Eilisestä

Eilen pelattiin jo ennakkoon hehkuttamani El Clàsico, eli Barcelona vs. Real Madrid. Kävin katsomassa pelin Kampin urheilubaarissa, mikä olo odotusten mukaisesti aivan täynnä. Olin suunnitellut meneväni hyvissä ajoin ennen ottelun alkua, jotta saisin varmistettua itselleni istumapaikan. Olin kuitenkin täysin unohtanut Arsenal vs. Chelsea pelin, joka päättyi vain muutama minuutti ennen illan pääottelua. On selvää, että istumapaikan löytäminen oli jotain ylitsepääsemätöntä.

Itse asiassa koko homma meinasi mennä reisille, sillä kaveri S pääsi paikalle vasta muutama minuutti kahdeksan jälkeen. Siihen aikaan baarin ulko-ovi oli jo tiukasti säpissä ja jouduin mainitsemaan portsarille, että tuo kaveri pitäisi saada vielä sisälle. Oli miten oli, ensimmäinen puoliaika meni puoliksi seisten. Toiselle puoliajalle saimme kuitenkin hankittua kummallekin tuolin ja ottelua oli miellyttävämpi seurata.

Tunnelma baarissa oli aika loista, heti alusta lähtien. Suoritetun huutoäänestyksen perusteella, yleisö kallistui Realin eduksi 60-40. Itse olen enemmän kallistuneena Barcelonan sankareiden suuntaan, mutta ilman sen suurempaa kiihkoilua. Kaveri S, sen sijaan taisi olla puhtaasti statisti, jalkapallon ystävä.

Ottelu oli aivan mainio. Ehkä yksi parhaimmista yksittäisistä jalkapallo-otteluista joita olen nähnyt. Uskomatonta miten paljon tapahtumia, draamaa ja taitoa kahteen 45 minuutin puoliskoon voi mahtua. On nostettava hattua kummallekin joukkueelle siitä pelin tasosta, joita ne esittivät. Uskomatonta tykitystä.

Hieno ilta, hienossa seurassa ja uusia haasteita.

From one of my favourites

Hahaa.. funny :)

Pari tuntia vielä aikaa

Illaksi Kamppiin katsomaan jalkapalloa. Espanjassa pelataan ehkäpä maailman kovin yksittäinen seurojen välinen ottelu, Barcelona vastaan Real Madrid. En lähde tässä erittelemään miksi ottelu on niin erityinen, mutta jo pelkkä ottelun nimi "El Clàsico" - klassikko, antaa kuvan mistä on kyse.

Minulle se merkitsee parin tunnin istumista, todennäköisesti aika täydessä baarissa. Otan ehkä muutaman oluen ja nautin tunnelmasta hyvässä seurassa. Eiköhän se siitä..

Arvuutellaan nyt vielä julkisesti ottelun lopputulosta: Barcelona 2 vs. Real Madrid 4. Sympatiat ovat kuitenkin kotijoukkueen puolella, joten siihen nähden yllätyin itsekin omasta arvauksestani.

Maailmanlopun tunnelmissa

Kävin elokuvissa katsomassa dokumentaarisen elokuvan maailman loppumisesta. Tiedättehän sen hassun tarinan mesoamerikkalaisen kalenterin b'ak'tun-syklin päättymistä. Siis sen, että maailma loppuu 21.12.2012.

Oli miten oli, siitä on tehty elokuva, joka on nimetty ytimekkäästi pelkän vuosiluvun 2012 mukaan. Kävin katsomassa sen aikaisemmin tänään ja tunnelmat ovat hyvin kaksijakoiset. Koko elokuva oli mielestäni jakautunut kahteen osaan, ei yhtä suuriin, mutta hyvin erilaisiin palikoihin. Tämä ei näkynyt suoraan itse tarinassa, sillä se oli suhteellisen suoraviivainen, hyvin amerikkalainen katastrofielokuva. Päähenkilöt pelastuivat ja lopussa kaikilla oli mukavaa.

Elokuva ei missään nimessä ollut mikään taide-elokuva, siinä oli sellaiseen aivan liikaa virheitä, järjettömyyksiä ja liian yksinkertainen käsikirjoitus. Puutteistaan huolimatta, elokuva oli parhaimmillaan saamarin hauska. Siis sellainen aivot narikkaan ja vaihde vapaalle kokemus. Voiko mikään muu olla hauskempaa kuin pilvenpiirtäjien väistely luhistuvassa suurkaupungissa?

Loppua kohden elokuva muuttuu kuitenkin suoraan sanottuna aika kamalaksi. Siitä tulee liian ennalta arvattava, yksinkertainen ja suoraan sanottuna typerä. Se oli tietysti kaikkea tuota jo ensimmaisestä kohtauksesta lähtien, mutta lopussa koko homma menee vain yli. Vain amerikkalaisessa elokuvassa perheonni voi rakentua uusioperheen miehen kuolemalle. Unohtamatta tietenkään niitä lukemattomia sattumuksien summaa, joille koko elokuvana onnellinen loppu lopulta rakentuu. Toisaalta.. elokuvissa kaikki on mahdollista myös se, että maan kuori pyörähtää sopivasti 1600 km oikealle ettei sankarin tarvitse uida perille.

Kuinka käyttää veronpalautukset

Veronpalautusten tilillepano lähestyy ja takaraivossa poltellut kysymys on siirtynyt otsalohkoon, kuinka käyttää tilille napsahtavat rahat? Mistään järkyttävästä summasta ei tietenkään ole kyse, mutta kuitenkin sellainen ettei koko rahalla kehtaisi ostaa merkkareita.

Lähteä ulkomaille? New York voisi olla hauska paikka halvan dollarin aikana. Saksalainen lentoyhtiö tarjoaa Helsinki - New York lentoa alle 500 euron, mikä ei minusta ole yhtään paha tarjous. Ajatuksesta innostuneena ja asia tarkistettua, tuo ei ole edes halvin tarjous, eikä ainoa lentoyhtiö. Perhana..

Toinen järkevämpi vaihtoehto olisi tietysti laittaa koko summan säästöön. Turvaan, mutta miten ja minne? Säästötilille hädin tuskin prosentin korolle, ei ole kovin houkutteleva ajatus. En edes tiedä mikä tämän hetken inflaatio on, but you get the picture.

Säästötilin etuihin pitää tietysti laskea se tosiasia, että rahat ovat erittäin helposti likvidoitavissa. Tarkoitan, että niihin pääsee käsiksi lähes välittömästi kun tulee yllättäviä tarpeita. Houkutteleva ajatus.

Mites muita mahdollisuuksia tulee mieleen, osakkeet? Ehkä.. Periaatteessa olisi ihan hyvä vahvistaa omistuksia ja odottaa vuoden 2010 osinkoja. Toisaalta olen ajatuksissani sitoutunut siihen neljän vuoden projektiin, mikä tarkoittaa sitä että rahat ovat kiinni seuraavat neljä vuotta. Siis periaatteessa. Käytännössä ne saa likvidoitua koska tahansa.

Eksoottisempi vaihtoehto olisi ostaa kultaa, ihan sitä fyysistä keltaista metallia. Kuinka jännittävää se olisi, kun kourassa olisi aito kultakolikko? Eksoottinen, mutta onko tässä oikeasti mitään järkeä, tuskin.

Sunnuntaina 22.11.2009

Pelkään pahoin, että tästä tulee kovin hiljainen sunnuntai. En usko, että lähden edes kävelemään, sillä kävin eilen kohtuullisen pitkällä kierroksella. Hyvää uusi kierros tietenkin tekisi, mutta en vain taida läheä.

Yksi ajatus oli metromatka Kamppiin katsomaan jalkapalloa, mutta viitsiikö sitäkään? Tuskin. Telkkarista tulee kutkuttavan jännittävät Bolton vs. Blackburn ja Tottenham vs. Wigan ottelut. Ihan hauskaa joo, mutta mitään suurempaa sympatiaa yksikään mainituista joukkueista ei minussa herätä.

Elokuviin..? Minua kieltämättä kiinnostaa se maailmanlopun kuvaus, mutta ehkä käyn vasta alkavalla viikolla. Huomenna maanantaina voisi olla hauska päivä sellaiseen. Laitetaan harkintaan.

Olen käynyt viime aikoina kuvaamassa, jonkin verran tavallista ahkerammin. Siihen on tietysti omat syynsä, mutta tarkoituksena ei ole kirjoittaa niistä. Viikon aikana olen tullut kuvanneeksi useampaan otteeseen, mutta varsinaisia "kuvauskeikkoja" on ollut kolme. Niiltä olen julkaissut nettiin yhteensä 34 kuvaa ja tämä on jonkin sortin henkilökohtainen ennätys. Näillä "julkaistuilla" kuvilla tarkoitan nyt aivan yksikertaisesti sellaisia kuvia, jotka olen laittanut nettiin kaikkien nähtäväksi. Ei mitään sen vakavampaa. Osa on kuvia joista olen erityisen ylpeä, mutta kaikissa on jotain sellaista josta minä pidän.

Ehkä minun pitäisi osallistua jollekin valokuvauskurssille. Se saattaisi auttaa minua ottamaan kuvia, jotka puhuttelevat muitakin kuin pelkästään minua.

Cirrus

Arkkitehtuuri puhuttelee meitä kaikkia, emme voi välttyä siltä ja silti se nousee harvoin kahvipöytäkeskusteluissa esille. Ehkä siksi, että se on huomaamatonta, me emme osaa kiinnittää huomiota sellaiseen joka on ympärillämme. Silloin kun arkkitehtuurista keskustellaan, on tapahtumassa jokin muutos. Tuttu ja turvallinen maisema kokee muutoksen ja kaikki muutokset herättävät usein aina pelkoa. Ehkä jopa ahdistusta.

Vuosaaressa on Suomen korkein asuinrakennus - Cirrus. Se on eräänlainen kaupunginosan symboli ja pakottaa ihmiset huomioimaan itsensä. Se on korkea, jykevä torni muuten niin harmaan kaupunginosan keskellä. Harmaan jonka pitäisi olla valkoinen. Tuntuu kuin Alvar Aallon suurin synti kotimaista arkkitehtuuria kohtaan, olisi ollut valkoisen pintamateriaalin käyttö. Se on uutena uskomattoman kaunista ja tuoretta, mutta alkaa väistämättä tummua kohti harmaan eri sävyjä seuraavien vuosien aikana.

Tästä harmauden taudista kärsii mielestäni myös koko Cirrus. Siitä on tehty tavanomainen, tylsä ja liian raskas. Luin tuon Wikipedian artikkelin ja suunnitteluprosessissa oli käynyt juuri kuten arvasin. Alkuperäisestä ideasta ei ole enää jäljellä oikeastaan mitään muuta kuin eteläsivulle tuleva parkkitaso. Ja pelkän parkkitason säilyttäminen ei takaa hienoa arkkitehtuuria.

En ryhdy väittämään, että alkuperäinenkään suunnitelma olisi ollut mikään uusi moderni klassikko, mutta mielestäni se on tyylikkäämpi kuin nykyinen. Se näyttää olevan juuri sen verran korkeampi kuin rakennuksen kuuluisi olla ja ainakin pienoismallissa ratkaisevasti sirompi.

Pidänkö minä sitten toteutuneesta rakennuksesta? Pidän, mutta suren menetettyä tilaisuutta. Kun kävelee aivan talon viereen, kääntää katseensa yläviistoon ja toivoo parvekelasien olevan suljettuja, on talo upea. Sen linjat toimivat ja harhakuvaa on ilo katsella. Todellisuus paljastuu kuitenkin heti, kun astut taaksepäin ja päästät irti heijastuvasta valosta. Pidän rakennuksesta, ehkä enemmän sen potenttiaalin vuoksi. Voin helposti kuvitella kuinka syksyn ensimmäinen raivoava myrsky lähestyy uhkaavasti taivaanrannasta. Näkymä on varmasti uskomaton, tarpeeksi korkealta katsottuna.

Muut aiheen kuvat löytyvät täältä.