tiistai 25. lokakuuta 2011

Leijonat faktojen vankeina

Mitenköhän tätä aikaa tullaan kutsumaan historiankirjoissa joskus 200 vuoden kuluttua? Olen jotenkin siinä uskossa, että tämä on aikakausi jolloin ihmiskunta rakentaa oman tulevaisuutensa taas pitkäksi aikaa tulevaisuuteen. Tehdään valintoja ympäristön, talouden ja yhteiskunnallisten asioiden parissa, jotka todennäköisesti viakuttavat vielä 200 vuoden kuluttua.

Ympäristön muutos on todennäköisesti todellista vasta sitten, eikä nämä meidän pari hassua talvea ole vielä mikään muu kuin alkusoitto. Toisaalta me taidamme kuulua voittajiin, mutta helpottaako se elämää kun pari miljardia ihmistä olisi muuttamassa alueilta joissa eläminen ei enää ole mahdollista? Sotia ja kiistoja on käyty heppoisimminkin perustein.

Mikä tulee olemaan yhteiskunnallisen kehityksen suunta? Al-Qaeda ja muut ääriliikkeet ova osoittaneet tehottomuutensa todella muuttaa maailmaa parempaan suuntaan. Kuka voi sanoa, että muslimien elämä on helpompaa ja turvallisempaa tällä hetkellä? Sitä paitsi kuka ryhtyy vastarintaan kun se parhaimmillaankin johtaa vain vuosien piileskelyyn ja lopulta luotiin omassa nahassa? Ainoa todellinen tapa vaikuttaa maailmaan on raha. Sitä kuuntelevat kaikki. Massat eivät ole enää liikuteltavissa sosiaalisissa kysymyksissä ja jos olisivatkin, muuttaako se mitään? Mihinkään?

Taidamme olla oman yhteiskuntamme vankeja, samalla tavalla kuin leijona on vanki Ngorongoron kraaterissa. Olemme alueemme herroja, mutta emme pysty muuttamaan tosiasioita. Kraaterin sisälle ei tule uutta verta.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Arabikevään innoittamana muutama rivi

Tuntuu että olen ollut viime ajat eräänlaisessa älyllisessä tyhjäkäynnissä, en ole pohtinut kovinkaan paljoa maailman suuria asioita. Huolimatta siitä, että elämme ehkä kiinnostavinta aikaa sitten kylmän sodan kuumimpien hetkien jälkeen. Siinä missä vaikkapa Vietnamin sota tai maailman ydinsodan partaalle ajanut Kuuban ohjuskriisi olivat suuria juttuja, Lähi-Idän Arabikevään mittaaminen on hankalampaa.

Todennäköisesti todellisten vaikutusten määritteleminen on ylipäätänsä vielä aivan mahdotonta. Minun on vaikea sanoa suuntaan tai toiseen mitään, sillä en ole pahemmin perehtynyt Lähi-Idän diktatuureihin tai poliittiseen historiaan. Todennäköisesti kyse on edelleen jonkin sortin kolonialismin jäänteistä ja niiden jälkipesusta. Toisaalta pitää myös muistaa, ettei alueella ole ollut koskaan länsimaisen demokratian tapaista hallitusta. En ainakaan muista sellaista.

Kirjoitin joskus koulussa maaraportin Libyasta, missä taisin raapaista myös Gaddafin jälkeistä aikaa. En osannut ennustaa Gaddafin kuolemaa, mutta spekuloin niillä tosiasioilla jotka meillä on yhä edessämme. Libya on Euroopan laidalla, Norjan ohessa ainoa todellinen öljyvaltio kroonisessa energian tarpeessa olevan Euroopan vaikutuspiirissä. Itse asiassa Libyan energiavarastojen luonnollinen markkina-alue on Euroopassa. Logistisesta ketjusta laiva on edelleen tärkein ja luonnollisin tapa kuljettaa öljyä ja infrastruktuuri siihen on jo olemassa. Itse asiassa tästä koko Gaddafin USD 200 miljardin rahasiirto on todennäköisesti peräisin.

Taloudellisesti Libyalaisilla ei tule olemaan hätää, mikäli rahat pystytään käyttämään yhteiskunnan rakentamiseen ja sosiaalisesti tasapainoisen tulevaisuuden turvaamiseen. Siinä mielessä tilanne on täysin erilainen kuin suuressa osassa muita Afrikan maita. Tosin kannattaa muistaa myös Etelä-Afrikka, joka valtavista rikkauksistaan huolimatta ei ole kovin leppoinen paikka elää.

Enpä tiedä, olen puhtaasti median varassa, enkä luota kovin paljoa kotimaisen median taitoon käsitellä Lähi-Idän kriisejä kovinkaan syvällisesti. Samaan aikaan en ole niin paljoa kiinnostunut, että seuraisin paikanpäältä raportoivia uutismedioita. Siltä pohjalta minun ajatukset aiheesta ovat hyvin ohuella ja kaltevalla pinnalla. Toisaalta parempi sekin kuin ei mitään.

Vaakakuppeissa on todennäköisesti jotain Somalian ja Arabiemiraattien kaltaista. Toivottavasti paino kääntyy koko Lähi-Idän alueella lähemmäs jälkimmäistä, se olisi meidän kaikkien kannalta turvallisempi vaihtoehto.

Mikähän muuten on Saudi-Arabian osuus näissä kekkereissä ja niiden jälkeisissä tapahtumissa?

perjantai 21. lokakuuta 2011

Täydellisyyttä koskettamassa

Gaudi ansaitsee toisen ylistävän kirjoituksen, sillä mies teki jotain ainutlaatuista. Sellaista jota ilman meidän kaikkien elämä olisi tyhjenpää ja pikkuisen enemmän vailla tarkoitusta. Miten se vaikuttaa sinun elämääsi? Todennäköisesti siten, että joku on joskus inspiroitunut Gaudin arkkitehtuurista ja vetänyt sieltä ajatuksia omiin töihinsä. Kaikki vaikuttaa aina kaikkeen, sillä siten me olemme rakennettu.

Like melted candy

Minuun Casa Milá vaikutti varmasti lähtemättömästi. Sitä miten se tulee näkymään elämässäni on vielä hämärän piilossa, mutta ehkä se liittyy jotenkin siihen uuden ja erilaisuuden hakemiseen. Kaiken ei aina tarvitse olla suoraviivaista, loogista ja selkeää. Joskus täydellisyys löytyy kiemuroissa ja hieman sulaneissa unelmissa.

torstai 20. lokakuuta 2011

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Urbaani helminauha

Onnistuneesti vietetty tauko on nyt ohi, vaikka en ole kovin vakuuttunut siitä oliko se kuinka ansaittu. Hauskaa kuitenkin oli tuolla Iberian niemimaalla, tarkemmin sanottuna Barcelonassa.

En ole aikaisemmin käynyt Manner-Espanjassa, joten kokemus oli uusi ja ihmeellinen. Kaupunkina Barcelonan sanotaan olevan yksi Euroopan, jos ei maailman, hienoimmista ja kyllä se sitä varmasti on. Aivan samanlaista kumahdusta tajuntaan se ei minulle tehnyt kuten Istanbul, mutta hieno ja kiinnostava paikka yhtä kaikki. Siellä on kaikille kaikkea. Tosin sotahistorian kohteet taitavat olla aika vähissä, mutta niistä nyt nauttiikin yleensä vain pieni osa ihmistä.


Minulle suurimpia juttuja olivat varmasti Casa Milá, Picasso museo ja Camp Nou. Kaikista kohteista on useampiakin valokuvia, mutta en ole ehtinyt käydä niitä vielä kunnolla läpi. Ohessa vain pieni pintaraapaisu, mutta saa luvan riittää tällä kertaa.

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa tänne mitään matkaraporttia, vaikka olen sen olevan muodissa joidenkin blogistien kirjoituksissa. Olenpa vain hankala siinä(kin) asiassa.

Jätin myös tarkoituksella lukuisia hyviä ja turisteille pakollisia kohteita kokonaan käymättä. Sagrada Famílian jätin väliin, sillä sen kyllä ehtii katsoa toisenkin kerran ennen kuin saavat sen valmiiksi. Hienolta se toki näytti ulkoa ja kadun toiselta puolelta katsottuna.

Gaudin töissä on jotain niin orgaanista, mutta silti täysin fantasian omaista, ettei niiden usko olevan täyttä totta. Aivan kuin jokin olisi tuonut keskellemme haltijoiden, keijujen ja muiden satuolentojen unelmalinnoja, niiden samalla sulaessa hieman kuumassa auringonpaisteessa. Hyvin kaunista ja ihmeellistä.


Picasso on tietysti myös mies itsessään. Taiteilijoista ehkä suurin tai ainakin hyvin lähellä sitä kärkisijaa, jos sellainen ylipäätänsä on ikinä ollut jaossa. Laskin museossa olevani huoneessa, jossa minut oli piiritetty 27 suurella maalauksessa. Kaikissa oli signeeraus, josta moni on ollut valmis maksamaan paljon, paljon, paljon. Hassu tunne, aivan kuten karvaiset jalat balleriinalla.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Onko maailmassa enää suuria seikkailuja?

Olen yrittänyt etsiä jotain hyvää seikkailukirjaa aikuiseen makuun, mutta en ole sellaista löytänyt. En hae mitään tyhjänpäiväistä bensa-asema romaania vaan jotain ihan aidosti taidokasta kertomusta siitä, kuinka ihminen selviytyy ihmeellisissä olosuhteissa ja omituisissa ympäristöissä. Jotain Robinson Crusoen tyyliin, mutta jotain huomattavasti modernimpaa.

Epäilen ettei sellaista ole kirjoitettu ihan viime aikoina. Mikä on suuri sääli, sillä sellaisella olisi ainakin yksi lukija. Muutenkin suuret tarinat tuntuvat olevan paitsiossa, sillä suuri osa tämän päivän uutuuskirjoista tuntuu olevan tyhjänpäiväistä soopaa. Sellaista pinnallista sanaleikkiä perusperheen elämästä. Ei kiinnosta, ei edes vähän alusta.

Mitä tuo kertoo kustantajista? Todennäköisesti sen, että Suomessa myy kotimainen sotakirjallisuus ja arkipäiväinen elämä. En kuitenkaan jaksa uskoa, että jälkimmäinen tyylisuunta on tuonut esille yhtäkään todella merkittävää romaania. Sellaisia muutamien tuhansien painoksia, joista myydään suurin osa, mutta toista painosta ei tarvitse tehdä. Uusi kirja ja uusi kirjailija on silloin jo markkinoilla.

Mitä Suomi lukee?

lauantai 1. lokakuuta 2011

Tökitään pinttyneitä tapoja

En normaalisti pelaa vakioveikkausta ikinä, sillä onnistumisprosentti suhteessa mahdolliseen voittoon on mielestäni aivan naurettava. Hyvistä tavoista ei tietenkään saisi poiketa, mutta pelasin kuitenkin "huvin ja ajankulun vuoksi" oheisen vakioveikkausrivin:

Vakioveikkaus
Ottelut Merkit
1. Man Utd - Norwich 1 - -
2. Blackburn - Man City - - 2
3. Wolves - Newcastle 1 - -
4. Sunderl. - West Brom 1 X -
5. Aston V - Wigan 1 - -
6. Ipswich - Brighton 1 - -
7. Reading - Middlesbr - X 2
8. Millwall - Burnley 1 - -
9. Blackpool - Bristol C 1 - -
10. Crystal P - West Ham - X 2
11. Hull - Cardiff - X -
12. Leeds - Portsm. 1 - -
13. Southampt - Watford 1 - -

Minulla ei ole aavistustakaan suurimmasta osasta pelejä, mutta ykköskohde on todennäköinen. Viimeisillä sekunneilla saatu tasapeli Baselia vastaan on todennäköisesti aiheuttanut jonkin vastareaktion, sitä paitsi kaksi tappiota perätysten on ManU:lle paljon.

Vähän samat fiilikset ManC:n osalta. Siellä on varmaan kanssa käyty läpi perusasioita ja niihin kuuluu voittaminen. Muuta ei voi edes odottaa kun katsoo pelaajien palkkakuitteja.

Blackpool - Bristol C on niitä otteluja joita Blackpoolin pitää voittaa, enkä odota yllätyksiä.

Hull - Cardiff on peli jossa taistellaan pistekaulan syntymistä vastaan, jos sellaisia nyt ylipäätänsä on olemassa. Lähdetään katsomaan siitä kulmasta, että kumpikaan ei halua hävitä. Silloin tasapeli on molemmille hyvä.

Leedsiä koko rahalla kun siellä on Väykkä ja Miklu!

Ajatuksena minulla on päivittää tänne lopputulema, jos vain sellaista muistan tehdä.

**

Muistinhan minä:

Voitonjako (lopullinen)
13 oikein 300 kpl 872,00€
12 oikein 5184 kpl 39,40€
11 oikein 37769 kpl 6,90€
10 oikein - kpl -€
Vaihto: 1139648,00€ (726455,70€ palautuu pelaajille)

Tätä minä tarkoitin tuolla naurettavuudella. Kymmenen oikein eikä tule edes lämmintä kättä.