Demokraattien tilanne alkaa olla jo selvä. Tietysti äärettömässä universumissa on ääretön määrä eri mahdollisuuksia, mutta minä oletan Hillary Clintonin voittavan demokraattisen puolueen ehdokkuuden. Ehkä jopa yllättävän suurella enemmistöllä. Vaikka kyllä Bernie on ollut aito kisaaja.
Tilanne tällä hetkellä kaikista valitsijamiehistä:
Clinton: 1065 / 2383
Sanders: 434 / 2383
Republikaaneilla tilanne on vielä hmm.. sekavampi, mutta eiköhän sielläkin päästä eteenpäin ja lopulta maaliin. Onko se sitten todellinen maali, sillä käsittääkseni koko puolue taitaa olla aika kauhuissaan Trumpin ehdokkuudesta. Oli miten oli, tilanne tällä hetkellä kaikista valitsijamiehistä:
Trump: 338 / 2472
Cruz: 236 / 2472
Rubio: 112 / 2472
Kasich: 27 / 2472
Voisin kuvitella, että Rubiolla on aika kiva asema tällä hetkellä. Hän on todennäköisesti tämän kisan ainoa voittaja norsupuolueessa, sillä hänen äänestäjänsä tulevat määrittelemään kuka voittaa ehdokkuuden. Mikäli House of Cards on edes etäisesti todenmukainen sarja, niin Rubion postilaatikko on täynnä toinen toistaan komeampia lahjakoreja.
torstai 3. maaliskuuta 2016
tiistai 1. maaliskuuta 2016
Because it's Super Thuesday
Very funny and sad.
maanantai 29. helmikuuta 2016
Leonardo DiCaprio tai ehkä sittenkin Hugh Glass
Kerron minäkin mielipiteeni kun kerran asia on tuoreena mielessäni. DiCaprio sitten lopulta sai Oscar palkintonsa ja mielestäni ansaitusti, juuri tästä kyseisestä roolista The Revenant elokuvassa. Gaalalähetystä en ole katsonut, mutta jälkilähetyksen tulen todennäköisesti tänään katsoneeksi ja pääsen omin korvin kuuntelemaan kommentit, jotka herättivät närkästystä.
– Korostan, että puhuimme lähetyksessä siitä, mikä on hyvää näyttelijäntyötä. Emme olleet negatiivisia, mutta mielestäni Leonardon rooli The Revenantissa oli aika yksipuolista selviytymistä rankoista olosuhteista. Rooli oli yksitasoinen ja ulkoinen taistelu sai korostetun aseman roolityössä. Jos vaikka vertaa Tanskalaiseen tyttöön, niin siinä elokuvassa näyttelijöiden skaala tekniikassa ja tunteissa oli ihan eri luokkaa kuin Leonardolla.
Näin siis kommentoi Mari Rantsila Leonardon roolia kyseisessä elokuvassa. Leonardon rooli oli kieltämättä aika yksipuolista selviytymistä rankoissa olosuhteissa, mutta siinähän koko elokuvan juoni ja ydin oli. Kuinka kostonhimo on selviytymisvieteistä se voimakkain ja saa ihmisen ylittämään itsensä tilanteessa, jossa hänen pitäisi kuolla.
Toisaalta tarinasta voi myös hakea eri ulottuvuuksia, ihmisen ja luonnon, ihmisen ja ihmisen, isän ja pojan ja yhteiskunnan ja oikeutetun koston näkökulmasta. Joten ehkä se ei ollut aivan niin yksinkertainen kuin olisi ensi vaikutelmalta voinut kuvitella.
Lähdin katsomaan elokuvaa siitä lähtökohdasta, että onko tämä rooli josta Leo voittaa Oscar palkintonsa. Olin ennakkoasenteinen ainakin tämän verran, mutta toki miehelle mielestäni palkinnon olisi voinut myöntää jo aikaisemminkin. Ehkä kyseessä on mies-elokuva, tarina selviytymisestä ja siitä kuinka vääryys saa kostonsa, mutta yhtä kaikki se oli kaunis ja täydellinen roolisuoritus. Leonardo DiCaprio oli kahden tunnin ja kolmenkymmenen kuuden minuutin ajan Hugh Glass. Leo katosi ja häntä ei edes huomannut. Eikö se ole näyttelijän tehtävä?

sunnuntai 28. helmikuuta 2016
Demokraattien tilanne ennen supertiistaita
Taitaa olla aika selvä, että Hillary Clinton on demokraattien suurin voittaja tällä hetkellä. Ohessa yhteenveto jo annetuista demokraattien valitsijamiehistä:
- Iowa:
- Iowa:
- Clinton: 29
- Sanders: 21
- New Hampshire:
- Clinton: 15
- Sanders: 15
- Nevada:
- Clinton: 22
- Sanders: 16
- Sitoutumaton: 4
- South Carolina:
- Clinton; 43
- Sanders: 14
Tiivistettynä Clintonilla 109 ja Sandersilla 66.
Nämä luvut löytyvät Politico.com tulossivulta, joka tuntuu olevan kohtuullisen pätevä sivu näitä vaaleja seuraaville.
maanantai 22. helmikuuta 2016
Sivistys, viini ja orgiat
Rypäleiden mehu taitaa olla ihmisen elämässä se toiseksi suosituin juoma kautta aikojen. Näin ainakin länsimaisen historian perusteella voisi olettaa, sillä ei siellä kovin usein oluesta puhuta. Tosin olut taitaa olla se vanhempi - vesi vanhin voitehista - mainitaanhan se jo pyramidin rakentajien palkkakuiteissa.
Viini, tuo sivistyksen voide ja neste joka nostaa ihmisen eläimen yläpuolelle. Olen kovin vähän opiskellun viinin juontia, mutta osaan perusteet. Pyöräytän, tuoksutan, maistan ja katson väriä. Etikkaa en ole vielä onnekseni löytänyt.Törmäsin joulukuussa italialaiseen Masi Campofiorin 2012 punaviiniin, josta todella pidin. Sellainen helppo, pehmeä ja maistuva viini. Ei käsittääkseni mitään ihmeellisen monimutkaista tai sitten jotain niin monimutkaista etten minä sitä ymmärrä. Epäilen kyllä tuota, mutta mistä sen varmaksi tietää. Minun suussani se maistui hyvältä ja tiedän toisenkin, johon se sopi.
Ostin itselleni laivalta kaksi pulloa. Hämmennyksekseni huomasin vasta kotona, että ostin 1,5 litran pulloja. Joten minulla on tuota nyt yhteensä kolme litraa. Taidan ostaa tuoreen pullon oliiviöljyä ja järjestää orgiat.
sunnuntai 21. helmikuuta 2016
Esivaalit Amerikassa - miten pitkälle puhumisella voikaan päästä
Alkaako peli olla selvä? Jeb Bush on nyt luovuttanut, vaikka tämän piti olla hänen voittokulkuaan alusta loppuun. Tämä ajatus oli pinnalla, todennäköisesti joskus pari vuotta sitten kun kisa ei ollut vielä edes kunnolla alkanut. Tarkoitan siis tietysti jenkkien presidentinvaaleja, joissa askelmerkit alkavat osumaan kohdalleen.
Olisi tosi kurja olla tällä hetkellä Jeb Bush. Menestyvän poliittisen imperiumin se nuorempi poika, joka on aina hävinnyt. Tosin Floridassa kaverilla oli ilmeisen mukavaa, mutta kun isä ja isoveli ovat olleet presidenttejä, niin eläkeläisten pomomiehen rooli on aika pehmoinen. Hassua miten se maailma toimii ja kääntyy.
Olen häpeämättömästi ottanut kuvankaappauksen BBC:n sivuilta, joka on lainannut yllä olevan kaavion AP:n puolelta. Se näyttää valitsijamiestilanteen tätä kirjoittaessani. On toki totta, että nyt on annettu äänet vasta vain muutamassa osavaltiossa, mutta jotain selkeää tuosta alkaa jo löytyä. Clinton on vahva, samoin kuin Trump, joskaan ei aivan yhtä selvästi.
Hillary Clinton oli ongelmissa Bernie Sandersin kanssa, sillä Bernie on puhunut nuorille äänestäjille tavalla jota Hillary ei ole osannut odottaa. Tai jos onkin, niin ei ole pystynyt reagoimaan. Bernie on idealisti ja idealismi puhuttelee nuoria sieluja; tämä on ollut hänen vahvuutensa. Ongelma vain saattaa olla siinä, että valta osa äänestäjistä on kyynikkoja, eikä heitä kiinnosta ilmainen opiskelu. Suuret ikäluokat ovat jo opiskelleet, eikä heillä ole halvaannuttavaa opintolainaa, kuten heidän lapsillaan.
Ihminen on itsekäs äänestyskopissa.
Trump on edelleen jotain ennen näkemätöntä ja ihailtavaa. Ihailtavaa siis siinä, kuinka kaveri pystyy pelkällä puhumisella nousemaan todelliseksi ehdokkaaksi maailman mahtavimpaan virkaan. Suomessa olisi vähän sama jos Harry Harkimo haastaisi Sauli Niinistön seuraavissa presidentinvaaleissa ja puhuisi niin paljon sontaa, että johtaisi vaaligallupeissa.
Oma veikkaukseni on, että Trump on super tiistain jälkeen edelleen johtava ehdokas, mutta ei ylivoimaisessa johdossa. Kuitenkin niin vahvassa asemassa, että todellista epäselvyyttä ei voittajasta enää ole. Tämä oikeastaan siksi, että mies joka pystyy haastamaan riitaa paavin kanssa ja silti voittaa, on kohtuullisen luodinkestävä. Vaikea kuvitella minkälainen skandaali riittäisi pudottamaan hänet tavallisten kuolevaisten joukkoon.
Kun kerran veikkauksista puhutaan, niin ohessa kertauksen vuoksi oma ennustukseni viime lokakuulta:
Ennustuksia:
Kyse on edelleen siitä kuka voittaa ensiksi toisen äärilaidan ja pystyy sen jälkeen kääntämään itsensä keskustan ehdokkaaksi. Olen edelleen sitä mieltä, että Trump ja Sanders ovat kumpikin pikkuisen liian ääriehdokkaita voittaakseen. Clinton on sitä myös, mutta hänessä on kuitenkin ominaisuuksia, jotka ovat hyväksyttäviä myös republikaanien äänestäjille. Kolmikon muut kaverit eivät pysty puhumaan toistensa kannattajille.
Olisi tosi kurja olla tällä hetkellä Jeb Bush. Menestyvän poliittisen imperiumin se nuorempi poika, joka on aina hävinnyt. Tosin Floridassa kaverilla oli ilmeisen mukavaa, mutta kun isä ja isoveli ovat olleet presidenttejä, niin eläkeläisten pomomiehen rooli on aika pehmoinen. Hassua miten se maailma toimii ja kääntyy.
Hillary Clinton oli ongelmissa Bernie Sandersin kanssa, sillä Bernie on puhunut nuorille äänestäjille tavalla jota Hillary ei ole osannut odottaa. Tai jos onkin, niin ei ole pystynyt reagoimaan. Bernie on idealisti ja idealismi puhuttelee nuoria sieluja; tämä on ollut hänen vahvuutensa. Ongelma vain saattaa olla siinä, että valta osa äänestäjistä on kyynikkoja, eikä heitä kiinnosta ilmainen opiskelu. Suuret ikäluokat ovat jo opiskelleet, eikä heillä ole halvaannuttavaa opintolainaa, kuten heidän lapsillaan.
Ihminen on itsekäs äänestyskopissa.
Trump on edelleen jotain ennen näkemätöntä ja ihailtavaa. Ihailtavaa siis siinä, kuinka kaveri pystyy pelkällä puhumisella nousemaan todelliseksi ehdokkaaksi maailman mahtavimpaan virkaan. Suomessa olisi vähän sama jos Harry Harkimo haastaisi Sauli Niinistön seuraavissa presidentinvaaleissa ja puhuisi niin paljon sontaa, että johtaisi vaaligallupeissa.
Oma veikkaukseni on, että Trump on super tiistain jälkeen edelleen johtava ehdokas, mutta ei ylivoimaisessa johdossa. Kuitenkin niin vahvassa asemassa, että todellista epäselvyyttä ei voittajasta enää ole. Tämä oikeastaan siksi, että mies joka pystyy haastamaan riitaa paavin kanssa ja silti voittaa, on kohtuullisen luodinkestävä. Vaikea kuvitella minkälainen skandaali riittäisi pudottamaan hänet tavallisten kuolevaisten joukkoon.
Kun kerran veikkauksista puhutaan, niin ohessa kertauksen vuoksi oma ennustukseni viime lokakuulta:
Ennustuksia:
- Trump vs. Sanders = Trump koska Sanders on liian äärilaidalla
- Clinton vs. Sanders = Clinton koska on uskottavampi presidentti
- Sanders vs. Trump = Trump koska puhuu lujempaa kuin Sanders
- Trump vs. Clinton = Clinton koska Trump on pikkuisen enemmän ääriehdokas kuin Clinton
Kyse on edelleen siitä kuka voittaa ensiksi toisen äärilaidan ja pystyy sen jälkeen kääntämään itsensä keskustan ehdokkaaksi. Olen edelleen sitä mieltä, että Trump ja Sanders ovat kumpikin pikkuisen liian ääriehdokkaita voittaakseen. Clinton on sitä myös, mutta hänessä on kuitenkin ominaisuuksia, jotka ovat hyväksyttäviä myös republikaanien äänestäjille. Kolmikon muut kaverit eivät pysty puhumaan toistensa kannattajille.
keskiviikko 17. helmikuuta 2016
Millainen on paikkakunnan muutos ajassa?
Ostin antikvariaatista 35 vuotiaan National Geographic lehden, jossa oli yhtenä artikkelin Helsinki. Oli lehdessä muutakin, mutta tuon takia minä sen ostin ja kyllä myös sen takia, että tarvitsin paluumatkalle lisää lukemista.
Helsinki on muuttunut 35 vuoden aikana jo ainakin sillä, että kauniina kesäyönä kirjoitetussa kappaleessa, koko lista Helsingin varastetuista autoista oli teipattu poliisiauton kojelautaan. Listalla oli 30 auton tiedot. Luulisin, että tänään Helsingissä varastettuja autoja on muutama enemmän, jos toki en sitä varmaksi tiedä. Jotain samaa siinä tietysti on edelleen. Yleisistä saunoista kirjoitettiin ihmettelevään sävyyn, japanilaisista turisteista jotka naputtavat ääniä Sibeliusmonumentista ja monta muuta meille tuttua asiaa.
Mielikuvitukseni vei minua eteenpäin ja mietin millaisen artikkelin kirjoittaisin Hangosta. Kertoisinko regatasta, makasiineista, entisestä terästehtaasta vai pelkästä merestä. Kaikesta siitä mikä tekee Hangosta Hangon. Lähes itsenäinen, ylpeä, pikkukaupunki meren ympäröimänä. Suomen etelä. Jättäisinkö kertomatta sisäänpäin kääntyneistä kasvoista ja pimeästä pysähtyneisyydestä, joka on vallitseva kaupungin tila. Tuskin.
Hanko on parhaimmillaan jotain maailmanluokan upeutta. Sellaista mikä pysäyttää ihmisen kuin ihmisen ja jättää palavan merkin ajatuksiin, kuinka tälläinen on olemassa? Kuitenkin se sama epäuskon tunne valtaa, että oliko sellaista ylipäätänsä olemassakaan, kun se pieni hetki ehti lennähtää jo ohitse.
Parasta Hangossa on kuitenkin se, että se upeus on jotain mikä tulee aina uudestaa. Ei aina samaan aikaan, eikä samanlaisena, mutta silti se kuitenkin tulee eteesi ja vie mukanaan. Hanko, meri, kalliot ja taivaanranta.
Helsinki on muuttunut 35 vuoden aikana jo ainakin sillä, että kauniina kesäyönä kirjoitetussa kappaleessa, koko lista Helsingin varastetuista autoista oli teipattu poliisiauton kojelautaan. Listalla oli 30 auton tiedot. Luulisin, että tänään Helsingissä varastettuja autoja on muutama enemmän, jos toki en sitä varmaksi tiedä. Jotain samaa siinä tietysti on edelleen. Yleisistä saunoista kirjoitettiin ihmettelevään sävyyn, japanilaisista turisteista jotka naputtavat ääniä Sibeliusmonumentista ja monta muuta meille tuttua asiaa.
Mielikuvitukseni vei minua eteenpäin ja mietin millaisen artikkelin kirjoittaisin Hangosta. Kertoisinko regatasta, makasiineista, entisestä terästehtaasta vai pelkästä merestä. Kaikesta siitä mikä tekee Hangosta Hangon. Lähes itsenäinen, ylpeä, pikkukaupunki meren ympäröimänä. Suomen etelä. Jättäisinkö kertomatta sisäänpäin kääntyneistä kasvoista ja pimeästä pysähtyneisyydestä, joka on vallitseva kaupungin tila. Tuskin.Hanko on parhaimmillaan jotain maailmanluokan upeutta. Sellaista mikä pysäyttää ihmisen kuin ihmisen ja jättää palavan merkin ajatuksiin, kuinka tälläinen on olemassa? Kuitenkin se sama epäuskon tunne valtaa, että oliko sellaista ylipäätänsä olemassakaan, kun se pieni hetki ehti lennähtää jo ohitse.
Parasta Hangossa on kuitenkin se, että se upeus on jotain mikä tulee aina uudestaa. Ei aina samaan aikaan, eikä samanlaisena, mutta silti se kuitenkin tulee eteesi ja vie mukanaan. Hanko, meri, kalliot ja taivaanranta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)