Kotikutoista ja vedenalaista

Presidentinvaalit ovat alkamassa alle kahden viikon kuluttua ennakkoäänestyskierroksella. Se on kovin lyhyt aika kun ajattelee minkälaista kampanjaa ehdokkaat tekevät. Mielestäni se on lähes näkymätöntä, mikä saattaa toki kertoa myös siitä etten ole kohdannut kampanjointia.

Mihin kampanjointi on sitten keskittynyt kun valtamediassa siitä näkyy ainoastaan ilmainen journalistinen kampanjointi. Kaikenlaiset uutiset, joista ainakin osa ei ole kampanjakoneiston luomaa. Siellä ja sosiaalisessa mediassa, mutta sekin vain sen takia, että olen itse lähtenyt ehdokkaita seuraamaan.

Ei tämä kovin suurta ja mahtavaa. Ei näy ameriikan meininkiä.

***

Toisen maailmansodan aikaan, tasan 70 vuotta sitten käytiin vedenalaista sotaa maailman merillä. Merellä oli 33 U-venettä, mutta yhtään raportoitua hyökkäystä ei tehty. Eilen sen sijaan kului 70 vuotta kun saksalainen sukellusvene U-75 hyökkäsi välimerellä saattua ME-8:aa vastaan. Brittiläinen höyrylaiva Volo (1,587 tonnia) sai osuman torpedosta ja upposi, vieden mukanaan 24 henkeä (14 miehistön jäsentä selviytyi).

Hyökäys päättyi lopulta myös hyökkääjien kohtloksi, sillä saattueen suojahävittäjät upottivat myös U-75:n. Miehistöstä kuoli 14 henkeä ja 30 selviytyi. Harvinainen suhdeluku kun puhutaan syvyyspommin upottamasta sukellusveneestä, useimmiten koko miehistö jäi nousematta pintaan.

(Kuvassa U-52, joka on samaa tyyppiä kuin U-75)

Hyvää ja klassista musiikkia

Löysin joulun aikana Frank Sinatran musiikin ja olen siitä kovin iloinen. Siinä on jotain sellaista mitä olen toivonut musiikilta jo pidemmän aikaa, rentoutta joka pohjautuu täydelliseen ammattitaitoon ja osaamiseen. Tyylikkyyttä. Olen pyörinyt ennenkin tuon aiheen ympärillä, vaikka ei se minulle henkilökohtaisesti ole kovin tuttua. En osaa oikein mitään kunnolla, vielä vähemmän laulaa.

Sääli ettei minulla ole suuremmin vanhan sinisilmän musiikkia suuremmin, tarkemmin sanottuna ensimmäistään kappaletta. Asianlaita mikä pitäisi korjata pikimmiten, sillä talven pimeät, kosteat ja kylmät aamut suorastaan huutavat hyvää kuunneltavaa. Ehkäpä samaan syssyyn tulen hankkineeksi myös Dean Martinin tuotantoa, samoilla perusteilla. Jotain hyvää ja klassista.

Aikaa kestävät joululahjat

En ole aivan varma olinko kolme vai neljävuotias, ehkäpä hyvin lähellä neljävuotiasta kun sain joululahjaksi junaradan. Sellainen klassinen höyryveturi ja kaksi matkustajavaunua, jotka kulkivat sähköradalla. Märklin H0 SET-S 2920 taisi olla setin mallinimi.

Junaradalla on leikitty aika monta kertaa näiden vuosien saatossa ja kaivoin sen eilen taas uudestaan esille kun oli vieraita käymässä. Sille löytyi heti toinenkin leikkijä ja mukavaa oli, sillä soikion muotoista rataa kulkeva sähköveturi on hieno. Itse asiassa se on nyt huomattavasti "hienompi" kuin alkuperäinen, sillä ostin jokin aika sitten hieman lisää ratapaloja ja yhden tavaravaunun.

En osaa sanoa tarkkaan mikä poikia ja miehiä kiehtoo tuollaisessa junaradassa, mutta jotain taikaa siinä selvästi on. Harvan miespuolisen sisuksista ei löydy sellaista pikkupoikaa, jonka silmät eivät alkaisi hehkua kun leikkujuna lähtee kulkemaan. Siinä on oma omituinen tuoksunsa ja kiehtova ääni. Pienellä mielikuvituksella voi hyvinkin kuulla kuinka vaunut kolahtavat kiskojen liitoskohdassa ja kuinka veturi pihisee ja puhisee.

Minusta ei ole koskaan ollut varsinaisten pienoismaailmojen rakentamiseen, mutta arvostan sitä syventymistä ja pientä hulluutta rakentaa täysin realistisia maailmoja mittakaavaan 1:87. Mikäli tuollaista lähtisin ikinä toteuttamaan, saattaisin lähteä johonkin aivan älyttömään. Ehkäpä täysin mustavalkoinen maisema, kuten vanhoissa elokuvissa..

Hauskaa joulua!

Lunta on maassa, mutta ei aivan koko maassa. Joulu on kuitenkin kaikkialla.

Rauhallista mieltä ja hyvän vuoden odotusta 2012!

Nyrkkeilyä parhaimmillaan.

Upea ottelu viime viikonlopulta, jonka minä näin Youtubesta. Juuri näistä videoista ja ne kannattaa kyllä katsoa jos vähänkään on kiinnostunut aiheesta.

Osa I


Osa II


Osa III


Osa IV


Upea ottelu!!

Mitä vikaa NATOssa?

Kysyttiin Sanomalehden presidentinvaaliblogissa. Haluaisin kovasti kirjoittaa tähän fiksun vastauksen, mutta kiireiden ja muiden tekosyiden ansiosta en sitä tule kirjoittamaan. Tyydyn vain kertomaan lyhyesti omia ajatuksiani asiasta.

R2P = Responsibility to protect. Olemme päässeet aikaan, jossa demokraattinen valtio kokee velvollisuudekseen suojella ihmisyyttä. Tämä velvollisuus on viimeksi näkynyt Libyassa, jossa kansa nousi sortajaansa vastaan demokraattisten valtioiden tukemana. Kenelläkään muulla ei ole mahdollisuutta osallistua aseelliseen toimintaan kuin NATOn joukoilla, muilla ei ole sitä sotilaallista ja poliittista uskottavuutta. Siihen tarvitaan ihmiskunnan moderneimmat ja tehokkaimmat sotavoimat.

Kylmäsota on päättynyt. Se päättyi jo kauan aikaa sitten kun Berliinin muuri murtui ja Neuvostoliitto lakkasi olemasta. Venäjä on NATOn kumppani samalla tavalla kuin Suomi on. Meidän ei tule antaa muiden valtioiden estää meitä liittymästä kansainväliseen liittoumaan, tai elää sellaisen mielialan varjossa. Me olemme itsenäisiä toimijoita.

YK on maailman ainoa globaali, valtioiden välinen yhteistyöverkosto. Se on foorumi kaikille, mutta se ei ole sotilasliitto. Sen luonteeseen ei sovi oma armeija, sillä ei kaikkien yhteinen järjestö voi sotia omia jäseniään vastaan. Tarvitaan ulkopuolinen toimija, joka jakaa saman demokraattisen ja käsityksen näkemyksen ihmisten oikeuksista kuin YK. Yhdistyneet kansakunnat pystyvät toimimaan vain siinä tilanteessa kun kaikki osapuolet ovat yhteistyössä.

Suomen puolustus on oman kansallisen armeijan päätehtävä, meillä tulee olla oma armeija, sillä itsenäisyyttä ei voi ulkoistaa. Itsenäisyys on kuitenkin helpompi säilyttää mitä isompi keppi sitä on turvaamassa. Yksikään Suomen sotilaallisista uhkakuvista ei käsittääkseni pidä sisällään NATO-maan hyökkäystä Suomeen. Uhka tulee sen ulkopuolelta.

Me emme voi geopoliittiselle asemallemme mitään, mutta meillä on mahdollisuus ja velvollisuus varautua sen tuomiin haasteisiin. Suomen on tehtävä selväksi nyt ja tulevaisuudessa, että tänne hyökkääminen on liian kallista ja siksi hyödyntöntä.

Moderniin sodankäyntiin kuuluu erittäin tehokas ja tuhoisa ilma-ase. Onko meillä varaa tai mahdollisuutta puolustautua modernin suurvallan ilmahyökkäystä? Metsiä meillä on, mutta emme taistele enää sotaa, jossa voidaan vetäytyä metsien suojaan. Ilmatilaan menettäminen on ollut varma merkki häviöstä jo toisesta maailmansodasta lähtien. Ainoastaan Vietnammissa tilanne oli toinen, mutta sielläkin Pohjois-Vietnamin joukot huollettiin kommunistisella avulla.

Minusta järkisyyt puoltavat Suomen liittymistä NATOn täysivaltaiseksi jäseneksi.

Huono vuosi diktaattoreille

Vuosi 2011 on ollut aika huono jos on ollut diktaattori tai muuten vain terroristi. Useampikin pahaksi mainittu mies on otettu hengiltä tai pistetty pysyvästi viralta, mikä on tavallaan aivan hyvä asia. Tosin mistäpä sen tietää mikä polku on tulevaisuudessa se oikea.

Suurimman profiilin kaveri taisi olla Osama bin Laden, joka ammuttiin keväällä. Arabikevään seurauksena libyan Muammar Gaddafi otettiin myös hengiltä. Tosin kukaan ei virallisesti tiedä oliko kyse vahingosta vai ihan rehellisestä taposta.

Erotettuja diktaattoreja löytyi Tunisiasta, missä arabikevään seurauksena Zine el-Abidine Ben Ali lähetettiin maanpakoon. Listaan lisätään myös Egyptin pitkäaikainen presidentti Hosni Mubarak, joka tosin on "vain" pidätettynä.

Syyrian presidentti Bašar al-Assad sen sijaan vielä sinnittelee, mutta henkilökohtaisesti uskon hänenkin joutuvan vielä lähtemään. Tilanne on jatkunut niin kauan, että paluuta entiseen tuskin enää on. Sama tilanne on todennäköisesti myös Jemenissä, missä sotamarsalkka Ali Abdullah Saleh hallitsee maata presidentin tittelin alla. Tosin hän on ottanut osumaa ja vaikea nähdä sielläkään mitään kestävää ja rauhallista yhteiseloa kansan ja presidentin välillä.

Tänään julkaistiin myös "Suuren marsalkan" Kim Jon-il:n siirtymisestä täältä ikuisuuteen. Ilmeisesti rauhallisesti, sydänkohtauksen murtamana, mutta silti huomattavan paljon rauhallisemmin kuin tämän vuoden muut kuolleet diktaattorit.

Vuosi 2011 on ollut kovin huono vuosi jos titteli on ollut presidentti tai marsalkka. Ei muuten tule äkkiä mieleen toista vastaavaa vuotta kuin 2011.

Lisää laivoja, sukellusveneitä ja helikoptereita

Australia rakentaa laivoja ja niihin tulee helikoptereita. Kertoo taas jotain sukellusveneista ja siitä kuinka tärkeää niiden torjuminen merellä tulee olemaan.

Olisi jännittävä tietää onko sukellusveneiden kehityksessä tapahtunut viime vuosina jotain sellaista, mikä aiheuttaa tämän liikehdinnän. ASDReports.com kertoo maailman käyttävän sukellusveneisiin yhä enemmän rahaa kuin aikaisemmin. Vuoden 2011 aikana sukellusveneisiin käytetään 1,22% enemmän rahaa kuin viime vuonna. Seuraavan vuosikymmenen aikana maailmalla ostetaan 154 uutta sukellusvenettä ja niistä suurin osa menee Yhdysvaltojen laivastolle.

Mitä tulee vielä laivahankintoihin, Intian laivasto on lähettänyt eri maiden telakoille tarjouspyynnön neljästä mahinnousualuksesta. Tällä kertaa kyse ei ole niistä säilykepurkeista, joita muistamme elokuvasta "Saving private Ryan". Kyse on niistä samoista helikopteritukialuksista kuin Ranskan laivasto on myynyt Venäjälle. Tai siis Ranska tarjoaa todennäköisesti näitä, mutta kyllä muiltakin mailta löytyy omat ehdokkaansa. Espanjalta Juan Carlos I, Italian Cavour sekä Etelä-korealainen Dokdo.

Samalla on varmasti syytä mainita, että Kiina on saamassa ensimmäisen lentotukialuksensa pikkuhiljaa toimintakuntoon. Siihenkin tulee luonnollisesti helikoptereita ja hävittäjiä.

Minua kyllä henkilökohtaisesti harmittaa se, ettei meillä ole omaa sukellusveneteollisuutta. Siitäkin huolimatta, että Suomella oli 1930-luvulla yksi maailman edistyksellisimpiä sukellusvenelaivastoja. Ne vieläpä rakennettiin suomen Turussa. Siitäkin huolimatta Ruotsissa on tällä hetkellä erittäin elinvoimainen sotateollisuuden ala juurikin sukellusveneissä. Itse asiassa, ovat maailman ehdotonta huippua dieselsähköistä voimansiirtoa käyttävissä taistelusukellusveneissä.

Suomen saavutukset sukellusveneissä ovat olleet todella pieniä viimeisten 80 vuoden aikana. Ainoa valonpilkahdus oli 1980-luvun loppupuolella kun Mir sukellusveneet rakennettiin ja toimitettiin Neuvostoliitolle. Kurja juttu kun muistelee meidän vahvaa telakka ja laivanrakennusosaamista.

Ehdokkaista

2. Pekka Haavisto. Ehdottomasti presidentillisiä ominaisuuksia. Fiksun oloinen ja tuo hyvin esille kokemuksen ja asiantuntemuksensa kansainvälisissä asioissa. Uskon miehen pystyvän johtamaan Suomen ulkopolitiikkaa. Heikkoutena "väärä" puolue. Vaikea kuvitella äänestävänsä puoluetta jossa yhdistyy yhtä tehokkaasti ylimielisyys, kiihkomielisyys ja nuoren pajun vertainen poliittinen selkäranka.

3. Timo Soini. Väärissä vaaleissa, enkä näe miestä Suomen presidenttinä. Yhden sävelen laulaminen ei yksinkertaisesti riitä Suomen tasavallan ykkösvirkaan. Lisäksi miehen kokemus ulkopolitiikasta taitaa rajoittua muutamaan vuoteen Euroopassa ja Millwallin kotiotteluihin.

4. Paavo Väyrynen. Ehkä ylivertaisin poliittinen kokemus näistä ehdokkaista. Onko kuitenkin menneisyyden vanki, monessa eri mielessä. Pystyn näkemään miehen presidenttinä pääasiassa juuri kokemuksensa ja poliittisen älynsä ansiosta. Noin viisas poliittinen eläin, olisi hyvä nähdä ajamassa Suomen etua. Plussana kauppapolitiikan ymmärtäminen.

5. Paavo Lipponen. Vanhempi valtiomies, joka on myös potenttiaalinen presidentti. Yksi viime vuosien merkittävimmistä pääministereistä ja vahva näyttö Eurooppalaisesta politiikasta ja yhdentymisestä. Arvostan edustamansa linjan puolustamista, vaikka juuri nyt ei todellakaan ole kovin suosittua huudella Euroopan puolesta.

6. Sauli Niinistö. Pelaa aivan liian turvallista peliä ja se tulee iskemään kynsille vielä todella lujaa. On hakenut presidentillistä ilmettä nyt niin monen vuoden ajan, että todennäköisesti pystyy täyttämään avoimeksi tulevan viran. Mietityttää mikä on hänen ulkopoliittinen substanssinsa jos tulee valituksi.

7. Sari Essayah. Ei tule voittamaan, mutta kiistatta uskottavampi ehdokas kuin kolme muuta ehdokasta. Tuonut esille asiantuntevan ja älykkään puolen joka vetoaa minuun äänestäjänä. Vastapainonaa ahdasmielinen ja aivan liian konservatiivinen puoluetausta joka estää minua äänestämästä. Tulee keräämään ääniä yli puoluerajojen, mutta poliittinen kokemus vielä liian kevyttä?

8. Eva Biaudet. Puhuu ja nostaa esille tasa-arvon ja naisasian, mutta todellinen konkretia tuntuu puuttuvan. Miten hän niitä vahvistaisi, muuten kuin asumalla Mäntyniemessä? Älykäs ja intohimoinen poliitikko ja mahdollisesti pystyisi kasvamaan virkaan, mutta mielestäni meillä ei ole varaa odottaa. Parempia ja valmiimpia ehdokkaita löytyy.

9. Paavo Arhinmäki. Näkyvyys ja omien kannattajien arvojen esille nostamista. Haba ei riitä näihin karkeloihin.

Yhteenvetona ehdokkaat 2,4,5 ja 6 pystyisivät presidentin viran täyttämään. Suurta eroa tulevaisuuden Suomessa tuskin olisi, mikäli joku näistä olisi kuuden vuoden päästä hakeutumassa toiselle kaudelle. Tosin Lipponen saattaa jo ikänsä puolesta olla vain yhden kauden ehdokas.

Haluan presidentiltä sivistynyttä kotiin päin vetämistä ja kodilla tarkoitan tässä yhteydessä Suomea. Meillä täytyy olla viranhaltija, joka ymmärtää ja konkreettisesti työskentelee Suomen edun puolesta. Me olemme niin pieni kansa, että emme pysty opettamaan ketään muuten kuin omalla esimerkillämme. Tarvitsemme työpaikkoja ja keskustelua siitä miten tarjoamme kansalaisille tasavertaiset mahdollisuudet menestyä ja luoda hyvinvointia. Valtio on kansalaisia varten.

Vahvistuva trendi, missä mennään ja miksi

Uusimmat Yleisradion presidenttigallupin luvut on nyt julkaistu ja se vahvistaa edellisessä - aiheeseen liittyvässä - kirjoituksessani nostamiani trendejä. Tutkimuksen tekijät taitavat olla eri kavereita, mutta vektorit ovat aika selvät.

Niinistön kannatus on tipahtanut ja on tällä hetkellä "vain" 40% kun se vielä elokuussa oli melkein 50%. Todennäköisesti laskevan trendin muuttumattomuus on syy-seuraussuhteessa kampanjan paikallaan junnaamisessa, siihen ei ole saatu mitään uutta substanssia. Oikea hetki olisi mielestäni ollut noin kuukausi takaperin kun tämä trendi oli vielä alkuvaiheessa, silloin siihen olisi pystynyt vielä reagoimaan. Olisi tuotu jotain uutta ja kiinnostavaa, sellaista millä olisi säilytetty kampanjan etulyöntiasema.

Tällä hetkellä suurin "uutinen" on Väyrysen nouseminen varteenotettavaksi ehdokkaaksi. Hänellä on uusi, rento ja itseironinen ilme joka puree äänestäjiin. Varsinkin niiden joukossa, joilla ei ole todellista mielikuvaa miehen aikaisemmasta voimapolitiikasta.

Lipposen (7 -> 5%) ja Soinin (8 -> 7%) laskenut kannatus on ehkä pieni yllätys. Olisin odottanut, että Lipposen vaalikoneisto olisi saanut tähän mennessä jo jotain konkreettisia tuloksia, mutta eipä ole. Soini todennäköisesti on vain tyytyväinen tilanteeseensa. Nämä eivät ole hänen vaalinsa, joskin saattaa se hieman herättää kummastusta ettei edes puolueen kannatus tuo hänelle tämän enempää kannatusta.

Olkoon tämä se kirjoitus johon kirjoitan oman arvioni ensimmäisestä kierroksen tuloksesta. Veikkaanpa, että ensimmäisellä kierroksella ei vielä todellista ratkaisua. Päädytään toiselle kierroksella johon päästään 36% ja 15% ääniosuuksilla, ehdokkaita en tähän vielä nimeä.



Se mikä on jännittävää on se, että epävarmojen äänestäjien määrä on laskenut.

Kirjoittamisesta

Huomasin Kustannusosaakeyhtiö Otavan sivuilla kirjoituskilpailun Pentti Saarikosken syntymän 75-vuotisjuhlan kunniaksi. Siihen tulisi kirjoittaa käsikirjoitus vapaavalinteisesta aiheesta.

Olen leikitellyt ajatuksella kirjan kirjoittamisesta, mutta enpä usko sen muodostuvan todeksi. En ainakaan aivan vielä, sillä minulla ei ole pakottavaa tarvetta kirjoittaa. Tokin olen miettinyt ja laskenut tätäkin blogia ja huomannut kirjoittaneeni ainakin yhden romaanin verran tekstiä. Teknisenä suorituksena kirjan kirjoittaminen ei siis ole mahdotonta, enkä pidä sitä edes mitenkään ylivoimaisena asiana.

Suurin este kirjan kirjoittamiselle on oma kriittisyyteni. En halua ryhtyä niin suureen projektiin ilman realistista mahdollisuutta, että kirjoittaisin mestariteoksen. Sellainen ei kuitenkaan ole tällä hetkellä kovin todennäköistä, joten en osallistu tuohon kilpailuun. Mestariteos kuulostaa kovin urhealta ja itserakkaalta, mutta olen parhaimmillani oikein hyvä kirjoittaja. Lisäksi olen lukenut niin paljon hyviä kirjoja, että tiedän kyllä mikä kirja toimii ja mikä ei. Sellaisen toteuttaminen on kuitenkin vielä hämärän peitossa.

Olen kaiketi kirjoittanut asiasta ennenkin, mutta olkoot. En välitä.

Mitä minä haluaisin kirjoittaa? Heittelen mielessäni kahdella aiheella. Toinen on hyvin perinteinen lasten ja nuorten poikien romaani. Jotain sellaista mitä minäkin olen lukenut ja nauttinut suuresti. En tietenkään ole aivan perillä mikä on tämän hetkinen poikakirjallisuuden tarjonta, mutta kuvittelen sen olevan aika heikoilla kantimilla.

Jälkimmäinen aihe on enemmän aikuiskirjallisuutta, jotain elämänkirjallisuutta. Sellaista tyhjänpäiväistä nykykirjallisuutta kuin kaikkien muidenkin kirjat, joiden ainoa todellinen mahdollisuus menestyä on nerokkaista nerokkain kielen käyttö. Minulla ei taida olla siihen riittävästi eväsleipiä.

Luen muuten edelleen sitä Ahtisaaren elämänkertaa ja olen lukemaani kohtuullisen tyytyväinen. Onhan se kieltämättä yhdensuuntaisen kadun varrella kirjoitettu, mutta siinä on paljon sellaista asiaa jota minäkin muistan. Muistan mutta en aivan täysin ymmärtänyt.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa ja mihin se johtaa?

Ostin itselleni joululahjaksi presidentti Martti Ahtisaaren ensimmäisen elämänkerran, sillä en usko kenenkään arvanneen sitä minulle hankkia. En harrasta poliitikkojen elämänkertoja, vaikka olen niitäkin muutaman lukenut, mutta Ahtisaari on kuitenkin jotain muuta. Hän on se henkilö jota arvostan ja jollakin tavalla jopa ihailen. Sitä en tosin osaa sanoa miten se käytännössä toteutuu, muuten kuin tämän kirjan muodossa.

Luettuani kirjasta melkein kolmasosan heräsin ajattelemaan omaa aikaani, tätä päivää. Voidaan kiistatta sanoa, että tämän päivän maailmanpoliittinen ja ekonominen tilanne on suurin myllerrys vuosikymmeniin. Ehdottomasti se suurin muutos omalla aikuiselämän janalla tähän mennessä. Silti minäkin olen mennyt mukaan mikroajatteluun ja täysin unohtanut pohtia suuria linjoja. Mitä tämä kaikki tarkoittaa ja mihin se johtaa?

Uskon sosiaalisen median olleen kriittisessä osassa arabikevään muodostumista ja menestystä. Siinä kansakunnan pinnan alla kytenyt epätoivo ja turhautuneisuus pääsi saavuttamaan kriittisen massan, jonka jälkeen muutos oli reaktio oli väistämätön. Olen jostakin kuullut väitteen, että ilmiön saavuttaessa 10% vallitsevasta väestöstä, se lyö väistämättä läpi. Minusta se kuulostaa hyvin uskottavalta ja vaikka luvut olisivatkin hieman väärät, on reaktio todennäköisesti totta.

Syyriassa tullaan todennäköisesti samankaltaiseen tilanteeseen, kuin Libyassa. Muutoksen on tultva jollakin tavalla ja kansa useimmiten voittaa lopulta, niin on käynyt lukuisia kertoja aikaisemminkin. Varsinkin kun tämä liike on vain vahvistunut nykyisten ihmisoikeuksien aikana. Kansanmurha ei ole enää sallittua.

Minun on vaikea ennustaa mihin tämä maailma on menossa, mutta kaaoksen määrä on mielestäni lisääntynyt. Meillä länsimaissa se on saanut taloudellisen sekasorron muodon, sillä se rajoittaa elämäämme aivan yhtä lailla kuin Gaddaf rajoitti Libyassa. Kyse on hallitsevasta voimasta, eikä niinkään diktatuurista. Mikään valta ei ole ikuinen, vaikka itse valtamekanismi ei koskaan muuttuisikaan.

En usko, että maailmassa siirrytään rahan vallan alta pois takaisin vaihdantaan tai johonkin muuhun vastaavaan. Rahatalous on kuitenkin osoittanut toimivuutensa tuhansien vuosien saatossa, emmekä me tule toimeen ilman sitä. Muutos on kuitenkin tällä hetkellä todennäköisempää kuin tilanteen normalisoituminen aikaan ja tilaan ennen vuotta 2008. EU tulee säilymään poliittisena liittokuntana kuten se on tähänkin asti säilynyt, eikä kukaan taida oikeasti edes halua palata Eurooppaan ennen EU:ta.

Euron kohtalo on kuitenkin epäselvempi ja sen osalta tulee tapahtumaan muutoksia. Minä en osaa arvioida mitä ne tulevat olemaan, mutta todennäköisesti siitä tulee jotain homogeenisempaa kuin nykyisestä yhteisöstä. Onko helpompaa leikata surkastunut ja kehittymätön osa pois vai pakottaa se samaan kuntoon kuin vahvempi ja kestävämpi kokonaisuus?

Muutokset ovat väistämättömiä, siitä olen aivan varma. Olen kuitenkin myös aivan varma siitä, että muutoksien jälkeen palaudutaan uuteen normaaliin ja lähdetään rakentamaan taas uutta kukoistusta. Mielessäni on ympäristön kantokyky, jotain sellaista missä vallitsevilla olosuhteilla on katto. Romahtaminen tapahtuu väistämättä kun kantokyvyn rajat on ylitetty, mutta romahduksen jälkeen kantokyvyn raja on taas kovin korkealla. Tässä on mielestäni jotain hyvin universaalia.

Tämä kirjoitus on hieman poukkoileva ja hakee omaa suuntaans, mutta en halua lähteä sitä siistimään. Blogini tarkoitus ei ole koskaa ollut kirjoittaa puhdasta, valmista teksiä. Samankaltaista kuin lehdissä ja muissa julkaisuissa on. Tämä on minulle eräänlainen tasainen seinä, heitän sitä vasten ajatuksia ja katson mitkä pomppaavat takaisin. Mikä niistä lentää pisimmälle ja kuinka se muokkaa omaa ajatteluani.

Ruoka, hamekauppa ja uusin NG

Olin kirjoittamassa arvostelua nepalilaisesta Kantipur ravintolasta, mutta enpä kirjoita. Se oli hyvä, mutta käykää itse kokeilemassa kuinka hyvä.

Minun elämässäni tapahtuu aika vähän, mutta jostain syystä olen saanut kalenterini lähes täyteen nyt viime kuukausien ajaksi. Tuntuu kuin koko ajan olisi menoa jonnekin, mikä tietysti on mukavaa. Suurimmaksi osaksi siitä syystä, että olen itse menoni valinnut.

Lauantain nyrkkeily nyt vain oli niin hienoa, että haluan siitä kirjoittaa vielä tämän. Minua ihmetyttää ja ällistyttää kuinka moni suomalainen on kritisoinut, itkenyt ja jeesustellut Heleniuksen voittoa. On selvää, että se oli yllättävä ja hämmentävä tulos, kirjoitin niin itsekin. Minua kuitenkin ihmetyttää, että miksi me suomalaisina kritisoimme sitä, että oletettu tuomarivirhe tapahtui "meidän" hyväksemme. Suomalainen voitti ja ihmiset itkevät kuin pienet kakarat. Miehet, menkää hamekauppaan ja akat, sulkekaa se keittiön televisio.

Posti oli kantanut eteiseen uuden National Geographic lehden, vaikka en ole entisiäkään saanut vielä loppusijoitettua. Kaunis ajatus vapauttaa ne kiertoon, mutta olkoot nyt vielä tuossa. Kyseessä on vuoden viimeinen NG ja kansijuttuina on Kuningas Jaakon Raamattu, Japanin ydinonnettomuudessa hylätyt kylät sekä avaruuden pilvet. Oikeastaan yksikään noista ei varsinaisesti sytytä, mutta ainakin tuon raamattujutun tulen lukemaan. Kyseessä on aika vanha raamattu ja kaiketi jollakin tavoin hyvin erityinen, ehkäpä tuo juttu avaa asian myös minulle.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Night of the Heavyweights - jälkitunnelmat

Nukutun yön jälkeen eilinen nyrkkeilytapahtuma oli hieno kokemus. Sellainen mitä en ole aikaisemmin nähnyt tai tuntenut sisuksissani, sillä yli 10,000 ihmisen huuto ja tyrmäyksen odotus oli mahtava kokemus. Voin mielessäni hakea vertailukohtaa Rooman gladiaattorikisoihin ja kuvitella kuinka samankaltainen tunnelma siihen aikaan on mahtanut olla.

Ilta alkoi Ruotsi - Marokko maaottelulla kun Erik Skoglund kohtasi ja voitti Amine Belalin. Ottelu oli viihdyttävä, energinen ja hieman lyhyt. Neljän erän ottelu olisi hyvinkin voinut olla kaksi erää pidempi, tosin ruotsalaisen raskaan välisarjalaisen paremmuus kävi selväksi jo tässäkin ajassa. Ulottuvampi ja teknisesti lahjakkaampi(?) Skoglund otti selvän pistevoiton.

Kevyessä keskisarjassa ei tarvinnut otella täyttä kymmentä erää. Itse asiassa saksan Jack Culcay tyrmäsi italialaisen vastustajansa heti ensimmäisessä erässä. Gianmario Grasselini otti todella vihaisen osuman oikeaan kylkeensä ja todennäköisesti mursi kylkiluunsa. Sen verran tuskaiselta kaveri näytti ja piteli kylkeään koko illan ajan, myös katsomossa ollessaan. Sääli.

Jussi Koivulasta saattaa kuulua vielä paljon, sillä 8 erän kohtaaminen välisarjassa oli tyylikästä ja riskitöntä nyrkkeilyä. Hallitseva espanjan mestari Jose Del Rio on rekordinsa mukaan kova kaveri. Pidin tästä ottelusta ennen kaikkea sen kylmän rauhallisuuden ja kyynisyyden takia, Koivula nyrkkeili sen mitä piti ja vältti typeryydet.

Kevyensarjan 10 erän ottelussa oteltiin täysi aika kun kosovon suomalainen Edis Tatli otti pistevoiton italialaisesta Pasquale Di Silviosta. Tatli oli minun silmään iloinen yllätys. Ottelu oli hyvin energinen ja täynnä toimintaa, sillä ottelijat eivät kaihtaneet osumia. Tatlin otteissa on vielä hiomista, sillä oikean käden lyönneissä ei ollut vaadittavaa raskautta. Vasuri oli kuitenkin mainio. Nimi ehdottomasti korvan taakse muistiin.

Illan odottamattomin ottelu oli ensimmäinen raskaan sarjan ottelu Saksan Edmund Gerberin ja Alabaman ihmemiehen Marcus McGeen välillä. Käytännössä ensimmäinen lyönti osui McGeen oikeaan silmään, eikä mies enää noussut. Mielessä kävi, että nyt joku tienasi hyvän tilin vedonlyöntitoimistossa, mutta raskassarja on tuollaista. Yhden lyönnin ihmeet muuttaman ihmisten elämän.

WbC-, WBA- ja WBO-liittojen naisten välisarjan maailmanmestaruus pysyy Norjassa. Cecilia Braekhus otti TKO voiton Honolulun Kuulei Kupiheasta. Ottelun kaikki erät on merkitty nyrkkeilyn ykkösnaisen nimiin, mutta ei se aivan kerro koko totuutta. Kuulei otteli sisukkaasti ja sai useita hyviä lyöntejä sisälle, eikä todellakaan ollut mikään vastaantulija. Todennäköisesti kokemus oli tässä se ratkaiseva tekijä, millä Braekhus hallitsi ottelua ja lopulta otti TKO voiton. Hieno ja viihdyttävä ottelu!

Illan toinen raskaansarjan ottelu oli tamperelaisen Jarno Rosbergin kahdeksan ottelun seisoskelu Argentiinan baaritaistelija Manuel Alberto Puchetaa vastaan. Mielestäni illan huonoin ottelu ja Rosberg kyllä menetti erinomaisen tilaisuuden näyttää osaamistaan yhden maailman suurimman nyrkkeilytallin omistajien edessä. Ottelu oli yksinkertaisesti köyhä ja laimea, isojen, hikisten miesten kyttäilyä, joka tulkittiin kotivoitoksi yllättävän selvin numeroin (80-73 | 80-73 | 78-74).

Ehkä ottelu oli taktisesti hieno ja onnistunut, mutta kun kotiyleisö alkaa buuaamaan omalle pojalleen, niin ei voida puhuaa mistään kunnon showsta. Pucheta oli kuin tynnyri, pyöreä baaritaistelija, jonka heijareiden eteen ei kannata jäädä seisomaan. Rosberg ei pakottanut miestä liikkeeseen, vaikka urheilullisempana miehenä olisi varmasti niittänyt satoa seitsemännessä ja kahdeksannessa erässä.

WBO-liiton raskaansarjan maailmanmestaruusottelu oli upea! Ehdottomasti illan paras ottelu, missä oli kaikkea mitä hyvässä nyrkkeilyottelussa vain voi olla. Venäläinen Olympiamestari Alexander Povetkin oli todella hyvä, eikä Cedric Boswellilla ollut lopulta mahdollisuuksia. Amerikkalaisen taktiikka etäisyyden pitämisestä ei toiminut ja mies joutui näyttämään useaan otteeseen aivan uskomattomia liikkeitä. En ole nähnyt vastaavaa puolustustamista raskaassa sarjassa kuin videolta ja silloinkin suurempien nimien toimesta.

On tavallaan sääli, ettei vanha mies Boswell saanut upeista esityksistään oikein mitään irti. Povetkin tuli lähelle ja nyrkkeili miehen kumoon. Seitsemännessä erässä vain kongin kumahdus vei häneltä tyrmäysvoiton, joka sitten tulikin kahdeksannessa erässä. Tunnelma kolmen viimeisen erän aikana oli jotain uskomatonta kun täysi areena odottaa ja tietää tyrmäyksen olevan vain muutaman osuman päässä. Jotain alkukantaista ja ehdottoman aitoa.

Euroopan mestaruus jäi Suomeen. Robert Helenius voitti vasemmalla kädellä britti Dereck "Del Boy" Chisoran. Ottelutulos joka oli yllätys koko taistelua seuranneelle yleisölle niin Suomessa kuin maailmallakin, sillä ihmetystä, raivoa ja epäuskoa on kuulunut lähes kaikkien tahojen suusta. Rikkinäisellä oikealla kädellä nyrkkeillyt Helenius jätti itsestään todella huonon ja yksipuolisen kuvan katsojien mieleen.

Chisora pääsi nyrkkeilemään sen ottelun mitä hän halusi ja oli varmasti toivonut. Hänellä ei ole Heleniuksen tyrmäysvoimaa, mutta raivoa ja tukahduttavia iskuryöppyjä mieheltä löytyy. En ole ikinä nähnyt kenenkään ottavan yhtä monta koukkua kuin Robbe eilen otti leukaansa, mutta tyrmäykseen Del Boy ei pystynyt.

En lähde julkisesti väittämään, että Sauerland talli olisi varmistanut uuden, nousevan tähtensä voiton, mutta tuomarit kyllä katsoivat aivan toista ottelua kuin me kaikki muut. Ehkä kyse on siitä, etten minä ymmärrä nyrkkeilyn hienouksia, mutta britti näytti paremmalta. Ymmärrän kyllä, että rikkinäisellä etukädellä ei tuollaista kaveria pysty pitämään etäisyyden päässä, saati lopettamaan ottelua. Jotenkin vain jäi kummallinen tunne koko ottelusta, mutta ehkä näin on sittenkin parasta. Heleniuksen on pakko puolustaa titteliään ja Chisora tulee olemaan todella, todella nälkäinen.

Loput ottelukuvat täällä.

Mitä minä odotan

Kuuntelen musiikkia joka on suloinen sekoitus agressiivisia ääniä ja viehkeän kaunista laulua. Hyvin tunnelmaan sopivaa, sellaista jota kaipaan tähän hetkeen. Lujalla!

Muutama tunti ja olen pelipaikalla. Odotan hämmennystä ja hieman ihmetystä. Pinnan alle piiloutuvaa agressiota, joka pyrkii pintaan. Katsojat. Areenalla on kehä, johon nousee esiintyjiä, taistelijoita. Jotain ikivanhaa ja perinteistä. Tätäkö se on ollut jo tuhansia vuosia?

Otteluennakko: Nordic Nightmare vs. Del Boy

Alkaa jo kuumottaa, sillä elämäni ensimmäiseen nyrkkeilyiltaan on vain kaksi yötä. Ja millaisella tapahtumalla on tarkoitus aloittaa! Titteliotteluita on kolme ja niistä kaksi raskaansarjan mestaruusotteluita, kolmannen ollessa WBA-, WBC-, ja WBO-liittojen välisarjan maailmanmestaruusottelu. Kyseessä on kaiketi maailman paras naisnyrkkeilijän Cecilia Braekhusin ottelu, jossa hän puolustaa titteleitään Kuulei Kupiheania vastaan.

Illan ehdoton kärkiottelu on kuitenkin Robert Heleniuksen ottelu Dereck Chisoraa vastaan, raskaansarjan euroopan mestaruudesta. Ei ole vaikea sanoa kumpi tulee olemaan yleisön suosikki ja tulen itsekin huutamaan Robertin puolesta.

Mitä itse ottelusta? En ole nyrkkeilyn harrastaja, en tiedä siitä oikeastaan mitään enkä osaa erottaa ottelun teknisiä hienouksia. Minun silmäni ei vain ole vielä oppinut siihen.

En ole täysin vakuuttunut, että Helenius on niin ylivoimainen suosikki kuin vedonlyöntitoimistot antavat ymmärtää. Kertoimet hänen voitolleen ovat 1,16. Se on aika vähän, sillä vielä Samuel Peteriä vastaan Helenius otti vastaan todella väkeviä vartaloiskuja (ottelu täällä, täällä ja täällä). Chisora on näissä juuri parhaimmillaan.

Niissä otteluvideoissa jotka olen häneltä nähnyt, mies on parhaimmillaan todellinen iskijä. Ei mikään tyrmääjä, kuten Helenius, mutta raivokas ja nopea lyöjä. Sellainen joka kykenee murskaavaan iskumyrskyyn ja siten ottamaan pisteitä ja kokonaisia eriä itselleen. Miten käy jos hän pääsee Robben lähietäisyydelle ja todella takoo vartaloa?

Heleniuksen tyrmäysrekordi on kieltämättä uskomaton ja uskon miehen tyrmäävän Chisoran lauantaina, mutta ei Chisora aseeton tule olemaan. Miehellä on käytännössä koko ura pelissä, sillä vain voitolla hän pääsee eteenpäin. Klitschko ottelua ei enää tule jos hän nyt häviää. Sitä paitsi, epätoivoinen mies on aina kaikista vaarallisin mies, varsinkin jos hän on raskaansarjan nyrkkeilijä.

Odotan hyvää ottelua, mutta nopeaa tyrmäystä Heleniukselta. Hän ei halua ottaa liikaa Del Boyn iskuja vastaan, joten siis jotain samanlaista kuin ottelussa Attila Leviniä vastaan.

**

Ainut mihin laitoin rahaa kiinni on Alexander Povetkin vs Cendric Boswell. Lyön vetoa siitä, että Boswell voittaa ottelun pisteillä.

**

Dereck Chisoran ottelupaino 110,20 Kg
Robert Heleniuksen ottelupaino 108,60 Kg

Levänluhdan hautamysteerin lisätutkimukset

Levänluhdan muinaisjäännökset ovat ainutlaatuiset tässä valtakunnassa, sillä meidän hapan maaperämme liuottaa kaiken kalkkipitoisen. Siksi meiltä ei löydy luurankoja, eikä mitään muutakaan eloperäistä muuten kuin hyvällä tuurilla. Eteläpohjalainen kalmisto on merkittävä ennen kaikkea sen vuoksi, että siinä meillä on säilynyt vajaan sadan ihmisen luurangot.

Eemil Aaltosen säätiö on päättänyt rahoittaa kolmivuotisen tutkimushankkeen alueen mysteerien selvittämiseksi. Dramatiikka on paikallaan, sillä meidän arkeologiassa, päästään hyvin harvoin tutkimaan kohteita ulkopuolisen rahoituksen turvin. Tämä on minulta mututuntumaa, mutta sellainen kitinä ja valitus jäi korviini soimaan, viime vuoden arkeologian opintojen ansiosta.

Levänluhdassa on tarkoitus tehdä vainajille erilaisia stabiili-isotooppianalyysiä. Kuolinhetki saadaan radiohiiliajoituksella, mutta muita isotooppeja tutkimalla saadaan tietoa henkilöiden ruokavaliosta ja kasvuympäristöstä. Samalla, ainakin tiedotteen mukaan, on tarkoitus jatkaa DNA-tutkimuksia henkilöiden sukulaisuhteiden selvittämiseksi. Tähän aiheeseen keskittyi YLE:n kanavilla esitetty Levänluhdan kadonnut kansa dokkari. Joka tosin näin meidän kesken, oli mielestäni aika kevyt yritys kunnolliseksi tiededokumentiksi.

Minä haluaisin ennen kaikkea nähdä jotain vastavaa kuin Saksassa on tehty: Pictures: Ancient Bog Girl's Face Reconstructed. Olisi tavattoman mielenkiintoista nähdä, millaiset kasvot muinaiselle suomaliselle saataisiin aikaiseksi kun Levänluhdan vainajille ennallistettaisiin kasvot.

Lähde: Helsingin yliopiston Luonnontieteellien keskusmuseo - Tiedeuutiset.