Tilannekatsaus

En viitsi kirjoittaa tällä kertaa enempää, mutta kuvastakoon tämä tunnelmiani tällä kertaa.

Kaihomieltä ja suunnitelmia

Parvekkeen kesäkausi on nyt avattu. Laitoin kansituolin taas pystyyn, pesin kankaan ja loikoilin vähän aikaa aamupäivän auringosta nauttien. Kuuntelin radiosta musiikkia ja fiilistelin. Parveke tulee olemaan se mitä minä jään kaipaamaan kun joskus tästä lähden pois. Vaikea kuvitella, että saa jotain aivan yhtä hyvää tilalle.

Tänään ei grillattu vaikka olisi ollut ihan hyvä ilma. Olisin periaatteessa kyllä voinut tehdä jauhelihapihvejä, mutta en viitsinyt. Grillataan sitten vappuna jotain. Hmm.. Saksalaista perunasalaattia ja jauhelihakebakkoja? Voisi olla ihan hyvä idea. Seuraksi jotain vaalean viileän makuista dippiä ja kuohuviiniä.

Laitetaan harkintaan.

Karvaisten käsien puuttuessa

Olen seurannut energiapoliittista keskustelua koko sen ajan mitä sitä on julkisuudessa käyty. Tunteeni ovat vaihdelleet laidasta laitaan, mutta usein päälimmäiseksi on jäänyt epäusko ja huvittuneisuus. En ole hirveästi ydinenergian kannattaja, mutta ajatus puusta uusiutuvana energiamuotona on mielestäni jonkin verran yliampuvaa.

Ajatus perustuu siihen, että puu kasvaa aina uudestaan, mutta kun luonnon logiikassa se puu ei häviä sieltä metsästä mihinkään. Sama biomassa pyörii kehässä yhä uudestaan ja uudestaan. Nytpäälimmäiseksi jää nyt se käsitys, että metsää ruvetaan viljelemään samalla tavoin kuin viljaa. Lannoitetaan, kylvetään ja korjataan. Samaa sykliä uudestaan ja uudestaan. Enpä tiedä.. jotenkin keinotekoiselta se kuulostaa.

Muuten.. millä se kaikki puumäärä saadaan pois sieltä metsistä? Hevosella ja hiellä? Tuskinpa. Kyllä sinne lähtee möyrimään yhä suurempi joukko harvestereja ja tukkirekkoja, joiden perässä ei jatkojohtoa kannata roikottaa.

Olisinpa harvesterikauppias, metsuri, rekkamies tai huoltoasemanpitäjä jossain päin metsäistä maaseutua, niin kasvattaisin käsiini oikein tuuhean karvan. Sellaisen jota olisi hyvä hieroa.

Mitä tapahtuu Iranille?

Mitkä ovat Yhdysvaltojen vaihtoehdot Iranin kanssa? Iranin suurin ongelma on sen maantieteellinen sijainti. Iranin pystyy sijaintinsa ansiosta pitämään tikaria koko maailman valtimolla, kontroloidessaan Persian lahden öljyliikennettä. Tätä maailma on sietänyt vaihtoehtojen puuttumisen johdosta, mutta onko maailma valmis hyväksymään tikarin vaihtumisen sapeliin? Tähän Iranin johto pyrkii ydinaseistamalla itsensä.

Iranilla on olemassa oleva kyky, iskea ohjuksillaan käytännössä kaikkialle Lähi-Idän alueella. Siinä vaiheessa kun konventionaalinen taistelukärki vaihtuu ydinkärjeksi, maailman talous saa sapelin kaulalleen. Tätä tilannetta pelkäävät varmasti kaikki, mutta Yhdysvallat ovat ainoa, joka julkisesti pohtii vaihtoehtoja tilanteen estämiseksi.

Yhdysvaltojen ongelma on siinä, että kaikki millä Irania on tähän mennessä ahdistettu ei ole estänyt tilanteen etenemistä. Iran on todennäköisesti joka päivä askeleen lähempänä käyttökelpoista ydinasetta, huolimatta jo olemassa olevista pakotteista. Ongelmaa ei pystytä ratkaisemaan niin kauan kun Iran on siellä missä se on. Eikä sitä voi sieltä muuallekaan siirtää.

Ongelman ratkaisut:


- Iran luopuu ydinohjelmastaan ja kiistattomasti todistaa kaiken ydinmaterian tuhotuksi
- Suostuu kansainvälisen yhteisön rajattomaan valvontaan
- Iranin politiikka muuttuu länsimieliseksi
- Uhkaava tikari otetaan pois

Kahta ensimmäistä on koetettu tähän mennessä, mutta tuloksen me kaikki tiedämme. Iranin tahtotila on maksimoida maantieteellisen asemansa tarjoama hyöty, eikä ole nähtävissä ensimmäistäkään merkkiä siitä, että tämä muuttuisi. Miksi Iran ylipäätänsä heittäisi vapaaehtoisesti vahvimmat valttinsa pois? Ei sellaiseen vaihtokauppaan ole riittävän suurta vastapanosta. Sitä paitsi, voiko kokonaista valtiota valvoa niin aukottomasti, että epäilykselle ei jää sijaa?

Iranin poliittisen suuntauksen muutoksesta ei myöskään ole näkyvissä kovin suuria valomerkkejä. Pitääkö viime kuukausien mielenosoitukset nähdä merkkinä tulevaisuudessa olevasta kurssin muutoksesta? En osaa sanoa, mutta selvä repeämä se on julkisivun yhteneväisyydessä. Vaikka poliittisia muutoksia tapahtuisikin, se ei muuta maantiedettä mihinkään.

Kuinka tikari otetaan pois vihaisen miehen kädestä? Uhataan miekalla, mutta silloin pitää olla valmis myös siihen, että tikari lyö ensiksi.

Kirjoituksen insipiroi BBC News:n artikkeli Yhdysvaltojen vaihtoehdoista Iranin osalta.

William Blightin vanavedessä

Pojat kokeilee jotain sellaista, mitä minäkin haluaisin kokeilla. Tuollainen veneellä seikkailu maailman merillä olisi pahuksen kova juttu ja lähtisin mielelläni vaikka heti huomenna jos tilaisuus tulisi eteen. Joten jos olet lähdössä purjehtimaan etelämerelle ja tarvitset ylimääräistä käsiparia, niin allekirjoittaneelle voi laittaa viestiä.

William Blight oli HMS Bountyn kapteeni.

Shakkiturnaus aloittelijalle

Kävin eilen lauantaina pelaamassa shakkia, ihan virallisessa turnauksessa. Tai noh.. en minä tiedä kuinka virallinen aloittelijatunraus nyt ylipäätänsä voi olla, mutta siellä minä siirsin nappuloita. Turnaus kesti viisi kierrosta, joten jokaiselle tuli viisi 15 minuutin ottelua. En ole aivan varma ilmoitetaanko käytössä ollut aika tyyliin 15+15 minuuttia, mutta kummallakin oli tuo varttitunti aikaa miettiä omia siirtojaan.

Olin itse asiassa valmitautunut turnaukseen, käymällä keskiviikkona baarissa pelaamassa minua paljon paremman kaverin kanssa muutaman tunnin. Oikeastaan kävimme läpi kahta erilaista aloitusta, mustalle kuningasintialaista puolustus ja valkeille kuningatargambiitti. Kumpikin oli minulle entuudestaan tuntemattomia, mikä varmaan kertoo aika paljon millä tasolla meikäläinen on shakkia pelannut. Eli en tiedä perusasioita.

Viidestä palaamastani pelistä voitin kaksi ja kärsin kolme tappiota. Ensimmäinen voitto tuli kellon kautta, sillä vastustajalla loppui aika. Jälkimmäinen voitto oli ihan puhtaasti oman pelin kautta, jossa hyökkäsin valkealla. Luovuin opetellusta kuningatargambiitista ja aloitin valkoisella jotenkin seuraavasti, eli kolmen sotilaan rintamalla c, d, e - 4 riville. Tämä peli oli muuten siinä mielessä hauska, että pystyin selvästi haistamaan kuinka vastustaja meni pelin aikana paniikkiin. Sen huomasi aivan selvästi hengityksestä ja ylimääräisestä liikehdinnästä. Lisäksi vastustajan peli hajosi välittömästi sen jälkeen. Tuli juuri niitä typeriä virheitä, joista minäkin kärsin.

Kolme tappiota johtuivat periaatteessa kaikki omasta virheestä. Minun pelikäsitys ei vielä yksinkertaisesti riitä siihen, että pystyn seuraamaan peliä aukottomasti. Meinaa käytännössä sitä, että jätän jonkun upseerin haavoituvaan asemaan ja menetän sen käytännössä ilmaiseksi. Kolmas peli ratkesi lopulta ohestalyöntiin, joka on minulle ihan uusi juttu. Huolimatta siitä, että sekin on wikipedian mukaan keksitty joskus 1500-luvulla. Hitostako minä sen tiesin...

Kokemuksena ihan jees. Minua harmittaa nuo omat virheet, joita en näen noin lyhyessä peliajassa. Tuntuu siltä, että häviän virheisiin, jotka pystyn välttämään kun saan miettiä rauhassa.

Terveisiä entiseen elämään

Mahtaakohan sitä entisen elämän työnantajalla, olla keikat vähissä kun on työajalla aikaa käydä lukemassa blogia ;)

Terveisiä vain sinne sinisen tähden maailmaan.