perjantai 27. kesäkuuta 2008

Ei mitään merkittävää

Työkaveri I kertoi omasta aikataulustaan silloin kuin aloitti alalla. Kolmen kuukauden jälkeen oppi vastaamaan erilaisiin kyselyihin, mutta vasta kuuden kuukauden jälkeen hän oppi ymmärtämään mitä kyselyissä oikeasti tarkoitetaan.

Olen itse asiassa täysin samassa tilanteessa. Ensimmäiten kolmen kuukauden jälkeen oikeastaan opin mitä mihinkin kyselyyn pitää vastata, mutta vasta nyt puolen vuoden jälkeen alan oikeasti tajuamaan mitä niissä kysytään. Koko tuo aikataulu on tuntunut helpottavalta, sillä tämä kulunut 6 kuukautta on ollut aika erikoista aikaa. Olen oppinut kohtuullisen käsittämättömän määrän uutta tietoa ja vasta nyt se alkaa hakeutua omiin lokeroihinsa pääni sisällä. Varsinkin tämä päättynyt viikko on ollut siitä hyvä, että olen saanut olla kohtuullisen rauhassa ja keskittyä asiohin joita on käyty läpi jo aikaisemmin. Olen yllättänyt itseni muutaman kerran pystymällä tekemään oikeat päätelmät ja toimia niiden pohjalta täysin oikein.

On tavattoman tyydyttävää huomata, että minä ensinnäkin tajuan mitä olen tekemässä ja sitten yllättää olevansa oikeassa. Pidän suunnattomasti siitä itseluottamuksen tunteesta joka tuosta tulee. Kiitokset vain työkaveri M:lle ja muutamalle muulle.

Jos Q3 toisi mukanaan jo ihan oikeita buukkeja.

+++++++++++++++

Kesän teema on kehittynyt eteenpäin ja tein eilen lyhyen ja karkean arvioin alkuperäisen reissun pituudesta. On pikkuisen liian pitkä ja jouduin kartoittamaan matkakohteita hieman tarkemmin. Tällä hetkellä yhteenlaskettu kilometrimäärä on pyöreästi 3150 km ja sen pitäisi jo olla sitä luokkaa minkä pystyy reilussa viikossa ajamaan. Keskimääräinen päivämatka olisi 450 km ja se hyvällä autolla ei ole matka eikä mikään. Sitä paitsi, uskon matkan taittuvan jopa paremmin kun Lappiin asti pääsee.

Olen joka tapauksessa kallistunut itäisen reitin puolelle. Ei sillä, että länsi-rannikossa olisi mitään vikaa, mutta se ei vain kiinnosta. Kajaani on joka tapauksessa tärkeä solmukohta tulevalla reissulla. Kaksi ensimmäistä yötä menee todennäköisesti vielä Suomen puolella, mutta sen jälkeen pitäisi olla jo jossain pohjoisella rannikolla. En kyllä vielä tiedä missä, mutta onko sillä edes niin väliä..

Nyt vain pitäisi selvitä alkavasta kuukaudesta.

Ei kommentteja: