maanantai 29. helmikuuta 2016

Leonardo DiCaprio tai ehkä sittenkin Hugh Glass

Kerron minäkin mielipiteeni kun kerran asia on tuoreena mielessäni. DiCaprio sitten lopulta sai Oscar palkintonsa ja mielestäni ansaitusti, juuri tästä kyseisestä roolista The Revenant elokuvassa. Gaalalähetystä en ole katsonut, mutta jälkilähetyksen tulen todennäköisesti tänään katsoneeksi ja pääsen omin korvin kuuntelemaan kommentit, jotka herättivät närkästystä.

– Korostan, että puhuimme lähetyksessä siitä, mikä on hyvää näyttelijäntyötä. Emme olleet negatiivisia, mutta mielestäni Leonardon rooli The Revenantissa oli aika yksipuolista selviytymistä rankoista olosuhteista. Rooli oli yksitasoinen ja ulkoinen taistelu sai korostetun aseman roolityössä. Jos vaikka vertaa Tanskalaiseen tyttöön, niin siinä elokuvassa näyttelijöiden skaala tekniikassa ja tunteissa oli ihan eri luokkaa kuin Leonardolla.

Näin siis kommentoi Mari Rantsila Leonardon roolia kyseisessä elokuvassa. Leonardon rooli oli kieltämättä aika yksipuolista selviytymistä rankoissa olosuhteissa, mutta siinähän koko elokuvan juoni ja ydin oli. Kuinka kostonhimo on selviytymisvieteistä se voimakkain ja saa ihmisen ylittämään itsensä tilanteessa, jossa hänen pitäisi kuolla.

Toisaalta tarinasta voi myös hakea eri ulottuvuuksia, ihmisen ja luonnon, ihmisen ja ihmisen, isän ja pojan ja yhteiskunnan ja oikeutetun koston näkökulmasta. Joten ehkä se ei ollut aivan niin yksinkertainen kuin olisi ensi vaikutelmalta voinut kuvitella.

Lähdin katsomaan elokuvaa siitä lähtökohdasta, että onko tämä rooli josta Leo voittaa Oscar palkintonsa. Olin ennakkoasenteinen ainakin tämän verran, mutta toki miehelle mielestäni palkinnon olisi voinut myöntää jo aikaisemminkin. Ehkä kyseessä on mies-elokuva, tarina selviytymisestä ja siitä kuinka vääryys saa kostonsa, mutta yhtä kaikki se oli kaunis ja täydellinen roolisuoritus. Leonardo DiCaprio oli kahden tunnin ja kolmenkymmenen kuuden minuutin ajan Hugh Glass. Leo katosi ja häntä ei edes huomannut. Eikö se ole näyttelijän tehtävä?

Ei kommentteja: