keskiviikko 31. elokuuta 2016

Individualistien kaupunki - New York

Sorry, excuse me ja anteeksi pyytävä katse olivat ensimmäisiä asioita joihin kiinnitin huomioni matkustaessani A-junalla Howard Beachin asemalta kohti eteläistä Manhattania. Ihmisiä ei ollut liikkeellä kovinkaan paljoa, matkustin ruuhkaa vasten, mutta silti satunnainen törmäys aiheutti automaattisen anteeksipyynnön. Tulin reviirillesi, enkä tarkoittanut sillä mitään.

Kohteliaisuus on kaiketi yksi luontainen puolustusmekanismi tilanteessa, jossa 8,5 miljoonaa ihmistä on ahtautunut samaan kaupunkiin. Yhteisöön joka rakentuu tuhansista eri kielistä ja vielä suuremmasta joukosta eri kulttuureita. On löydettävä yhteinen tapa toimia, jotta elämä kulkee eteenpäin ilman ongelmia.

Individualistien kaupunki, se heräsi mieleeni kulkiessani Manhattanin katuja. Täällä kukaan ei välitä siitä mitä sinä teet, kunhan se ei vaikuta hänen tekemiseensä millään tavalla. Yksilölle annetaan mahdollisuus olla oma itsensä, sillä yksilöitä on liikaa, jotta niihin viitsisi kiinnittää huomiota.

Kaupunki on sulatusuuni, kiihkeä betoninen viidakko, joka muokkaa meitä ja ajatuksiamme.

Saavuin kesän kuumimpaan aikaan ja kohtasin tukahduttavan kuuman ja kostean kaupungin. Tuntui, että siirryin välittömästi 30 astetta kuumempaan ympäristöön ja nautin siitä mielessäni. Olin todella matkustanut jonnekin kauas, samalla kun hiki kasteli paitani.

Todellista lämpölukemaa en matkani aikana nähnyt kuin muutaman kerran, mutta mieleeni jäi lause "feels like 97 degrees", joka tarkoittaa, että lämpö tuntuu 36,1 celsius asteelta. Tämä ei mielestäni ollut kaikista kuumin päivä, mutta vaikea sitä on jälkikäteen tarkistaa. Mielessäni betoniviidakko sai kuitenkin uuden ja konkreettisen sävyn paikkana, jossa kuumuus ja kosteus tuntuvat tavalla jota en ollut aikaisemmin kokenut.

Olin varautunut mielessäni ihmisten paljouteen, mutta erilaisten kielien määrä sai minut hämmentymään. Tiesin tietysti, että New York on kielellisesti maailman rikkain kaupunki, mutta kun kuulee 15 minuutin aikana kieliä kaikilta eri mantereilta, niin hämmennys on väistämätön. Huomasin nuoren miehen jonka ajattelin olevan Karibialta, mutta kuultuani hänen puhuvan olin asettamassa häntä Bangladeshiin tai jonnekin muualle eteläiseen Aasiaan. Tajusin kuitenkin, että hän on kotonaan maailman navassa ja on yksi maailman kansalaisista.

Siitä kaiketi New Yorkin viehätys muodostuukin, se on ihmisten kaupunki. Paikka jonne on tultu kaikkialta maailmasta ja kaiverrettu oma pieni kolo ympäröivään betoniin. On totuttu siihen, että vierellä on täysin erilainen ihminen ja, että hänelle on annettava aivan yhtäläinen mahdollisuus elämään kuin sinullekin. Yksi plus yksi on kolme.

Kirjoitan tätä varhain aamulla ja taidan yhä elää aikataulun mukaan, jolloin olisin vasta menossa nukkumaan. En ole osannut varautua tähän ja kärsin nyt sen seurauksista, mutta tämä on pieni hinta siitä kaikesta mitä pääsin näkemään ja kokemaan. Aivan kuten tämäkin; pieni raapaisu johonkin suureen ja mittaamattomaan.

tiistai 30. elokuuta 2016

Pyykkini ovat matkustaneet enemmän kuin minä

Palasin kotiin kesälomamatkaltani New Yorkiin, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Olen nyt tehnyt matkan jälkeisiä tehtäviä, purkanut laukkua, nukkunut, käynyt kaupassa ja pessyt pyykkiä. Jälkimmäisä tehdessäni aloin kiinnittämään huomiota vaatteitteni valmistusmaihin ja tajusin suurimman osan matkustaneen pidempään kuin minä.

Olen toki ennenkin tiennyt vaatekaappini sisällön olevan kansainvälistä sakkia, mutta jotenkin se iski silmille vasta nyt. Tein New Jerseyn ostosparatiisissa jo alustavia huomioita, jotka tein nyt loppuun. Ohessa on lista niiden vaatteiden alkuperämaista joita pyykkäsin tänään:


  • Bangladesh, (USD 1,287)
  • Oman, (USD 15,233)
  • Kiina, (USD 7,990)
  • Honduras, (USD 2,407)
  • Pakistan, (USD 1,450)
  • Intia, (USD 1,617)
  • Portugali, (USD 19,122)
  • Turkki, (USD 9,437)
Mukana saattoi olla vielä muitakin, mutta niistä oli joko alkuperämaa hävinnyt tai sitten en tullut sitä katsoneeksi. Listaus on joka tapauksessa hyvin laaja kun kuitenkin on kyse vain yksi pesukoneellinen vaatteita. Maan perässä oleva luku kertoo kyseisen maan bruttokansantuotteen henkeä kohden, joka mielestäni oli kiinnostava luku tässä listauksessa. Varsinkin kun Suomessa vastaava on USD 41,974.

Pyykkikorini perusteella voisi sanoa, etten ole kovin isänmaallinen ihminen kun valitsen itselleni vaatteita. Vastauksena voisin heittää kommentin, ettei yksikään suomalainen yritys ole onnistunut tekemään sellaisia vaatteita, joita olisin halunnut ostaa. Tai korjataan toki sen verran, että joukossa on kotimaisten yritysten teettämiä vaatteita. Yhdessäkään ei ole valmistusmaana Suomi.

perjantai 19. elokuuta 2016

Buddha and the Angry Man

It is said that one day the Buddha was walking through a village.

A very angry and rude young man came up and began insulting him. “You have no right teaching others,” he shouted. “You are as stupid as everyone else. You are nothing but a fake!”

The Buddha was not upset by these insults. Instead he asked the young man, “Tell me, if you buy a gift for someone, and that person does not take it, to whom does the gift belong?”

The young man was surprised to be asked such a strange question and answered, “It would belong to me, because I bought the gift.” The Buddha smiled and said, “That is correct. And it is exactly the same with your anger.

If you become angry with me and I do not get insulted, then the anger falls back on you. You are then the only one who becomes unhappy, not me. All you have done is hurt yourself.”

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Ajatus muutoksesta ja reagoinnista

Olen myöntänyt itselleni etten enää ole niin nuori kuin kuvittelen olevani, vaikka pidän kyllä tukevasti kiinni nuoren ihmisen ennakkoluulottomuudesta. Yritän ainakin. Ajan hammas tosin todennöisesti tiukentaa otettaan myös siitä, sillä en usein vain viitsi kiinnostua.

Aika on vaikea käsite ihmiselle. Elämä muuttuu salaman nopeasti vaikka itse yrittäisi kuinka pysyä paikoillaan. Muutos on kuitenkin pysyvää, joten siksi sen ei pitäisi olla kenellekään yllätys. Muutoksen nopeus on kuitenkin jotain sellaista mitä monen on vaikea käsitellä ja toisinaan edes huomata.

Oma ikäpolveni on sitä, joka on kasvanut täysin analogisessa yhteiskunnassa ja siirtynyt digitaaliseen vasta aikuisuuden kynnyksellä. Minun ollessa nuori, oli vielä selkeät kaksi leiriä; länsi ja itä, jotka kisasivat keskenään maailman hallinnasta. Ajattelu oli helppoa kun liikkuvia voimia oli vain kaksi.

Digitalisointi on tuonut mukanaan nopeuden ja ihmisten erilaiset mielipiteet. Voimatasapainoa on mahdoton saavuttaa kun muutos on nopeaa ja niin poukkoilevaa. Muutoksen ollessa jatkuvaa on jatkuvaa myös muutosvastarinta, tahdo takertua johonkin pysyvään. Ajatukseen siitä, että ennen kaikki olivat paremmin. Ihmismieli tekee siinä helpon tepposen, mutta ei sille mitään mahda.

Miltä maailma mahtaa vaikuttaa niiden ihmisten silmin, jotka takertuvat johtajiin, jotka lupaavat pysyvyyttä ja menneitä mahtiaikoja?

Suomessa suuri osa poliittisista puolueista tuntuu takertuvan johonkin pysyvään, joka valitettavasti on mennyt aika. Elämä ilman muun värisiä tai uskoisia ihmisiä. Amerikassa toisen puolueen ehdokkaan taisteluhuuto ja samalla rukous menneisyyteen. Please, make us great again!

Muutos on pysyvää, eikä sitä voi pysäyttää. Sen vauhtia voi väliaikaisesti hidastaa, mutta muutoksen määrä on kaiketi vakio. En tiedä. Voiko muutosta kuitenkin ohjata? Todennäköisesti, mutta kun olemme ottamassa ensimmäisiä askelia globaalissa yhteiskunnassa, niin kuvittelisin ohjaamisen muuttuvan yhä vain vaikeammaksi.

Ainut mihin voi lopulta varmasti vaikuttaa, on oma reagointinsa siihen muutokseen. Kuinka on valmis muuttamaan omaa elämäänsä, jotta kykenee silti säilyttämään oman olemuksensa. Sen osan itsessään johon kaikki rakentuu. Tuskinpa se helppoa on.

maanantai 8. elokuuta 2016

Kiinan hyökätessä koko maailma pysähtyisi

Yksi suosikkisivuistani gCaptain on julkaissut mielenkiintoisen, alkujaan Reutersin, artikkelin ajatusleikistä jos Kiina ja Yhdysvallat joutuisivat sotaan. Kyseessä on ilmeisesti yhdysvaltalaisen RAND Corporation :in globaali ajatushautomo, jossa pohditaan asioita. Vaikea sanoa kuinka riippumaton tuo paikka on, mutta siitä huolimatta ajatus Kiinan ja Yhdysvaltojen välisestä aseellisesta konfliktista on kiinnostava.

Lähtökohtia oli kaksi. Mitä tapahtuu jos Kiina hyökkää huomenna tai mitä tapahtuu jos Kiina hyökkää kymmenen vuoden kuluttua. Mikäli Kiina jatkaa samaa puolustusvoimien kehitystä, he tulevat saavuttamaan USA:n sotilaallisen voiman kymmenessä vuodessa. Tämä itsessään on tärkeä huomio, joka tulee minulle hieman yllätyksenä.

Huomisen skenaariossa "US Navy voi olettaa menettävänsä lentotukialuksen ja useita muita pintalaivaston aluksia". Tämä tarkoittaisi vähintään useiden tuhansien sotilaiden tappioita. Yksinään jo Nimitz-luokan lentotukialuksessa on noin 6500 miehistön jäsentä. Todennäköisesti ajatuksena on yhden lentotukialuksen ympärille rakentuvan iskuryhmän menetyksestä, joita Yhdysvalloilla on tällä hetkellä 10 kappaletta.

Jos unohdetaan kaluston ja ihmishenkien menetys on RAND:n tekemä karkea arvio taloudellisista menetyksistä yhtä lailla järisyttävä. Heidän arvionsa mukaan vuoden mittainen konflikti veisi USA:n kansantaloudesta 5 - 10 % ja Kiinalta jopa 25 %. Rahassa mitattuna puhutaan 1,8  ja 2,8 triljoonasta dollarista.

Taloudelliset menetykset ovatkin todennäköisesti ne, jotka todellisen sodan lopulta estävät. Luvut ovat aivan käsittämättömän suuria, eikä noissa ole otettu huomioon edes kerrannansvaikutuksia. Mitä esimerkiksi Suomelle tapahtuisi, jos tavaroiden tuonti Kiinasta keskeytyisi vuodeksi.