tiistai 15. joulukuuta 2009

Uusia tilauksia Wärtsilälle

Ei varmaan pitäisi kirjoittaa asioista joista ei ole perillä. Huomasin juuri, että Wärtsilä on voittanut kaksi merkittävää tilausta, joissa se toimittaa 11 uuden erikoislaivan koko voimansiirron. Tarkemmat tiedot löytyivät Metal-Supply verkkosivulla julkaistusta lehdistötiedotteesta.

Sen verran puolustan kuitenkin itseäni, että yksikään edellämainituista laivoista ei ole konttialus. Kyse on kuudesta multipurpose aluksesta ja viidestä heavy-lift aluksesta, eli erikoiskalustosta. Niistä minä en tiedä yhtään mitään.

maanantai 14. joulukuuta 2009

The Hurt Locker - Käydessäni elokuvissa


Minun piti kirjoittaa tästä jo viime viikolla, heti tuoreeltaan, mutta unohdin. Kävin katsomassa elokuvan, The Hurt Locker, muutaman kaverin kanssa ja olin hyvin tyytyväinen valintaani. En ollut erityisemmin tutustunut elokuvan aiheeseen, ainoastaan sen verran, että tiesin tarinan kertovan Irakin sodasta. Minne tarina olikin sijoittunut, mutta aavistuksen odottamattomasta näkökulmasta.

Sotaelokuvat ovat minulle yksi tärkeä kategoria, sillä niissä on parhaimmillaan tavoitettu jotain tavattoman alkukantaista ja kiedottu se koskettavaan kääreeseen. Ajatelkaapa miksi jokainen itsenäisuuspäivä televisiosta näytetään Edvin Laineen Tuntematon sotilas. Se puhuttelee ja on osa meidän kaikkien historiaa. Sotaelokuvat ovat useimmiten tarinoita selviytymisestä, siitä kuinka ihminen selviää tilanteesta, joka on elämälle vihamielinen. Niistä minä olen kiinnostunut.

En vertaa The Hurt Lockeria suoraan Tuntemattomaan sotilaaseen, tuon vain esille, että ne kuuluvat samaan kategoriaan ja ovat toistensa hengenheimolaisia. Aihepiiri on samankaltainen ja henkilöhahmot kuvataan myös paheisiinsa puettuina, rooleihin joista kirkas glooria on vedetty pois ja korvattu eräänlaisella realismilla. Ei puhtaalla, mutta jotenkin siltä tuntuvalta.

Elokuva kertoo Bagdadista, siitä kuinka kaupungissa eletään, taistellaan, tullaan toimeen ja kuollaan. Moderni sota on siirtynyt pois juoksuhaudoista ja löytänyt kodin siviilien täyttämistä slummeista. Paikoista, joissa jokainen vastaantulija voi olla vihollinen. Sotaa käydään eräänlaisissa pistehyökkäyksissä, sijoitetaan pommi ja räjäytetään se. Ammutaan muutama laukaus ja siirrytään turvaan, toisinaan vain seuraavan kulman taakse, eikä yhtään kauemmas. Miten tuollaisessa voi säilyä henkisesti terveenä yksilönä?

Elokuva on minun makuuni ja suosittelen sitä varauksettomasti kaikille, jotka nauttivat räjähdyksistä, eivätkä säikähdä elokuvadramatiikasta. Vaikka moderneja sotaelokuvia olisi useampia, The Hurt Locker taistelisi silti kärkisijoista.

torstai 10. joulukuuta 2009

Seisoo aika paljon, täydet 12%

Eihän tämä ihan suoraan liity Wärtsilään, mutta kautta rantain ehkä joo vähän. Siksi ajattelin mainita siitä täällä kun kerran asiasta jo aikaisemmin kirjoitin.

Maailman konttilaivastosta on tällä hetkellä käyttämättömänä 12% (1,5 miljoonaa TEU:ta) ja tilauksessa on edelleen yli 300 uutta alusta. Käytännössä 2,5 miljoonan TEU:n edestä uusia laivoja, joiden valmistumista on jo tällä hetkellä viivästetty. Se on aivan käsittämättömän paljon kontteja ja vielä massiivisempi luku, kun ajatellaan minkä verran tavaraa niissä konteissä pystyy kuljettamaan. No oli miten oli.. minua hermostuttaisi kovasti, jos omistaisin suoraan meriliikenteeseen liittyviä yrityksiä.

Toinen asia mikä hermostuttaa on se, että meriliikenteeseen liittyy käytännössä kaikki tämän maapallon tapahtumat. Meillä jokaisella on tavaroita, jotka ovat tehneet pidemmän merimatkan kuin sinä tulet ikinä tekemään. Ja se merimatka tapahtui kontissa, konttilaivan kyydissä. Kun meriliikenteellä menee huonosti, meillä menee kaikilla huonosti.

En ole hirveästi perehtynyt Wärtsilään yrityksenä, mutta sen olen saanut selville, että sen tuotevalikoima on jakautunut kahteen osaan: meri- ja maapuolelle. Meripuolella valikoimaan kuuluu käytännössä kaikki laivan voimansiirtoon kuuluvat osat ja on se puoli, minkä puolesta minä tässä niin hirveästi pelkään.

Maapuolella puhutaan myös erilaisista moottoreista ja voimaloista sähkön ja lämmön tuotantoon. Niiden puolesta en ole huolissani, koska en asiasta enempää tiedä. Tämän bisneksen en usko olevan samanlaisen pysähdyksen uhassa kuin meripuolen, mutta kuten sanoin, en tiedä asiasta enempää. Siinä itse asiassa jo yksi erittäin hyvä syy, miksi kannattaa pitää näppinsä erossa yhtiöstä. Älä sijoita johonkin mitä et ymmärrä. Pitää tunnustaa olevansa joskus ihan tyhmä ja tietämätön.

Miksi minä sitten kirjoitan koko asiasta? Ehkä siksi, että kuvittelen näkeväni asiassa yhteyden, jota aivan kaikki eivät osaa katsoa. Kaiketi jonkin sortin oman pätevyyden pönkitystä, mutta sitä ei kannata ottaa niin vakavasti. Kukin tekee rahoillaan ihan mitä itse lystää. Minua Wärtsilä ei vain nyt lystitä.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Dancing with diamonds

Mikäli olen tulkinnut asiaa oikein, olen tullut tietämättäni kuvanneeksi elämäni ensimmäisen kuvan syvän avaruuden kohteesta. Viime torstaina oli muutaman tunnin ajan kaunis lähes täysin kirkas taivas ja hyvin kaunis, kirkas kuu. Tartuin tilaisuuteen ja suuntasin talon katolla olevalle matontamppaustelineelle. Asetin jalustan ja kuvasin puolenkymmentä ruutua kuusta, joka oli juuri sopivasti Vuosaaren voimalaitoksen yläpuolella. Laitoksen piiput työntävät taukoamatta vesihöyryä, joten näkymä oli ajoittain hyvinkin dramaattinen.


Katselin kuvia tänään uudestaan läpi ja huomioni kiinnittyi uudestaan kuusta oikealla yläviistossa olevaan tähtimuodostelmaan. Kuvaa pitää katsoa sen täydessä mitassa, sillä muuten koko muodostelma häviää näkyvistä.

Olin lukenut, että Seulaset ovat tähtitaivaan kirkkain syvän avaruuden kohde ja päätin vertailla osuuko kuva ja tähtikartta toisiinsa. Kumpikin osuu Härän tähdistöön ja muistuttaa hyvin virallista tähtikartan kuvaa, joten minä ainakin uskon niiden olevan yksi ja sama. Joku fiksumpi ja asiaa paremmin tunteva saa tietenkin suosiolla todistaa olettamukseni vääräksi. Ei se minua haittaa, sillä en tunnista taivaalta juuri muuta kuin pari planeettaa ja kuun.

Olen joka tapauksessa aika perhanan iloinen onnistuneesta kuvasta. Kuu sekä Seulaset samassa kuvassa.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Minun kappaleeni


Historia on minulle hyvin tärkeä asia, pidän siitä kuinka pystyn ymmärtämään ja oppimaan asioita jotka ovat muokanneet ihmiskunnan kehitystä. Kuinka moni tulee ajatelleeksi, että suuri osa meidänkin lakikulttuurista rakentuu antiikin Rooman perustalle. Tietysti taustalla on muutakin, mutta Rooma, Ceasar ja senaatti löytyvät jos pintaa kaivetaan.

Englantilainen historioitsija Adrian Goldsworthy on tämän hetken parhaimpia Rooman tuntijoita ja olen nauttinut hänen kirjoistaan useampaan otteeseen. Hänen uusin kirjansa pureutuu Rooman valtakunnan tuhoon, nimensä mukaisesti ja on suomennettu sopivasti joulumarkkinoille. Itse asiassa kustantajan ajoitus on naurettavan selvä, mutta minkäs sille mahtaa. Enkä minä itse asiassa sitä edes kritisoi, käytin sitä jopa hyväkseni.

Goldsworthy vieraili Suomessa viime viikolla ja käytin tilanteen hyväkseni. Torstaiksi oli kirjakauppaan järjestetty reilu puolen tunnin keskustelutilaisuus, jossa käsiteltiin uusinta kirjaa (Rooman valtakunnan tuho) kohtuullisen pintapuolisesti. Ei kait sitä enempää voi edes vaatia, mutta mikä minusta oli hauskinta, oli keskustelun jälkeinen nimikirjoitusten jako.

Olin oikeasti aika täpinöissäni saadessani omistuskirjoituksen kirjailijalta. Hämmästyin itsekin, mutta se oli hauskaa. Kirjasta tuli jollakin tavalla todellisempi ja enemmän minun omaisuuttani. Sen tekijä on tunnustanut omistussuhteeni tähän kappaleeseen. Hyvä niin. Huvittavaa toki on, etten minä saa selvää mitä siihen on kirjoitettu. Oman tulkintansa voi jättää kommenttien puolelle, jos tekstin osaa tulkita.

Melkein kuin jouluostoksilla

Tein päätöksen ja sijoitin pienen pesämunan kaivosteollisuuteen ja ostin muutaman osuuden yhdestä Euroopan suurimmista nikkeli kaivoksista. Olen miettinyt sitä jo pidemmän aikaa, mutta osinkotuottojen täydellinen puuttuminen ei ole sopinut ajatuksiini sijoittamisesta. Itse asiassa se ei oikein sovi siihen vieläkään ja olen siksi hieman epävarma ostokseni järkevyydestä.

Toisaalta kyse on edelleen siitä aloittamastani pitkän aikavälin sijoitussuunnitelmasta. Sitä taustaa vasten olen kuitenkin luottavainen. Kaivosyhtiön ei kuvittelisi olevan hetken tähdenlento ja tulee todennäköisesti tekemään tulosta vielä pitkään. Varsinkin kun itse esiintymä on Euroopan suurin sulfidinen nikkeliesiintymä, itse malmivyöhyke on noin kymmenen kilometriä pitkä ja 100 - 400 metriä leveä.

Tietysti minua hirvittää se, että kaivosyhtiö on tehnyt tappiota perustamisestaan alkaen. On kuitenkin muistettava, että itse tuotanto on alkanut vasta vuosi sitten ja suunnitellun mukainen tuotanto tavoitetaan vasta vuonna 2012. Mikäli toiminta etenee suunnitellusti, kuten se on tähän asti edennyt, osakekurssi tulee todennäköisesti nousemaan merkittävästi oman sijoitusaikatauluni aikana.

Pohjimmainen syy ostopäätökseeni oli ennen kaikkea se vanha jälkiviisaus. On pahuksen helppoa katsoa menestyneen yrityksen osakekurssia jälkeenpäin ja manata sitä, ettei tajunnut ostaa kun osake oli halpaa. Tämä on minun uhkayritykseni sillä rintamalla.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Wärtsilästä ja täysistä tilauskirjoista

Wärstilä Oy:tä kehutaan yhdeksi kotimaisen pörssin kultakimpaleista, mutta minä en ole halunnut koskea siihen omilla rahoillani. En ainakaan suoraan, tosin minulla on Fiskarsin kautta epäsuoraa omistusta siinäkin yhtiössä, mutta sen olen ollut valmis hyväksymään.

Wärtsilä toimittaa tuotteita kaikentyyppisiin aluksiin ja offshore sovelluksiin ja on harkutellut jo pitkään täysillä tilauskirjoilla. Tämä on totta, mutta minä näen siinä myös riskin. Käytännössä kaikki tilaukset uusista laivoista on tehty ennen tämän hetkistä lamaa ja uudet laivat suunniteltiin aivan toisenlaiseen taloudelliseen tilanteeseen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että varustamoilla on suunnaton määrä ylikapasiteettia samaan aikaan kuin kauko-idän telakat rakentavat uusia aluksia. Pölhömpikin (=kirjoittaja) tajuaa, ettei se ole kestävä tilanne ja joku polttaa vielä näppinsä.

Seuraan edelleen erilaisia julkaisuja konttiliikenteen maailmasta ja huomasin asiaan liittyvän kirjoituksen. Alkuperäinen uutinen asiasta on Lloyd's List:lla ja sen voi käydä lukemassa sieltäkin.

Lyhyesti kyse on siitä, että maailman kolmanneksi suurin konttivarustamo CMA-CGM kärvistelee talousvaikeuksissa (eikä ole muuten ainoa varustamo) ja on herännyt tosiasiaan, että uusille laivoille ei ole rahtia. No tästä seuraa se, että CMA peruu 15 "pienemmän" konttilaivan tilaukset korealaiselta varustamolta. Tietysti kyse on yhdestä kärpäsen paskasta, mutta kertoo kyllä miksi minä en halua sijoittaa rahojani suoraan Wärtsilään. Ne täydet tilauskirjat eivät merkitse yhtään mitään kun isot pojat (Jacques, pappa Möller ja Don Aponte) ryhtyvät tekemään päätöksiä.

Oli miten oli.. Joku minua paljon fiksumpi on varmasti eri mieltä ja on luonnollisesti turvallisempaa olla hänen kanssaan samaa mieltä kuin minun. Minä pidän kuitenkin tässä asiassa pääni.