Harkintaa ja sen puutetta

Kävin sunnuntaina baarissa syömässä ja katasomassa jalkapalloa, aivan kuten olen suunnitellut tekeväni jo monen viikon ajan. Toteutuksessa vain kesti aikansa. Ei sillä, että se harmittaisi, sillä eihän tuollainen ole ihan ilmainen reissu. Vaikka olisihan siihen saanut enemmänkin valuuttaa kulumaan.

Viihdyin oikeastaan yllättävän pitkään ja katsoin yhteensä kolme peliä. Lähtiessäni katsoin kelloa väärin ja olin perillä käytännössä puolitoista tuntia etuajassa, joten se ensimmäinen peli tuli bonuksena. Hollannin liiga on minulle hieman tuntematon tuttavuus, mutta olin yllättynyt miten hyvää ja viihdyttävää sunnuntain peli oikeastaan olikaan. Roda JC isännöi Hollannin ehkä tunnetuinta joukkuetta Amsterdamin Ajaxia omalla Parkstad Limburg Stadionillaan.

Peli oli hyvin viihdyttävä, vaikka taso vaihteli ottelun sisällä hyvästä heikompaan. Pidin kuitenkin siitä hyvin teknisestä tavasta, jolla palloa pelattiin. Palloa käytettiin koko kentän alueella ja pidettiin pääosin tyylikkäästi maassa. Mukana oli ainakin kaksi todella tyylikästä maalia, Rodan 1-1 tasoitus ja Ajaxin jälkimmäinen vapaapotku osuma. Todella tyylikästä ja korkean osaamisen peliä.

Alkuperäisenä ajatuksena minulla oli kuitenkin katsoa Englannin Valioliigaa ja nimekkäimpiä pelaajia. Arsenal vs. Blackburn oli ehkä kauneinta jalkapalloa mitä olen nähnyt. Kotijoukkue oli käsittämättömän hieno ja hyökkäyssuuntaan järisyttävän tehokas. Blackburn ei missään nimessä ollut huono, mutta Arsenal oli tällä kertaa paljon parempi. Vai voiko joku oikeasti väittää muuta, lopputuloksen ollessa 6-2 isännille?.

Vieraiden David Dunn oli kuitenkin pelaaja, joka minulle jäi parhaiten mieleen ottelusta. Erittäin tehokas ja toi mukanaan sellaista fyysisyyttä, joka aiheutti ongelmia tykkimiesten puolustukselle. Varsinkin kun alakerta oli selkeästi heikoin osa-alue kotijoukkueen pelissä. Koko joukkue hyökkää niin hanakasti ylöspäin, että oman maalin varjeleminen tuntuu joskus jäävän taustalle ja se tulee vielä kostautumaan. Ei ehkä heikompia joukkueita vastaan, mutta esimerkiksi Chelsea tulee kyllä aiheuttamaan päänvaivaa pohjois-lontoolaisille.

Olin laskenut illan viimeisen ottelun eräänlaiseksi herkkupalaksi ja odotinkin siltä enemmän kuin lopulta sain siitä irti. Kieltämättä kolmas futispeli putkeen on vähän liikaa, mutta tällä kertaa ongelma oli myös itse pelissä. Se ei missään vaiheessa noussut sellaiseen lentoon kuin olisin odottanut. Liverpoolin pelaamisesta puuttui luovuutta ja Torres oli sen myötä tuuliajolla. Ei voi tehdä ihmeitä jos siihen ei anneta työkaluja, eikä Liverpool siihen näytä tällä hetkellä pystyvän. Tosin ehkä siihen ei ollut eilen edes aihetta, sillä miehityksen perusteella Benitez näytti hakevan tasapeliä. Niin paljon kuin pidänkin Mascheranon pelitavasta, ei hän ole mikään pelintekijä. Lucas sen sijaan ei näytä ainakaan minun silmääni mitenkään erikoiselta. Hyvä all-around keskikenttämies, joka täyttää asemansa, mutta ei tee ihmeitä.

Chelsea sen sijaan oli vakuuttava. Hyvä tasainen puolustus, ammattitaitoinen ja luova keskikenttä sekä kaksi maailmanluokan hyökkääjää. En missään nimessä pysty sanomaan, että pidän Anelkan ja Drogban pelityylistä, mutta he ovat järkyttävän hyviä yhdessä. Drogba vie yleensä aina kaiken huomion ja mahdollistaa Anelkan toimivan hyvin puhtaana viimeistelijänä. Ja siinä hän on kertakaikkiaan loistava.

Ehkä minun silmissäni kotimaisen jalkapallon ja kansainvälisten otteluiden suurin ero tulee pelitavassa tai ehkä paremminkin peliälyssä. Viime vuosina on selvästi painotettu nopeaa suunnanmuutospeliä, mikä tietysti on oikein. Ongelma on vain siinä, että se vaatii peliälyä, mutten siitä tulee sellaista järjetöntä roiskimista, jossa päälimmäinen idea on saada pallo nopeasti ylös. Se itsessään ei ole rakentavaa pelaamista ja hyökkäävä joukkue menettää hyvin helposti kontrollin.

Kaikissa näkimissäni otteluissa oli yhteistä se, että peli pyrittiin kääntämään nopeasti kohti vastustajan maalia, mutta kontroloidusti. Mikäli tilaa ei ollut, hyökkäys kääntyi hitaaksi matelemiseksi. Syötettiin sivuttain ja pidettiin palloa omalla joukkueella. Pyrittiin siten hakemaan asema ja tilanne, joss pystytään tekemään kontroloitu hyökkäys vastustajan maalille. Tuota ei juuri näe Suomessa.

Palloa ei osata kontroloida samalla tavalla kuin ulkomailla ja pelistä tulee hyvin helposti tyhjänpäiväistä potkimista ja edes takaisin riuhtomista. Syöksytään tilanteesta toiseen, ilman mitään järkeä. Omalla tavallaan tietysti hemmetin hauskaa, mutta muistuttaa jännityksessään enemmän joka viikkoista lottoarvontaa kuin harkittua toimintaa.

Taktinen ajattelu, haluaisin nähdä kotimaisen joukkueen, joka ymmärtää pelata älykkäästi. Hyökkää silloin kun se on oikeasti vaarallista, eikä pelaa "pitkää päätyyn ja perään". Sitä pelataan kaukalossa koska siellä on laidat sitä varten, ettei pallo mene kentältä ulos.