maanantai 30. tammikuuta 2017

Dollariosinkojen kasvusta.

Philip Morris International on nostanut osinkoaan nyt neljä kertaa siitä lähtien kun osakkeita yhtiöstä ostin ensimmäisen kerran. Ostaessani osinko osakkeelta oli USD 0,94 kun se nyt tällä hetkellä on USD 1,04. Kasvua 8,3 %, joka on ihan ok.

PepsiCo maksoi minulle aluksi USD 0,655 ja nyt USD 0,7525. Kasvua 13,0 % joka on mielestäni todella hyvä.

Kinder Morgan on monimutkaisempi ja surullisempi tapaus. Osinkoa tuli aluksi USD 0,44 / osake, josta se kasvoi aina USD 0,51 saakka ennen romahtamistaan. Tällä hetkellä osinkoa USD 0,125 / osake. Muutosta -252,0 % mikäli laskin tämän oikein.

Ford on myös hieman erikoinen, sillä he ovat maksaneet kaksi kertaa ylimääräistä osinkoa. Ostaessani osinko oli USD 0,15 osakkeelta ja sitä se on edelleen tältäkin vuodelta. Tosin viime vuonna yritys maksoi neljännesdollarin ylimääräistä osinkoa osakkeelle. Tälle vuodelle sama ylimääräinen osinko on vain USD 0,05, joten osinkokehitykseen olen hieman pettynyt. Perusosinko on siis pysynyt samassa koko ajan.

Visa sen sijaan liikkuu eteenpäin tasaisen varmasti. Ostohetkellä osinko oli USD 0,12 ja nyt se on USD 0,165. Kasvua 37,5 %.

BHP Billiton on myös yksi ikävä osoitus siitä, etten tiedä ennustamisesta oikeastaan mitään. En ainakaan tällä tarkkuudella. Osinkoja ostohetkellä USD 1,24 ja tällä hetkellä USD 0,28. Muutos -77,4 %.

Kolmasosa dollariomistuksistani on laskenut osinkoa ostohetkestä mitattuna. Yksi on pitänyt osingon samana, joskin on maksanut kerran vuodessa vähän ylimääräistä. Puolet omistuksistani on sen sijaan kasvattanut osinkoaan oikein mukavasti.

Kokonaisuuteen olen suhteellisen tyytyväinen. Minua harmittaa täydellinen epäonnistumiseni BHP:n ajoituksessa, sillä yritykseen luotan edelleen kuin kallioon. Autoista en paljoa ymmärrä, mutta uskoakseni Ford tietää mitä on tekemässä. En ole vielä luopumassa. Kinder on ollut myöskin epäonnistuminen. Ajoituksessa ja ehkä myös hieman omassa ajattelussani. Olen pettynyt siihen, että en nähnyt yhtiön rahoitukseen liittyviä haasteita. Tosin jos haluan lohduttaa itseäni, niin ei sitä nähnyt kukaan muukaan joka saa yhtiöltä palkkaa sen näkemisestä.

Omistaminen on minusta edelleen mukavaa. Yllä olevat yhtiöt työskentelevät tuottaakseen minulle uutta pääomaa ja myös maksavat sitä minun tilille käytännössä koko vuoden ajan.

Ai niin.. mainittu osinko on lähes poikkeuksetta kvartaaliosinko. En viitsinyt katsoa koko vuoden osinkoa.

Ei kommentteja: