keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Dancing with diamonds

Mikäli olen tulkinnut asiaa oikein, olen tullut tietämättäni kuvanneeksi elämäni ensimmäisen kuvan syvän avaruuden kohteesta. Viime torstaina oli muutaman tunnin ajan kaunis lähes täysin kirkas taivas ja hyvin kaunis, kirkas kuu. Tartuin tilaisuuteen ja suuntasin talon katolla olevalle matontamppaustelineelle. Asetin jalustan ja kuvasin puolenkymmentä ruutua kuusta, joka oli juuri sopivasti Vuosaaren voimalaitoksen yläpuolella. Laitoksen piiput työntävät taukoamatta vesihöyryä, joten näkymä oli ajoittain hyvinkin dramaattinen.


Katselin kuvia tänään uudestaan läpi ja huomioni kiinnittyi uudestaan kuusta oikealla yläviistossa olevaan tähtimuodostelmaan. Kuvaa pitää katsoa sen täydessä mitassa, sillä muuten koko muodostelma häviää näkyvistä.

Olin lukenut, että Seulaset ovat tähtitaivaan kirkkain syvän avaruuden kohde ja päätin vertailla osuuko kuva ja tähtikartta toisiinsa. Kumpikin osuu Härän tähdistöön ja muistuttaa hyvin virallista tähtikartan kuvaa, joten minä ainakin uskon niiden olevan yksi ja sama. Joku fiksumpi ja asiaa paremmin tunteva saa tietenkin suosiolla todistaa olettamukseni vääräksi. Ei se minua haittaa, sillä en tunnista taivaalta juuri muuta kuin pari planeettaa ja kuun.

Olen joka tapauksessa aika perhanan iloinen onnistuneesta kuvasta. Kuu sekä Seulaset samassa kuvassa.

Ei kommentteja: