Itse asiassa museot ovat usein liian suuria. Niissä kyllästyy ja väsyy siihen kävelemiseen. Itse asiassa minä haluaisin olla joskus suunnittelemassa ihan omia näyttelyjä, sillä on pari asiaa jotka haluaisin muuttaa vallitsevassa näyttelykulttuurissa.
Mihinkään ei saa koskea, mikä on hemmetin turhauttavaa kun näyttely koostuu sängyistä, tuoleista ja erilaisista käyttöesineistä. Tulee ihan fiilis kuin olisi hienossa ravintolassa, missä ruoka-annokset on valmistettu muovista. Toinen juttu.. miksi missään ei saa istua?
Kuinka usein museokierroksen jälkeen jalat ovat hellänä kaikesta siitä kävelystä ja tyhjänpanttina seisoskelusta? Kyllä jokaisessa näyttelytilassa pitää olla istumapaikkoja myös kävijöille. Tai miten olisi näyttelytilat, joissa voi pysähtyä kaakaokupillisen ääreen?
Minusta ollaan hieman hakoteillä jos museot profiloituvat samaan kategoriaan kuin kirkot, joihin mennään olemaan hiljaa ja hartaasti. Pitää pystyä keskustelemaan, rentoutumaan ja kokeilemaan. Miltä Alvar Aallon Lounge Chair 43 tuntuu istua ja miten se eroaa Marcel Breuerin Wassily tuolista. 
On muuten ihan turha väittää, että ei kalliita näyttelykappaleita voi laittaa esille kosketeltavaksi. No ei tietenkään voi, mutta modernilla reprolla ei ole mitään historiallista arvoa. Eikö niitä voi aivan hyvin laittaa esille isolla kyltillä varustettuna, että saa koskea ja istua. Sama juttu kaiken maailman kipon ja kupin kanssa. Kuka hitto niitä saa taskuunsa tungettua kun kaikki laukut käsketään muutenkin jättää alakerran naulakkoon. Samanlaisia repro kippoja luulisi olevan pilvin pimein ja jos ei ole, niin montako kolikkoa maksaa teettää pari mallikappaletta jostain halvemmasta materiaalista?
No olipa tuossa taas.. jätän loput avautumiset ihan omaan tietooni.
p.s. kadonnut musta lammas on kuulema löytynyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti