtisaari päässyt missään vaiheessa oikein rakentamaan omaa presidenttiyttään. Edellinen suuri lama oli sen verran iso asia, että se sotki varmasti hänen suunnitelmat ja pakotti palomestarin toimiin.

Suomen presidentin asema on mielestäni siirtymässä aikaan, jossa sen tulee olla johtaja mielipiteiden tasolla. Se edellyttää taitoa ja vahvuutta nousta puoluepolitiikan yläpuolelle, ilman erityistä taipumusta mihinkään tiettyyn värisävyyn. Samalla tavalla jonkun tulee uskaltaa sanoa ääneen asioita, joita tavalliset päivänpoliitikot eivät uskalla sanoa.

Tulisi pari hyvää nousupäivää

Nyt tarvittaisiin pari hyvää nousupäivää, niin osakesalkku pääsisi sujuvasti yli taas yhden psykologisen rajapyykin. Ei edelleenkään mitään kovin merkittävää pyykkiä, mutta omassa pienessä mielessäni sillä on merkittävä asema. Toisaalta pitää muistaa, että olemme pikkuhiljaa asettumalla osinkojen aikaan pörssivuoden kierrossa.

Tämä olisi toinen vuosi kun pääsen nauttimaan kapitalismin todellisista hedelmistä. Yhtiöt maksavat osan tuloksestaan omistajille ja tänäkin vuonna pieni siivu siitä siroaa allekirjoittaneen laariin. Hämmentävä ajatella, että helppo raha ei kelpaa suurelle osalla kansasta. Minua ainakin kiehtoo ajatus, että vuotuinen sähkölasku voidaan kuitata sähköyhtiön osingoilla.

Vääristynyt ajantaju ja sen harvinaisuudesta

En voi käsittää kuinka jenkit onnistuvat pelaamaan 60 minuutin tehokasta peliaikaa lähes neljä tuntia. Se ei vain mahdu minun päähäni, vaikka olen sitä sinne yrittänyt työntää. Ihmeellisintä koko asiassa on se, että se kaiken lisäksi vielä toimii.

Eilen illalla aloin katsomaan jenkkifudis ottelua Seattle Seahawks vs. New Orleans Saints joskus kello 23.30 ja pääsin lopulta nukkumaan joskus kolmen maissa. Muistaakseni. Tuollainen valvominen on aivan järjetöntä, mutta juuri nyt on tarjolla niin harvinaista herkkua, että siihen on tartuttava. Pidettävä kiinni kynsin ja hampain pelkän tilaisuuden vuoksi, sillä telkkarista tulee NFL Playoff otteluita livenä. Sellaista en muista nähneeni kuin ehkä yhden kerran aikaisemmin.

Eilen pelattu peli oli hämmentävä kokemus. NFL historian heikoin divisioona voittaja Seattle Seahawks, pelasi hallitsevaa Super Bowl mestaria New Orleans Saintsia vastaan. Seahawks oli ensimmäinen joukkue lajin historiassa, joka otti enemmän tappioita runkosarjassa (7 voittoa ja 9 häviötä) ja silti pääsi pleikkareihin. Oli täysin odotettavaa, että Saints pöllyttää merikotkia oikein kunnolla ja marssii eteenpäin. Toisin kuitenkin kävi, kuten romantikkona toivoin, ja Seattle nousi kaksi kertaa takaa-ajo asemasta voittoon ja kunniaan. Erittäin hyvä peli ja mahtava voitto Luoteis-Amerikan ylpeydelle.

Seuraava peli pelataan tänään sunnuntaina kun Philadelphia Eagles kohtaa Green Bay Packersin.

Beevor - Normandia 1944

Sain lopulta luettua Anthony Beevorin kirjoittaman Normandia 1944 kirjan loppuun. Se kertoo nimensä mukaisesti Normandia maihinnoususta ja on melkoinen tiiliskivi. Kokonaisuudessaan hieman yli 600 sivua tekstiä, joista tosin itse tarinaa on vain 540 sivua, loppujen ollessa viitteitä ja lähteitä ja muita selvennyksiä. Varsin asiallinen paketti ja olen hyvilläni, että sen tulin kirjastosta noukkineeksi.

En ole hirveästi syventynyt Normandian maihinnoususta kirjoitettuihin kirjoihin, ehkä syvällisin aiheeseen liittyvä kirja on Kenraali Pattonin oma sotapäiväkirja War As I Knew It. Vertasinkin mielessäni lukemaani juuri tuohon Pattonin kirjaan, mutta palaan siihen hieman tuonnempana.

Normandia 1944 on ehdottomasti laajin kirja jonka olen aiheesta lukenut. Sen lukeminen on hämmentävä kokemus, sillä kirjan takana oleva tautatyö paista rivien lävitse kuin majakan valokeila. Toisinaan näköpiiristä katoavana, mutta heti kohta kirkkaana kuin päivänvalo, eikä tieto sen olemassaolosta katoa mielestä.

Beevor värittää kirjaansa lukuisilla yksityiskohdilla ja nostaa esille sodan yksittäisiä taistelijoita. Korpraali Spiekerkötter saapuu kovia kokeneella Citröenillään Chartresiin ja löytää hämmästyttävän aarrekammion. Hylätyn, mutta täysin koskemattoman varikon täynnä ruokaa, sähköparranajokoneita, mokkanahkaisia taisteluhansikkaita ja muita satumaisia aarteita. Aarteita joita fosforikranaatteja, tykkitulta ja vihollisen läpäisemätöntä ilmaherruutta pelkäävä sotilas ei koskaan ollut nähnyt palveluksensa aikana.

Kirjan suurin ongelma liittyy varmasti myös omalla tavallaan kirjailijan uppoutumiseen ja sokeutumisesta omaan asiaansa. Satoja sivuja värittävät ranskalaisten maalaiskylien nimet ja kuinka 745. panssaripataljoonan Shermannit eteveät hyökkäykseen, kohti uusia tavoitteita. Minä en ole koskaan käynyt Ranskassa, eikä minulla ole riittävää käsitystä hahmottaa taistelun etenemistä pelkistä paikannimistä. Kirjassa on aivan liian vähän karttoja, yhteensä 17 karttaa ei yksinkertaisesti riitä tuollaiseen kirjaan. Puhumattakaan siitä, että olemassa olevat kartat ovat huonoja. Niistä yksinkertaisesti puuttuu osa paikoista, joita tekstissä mainitaan. On hemmetin turhauttavaa lukea hyökkäyksestä Saint-Lôhon 11-12. heinäkuuta kun tekstissä mainittuja kohteita ei löydä kartasta.

Toinen karttoihin liittyvä ongelma on kunnollisten yleiskarttojen puute. Yksittäisiä karttalehtiä on mahdoton sijoittaa mihinkään suurempaan kokonaisuuteen. Tuntuu kuin kirjaa pitäisi lukea suuren karttakirjan kanssa, josta voisi aina tarkistaa tilanne, missä tällä kertaa ollaan menossa. Se aiheuttaa ongelman kokonaisuuksien hahmottamisessa, eikä koko operaation etenemistä pysty kunnolla seuraamaan. Ei ainakaan jos aihepiiri ei ole aikaisemmin tuttu.

En muista kärsineeni samasta ongelmasta Pattonin kirjaa lukiessani. Tietysti hänen kirjansa on puolueellinen ja osa sodan tapahtumista muistetaan todellisuutta paremmassa valossa, mutta lukija on paremmin huomioitu. Karttoja on enemmän ja ne ovat selkeitä. Lisäksi Patton pitää erittäin tarkkaa ja selkeää kirjaa sodan todellisista kustannuksista, tappioista eli kuolleista ja haavoittuneista sotilaista. Beevorin kirjassa luvut ovat myös mukana, mutta ne tiputetaan lukijan silmille odottamatta ja tekstin sisään kirjoitettuna. Toisaalta Normandia 1944 kertoo sodan todellisuutta ehkä parhaalla tavalla mitä olen lukenut. Voin hyvin kuvitella sen kauheuden ja mielettömyyden jonka mätänevät ruumiit ja rikki ammutut rakennukset edustavat. Osaa kuvauksista ei kannata kuvitella mielensä silmin, sillä kuvat ovat kauheita.

Kirja on puutteistaan huolimatta hyvä ja ansaitsee lukemisen, varsinkin jos aihepiiri kiinnostaa. Toisaalta uskaltaisin väittää, että kirjan perusteella koko operaation etenemistä on liian vaikea käsittää jos se ei ole ennalta tuttu. Täysin ummikolle en siksi kirjaa uskalla suositella, ellei ole valmis seuraamaan tapahtumia oikean karttakirjan avulla.

Kuriositeettina laitan linkin Hesarin arvosteluun samasta kirjasta. Se on kohtuullisen asiallinen ja olen pitkälti samaa mieltä kirjan saksalaisia kuvaavista kohdista.

Keskisuomalaisen arvostelu samasta kirjasta löytyy myös helposti netistä, mutta en viitsi liittää sitä tähän. Se paljastaa hieman liikaa itse kirjan suurista oivalluksista, enkä halua paljastaa niitä vielä tässä. Sillä mukavin tapa ne on löytää itse kirjasta.

Ongelman ratkaisu ongelmalla

Herttainen ajatusmalli tuolla Valtion Rautateillä, ongelmia ei ole jos junat eivät kulje. Näin ainakin minä tulkitsen tuon uutisen siitä, että junien myöhästelyä vastaan taistellaan lopettamalla junavuoroja.

Tottakait on siinäkin varmasti jotain perää, että yhtiön omistaja ei ole osannut varautua tulevaisuuteen. Rautatieliikenteeseen ei ole investoitu siinä mittakaavassa kuin sen käyttömäärä on kasvanut ja siitä on seurannut ongelmia. Helsingin pisara-rata olisi todennäköisesti pitänyt rakentaa jo aikaa sitten. Varsinkin jos tuo Wikipedian toteamus hankkeen kannattavuudesta ja takaisinmaksuajasta. Kahdenkymmenen vuoden kuoletusaika kuulostaa hävyttömän edulliselta kun kyse on kuitenkin pääkaupunkiseudun rataliikenteestä.

Elämä keskiviikkona 5.1.2011

Minulla oli aikaisemmin kirjoitettavaa, mutta ei enää tällä hetkellä.

Loppuviikosta ajattelin käydä katsomassa flaamilaisten maalareiden teoksia Sinebrychoffin museossa, sillä en muista olenko aikaisemmin nähnyt Rubensin töitä livenä. Todennäköisesti, mutta ei kaikkea voi muistaa.

Luen yhtä kirjaa Normandian maihinnoususta ja mielipiteeni siitä on jakautunut kahtia. Toisaalta pidän siitä todella kovasti, mutta samaan aikaan siinä on ongelmia jotka ärsyttävät minua suunnattomasti. Ehkä niistä lisää myöhemmin.

Talvivaara pitää ylimääräisen yhtiökokouksen myöhemmin tässä kuussa ja ajattelin mennä paikalle. Kokous pidetään Katajanokalla, joten se ei maksa minulle enempää kuin metrolipun sinne ja takaisin. En ole aikaisemmin käynyt Talvivaaran yhtiökokouksessa joten olen kohtuullisen uteliaana liikkeellä. Mitään todellista roolia tai sanottavaa minulla ei siellä tule olemaan, kunhan pällistelen. Kokous on merkitty alkavaksi klo. 11.00, joten ehkä siellä olisi myös jonkinlainen lounastarjoilu..