tiistai 21. lokakuuta 2014

Huonojen valintojen jälkihoito

Kuten kirjoitin aikaisemmin olen edelleen aika epätietoinen mitä teen Oriola-KD:n ja Stockmannin kanssa, joita kumpaakin omistan pienen osuuden. Tosin Oriola-KD:n osuus on minun mittakaavassa ihan kohtuullisen kokoinen sijoitus, ei suuri eikä pieni.
Ongelma on siinä, että kumpikaan ei ole menestynyt niin kuin olen toivonut. Stockmann on aivan oma lukunsa, mutta Oriola-KD:n kanssa minun piti tehdä pieni peliliike ja netota pikavoitto. Siihen olisi ollut mahdollisuus, mutta olin aivan liian hidas reaktioissani ja siksi tämä on pienellä miinuksella. Tällä hetkellä käyn pientä sisäistä keskustelua, että realisoinko tappiot ja siirrän rahat johonkin tuottavampaan yhtiöön. Toisaalta kurssi on ollut hienoisessa nousussa, joten ehkä odottelen vielä vähän. Osari joka tapauksessa on tulossa tällä viikolla ja ehkä sen myötä kerrotaan miten Venäjän liiketoiminta pelastetaan / realisoidaan.

Edellisen "peliliikkeen" opetus:
  1. Aseta selkeä tavoite mitä pikavoitolla missäkin tapauksessa tarkoitetaan.
  2. Sijoita hyvin harkiten huonosti johdettuihin yrityksiin.
Stockmann on toisenlainen ongelma. Sijoitin alkujaan pitkällä tähtäimellä, mutta tarina on se mikä on. Firma kyntää syvällä ja aiheutti minulle ongelman, jota ilmankin olisin tullut toimeen. Tietysti tappiot ovat vielä realisoimatta, joten sinällään "peli ei ole vielä menetetty", mutta itsepetosta tuo on.

Todennäköisesti teen seuraavaa:

  1. Realisoin Oriola-KD:n osarin jälkeen.
  2. Sijoitan ne rahat uudelleen.
Tässä kohtaa pitäisi tietysti tietää mihin nuo rahat käyttää tai siis sijoittaa. Noudatanko alkuperäistä strategiaa ja haen elinikäisiä omistuksia vai teenkö jotain radikaalimpaa. Todennäköisesti kallistun ensimmäisen ajatuksen puoleen, sillä varsinaisia pikavoittoja en osaa tällä hetkellä hakea. Stockmann on edelleen ongelma, mutta potenttiaalisesti positiivinen. Firma on edelleen ainut perinteinen tavaratalo pörssissä ja tietystä vinkkelistä alansa paras edustaja Suomessa. En usko tavaratalojen kuolemaan ja siksi näen todennäköisenä, että Stockmann nousee kyllä vielä jaloilleen. Onko tämä oikea hetki lisätä Stockmannin osuutta salkussani? Siis jos ajattelen aikaa vuonna 2024 ja jos onkin, niin kestänkö sellaisen riskin?

Toinen vaihtoehto on sijoittaa tuo potti johonkin sellaiseen, minkä tiedän olevan hyvä yhtiö jo tällä hetkellä. Todennäköisesti kaikista turvallisin toimintamalli, sillä saan takuuvarmasti ensivuoden osingot ja todennäköisesti vielä arvonnousun siihen päälle.

Kolmas vaihtoehto on tietysti splittaus eli teen molemmat, mutta onko se myös päättämättömyyden tie?

En lähde tässä arvuuttelemaan mitkä ovat minua kiinnostavia yrityksiä, sillä ensiksi pitää ratkaista mitä haluan tehdä. Hyviä yrityksiä kyllä löytyy.

Ei kommentteja: