torstai 15. joulukuuta 2011

Vahvistuva trendi, missä mennään ja miksi

Uusimmat Yleisradion presidenttigallupin luvut on nyt julkaistu ja se vahvistaa edellisessä - aiheeseen liittyvässä - kirjoituksessani nostamiani trendejä. Tutkimuksen tekijät taitavat olla eri kavereita, mutta vektorit ovat aika selvät.

Niinistön kannatus on tipahtanut ja on tällä hetkellä "vain" 40% kun se vielä elokuussa oli melkein 50%. Todennäköisesti laskevan trendin muuttumattomuus on syy-seuraussuhteessa kampanjan paikallaan junnaamisessa, siihen ei ole saatu mitään uutta substanssia. Oikea hetki olisi mielestäni ollut noin kuukausi takaperin kun tämä trendi oli vielä alkuvaiheessa, silloin siihen olisi pystynyt vielä reagoimaan. Olisi tuotu jotain uutta ja kiinnostavaa, sellaista millä olisi säilytetty kampanjan etulyöntiasema.

Tällä hetkellä suurin "uutinen" on Väyrysen nouseminen varteenotettavaksi ehdokkaaksi. Hänellä on uusi, rento ja itseironinen ilme joka puree äänestäjiin. Varsinkin niiden joukossa, joilla ei ole todellista mielikuvaa miehen aikaisemmasta voimapolitiikasta.

Lipposen (7 -> 5%) ja Soinin (8 -> 7%) laskenut kannatus on ehkä pieni yllätys. Olisin odottanut, että Lipposen vaalikoneisto olisi saanut tähän mennessä jo jotain konkreettisia tuloksia, mutta eipä ole. Soini todennäköisesti on vain tyytyväinen tilanteeseensa. Nämä eivät ole hänen vaalinsa, joskin saattaa se hieman herättää kummastusta ettei edes puolueen kannatus tuo hänelle tämän enempää kannatusta.

Olkoon tämä se kirjoitus johon kirjoitan oman arvioni ensimmäisestä kierroksen tuloksesta. Veikkaanpa, että ensimmäisellä kierroksella ei vielä todellista ratkaisua. Päädytään toiselle kierroksella johon päästään 36% ja 15% ääniosuuksilla, ehdokkaita en tähän vielä nimeä.



Se mikä on jännittävää on se, että epävarmojen äänestäjien määrä on laskenut.

Ei kommentteja: