En ole oikein oppinut katsomaan klassisia länkkäreitä telkkarista. Ne eivät jotenkin vain toimi pienessä ruudussa, sillä huomio kiinnittyy kaikkeen epäolennaiseen. Rio Bravoa ei vain ole tehty pientä ruutua varten ja sen huomaa.
Yksi hienoimmista elokuvakokemuksistani onkin yhden todellisen länkkäriklassikon katsominen suurelta valkokankaalta. Kyse toki on "vain" spagettiwesternistä, mutta Hyvät, pahat ja rumat oli maaginen. Muistan yhä sen tunteen mikä minulla oli koko elokuvan ajan ja vielä pitkään sen jälkeen. Olin täynnä energiaa ja valmis kohtaamaan maailman sellaisena kuin se oikeasti on pahimmillaan ja parhaimmillaan. Sellaisia elokuvia on liian harvassa.
Haluaisin oikeasti nähdä suuret westernit valkokankaalta. Sellaisina kuin ne on oikeasti tarkoitettu, irtokarkkeja pureskellen ja aitoa sokericolaa pillillä imeskellen. Hautautua siihen epätodellisuuden tunteeseen, jonka vain elokuvissa voi saavuttaa. Siihen kuinka kuvitteellinen muuttuu todellisuudeksi ja maailma häviää ympäriltäsi ja näkyy vain silmiesi edessä.
Miksei todellisia länkkäreitä enää tehdä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti