sunnuntai 29. elokuuta 2010

Köysi, liike ja ihmisvartalo

Köyden kauneus ei ole rinnastettavissa ihmisvartaloon, vaikka kumpikin on instrumenttina puhdas ja yksinkertainen. Huippuunsa viedyn tekniikan ja puhtaan taidon yhteenliittyminen on kaunista ja sitä on nautinto seurata. Sain seurata köyttä sekä ihmisvartaloa tämän viikonlopun aikana ja olen tyytyväinen.

Lauantaina oli Ro-Pu, köyden juhlaa. Enkä voi käsittää kuinka ihminen voi noin helpon näköisesti unohtaa painovoiman ja saada kiipeämisen näyttämään niin helpolta. Aivan kuin näyttämöllä olisivat vallinneet toiset lait kuin missään muualla maailmassa. Mielikuvituksen maailma.

Siinä missä sirkus on helppoa ja siitä nauttivat kaikki, on moderni tanssi kurkistus eriskummalliseen maailmaan. Yhtä lailla liikkeen juhlaa ja tanssivan kehon kauneutta, mutta muodossa jonka ymmärtämistä ei ole kaikille suotu. Ei ainakaan minulle. En voinut kuin ihmetellä ja nauttia hämmennyksestä, jonka les ballets C de la B:n tanssijat saivat liikkeensä voimalla tänään aikaan.

Taidokasta, harkittua kaaosta joka jättää tulkinnan katsojan omien arvailujen varaan. Mikään ei ole valmista ja se saattaa ajatukset sinkoilemaan ilman lopullista päämäärää. Kokemus joka ei jää viimeiseksi.

perjantai 27. elokuuta 2010

Fun in semi-auto



Haa.. looks like tons of fun :D

Latvasta laho

Ensimmäisenä tulee mieleen, että tässä on kokkareiden asettama ansa demareille johon he iloisesti astuivat. Ei tuollaisia väitteitä kannata heittää ilmaan, ilman graniitin kovuudella varmistettua perustusta.

Kyse on siis edelleen Merisalon auttavasta kädestä ja sen jakamasta vahvasta tuesta. Näyttää tällä hetkellä siltä, että auttavaa kättä ovat tarvinneet käytännössä kaikki Suomen poliittiset huiput. Niin monta nimeä on ponnahtanut pinnalle, että jotain perää tuossa on pakko olla. Ei tuon kaltaisia syytöksiä voi tässä maassa, heitellä ilmaan ihan ilman perustetta. Kyseessä olisi oman uskottavuuden täydellinen menetys ja näin pienessä yhteiskunnassa se ei kannata.

Ainakin allekirjoittaneen on käytännössä mahdoton perustella itselleni, että miksi minun pitäisi äänestää noin heikkoja ihmisiä valtaan. Pakkohan kavereilla on olla sekä moraalista että fyysistä heikkoutta kun tuollaiseen vahvaan käteen on ollut tarve tarttua.

torstai 26. elokuuta 2010

HJK - Besiktas

Olipa taas peli, oli ihan supertähtiä. Niitä harvemmin näkee ja siksi minä kait tuonne lopulta menin. Itse pelin lopputulema oli jo ennalta käsin selvä, käytännössä arvonnasta lähtien. Niin suuria ihmeitä ei kovin usein tapahdu, että Veikkausliigan mestari voittaa Turkin Süper ligin mestaria. Eikä niin tapahtunut tälläkään kertaa vaikka HJK onnistui rakentamaan kaksi tai kolme erittäin hyvää maalipaikkaa. Itse asiassa ylähirsi pelasti maalin ainakin kerran, tosin vierailija teki kolme.

Kotijoukkueen pelaajista silmään pistivät Johannes Westö, Dawda Bah ja olisiko ollut Dema hienoine kantapäätemppuineen. Muuten ihan hyvää peruspelaamista, mutta taso ei vain riittänyt. Mäkelän pelaamiseen teki välillä mieli kommentoida, että tule pois, sillä on peli kesken. Kyllähän mies yrittää ja painaa kuin höyryjuna, mutta kun tekniikka ei riitä.

Besiktasin pelaajista mieleen jäi tietysti Guti, Quaresma ja Fabian Erst. Samoin se heidän nuori maalivahti Cenk Gonen pelasi upean pelin. Muutamia todella maailmanluokan pelastuksia, jotka kyllä pitivät pelin vieraiden hallussa. Huonompi maalivahti olisi päästänyt ainakin kaksi maalia. Hyvä kaveri ja tulee kyllä olemaan sen miljoonan arvoinen minkä Besiktas miehestä maksoi.

Huomioita pelistä.

- HJK:n pelaajat olivat usein yhdessä klimpissä samalla kenttäpuoliskolla kun taas Istanbulin sankarit pitivät ryhmityksen leveänä koko pelin ajan.

- Suurin osa kotijoukkueen aloituksista pelattiin pitkänä pallona vasempaan laitaan Dawda Bahin päähän.

- HJK:n hyökkäykset muuttuivat vaarallisiksi kun Sorsa tuli peliin mukaan ja rupesi jakelemaan keskityksiä päätyrajalta.

- Tuntuu siltä että kotimaiset hyökkääjät eivät ole maalintekijöitä sanan varsinaisessa merkityksessä.

- Turkkilaiset tappeli keskenään katsomossa.

Kiva peli vaikka kotijoukkue olisi ansainnut ainakin yhden maalin. Toivottavasti ensi vuonna pääsee seuraamaan myös yhtä hyviä Europelejä kuin tänä vuonna.

Keskeneräistä lukemista

Selvisin aika kauan ilman ruotsalaisen huonekalumuotoilun taidonnäytteitä, mutta nyt minulla on uusi kirjahylly. Tuollainen halpa hätävara, sillä kyllästyin katselemaan Homeroksen Iliasta sukkahyllyssä. Eihän tuo mikään ihmeellinen kirjahylly ole, valmistettu varmasti maailman halvimmasta lastulevystä, mutta sopii tähän hätään.

Yksi suurimmista ongelmakohdista tässä asunnossa on ollut juuri hyllytilan puuttuminen. Kunnollisesta kirjahyllystä on ollut aivan turha haaveilla, vaikka kirjoja on tullut hommattua säännöllisen epäsäännöllisesti. Tosin olen pyrkinyt vähentämään uuden lukemisen hommaamista kyllä muistakin syistä, kuin tilanpuutteen takia.

En muuten tajunnut kuinka monta kesken olevaa kirjaa minulla oikeastaan onkaan. Tällä hetkellä on kesken ainakin seuraavat kirjat:

- Amudsen. Ilmojen halki
- Heyerdahl, Aku-Aku
- Risto Rytin päiväkirjat
- de Cervantes, Don Quijote
- Larry Pardey, Storm tactics
- Herodotos, The Histories
- Prescott, Meksikon valloitus

Näiden lisäksi on vielä aika monta sellaista mitä en ole edes aloittanut. Joten lukemista kyllä riittää.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Papillon Roquefort canapé


Minulla on vielä pieni nokare Ranskan tuliaisina perhosjuustoa eli Papillon Roquefort juustoa, jota myyjä kutsui maailman parhaaksi sinihomejuustoksi. Tällä kokemuspohjalla on mahdoton sanoa, onko kyseessä todella maailman parasta sinihomejuustoa, mutta erittäin hyvää se joka tapauksessa on. Kotimaisen suosikin se hakkaa mennen tullen, eikä asiasta voi edes tasaväkisesti kiistellä.

Leikkasin patongista ohuita noin sentin levyisiä viipaleita, jotka sivelin kevyesti oliiviöljyllä. Paahdoin niitä sen jälkeen uunissa muutaman minuutin ajan eli juuri sen verran, että ne saivat väriä pintaansa. Otin ne pois uunista ja laitoin jokaisen palan päälle nokareen papillon Roquefort juustoa. Takaisin uuniin vain siksi aikaa, että juusto sulaa. Päälle ruohosipulia ja valmista.

Erittäin simppeli ja tavattoman hyvää. Kuva lainassa täältä.

perjantai 20. elokuuta 2010

Pikavisiittejä vieraille maille

Piipahdin eilen lyhyellä ulkomaan matkalla, kävin Tallinnassa ja viihdyin. Tallinnan reissu on minulle nyt kaiketi neljäs kerta kun olen päässyt ihan maihin asti ja olen kyllä tykännyt paikasta joka kerta. Siihen liittyy eräänlainen sekoitus jännitystä, hämmennystä, ihmetystä ja puhdasta nautintoa. Hauska paikka ja viihdyn siellä aika mukavasti. Siitä huolimatta, etten ole kertaakaan oikeasti tutustunut paikkaan, sillä jokainen visiitti on ollut vain lyhyt pyrähdys.

Joskus tulevaisuudessa on kyllä syytä toteuttaa ihan oikea Viron matka ja käydä tutustumassa koko maahan ja sen mahdollisuuksiin. Siinä kun on jotain tuttua ja silti niin paljon vierasta, että haluan tutkia sitä vielä tarkemmin. Ohessa kuvia sekä aikaisemmalta että jälkimmäiseltä pysähdykseltä.

Tänään lähden käymään lyhyellä Ranskan matkalla. Otan mukaani säästöpossun sisällön ja lähden etsimään mitä herkkuja Ranskalainen tori tarjoaa vierailijoilleen.

***

Ensi viikolla on vuorossa jalkapalloa kun HJK kohtaa kotonaan Besiktasin. Luvassa on todennäköisesti vierasvoitto, mutta väliäkö sillä. Kannatan kumpaakin joukkuetta tavallaan yhtä paljon ja samankaltaisista syistä. Ehkä suurin mielenkiinto kohdistuu Istanbulin Çarşı kannattajien esiintymiseen.

Ohessa myös omat veikkaukseni alkavan viikonlopun jalkapallo tuloksiin ja näissä minulla on muutama euro kiinni:
Arsenal v Blackpool 2-0
Wigan v Chelsea 0-1
Fulham v Manchester United 0-1
Manchester City v Liverpool 0-0