The Actor Diaries

The Actor Diaries - EPISODE 1 - "The Auditioner" from Kate on Vimeo.

Ei uutinen

Joku on varmasti huomannut julkisen nokittelun siitä, kenestä kotimaisesta poliitikosta tulee suurin eurooppalainen. Huvittavaa kun kenelläkään kotimaisella poliitikolla ei ole realistisia mahdollisuuksia päästä edes kompromissiehdokkaaksi. Korkeintaan protestiääneksi.

- Tarja Halonen, siksi koska Tarjalla on tissit.
- Paavo Lipponen, has been - just like Moses, almost.
- Olli Rehn, kestoehdokas presidentiksi, maalla ei ole niin väliä.
- Martti Ahtisaari, kun nimi oli just vuosi sitten lööpeissä.
- Matti Vanhanen, nauranko ääneen?

Lukekaa jotain realismia ja huumoria täältä.

Vettä vahvemmasta

Pidän kovasti viskeistä, mutta olen todella huono juomaan niitä. Siis silloin jos hyvä juomari, juo paljon tai edes usein. Minä juon harvoin ja silloinkin aina vähän, joten normaali iso pullo hyvää viskiä tuppaa säilymään sellaisenaan liiankin pitkän aikaa. Olen miettinyt, pitäisikö hommata työpöydälle tyylikäs karahvi jossa olisi sopivasti esillä tummaa elämän vettä.

Viinan polttaminen taitaa olla täällä peräpohjolan ihmemaassa lailla kiellettyä, mutta ei se silti estä tuumailemasta. Meillä on täällä vähän ja harvassa kalliita luonnovaroja, mutta vettä meillä on ainakin. Sitä myydään jopa ulkomaille konttikaupalla ja pieniin muovipulloihin pakattuina. Toinen mitä meiltä löytyy on vilja, sitä on tänä vuonna kasvatettu jopa poltettavaksi asti. Olisikohan mahdollista yhdistää nuo kaksi jaloa ainetta?

Pikaisella kuukkelin käytöllä selvisi, että kotimaista viskiä tehdään ainakin Lahdessa. Mainion Teerenpelin tislaamossa kuulema tulee ohraviskiä. Ymmärrettävää, mutta minua kiinnostaisi ruisviski. En minä tiedä asiasta tarpeeksi, mutta jos sitä tehdään muualla niin miksei myös täällä? Olisi hauska maistaa Lapissa tai ehkäpä Itämeren rannoilla kypsynyttä kotimaista juotavaa.

Selasin nettiä hieman lisää ja opin seuraavaa: Suomessa on kaksi toimivaa viskitislaamoa ja kolmas on rakenteilla. Mitäköhän kävi niille sokerijuurikas rommin tekijöille?

Tiivistettynä

Jaarittelun taidon minä ainakin osaan. Edellisen kirjoituksen olisi voinut tiivistää seuraavasti:

Olen kuluneiden vuosien aikana törmännyt toistuvasti The New Yorker lehteen, pyrkiessäni sivistämään itseäni. Aivan viime viikkoina olen kuitenkin löytänyt lehden kotisivut ja sieltä mielenkiintoisen podcast julkaisun. Viikottaisen reportaasin Yhdysvaltojen sisäpolitiikan tiimoilta, erittäin asiantuntevasti kommentoituna. Suorittelen asiasta kiinnostuneita tutustumaan siihen.

Näin, koko tuo tyhjäpäinen jaarittelu tiivistettynä yhteen kappaleeseen. Kappale joka on silmissäni vieläkin liian pitkä ja tärkeilevä.

The New Yorker podcast

Minulla on paha tapa uskotella itselleni olevani sivistyneempi ja kansainvälisesti valveutuneempi kuin usein olen. Usein se tapahtuu siten, että seuraan ulkomaisten medioiden lähetyksiä ja julkaisuja muutaman kerran ja unohdan ne taas pölyttymään tai muiden selattavaksi.

En osaa sanoa koska ensimmäisen kerran tutustuin yhdysvaltalaiseen The New Yorker julkaisuun, sillä se ei missään nimessä ollut minulle mikään suuri hetki. On hyvin mahdollista, että olen selannut kyseistä lehteä ensimmäisen kerran joskus ylä-asteen historian tunnilla tai vastaavan tyhjänpäiväisen hetken täytteeksi. Muistan kuitenkin nyt asiaan paneuduttuni, että edellinen ostokseni tapahtui noin puolitoista vuotta sitten. Työskentelin silloin kansainvälisessä huolintaliikkeessä ja vietin kolme sanoin kuvaamattoman tylsää koulutuspäivää Lontoossa. Paluumatkalla perjantaina London City lentokentän kautta, tulin ostaneeksi yhden kirjan ja uusimman julkaisun kyseiseltä lehdeltä. Siinäkään ei ollut mitään sen merkittävämpää, mutta kuvailee hyvin tapaani palata tuttujen nimien pariin ja yrityksistäni ylläpitää sivistyneisyyden liekkiä.

Muistan kyllä hyvin etten missään vaiheessa ole kunnolla oppinut lukemaan kyseistä lehteä. Sen ulkoasu ja aihepiirit eivät ole aivan niin kiinnostavia, että haluaisin tilata lehden itselleni ja seurata säännöllisesti muutaman viikon vanhoja artikkeleja. Se on tosiasia kun muistetaan kyseessä olevan kuitenkin puhtaasti amerikkalainen julkaisu, kuriiri New Yorkista Suomeen on aivan liian typerä vaihtoehto yhden ainoan lehden lennättämiseksi pohjolaan.

Oli miten oli, huomasin joitakin viikkoja takaperin, että lehdellä on nettisivut. Sitten huomasin, että niiltä nettisivuilta löytyy podcast. Kyseessä on kaiketi lehden poliittisen tiedon kärki, sillä keskustelua kuljettaa lehden päätoimittaja Dorothy Wickenden, mukanaan vaihtuva leegio poliittisia kirjoittajia ja muita kommentoijia.

Olen huomannut ryhtyneeni seuraamaan kyseistä podcastia, kohtuullisen säännöllisesti ja uskoisin tämän tulevan jatkumaan huomattavasti säännöllisemmin kuin paperiversion lukemisen. Yhdysvaltojen politiikka on aina ollut yksi kiinnostuksen kohteistani ja tällä tavalla saan asiantuntevaa kommentointia suoraan, itse pääkallopaikalta. Vastaavia podcasteja on varmasti muitakin, mutta minä en ole törmännyt muihin kun mainitsemaani.

Kahvilashakkia

Oli oikeastaan ihan hauska päivä tänään. Kävin kaverin kanssa pelaamassa kahvilashakkia. Se ei varmaan eroa tavallisesta shakista muuten kuin sillä, että sitä pelataan kahvilassa. Kaveri on kuitenkin aika kova pelaamaan ja on ollut jo pitkään puhetta, että käydään joku kertaa testaamassa. Allekirjoittanuthaan ei missään mielessä ole kova shakkinisti, mutta olen aina pitänyt pelistä. On mielestäi ehkä vaatimattomasti, yksi maailman parhaista lautapeleistä.

Pelasimme kaksi peliä ja olen kohtuullisen yllättynyt miten hyvin sain taas ajatukset shakin pariin. Hävisin odotetusti ensimmäisen pelin, mutta jälkimmäisestä sain tiristettyä tasapelin. Ei yhtään hullummin, vaikka kumpikin peli oli ystävällismiellistä pelailua.

Ensimmäinen peli oli aika avointa ravia ympäri lautaa ja kulminoitui lopulta siihen, kumpi ehti ensiksi toisen kotiriville. Jälkimmäistä peliä väritti vahva keskustan hallinta ja tiivis taistelu keskimmäisistä ruuduista. Hyvin mielenkiintoinen ja jännittävä peli. Periaatteessa minun olisi pitänyt ehkä kääntää se omaksi hyödykseni, sillä pelin loppuvaiheessa minulla oli yhden upseerin ylivoima. En vain pystynyt hyödyntämään sitä.

Ryhdistäydy

Ryhdistäydy,
nuwásilainen,
lohduttaudu,
kestä ja kärsi;

jos kohtalo
sinua kolhiikin joskus,
sitä useammin
elämä hellii sinua.

Sinä syntinen,
Jumalan armo
on suurinta syntiä
suurempi vielä.

Anteeksiannon rinnalla
vuorenkorkuinen synti
on pieni ja mitätön.

Ihmistä kohtaa vain se,
minkä Jumala säätää ja määrää.

Ei ihminen päätä elämästään,
Jumala päättää.

-abú Nuwás-

Tyypillistä Suomea

Suomi pelasi 1-1 tasapelin vieraissa Saksaa vastaan, upea tulos kun ajatellaan joukkueiden tasoeroa. Olen kuitenkin pettynyt ja surullinen, en muista koska olisin ollut yhtä hermostunut ja lopulta ärtynyt kuin tämän illan pelin aikana. Suomi oli kertakaikkiaan upea, pelasi juuri niin kuin hyvä joukkue parhaimmillaan pelaa. Silti tulos oli tyypillistä Suomea. Viimeisen hetken maali, joka ryösti meiltä pisteet.

En osaa sanoa montako kertaa meiltä - joukkueelta ja kannattajilta - on ryöstetty voittamisen huuma. Tuntuu, että niin käy aina. Ette usko miten se syö miestä, pystyin jo maistamaan sen jihlan tunteen joka MM-karsintavoitto Saksasta olisi maistunut. Se olisi ollut niin helvetin makeaa, mutta ei. Saksa tasoitti viimeisen kahden minuutin aikana ja vei meiltä kaksi pistettä. Minua ärsyttää ja olen surullinen koko joukkueen ja kannattajien puolesta. Me haluamme voittoja!

An article worth reading

If you happen to understand the written language of English, I urge you to read the following article by The Independent.

Teille joiden englannin kielen ymmärrys on vaillinaista, kehoitan yhtä lailla lukemaan seuraavan lyhennelmän alkuperäisestä uutisesta.

Harkintaa ja sen puutetta

Kävin sunnuntaina baarissa syömässä ja katasomassa jalkapalloa, aivan kuten olen suunnitellut tekeväni jo monen viikon ajan. Toteutuksessa vain kesti aikansa. Ei sillä, että se harmittaisi, sillä eihän tuollainen ole ihan ilmainen reissu. Vaikka olisihan siihen saanut enemmänkin valuuttaa kulumaan.

Viihdyin oikeastaan yllättävän pitkään ja katsoin yhteensä kolme peliä. Lähtiessäni katsoin kelloa väärin ja olin perillä käytännössä puolitoista tuntia etuajassa, joten se ensimmäinen peli tuli bonuksena. Hollannin liiga on minulle hieman tuntematon tuttavuus, mutta olin yllättynyt miten hyvää ja viihdyttävää sunnuntain peli oikeastaan olikaan. Roda JC isännöi Hollannin ehkä tunnetuinta joukkuetta Amsterdamin Ajaxia omalla Parkstad Limburg Stadionillaan.

Peli oli hyvin viihdyttävä, vaikka taso vaihteli ottelun sisällä hyvästä heikompaan. Pidin kuitenkin siitä hyvin teknisestä tavasta, jolla palloa pelattiin. Palloa käytettiin koko kentän alueella ja pidettiin pääosin tyylikkäästi maassa. Mukana oli ainakin kaksi todella tyylikästä maalia, Rodan 1-1 tasoitus ja Ajaxin jälkimmäinen vapaapotku osuma. Todella tyylikästä ja korkean osaamisen peliä.

Alkuperäisenä ajatuksena minulla oli kuitenkin katsoa Englannin Valioliigaa ja nimekkäimpiä pelaajia. Arsenal vs. Blackburn oli ehkä kauneinta jalkapalloa mitä olen nähnyt. Kotijoukkue oli käsittämättömän hieno ja hyökkäyssuuntaan järisyttävän tehokas. Blackburn ei missään nimessä ollut huono, mutta Arsenal oli tällä kertaa paljon parempi. Vai voiko joku oikeasti väittää muuta, lopputuloksen ollessa 6-2 isännille?.

Vieraiden David Dunn oli kuitenkin pelaaja, joka minulle jäi parhaiten mieleen ottelusta. Erittäin tehokas ja toi mukanaan sellaista fyysisyyttä, joka aiheutti ongelmia tykkimiesten puolustukselle. Varsinkin kun alakerta oli selkeästi heikoin osa-alue kotijoukkueen pelissä. Koko joukkue hyökkää niin hanakasti ylöspäin, että oman maalin varjeleminen tuntuu joskus jäävän taustalle ja se tulee vielä kostautumaan. Ei ehkä heikompia joukkueita vastaan, mutta esimerkiksi Chelsea tulee kyllä aiheuttamaan päänvaivaa pohjois-lontoolaisille.

Olin laskenut illan viimeisen ottelun eräänlaiseksi herkkupalaksi ja odotinkin siltä enemmän kuin lopulta sain siitä irti. Kieltämättä kolmas futispeli putkeen on vähän liikaa, mutta tällä kertaa ongelma oli myös itse pelissä. Se ei missään vaiheessa noussut sellaiseen lentoon kuin olisin odottanut. Liverpoolin pelaamisesta puuttui luovuutta ja Torres oli sen myötä tuuliajolla. Ei voi tehdä ihmeitä jos siihen ei anneta työkaluja, eikä Liverpool siihen näytä tällä hetkellä pystyvän. Tosin ehkä siihen ei ollut eilen edes aihetta, sillä miehityksen perusteella Benitez näytti hakevan tasapeliä. Niin paljon kuin pidänkin Mascheranon pelitavasta, ei hän ole mikään pelintekijä. Lucas sen sijaan ei näytä ainakaan minun silmääni mitenkään erikoiselta. Hyvä all-around keskikenttämies, joka täyttää asemansa, mutta ei tee ihmeitä.

Chelsea sen sijaan oli vakuuttava. Hyvä tasainen puolustus, ammattitaitoinen ja luova keskikenttä sekä kaksi maailmanluokan hyökkääjää. En missään nimessä pysty sanomaan, että pidän Anelkan ja Drogban pelityylistä, mutta he ovat järkyttävän hyviä yhdessä. Drogba vie yleensä aina kaiken huomion ja mahdollistaa Anelkan toimivan hyvin puhtaana viimeistelijänä. Ja siinä hän on kertakaikkiaan loistava.

Ehkä minun silmissäni kotimaisen jalkapallon ja kansainvälisten otteluiden suurin ero tulee pelitavassa tai ehkä paremminkin peliälyssä. Viime vuosina on selvästi painotettu nopeaa suunnanmuutospeliä, mikä tietysti on oikein. Ongelma on vain siinä, että se vaatii peliälyä, mutten siitä tulee sellaista järjetöntä roiskimista, jossa päälimmäinen idea on saada pallo nopeasti ylös. Se itsessään ei ole rakentavaa pelaamista ja hyökkäävä joukkue menettää hyvin helposti kontrollin.

Kaikissa näkimissäni otteluissa oli yhteistä se, että peli pyrittiin kääntämään nopeasti kohti vastustajan maalia, mutta kontroloidusti. Mikäli tilaa ei ollut, hyökkäys kääntyi hitaaksi matelemiseksi. Syötettiin sivuttain ja pidettiin palloa omalla joukkueella. Pyrittiin siten hakemaan asema ja tilanne, joss pystytään tekemään kontroloitu hyökkäys vastustajan maalille. Tuota ei juuri näe Suomessa.

Palloa ei osata kontroloida samalla tavalla kuin ulkomailla ja pelistä tulee hyvin helposti tyhjänpäiväistä potkimista ja edes takaisin riuhtomista. Syöksytään tilanteesta toiseen, ilman mitään järkeä. Omalla tavallaan tietysti hemmetin hauskaa, mutta muistuttaa jännityksessään enemmän joka viikkoista lottoarvontaa kuin harkittua toimintaa.

Taktinen ajattelu, haluaisin nähdä kotimaisen joukkueen, joka ymmärtää pelata älykkäästi. Hyökkää silloin kun se on oikeasti vaarallista, eikä pelaa "pitkää päätyyn ja perään". Sitä pelataan kaukalossa koska siellä on laidat sitä varten, ettei pallo mene kentältä ulos.