Tänään oli muutaman hetken aika orpo olo kun kolleega aloitti oman kesälomansa ja joudun tuuraamaan häntä meidän venäläisten asiakkaiden asioissa. Heti aamun ensimmäiseksi sain nimittäin lukea sähköpostin, jossa pitkään hierottu erikoidiili karahtaa kiville. Kaveri on saanut paremmat hinnat muualta.
Sitä on vaikea keksiä tuollaiseen oikeaa tapaa reagoida kun ei ole kauheasti kokemusta tilanteesta. Puhumattakaan, että olisin edes ollut mukana venäläisten asiakkaiden asioissa. Asiaa pahentaa se, että tällä hetkellä toimistolla ei yksinkertaisesti ole ketään jolta pystyisi kysymään apua.
Muutaman tunnin lievän paniikin jälkeen tilanne rauhoittui kun selvisi ettei asialle voi yksinkertaisesti yhtään mitään. Sitä paitsi, eihän asia ole missään vaiheessa muutenkaan ollut minun käsissäni. Päivään mahtui muutama muukin hassu kysely ja asia joihin piti keksiä oikea tapa toimia, mutta en usko tilanteen räjähtäneen käsiin. Vaikka ehtiihän se vielä, Kolleega M tulee takaisin vasta joskus viikkojen päästä.
maanantai 30. kesäkuuta 2008
sunnuntai 29. kesäkuuta 2008
EURO2008
Espanja voitti. Se oli yksinkertaisesti kisojen paras joukkue. Voittaja ansaitsi paikkansa historiassa.
Upeat kisat. Kiitos kaikille.
Upeat kisat. Kiitos kaikille.
Asumisen vaikeudesta
Tajusin juuri, että pystyisin ostamaan asunnon jo näillä nykyisillä kuukausituloilla. Se mitä maksan vuokraa ja se minkä laitan joka kuukausi säästöön on jo sen kokoinen summa, että sillä pystyisi ihan oikeasti lyhentämään asuntolainaa. Ei tietenkään paljoa, mutta sen verran, että se olisi kannattavaa.
Sitä minun kuitenkin pitää miettiä, että onko minun sittenkään kannattavaa ostaa tässä tilanteessa asunto-osaketta. Niin kauan kuin olen vielä uusi tällä alalla, olen sidottu nykyiseen työpaikkaani. Minulla ei ole vielä sitä ammattitaitoa, että pystyisin huoletta etsimään uuden työpaikan jos jostain syystä joutuisin sellaista etsimään. Toiseksi en edelleenkään halua asuntoa jonka pankki omistaa 95%:sesti, minulla kun ei vain ole riittävästi pääomaa asunnon ostoon.
Pelkkä ajatus siitä, että olisin velkavankeudessa seuraavat 20 vuotta on kauhistuttava. Sain juuri maksettua opintolainan ja olen tilanteessa jossa en ole velvollinen kenellekkään. Käytännössä voin vaikka ottaa ja muuttaa luostariin, ilman että kenelläkään olisi siihen mitään sanottavaa. Pidän suunnattomasti tästä riippumattomuuden tunteesta ja se asuntolaina veisi sen olemattomiin.
Sitä paitsi, mistä minä tiedän mitä haluan tehdä kolmen ja puolen vuoden kuluttua. Asua edelleen pankin omistamassa kaksiossa vai muuttaa ulkomaille? Ostaa joku hieno ja komea esine? Tiedä häntä.. Joka tapauksessa tällä hetkellä vaikka asunnon ostaminen olisi mahdollista, ei se ole todennäköistä. Uskon, että asuntojen hinnat tulevat jopa laskemaan parin seuraavan vuoden aikana ja olisi kovin typerää ostaa asunto nyt kun se on kaikista kalleinta. Tosin tuo on täysin omaa spekulaatiotani.
Sitä minun kuitenkin pitää miettiä, että onko minun sittenkään kannattavaa ostaa tässä tilanteessa asunto-osaketta. Niin kauan kuin olen vielä uusi tällä alalla, olen sidottu nykyiseen työpaikkaani. Minulla ei ole vielä sitä ammattitaitoa, että pystyisin huoletta etsimään uuden työpaikan jos jostain syystä joutuisin sellaista etsimään. Toiseksi en edelleenkään halua asuntoa jonka pankki omistaa 95%:sesti, minulla kun ei vain ole riittävästi pääomaa asunnon ostoon.
Pelkkä ajatus siitä, että olisin velkavankeudessa seuraavat 20 vuotta on kauhistuttava. Sain juuri maksettua opintolainan ja olen tilanteessa jossa en ole velvollinen kenellekkään. Käytännössä voin vaikka ottaa ja muuttaa luostariin, ilman että kenelläkään olisi siihen mitään sanottavaa. Pidän suunnattomasti tästä riippumattomuuden tunteesta ja se asuntolaina veisi sen olemattomiin.
Sitä paitsi, mistä minä tiedän mitä haluan tehdä kolmen ja puolen vuoden kuluttua. Asua edelleen pankin omistamassa kaksiossa vai muuttaa ulkomaille? Ostaa joku hieno ja komea esine? Tiedä häntä.. Joka tapauksessa tällä hetkellä vaikka asunnon ostaminen olisi mahdollista, ei se ole todennäköistä. Uskon, että asuntojen hinnat tulevat jopa laskemaan parin seuraavan vuoden aikana ja olisi kovin typerää ostaa asunto nyt kun se on kaikista kalleinta. Tosin tuo on täysin omaa spekulaatiotani.
perjantai 27. kesäkuuta 2008
Ei mitään merkittävää
Työkaveri I kertoi omasta aikataulustaan silloin kuin aloitti alalla. Kolmen kuukauden jälkeen oppi vastaamaan erilaisiin kyselyihin, mutta vasta kuuden kuukauden jälkeen hän oppi ymmärtämään mitä kyselyissä oikeasti tarkoitetaan.
Olen itse asiassa täysin samassa tilanteessa. Ensimmäiten kolmen kuukauden jälkeen oikeastaan opin mitä mihinkin kyselyyn pitää vastata, mutta vasta nyt puolen vuoden jälkeen alan oikeasti tajuamaan mitä niissä kysytään. Koko tuo aikataulu on tuntunut helpottavalta, sillä tämä kulunut 6 kuukautta on ollut aika erikoista aikaa. Olen oppinut kohtuullisen käsittämättömän määrän uutta tietoa ja vasta nyt se alkaa hakeutua omiin lokeroihinsa pääni sisällä. Varsinkin tämä päättynyt viikko on ollut siitä hyvä, että olen saanut olla kohtuullisen rauhassa ja keskittyä asiohin joita on käyty läpi jo aikaisemmin. Olen yllättänyt itseni muutaman kerran pystymällä tekemään oikeat päätelmät ja toimia niiden pohjalta täysin oikein.
On tavattoman tyydyttävää huomata, että minä ensinnäkin tajuan mitä olen tekemässä ja sitten yllättää olevansa oikeassa. Pidän suunnattomasti siitä itseluottamuksen tunteesta joka tuosta tulee. Kiitokset vain työkaveri M:lle ja muutamalle muulle.
Jos Q3 toisi mukanaan jo ihan oikeita buukkeja.
+++++++++++++++
Kesän teema on kehittynyt eteenpäin ja tein eilen lyhyen ja karkean arvioin alkuperäisen reissun pituudesta. On pikkuisen liian pitkä ja jouduin kartoittamaan matkakohteita hieman tarkemmin. Tällä hetkellä yhteenlaskettu kilometrimäärä on pyöreästi 3150 km ja sen pitäisi jo olla sitä luokkaa minkä pystyy reilussa viikossa ajamaan. Keskimääräinen päivämatka olisi 450 km ja se hyvällä autolla ei ole matka eikä mikään. Sitä paitsi, uskon matkan taittuvan jopa paremmin kun Lappiin asti pääsee.
Olen joka tapauksessa kallistunut itäisen reitin puolelle. Ei sillä, että länsi-rannikossa olisi mitään vikaa, mutta se ei vain kiinnosta. Kajaani on joka tapauksessa tärkeä solmukohta tulevalla reissulla. Kaksi ensimmäistä yötä menee todennäköisesti vielä Suomen puolella, mutta sen jälkeen pitäisi olla jo jossain pohjoisella rannikolla. En kyllä vielä tiedä missä, mutta onko sillä edes niin väliä..
Nyt vain pitäisi selvitä alkavasta kuukaudesta.
Olen itse asiassa täysin samassa tilanteessa. Ensimmäiten kolmen kuukauden jälkeen oikeastaan opin mitä mihinkin kyselyyn pitää vastata, mutta vasta nyt puolen vuoden jälkeen alan oikeasti tajuamaan mitä niissä kysytään. Koko tuo aikataulu on tuntunut helpottavalta, sillä tämä kulunut 6 kuukautta on ollut aika erikoista aikaa. Olen oppinut kohtuullisen käsittämättömän määrän uutta tietoa ja vasta nyt se alkaa hakeutua omiin lokeroihinsa pääni sisällä. Varsinkin tämä päättynyt viikko on ollut siitä hyvä, että olen saanut olla kohtuullisen rauhassa ja keskittyä asiohin joita on käyty läpi jo aikaisemmin. Olen yllättänyt itseni muutaman kerran pystymällä tekemään oikeat päätelmät ja toimia niiden pohjalta täysin oikein.
On tavattoman tyydyttävää huomata, että minä ensinnäkin tajuan mitä olen tekemässä ja sitten yllättää olevansa oikeassa. Pidän suunnattomasti siitä itseluottamuksen tunteesta joka tuosta tulee. Kiitokset vain työkaveri M:lle ja muutamalle muulle.
Jos Q3 toisi mukanaan jo ihan oikeita buukkeja.
+++++++++++++++
Kesän teema on kehittynyt eteenpäin ja tein eilen lyhyen ja karkean arvioin alkuperäisen reissun pituudesta. On pikkuisen liian pitkä ja jouduin kartoittamaan matkakohteita hieman tarkemmin. Tällä hetkellä yhteenlaskettu kilometrimäärä on pyöreästi 3150 km ja sen pitäisi jo olla sitä luokkaa minkä pystyy reilussa viikossa ajamaan. Keskimääräinen päivämatka olisi 450 km ja se hyvällä autolla ei ole matka eikä mikään. Sitä paitsi, uskon matkan taittuvan jopa paremmin kun Lappiin asti pääsee.
Olen joka tapauksessa kallistunut itäisen reitin puolelle. Ei sillä, että länsi-rannikossa olisi mitään vikaa, mutta se ei vain kiinnosta. Kajaani on joka tapauksessa tärkeä solmukohta tulevalla reissulla. Kaksi ensimmäistä yötä menee todennäköisesti vielä Suomen puolella, mutta sen jälkeen pitäisi olla jo jossain pohjoisella rannikolla. En kyllä vielä tiedä missä, mutta onko sillä edes niin väliä..
Nyt vain pitäisi selvitä alkavasta kuukaudesta.
tiistai 24. kesäkuuta 2008
maanantai 23. kesäkuuta 2008
Best the world has ever seen?
I wonder if Iker Casillas is the best football goalkeeper there has even been. As he has played in the top level since 1999 and is still only 27 years old. If he dosn't suffer any health problems, he can play for 10 more years on the top level. That has to be a sign of greatness.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2008
Viime yön sankari
Öinen seikkailuni alkoi epämääräisesti työelämään liittyvällä unella. Aina kun meille tulee vieraita Tanskan pääkonttorista, muistuttaa tilanne enemmän tai vähemmän valtiovierailua. Aivan kuin Tanskan presidentti olisi tulossa katsomaan vain ja ainoastaan meitä, mikä luonnollisesti velvoittaa suureen hössötykseen.
Tällä kertaa joukkoon kuului myös jostain syystä Kauko-Idän miehiä ja luulen niiden liittyneen Nissan yhtiöön, mutta en ole siitä täysin varma. Saattaa katsos olla omaa tulkintaani näin hereillä ollessa. Joka tapauksessa tila oli hyvin hieno, lounge-tyyppinen hämärä tila, joka oli valaistu katosta roikkuvilla kattokruunuilla. Sellaiset modernit kattokruunut, jotka olivat kuin pieniä Sibelius monumenttia jos vertailuja haluaa hakea. Oikein tyylikkäät. Valon ollessa jotain kylmän keltaista, oli sisustus kuitenkin upean viininpunaista. Seinää koristi katosta lattiaann asti ulottuvat seinävaatteet, jotka toivat esille viininpunaisen erilaisia sävyjä. Upeaa tummaa ja mahtavaa purppuraa. Komea yhdistelmä, sillä kattokruunujen keltainen valo oli hyvin heikkoa ja rajoittui vain niiden välittömään läheisyyteen mikä korosti seinävaatteiden hehkua.
Joka tapauksessa tila tuntui olevan lähes kokonaan maan alla, vaikka todellisuudessa oli huomattavan paljon lähempänä 70-luvulla rakennettua rivitaloa. Huoneiden pinta-alaan suhteutettuna matalat huoneet ja hieman sokkeloinen pohjakaava, vaikka itse tila oli todella suuri. Ehkäpä noin 300 neliötä.
Koko kohtaus oli juuri ennen mainitsemaani valtiovierailua. Ihmisiä jänniti ja pienemmät johtajat hössöttivät. Luonteeni mukaisesti en osannut olla kovin tosissani ja livahdinkin lopulta keittiöön, missä kohtasin katastrofin. Pääruokaan kuulunut kastike oli epäonnistunut ja minun oli pelastettava tilanne uudella kastikkeella. Aloitin nopeasti ja muistan kuinka hain kastikkeeseen vahvaa ja rikasta makua. Heti sen saavutettuani lähdin keittiön seinässä olevasta palvelijoiden ovesta pois kenenkään huomaamatta.
Kävelin seuraavaksi hyvin tutulla, kuivalla mäntykankaalla. Tiedäthän, hiekkainen maa ja kenttäkerroksessa kanervaa ja puolukkaa. Paljon suuria mäntyjä silmän kantamattomiin ja niiden yllä sininen taivas. Kohtasin siellä isäni jonka kanssa juttelin hetken aikaa. Hän oli aloittamassa eräänlaisen puuliiterin tai enemmänkin puukatoksen purkua ja tarjouduin luonnollisesti auttamaan askareessa. Isäni kuitenkin kieltäytyi ja minä jatkoin matkaani.
Siirryin itse asiassa hyvinkin luontevasti naapuriplaneetta Marsin kamaralle. Olin osana neljän ihmisen tutkimusryhmää, jonka tehtävä oli löytää elämää Marsista. Ryhmäämme kuului minun lisäkseni kaksi miestä ja yksi nainen. En varsinaisesti edes kiinnittänyt muihin ryhmän jäseniin huomiota, sillä en osaa edes sanoa minkälaiset kasvot heillä oli. Ainoastaan sen hätäännyksen kun selvisi, että löytämämme elämä oli vaarallista ja uhkasi tappaa meidät.
Muistaakseni löysimme kolme erilaista näytettä, joista yksi muistutti epämääräisesti vanhaa kuivunutta keloa ja metallivaijerin yhdistelmää. Sellainen puolikkaalla kiepillä oleva oksanranka, joka alkoi kasvaa aistiessaan elämää. Saalistustekniikkansa mukaisesti kuului se, että yritti lävistää avaruuspukumme toisella aavistuksen terävämmällä päällä. Tämä hyökkäsi minun kimppuni ja onnistuin vain vaivoin pääsemään siitä eroon. Toinen muodosti enemmänkin lihavaa matoa, joka kuitenkin kohtauksen lopussa kuivui kokoon ja mustui lähes täysin. Todennäköisesti siirtyi kuitenkin vain lepotilaan, sillä toinen paksumpi pää jäi yhä hehkumaan epämääräistä vaaleaa väriä. Aivan kuin ne luontodokumenteissa olevat suuret valkoiset toukat, joita afrikkalaiset heimot syövät selviytyäkseen.
Kolmas muistutti enemmän keisarirapua, mutta oli huomattavasti pienempi ja ahdisteli toista ryhmämme miestä. Tämäkin saatuun lopulta surmattua, mutta en ole varma selviydyimmekö ilman menetyksiä. Maisemat olivat kyllä upeat ja vastasivat niitä valokuvia, joita olemme Marsin kamaralta päässeet ihailemaan.
Paluulennosta Maan kamaralle en muista mitään, todennäköisesti hyppäsin sen ylitse sillä seuraavaksi olin taksijonossa nousemassa taksiin. Ystäväni V oli samassa jonossa, palaamassa baarista ja päädyimme jakamaan taksin, sillä suuntamme oli sama. V oli baarivarustuksessa ja minä pukeutuneena avaruuspuvun ja maastounivormun sekoitukseen. Keskustelimme taksissa jotain, mutta matka oli lyhyt ja V:n määränpää oli lähempänä. Hän nousi taksista ja jäimme vääntämään kättä kumpi maksaa hänen taksimaksunsa. Joka tapauksessa jatkoin tästä vielä noin 800 metriä ja saavuin omaan määränpäähäni. Kyseessä oli jonkinlainen armeijan harjoituskenttä ja muistan ajatelleeni, että olen reservissä eikä minun tarvitse pokkuroida. Tämän muistaessani ja selvitellessä kantamuksiani viereeni tuli armeija ajalta peräisin oleva idioottialikersantti ja ärjyi minulle komentoja. Presidenttimme oli valmis katselmukseen. Muistin aikasemman pohdintani reserviläisyydestäja totesin tulevani kun saan kamani järjestykseen ja ihmeekseni alikersantti siirtyi lähes mukisematta sivummalle. Lähdin kohti presidentti H:n katselmusta.
Tällä kertaa joukkoon kuului myös jostain syystä Kauko-Idän miehiä ja luulen niiden liittyneen Nissan yhtiöön, mutta en ole siitä täysin varma. Saattaa katsos olla omaa tulkintaani näin hereillä ollessa. Joka tapauksessa tila oli hyvin hieno, lounge-tyyppinen hämärä tila, joka oli valaistu katosta roikkuvilla kattokruunuilla. Sellaiset modernit kattokruunut, jotka olivat kuin pieniä Sibelius monumenttia jos vertailuja haluaa hakea. Oikein tyylikkäät. Valon ollessa jotain kylmän keltaista, oli sisustus kuitenkin upean viininpunaista. Seinää koristi katosta lattiaann asti ulottuvat seinävaatteet, jotka toivat esille viininpunaisen erilaisia sävyjä. Upeaa tummaa ja mahtavaa purppuraa. Komea yhdistelmä, sillä kattokruunujen keltainen valo oli hyvin heikkoa ja rajoittui vain niiden välittömään läheisyyteen mikä korosti seinävaatteiden hehkua.
Joka tapauksessa tila tuntui olevan lähes kokonaan maan alla, vaikka todellisuudessa oli huomattavan paljon lähempänä 70-luvulla rakennettua rivitaloa. Huoneiden pinta-alaan suhteutettuna matalat huoneet ja hieman sokkeloinen pohjakaava, vaikka itse tila oli todella suuri. Ehkäpä noin 300 neliötä.
Koko kohtaus oli juuri ennen mainitsemaani valtiovierailua. Ihmisiä jänniti ja pienemmät johtajat hössöttivät. Luonteeni mukaisesti en osannut olla kovin tosissani ja livahdinkin lopulta keittiöön, missä kohtasin katastrofin. Pääruokaan kuulunut kastike oli epäonnistunut ja minun oli pelastettava tilanne uudella kastikkeella. Aloitin nopeasti ja muistan kuinka hain kastikkeeseen vahvaa ja rikasta makua. Heti sen saavutettuani lähdin keittiön seinässä olevasta palvelijoiden ovesta pois kenenkään huomaamatta.
Kävelin seuraavaksi hyvin tutulla, kuivalla mäntykankaalla. Tiedäthän, hiekkainen maa ja kenttäkerroksessa kanervaa ja puolukkaa. Paljon suuria mäntyjä silmän kantamattomiin ja niiden yllä sininen taivas. Kohtasin siellä isäni jonka kanssa juttelin hetken aikaa. Hän oli aloittamassa eräänlaisen puuliiterin tai enemmänkin puukatoksen purkua ja tarjouduin luonnollisesti auttamaan askareessa. Isäni kuitenkin kieltäytyi ja minä jatkoin matkaani.
Siirryin itse asiassa hyvinkin luontevasti naapuriplaneetta Marsin kamaralle. Olin osana neljän ihmisen tutkimusryhmää, jonka tehtävä oli löytää elämää Marsista. Ryhmäämme kuului minun lisäkseni kaksi miestä ja yksi nainen. En varsinaisesti edes kiinnittänyt muihin ryhmän jäseniin huomiota, sillä en osaa edes sanoa minkälaiset kasvot heillä oli. Ainoastaan sen hätäännyksen kun selvisi, että löytämämme elämä oli vaarallista ja uhkasi tappaa meidät.
Muistaakseni löysimme kolme erilaista näytettä, joista yksi muistutti epämääräisesti vanhaa kuivunutta keloa ja metallivaijerin yhdistelmää. Sellainen puolikkaalla kiepillä oleva oksanranka, joka alkoi kasvaa aistiessaan elämää. Saalistustekniikkansa mukaisesti kuului se, että yritti lävistää avaruuspukumme toisella aavistuksen terävämmällä päällä. Tämä hyökkäsi minun kimppuni ja onnistuin vain vaivoin pääsemään siitä eroon. Toinen muodosti enemmänkin lihavaa matoa, joka kuitenkin kohtauksen lopussa kuivui kokoon ja mustui lähes täysin. Todennäköisesti siirtyi kuitenkin vain lepotilaan, sillä toinen paksumpi pää jäi yhä hehkumaan epämääräistä vaaleaa väriä. Aivan kuin ne luontodokumenteissa olevat suuret valkoiset toukat, joita afrikkalaiset heimot syövät selviytyäkseen.
Kolmas muistutti enemmän keisarirapua, mutta oli huomattavasti pienempi ja ahdisteli toista ryhmämme miestä. Tämäkin saatuun lopulta surmattua, mutta en ole varma selviydyimmekö ilman menetyksiä. Maisemat olivat kyllä upeat ja vastasivat niitä valokuvia, joita olemme Marsin kamaralta päässeet ihailemaan.
Paluulennosta Maan kamaralle en muista mitään, todennäköisesti hyppäsin sen ylitse sillä seuraavaksi olin taksijonossa nousemassa taksiin. Ystäväni V oli samassa jonossa, palaamassa baarista ja päädyimme jakamaan taksin, sillä suuntamme oli sama. V oli baarivarustuksessa ja minä pukeutuneena avaruuspuvun ja maastounivormun sekoitukseen. Keskustelimme taksissa jotain, mutta matka oli lyhyt ja V:n määränpää oli lähempänä. Hän nousi taksista ja jäimme vääntämään kättä kumpi maksaa hänen taksimaksunsa. Joka tapauksessa jatkoin tästä vielä noin 800 metriä ja saavuin omaan määränpäähäni. Kyseessä oli jonkinlainen armeijan harjoituskenttä ja muistan ajatelleeni, että olen reservissä eikä minun tarvitse pokkuroida. Tämän muistaessani ja selvitellessä kantamuksiani viereeni tuli armeija ajalta peräisin oleva idioottialikersantti ja ärjyi minulle komentoja. Presidenttimme oli valmis katselmukseen. Muistin aikasemman pohdintani reserviläisyydestäja totesin tulevani kun saan kamani järjestykseen ja ihmeekseni alikersantti siirtyi lähes mukisematta sivummalle. Lähdin kohti presidentti H:n katselmusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)