lauantai 23. marraskuuta 2013

Mereen piirretyt viivat

Tällä kertaa en kirjoita eri uutisia auki, mutta linkitän silti muutaman tänne sillä ne ovat kiinnostavia ja kertovat mitä maailmalla tapahtuu. Geo- ja voimapolitiikka ovat tekemässä voimakasta paluuta, mutta onneksi tällä kertaa rajaviivat eivät noudattele Suomen itärajaa. Tällä kertaa viivat piirretään merelle, missä Kiina laajentaa omaa reviiriään ja hamuaa lisää resursseja.

Omaa öljyä Kiinassa on kovin vähän, joten ymmärrän hyvin miksi öljykentät Etelä- ja Itä-Kiinanmerellä kiinnostavat. Toiseksi Kiinan edustalla kulkevat maailman vilkkaimmat meriväylät ja vanha totuus meren valtiaasta pätee edelleen. Tämä valtikka (vai pitäisikö sanoa atrain) on ollut tiukasti Yhdysvaltojen hallussa, mutta Kiina ottaa etumatkaa harppauksin kiinni. Sukellusveneromantikkona on mukava lukea, kuinka sukellusvenelaivastot sen kuin vain kasvavat.

Itä-Kiinanmerellä Kiina ilmoittaa laajentavansa ilmatunnistusaluetta kohtuullisen railakkaasti. Kuvittelisin, että Japani ei hirmuisesti innostu asiasta, mutta en lähde arvuuttelemaan mikä on heidän vastavetonsa.

Etelä-Kiinanmerellä samaa peliä pelataa hieman muunneltuna. Siellä pelikavereina ovat Vietnam, Filippiinit, Malesia ja Taiwan. Tietysti pitää muistaa, että Yhdysvallat on siirtänyt huomiotaan yhä enemmän Tyynelle valtamerelle, mutta siinä missä Aurinko nousee idässä, se laskee tällä hetkellä lännessä.

Lähteet:
- U.S. NAVAL INSTITUTE (Asia’s Submarine Race)
- BBC News (China establishes 'air-defence zone' over East China Sea)
- New York Times Magazine (A Game of Shark and Minnow)

P.s.ainakin tuo jälkimmäinen kannattaa lukea jos aihe kiinnostaa edes hieman.

Ei kommentteja: