En ole aikaisemmin käynyt Manner-Espanjassa, joten kokemus oli uusi ja ihmeellinen. Kaupunkina Barcelonan sanotaan olevan yksi Euroopan, jos ei maailman, hienoimmista ja kyllä se sitä varmasti on. Aivan samanlaista kumahdusta tajuntaan se ei minulle tehnyt kuten Istanbul, mutta hieno ja kiinnostava paikka yhtä kaikki. Siellä on kaikille kaikkea. Tosin sotahistorian kohteet taitavat olla aika vähissä, mutta niistä nyt nauttiikin yleensä vain pieni osa ihmistä.
Minulle suurimpia juttuja olivat varmasti Casa Milá, Picasso museo ja Camp Nou. Kaikista kohteista on useampiakin valokuvia, mutta en ole ehtinyt käydä niitä vielä kunnolla läpi. Ohessa vain pieni pintaraapaisu, mutta saa luvan riittää tällä kertaa.
Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa tänne mitään matkaraporttia, vaikka olen sen olevan muodissa joidenkin blogistien kirjoituksissa. Olenpa vain hankala siinä(kin) asiassa.
Jätin myös tarkoituksella lukuisia hyviä ja turisteille pakollisia kohteita kokonaan käymättä. Sagrada Famílian jätin väliin, sillä sen kyllä ehtii katsoa toisenkin kerran ennen kuin saavat sen valmiiksi. Hienolta se toki näytti ulkoa ja kadun toiselta puolelta katsottuna.
Gaudin töissä on jotain niin orgaanista, mutta silti täysin fantasian omaista, ettei niiden usko olevan täyttä totta. Aivan kuin jokin olisi tuonut keskellemme haltijoiden, keijujen ja muiden satuolentojen unelmalinnoja, niiden samalla sulaessa hieman kuumassa auringonpaisteessa. Hyvin kaunista ja ihmeellistä.
Picasso on tietysti myös mies itsessään. Taiteilijoista ehkä suurin tai ainakin hyvin lähellä sitä kärkisijaa, jos sellainen ylipäätänsä on ikinä ollut jaossa. Laskin museossa olevani huoneessa, jossa minut oli piiritetty 27 suurella maalauksessa. Kaikissa oli signeeraus, josta moni on ollut valmis maksamaan paljon, paljon, paljon. Hassu tunne, aivan kuten karvaiset jalat balleriinalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti