Minun piti kirjoittaa tästä jo viime viikolla, heti tuoreeltaan, mutta unohdin. Kävin katsomassa elokuvan, The Hurt Locker, muutaman kaverin kanssa ja olin hyvin tyytyväinen valintaani. En ollut erityisemmin tutustunut elokuvan aiheeseen, ainoastaan sen verran, että tiesin tarinan kertovan Irakin sodasta. Minne tarina olikin sijoittunut, mutta aavistuksen odottamattomasta näkökulmasta.
Sotaelokuvat ovat minulle yksi tärkeä kategoria, sillä niissä on parhaimmillaan tavoitettu jotain tavattoman alkukantaista ja kiedottu se koskettavaan kääreeseen. Ajatelkaapa miksi jokainen itsenäisuuspäivä televisiosta näytetään Edvin Laineen Tuntematon sotilas. Se puhuttelee ja on osa meidän kaikkien historiaa. Sotaelokuvat ovat useimmiten tarinoita selviytymisestä, siitä kuinka ihminen selviää tilanteesta, joka on elämälle vihamielinen. Niistä minä olen kiinnostunut.
En vertaa The Hurt Lockeria suoraan Tuntemattomaan sotilaaseen, tuon vain esille,
että ne kuuluvat samaan kategoriaan ja ovat toistensa hengenheimolaisia. Aihepiiri on samankaltainen ja henkilöhahmot kuvataan myös paheisiinsa puettuina, rooleihin joista kirkas glooria on vedetty pois ja korvattu eräänlaisella realismilla. Ei puhtaalla, mutta jotenkin siltä tuntuvalta. Elokuva kertoo Bagdadista, siitä kuinka kaupungissa eletään, taistellaan, tullaan toimeen ja kuollaan. Moderni sota on siirtynyt pois juoksuhaudoista ja löytänyt kodin siviilien täyttämistä slummeista. Paikoista, joissa jokainen vastaantulija voi olla vihollinen. Sotaa käydään eräänlaisissa pistehyökkäyksissä, sijoitetaan pommi ja räjäytetään se. Ammutaan muutama laukaus ja siirrytään turvaan, toisinaan vain seuraavan kulman taakse, eikä yhtään kauemmas. Miten tuollaisessa voi säilyä henkisesti terveenä yksilönä?
Elokuva on minun makuuni ja suosittelen sitä varauksettomasti kaikille, jotka nauttivat räjähdyksistä, eivätkä säikähdä elokuvadramatiikasta. Vaikka moderneja sotaelokuvia olisi useampia, The Hurt Locker taistelisi silti kärkisijoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti