Ajatusmatkailua

Leikittelin ajatuksella, että olisin varannut itselleni jonkun matkan keväällä. Jonnekin hieman kauammas ja hieman lämpöisempään paikkaan kuin lopputalven Suomi. Pariisi kävi mielessäni, mutta tiedä sitä nyt sitten. Ranska olisi kyllä kiehtova paikka käydä ja valon kaupungissa kieltämättä on jotain kiehtovaa.

Katsotaan nyt kuitenkin, lopullisia päätöksiä en ole tehnyt. Pidän ajatuksesta, että voin lähteä lyhyelläkin varoituksella jonnekin sellaiseen paikkaan missä, en ole aikaisemmin käynyt.

Onhan noita muitakin paikkoja. Rooma saattaa olla keväällä hieno ja mielenkiintoinen paikka..

Vaaliväittelyihin parempi formaatti

Miksi YLE:n vaalikeskusteluissa ehdokkaat on jaettu kahteen sarjaan? Aivan kuin siellä olisi mestaruussarjan ehdokkaat (Niinistö, Lipponen, Väyrynen ja Soini) yhdessä keskustelussa ja divarisarjan ehdokaslista (Biaudet, Arhinmäki, Essayah ja Haavisto) sitten omassaan. Näin oli ainakin A-talk ohjelmassa, muutama päivä sitten. Ensiksi tosikot ja sitten parin päivän päästä huumorikot.

Mielestäni kyse on hyvin kummallisesta käytännöstä, sillä siinä asetetaan ehdokkaat lähtökohtaisesti kahteen kastiin. Oikeat ehdokkaat ja huumorin sekä näkyvyyden vuoksi mukana olevat ihmiset. Ihmetyttää ja kummastuttaa pientä äänestäjää.

Mikäli kahdeksan ehdokasta samassa väittelyssä on liikaa, miksei väittelyihin oteta mallia jääkiekon MM-kilpailuista? Meillä voisi olla kaksi alkusarjaa, 2+2 ehdokasta (tosikot ja huumorikot) kummassakin sarjassa. Kummankin väittelyn jälkeen katsojat peukuttavat väittelyn kahta parasta, jotka pääsevät finaaliväittelyyn. Kolmen TV-väittelyn formaatti, minkä saa vapaasti tästä lainata. Tosin minut voisi kutsua edes studioyleisöksi, kun kerran olen idean isä.

Veikkaanpa, että koko keskustelu olisi paljon hauskempaa kun huumoriehdokkaat pääsisivät kunnolla haastamaan tosiehdokkaat. Ei tarvitsisi katsella sitä yhteistä hymistelyä, missä kaikki pelaavat varmaa peliä, ettei vain tulisi sanottua jotain oikeaa mielipidettä.

Valokuvauksesta yleisemmin ja Puranen Koffin museossa

Kävin näyttelyssä K:n kanssa ja olen vieläkin hieman epäileväinen sen suhteen, että pidinkö valokuvista vai en. Kyseessä oli Sinebrychoffin museossa oleva Jorma Purasen näyttely Varjoja ja heijastuksia. Kyseessä on valokuvanäyttelu museon kokoelmiin kuuluvista muotokuvista ja tutkielma siihen, kuinka valo tuo eläväksi ja muuttaa maalauksen pinnan.

Puranen on kiistatta teknisesti erittäin pätevä valokuvaaja, joskaan hänen uransa ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Aivan kuten moni muukin suomalainen valokuvaja, hänen työnsä ovat marginaalissa, eivätkä oikein tahdo päästä sieltä esille. Siksi oli mielenkiintoista nähdä mitä mies on saanut aikaiseksi valokuvaamalla yli kymmenen vuoden ajan Sinebrychoffin museossa.

Osallistuimme opastettuun kierrokseen, joka on sellaista mitä en normaalisti tee. Minulla on oma näkemykseni ja ehkä siksi koen opastetut kierrokset hieman turhiksi, toisaalta kyllä kyse on myös omasta kaukoputken kaltaisesta katseestani. Kierros sinällään oli hauska ja erikoinen kokemus. Museon työntekijä kertoi ja nosti teoksista esille erilaisia näkemyksiä ja kohtia, mikä tietysti luo laajemman kosketuspinnan näyttelyn materiaaliin.

Olen edelleen kahden vaiheilla valokuvien suhteen. En osaa päättää menevätkö ne mielestäni pelkän teknisen kikkailun alle, vai ovatko ne todella uutta ja ihmeellistä taidetta. Ehkä ongelma on siinä, että ne ovat kumpaakin. Jotenkin pelkkä varjoleikki ei ole mielestäni kuitenkaan aivan sitä, mitä odotan vuoden 2005 Pro Finlandia palkinnon voittajalta. Onko se kevyt tapa tienata leipänsä?

Ehkä minun tulisi syventyä enemmän valokuvataiteeseen. On myös mahdollista, että heijastelen omaa valokuvauksellista kriisiäni Purasen töihin. Olen polkenut paikoillani jo usean vuoden ajan oman kamerani kanssa, mikä on kovin turhauttavaa. Valokuvauksesta olen aina pitänyt ja se on ainoa väline, jolla olen pystynyt säännöllisesti ruokkimaan luovaa puoliskoani. Mihin ihminen voi mennä jos näkemys maailmasta ei enää kehity?

Musiikkia ja maailmanloppu

Niinpä niin, maailma hajoaa.

Oletko valmis?

Onko nyrkkeilyssä rahaa?

Raha kiinnostaa minua ja siksi haluan usein selvittää miten raha liikkuu niiden asioiden ympärillä, joista olen kiinnostunut. Tällä hetkellä pinnalla on nyrkkeily ja rahan osuus nyrkkeilyssä on itse asiassa hyvin häilyvä. Me tiedämme, että sitä on, mutta kehän ulkopuolelta on vaikea saada selkeää kuvaa siitä, missä muodossa se lajin sisällä on.

Ansaintamalli on lyhyen pohdinnan perusteella sama kuin urheilutapahtumilla. Järjestetään tapahtuma, jota ihmiset haluavat tulla katsomaan ja ovat valmiita maksamaan pääsymaksun. Ongelma on vain siinä, että tapahtumapaikka on käytännössä aina vuokrattu. Se vie tuloksesta osuutensa. Kuka omistaa oikeudet tapahtuman oheismyynniin? Paikan omistaja vai ostetaanko ne tapahtuman järjestäjille? Mitä oheismyynti nyrkkeilytapahtumassa oikeastaan edes on, limsaa ja makkaraa? Yksittäisen makkaran kate on suuri, mutta tuskin edes tulevassa Heleniuksen ottelutapahtumassa myydään yli 10,000 makkaraa. Juotavaa voi mennä enemmän, mutta tuskin montaa tuoppia per sierainpari.

Televisioidaanko nyrkkeilytapahtuma? Isot ottelut yleensä aina, mutta montako nyrkkeilyottelua olet nähnyt televisiosta tämän vuoden aikana. Jan-Ari tuskin kahta.

Onko fanikamaa myytävänä? En ole nähnyt ensimmäistäkään nyrkkeilyn fanituotetta. Ikinä. Koskaan. Missään. Vain pari ikoniksi noussutta lehdistökuvaa ja kuka niiden oikeudet omistaa, ei ainakaan nyrkkeilijä.

Vaikea nähdä mistä muualta nyrkkeilyyn tulee ihan oikeaa rahaa, kuin pääsylipputuloista ja televisio-oikeuksista. Heleniuksen otteluun on myyty yli 8000 lippua ja tuskin keskiarvolipun tuotto on kovin paljoa yli EUR 60,00 (tämä on toki puhdas arvaus). Lipputulojen jäädessä noin puoleen miljoonaan.

Mikä mahtaa olla Helsinki Areenan vuorokausivuokra, sillä Olympiastadionin vastavan olen kuullut olevan EUR 50,000. Veikkaan, että liikutaan samoilla kentillä, mutta hieman suuremmassa luvussa. Vaikea tietysti arvioida, mutta olen yllättynyt jos ottelutapahtuman kokonaistuotto ylittää kaksi miljoonaa euroa. Se on aika vähän kun ruvetaan listaamaan kulurakennetta, mitä tosin en tähän enempää lähde arpomaan.

Voiko nyrkkeilyllä elättää itsensä? Kyllä, varmasti ja parhaimmassa tapauksessa hyvin leppoisesti. Vaikea kuitenkin nähdä, että hyvin pärjäävä perusnyrkkeilijä pystyy eläkettä itselleen kerryttämään. Ansaintamalli ei vain anna siihen mahdollisuuksia. Otan kyllä mielelläni vastaan viisaampien ja enemmän asiasta tietävien kommentteja. Ohessa yksi:

Suosittu!!

Tämä kuukausi on jo tällä hetkellä suosituin kuukausi tälle blogille. Todennäköisesti kuun vaihtuessa, kävijämäärä on noussut kirkkaasti uuteen ennätykseen. Sitä paitsi vuodenvaihde on ollut ollut perinteisesti kiireisintä aikaa tälle bloille. Tarkoitan lukijoiden osalta, enkä niinkään kirjoitusten määrässä.

Olen muutenkin miettinyt toisen blogin aloittamista. Olen leikitellyt jo vuoden päivät, ajatuksella uudesta aseisiin keskittyvästä bloista. Sellaisesta tyhjänpäiväisestä. Sellaisesta mihin voisi linkittää uutisia, ajatuksia ja kiinnostavia juttuja. Vaikea kuitenkin sanoa, riittäisikö minulla aikaa ja energiaa pitää kahta blogia samaan aikaan.

Nukkumassa veneen pohjalla 45 solmun nopeudessa

Mietityttää kommentoida Jyrki Järvilehdon oikeudenkäyntiä, mutta hänen kommenttinsa siitä, että on ollut nukkumassa veneen pohjalla penkkien välissä, nostattaa mielessäni kysymyksiä.

Olen ollut muutaman kerran veneessä, jonka vauhti on ollut 86 km/h eli noin 45 solmua. Se on niin kova vauhti, että ellei veden pinta ole täysin peilityyni, on matka hyvin epätasaista. Minä en siinä vauhdissa pystyisi makaamaan veneen pohjalla nukkumassa, saati nukkumaan. Toisaalta minulla onkin vain oma kapea kokemukseni nopeista veneistä.