tiistai 30. elokuuta 2016

Pyykkini ovat matkustaneet enemmän kuin minä

Palasin kotiin kesälomamatkaltani New Yorkiin, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Olen nyt tehnyt matkan jälkeisiä tehtäviä, purkanut laukkua, nukkunut, käynyt kaupassa ja pessyt pyykkiä. Jälkimmäisä tehdessäni aloin kiinnittämään huomiota vaatteitteni valmistusmaihin ja tajusin suurimman osan matkustaneen pidempään kuin minä.

Olen toki ennenkin tiennyt vaatekaappini sisällön olevan kansainvälistä sakkia, mutta jotenkin se iski silmille vasta nyt. Tein New Jerseyn ostosparatiisissa jo alustavia huomioita, jotka tein nyt loppuun. Ohessa on lista niiden vaatteiden alkuperämaista joita pyykkäsin tänään:


  • Bangladesh, (USD 1,287)
  • Oman, (USD 15,233)
  • Kiina, (USD 7,990)
  • Honduras, (USD 2,407)
  • Pakistan, (USD 1,450)
  • Intia, (USD 1,617)
  • Portugali, (USD 19,122)
  • Turkki, (USD 9,437)
Mukana saattoi olla vielä muitakin, mutta niistä oli joko alkuperämaa hävinnyt tai sitten en tullut sitä katsoneeksi. Listaus on joka tapauksessa hyvin laaja kun kuitenkin on kyse vain yksi pesukoneellinen vaatteita. Maan perässä oleva luku kertoo kyseisen maan bruttokansantuotteen henkeä kohden, joka mielestäni oli kiinnostava luku tässä listauksessa. Varsinkin kun Suomessa vastaava on USD 41,974.

Pyykkikorini perusteella voisi sanoa, etten ole kovin isänmaallinen ihminen kun valitsen itselleni vaatteita. Vastauksena voisin heittää kommentin, ettei yksikään suomalainen yritys ole onnistunut tekemään sellaisia vaatteita, joita olisin halunnut ostaa. Tai korjataan toki sen verran, että joukossa on kotimaisten yritysten teettämiä vaatteita. Yhdessäkään ei ole valmistusmaana Suomi.

Ei kommentteja: